Synnytyskertomukset

[Muruliini83]

Jospa nyt kerkeis kirjottaa jonkinlaisen synnytyskertomuksen.
Eli supisteli useana yönä ennen varsinaista synnytyksen käynnistymistä. 26.11 illalla alkoi tulla säännöllisiä supistuksia alle 10 min välein. Siinä sitten yön kärvistelin, kun esikoinen ja mies nukkui. 5:30 kävin kysymässä, että jaksaisivatko nousta. Esikoinen ja koira vietiin hoitoon ja klo 7 oltiin sairaalassa. Supistukset harveni siinä sitten ja hieman turhautti. Olin kuitenkin 4cm auki. Lähdettiin siis kävelemään pitkin sairaalaa. Kiivettiin jopa kymmenenteen kerrokseen rappusia. Alkoihan niitä supistuksia sitten tulemaan. Seuraavaksi käyrille ja kätilö komensi miehen antamaan minulle päähierontaa, koska se lisää oksitosiinin eritystä, että vink vink vaan kärvistelijöille.
Ammeeseen pääsin ja olin siellä 12-14. Supistukset voimistui ja tiheni. Siitä sitten vielä tarkkailuhuoneeseen ja hetken kuluttua alkoi olla tiukat paikat. 17 aikaan 6cm auki ja kalvot puhkaistiin ja voi huh huh, että teki kipeää tuossa vaiheessa. Sain spinaalin ja klo 18 täysin auki. Vauvan sydänäänet laski aina supistellessa, välillä ihan tosi alas. Niinpä alettiin ponnistelemaan ilman tunnetta että pitää ponnistaa. Vauvan sydänäänet laski entisestään ja tuli sitten jo kiire ja hätä vauvan puolesta. Ponnistin kyljellään ihan johtuen noista sykkeen laskuista. Kyllä tuntui mukavalle, kun tunsi että nyt repeää, mutta samalla ponnistaa hätäpäissään että saa lapsen ulos hengissä .
Lapsi syntyi onneksi hyvävoimaisena, eikä edes epparia tehty. Ja sitä tunnetta, kun sai lapsen rinnalle. Kylläpä taas itketti . Tämä lapsi olikin paljon pienempi kuin syntyessään nelikiloinen isoveljensä. Eli paino 3579g, pituus 49cm, py 36cm. Siinä sitten vauva alkoi hanakasti imemään ja kätilö parsi alapäätäni kasaan. Repeämät ulottui emättimen pohjukkaan saakka ja kyllä tuntui ikävältä tikkaaminen.
Lisäksi alaselkä ja lonkka ottivat itseensä ilmeisesti tuosta asennosta. Niitä nyt koskee ja pakottaa eniten.

Aivan uskomattomalta tuntuu, että nyt minulla on kaksi täydellistä poikaa.

Tästä nyt voi puuttua jotain ja voi olla pikkuisen sekavaa tekstiä, kun unet ollut mitä ollut.

 

[Muruliini83]

Jäi tuosta edellisestä puuttumaan, että sydänäänten laskun aiheutti napanuora kaulan ympärillä.

 

[Mrs V]

Huih Muruliini, ikävän kuuloisia repeämiä. Mutta muuten taisi olla hyvä kokemus :)

 

[Voikukka9]

Tänään pyydän mieheltä päähieronnan

 

[Mrs V]

Pitäisköhän munkin kirjoittaa nyt sepustus. Sunnuntaina 27.11. alkoi tuntua tuntuvia supistuksia n. klo 19. En alkanut kellotella, olivat niin lieviä ja epäsäännöllisiä, mutta jatkuvia kuitenkin. Ysin aikaan otin tens-laitteen käyttöön, mies varoitteli lastenhoitajia olemaan yövalmiudessa, ja meni itse nukkumaan. Mä jäin katsomaan hömppää telkusta sohvalle. Supistukset tuntui, mutta tens ja rentoutuminen auttoivat oikein hyvin. Suoli toimi muutamaan otteeseen onnekseni. Olin ajatellut valvoa, mutta puolen yön aikaan väsytti niin kovin, että menin sänkyyn kokeilemaan nukkumista. Olinkin nukahtanut noin tunniksi, ja kun kahden aikaan heräsin, menin taas vessaan, ja siinä pöntöllä yhtäkkiä alkoi kunnon supistukset. Herätin miehen, joka hälytti lastenvahdin naapurista, ja mä aloin kerätä kamppeita. Supistuksia tuli jo varmaan parin minuutin välein, ja tuntuivat jo kovina. Sain kuitenkin rentoutettua kropan vielä hyvin. Tai voi olla että muistikuvat jo vähän haalistuu Lähdettiin taksilla Kättärille n klo 2.30. Vartin matkan aikana tuli ainakin 5 supistusta. Jotenkin pystyin istua takapenkillä rauhallisena ihan turvavöissä. Päästiin saliin, vaihdoin sairaalan kaapuun ja kätilö yritti saada antureita paikoilleen. Menin kontilleni sängylle, kun kätilö sanoi että mee siihen asentoon kun haluan. Supistukset tuntui voimistuvan ja tulivat lähes tauotta. Kätilö ei saanut antureita ollenkaan, mutta ilmeisesti kuuli sydänäänet sentään. Halusi ottaa streptokokkinäytteen, jota varten menin kyljelleni. Sai otettua näytteen, ja samalla mua alko pissattaa. Se olikin lapsivedet ja ponnistutti. Taisin tyhjentää siinä rytäkässä ihan kaiken siihen pöydälle. Kätilö sanoi, että myötäile vain tuntemuksia, vauva syntyy just. Pää syntyi kahdella ponnistuksella, ja loput yhdellä. Olin järkyttynyt vauhdista, mutta kaikki meni hyvin ja sain tytön rinnalle ja itkuhan siinä pääsi. Tyttö syntyi siis 3.15. Selvisin kahdella tikillä vauhdista huolimatta. Huomasin siinä ompeluita laitettaessa, että tens oli vielä päällä :) Kroppa tais olla aika krampissa, kun oli vaikea vaihtaa asentoa. Muuten kaikki meni oikeastaan niinkuin toivoinkin, nopeasti ja luonnollisesti, mutta olihan se sen verran rajua menoa, ettei kroppa ja mieli oikein meinannut pysyä perässä. Mieskin oli hiukka hämmentynyt, kun siinä yöllä nukkui muutaman tunnin ja ehti olla tunnin hereillä ennen ku tyttö jo syntyi :)

 

[CCrystal]

Vihdoin saan itsekin aikaiseksi jakaa oman synnytyskertomukseni. Toivottavasti muistan kaiken, siitä kun on jo kohta kaksi viikkoa aikaa.

Eli perjantaina 18.11. kauppareissulla piti käydä vessassa ja siellä havaitsin mahdollisesti osittaista limatulppaa, mutta en uskonut sillä olevan sen kummempaa merkitystä.

Lauantaina 19.11. noin klo 5.55 heräsin vessareissulle, ja sängystä noustessani tunsin lapsiveden menevän. Ei holahtanut kaikkea, eikä hirveästi, mutta sen verran, että ymmärsin kyseessä olevan lapsiveden. Soitin siinä sitten synnärille, josta sanoivat, että voisin mennä puolenpäivän aikaan näyttäytymään ja tietysti aikaisemminkin jos alkaa supistella tai muuta vastaavaa.

Siinä olisi sitten pitänyt yrittää nukkua, mutta eihän siinä enää uni tullut. Noin klo 7 alkoikin sitten supistella, ja supistukset voimistuivat koko ajan. Aloin mittailla niiden kestoa siinä kahdeksan jälkeen ja jo yhdeksän kymmenen aikoihin supistukset alkoivat olla säännöllisiä ja sen verran kivuliaita, että totesin miehelle, ettei varmaan voida odottaa siihen puoleen päivään asti. Puoli 11 aikaan sitten sanoin miehelle, että nyt aletaan tekemään lähtöä, supistukset jatkuivat säännöllisinä ja olivat kovin kipeitä.

Sairaalaan saavuimme 40min ajomatkan jälkeen noin klo 11.30 ja pääsimme heti tutkimushuoneeseen, jossa todettiin, että olin kolmisen senttiä auki ja kotiin ei ollut enää asiaa. Lapsivesi oli vuotanut jostain muualta, sillä kalvot olivat vielä ehjät. Sairaalassa oli hirveä häslinki menossa, useita synnyttäjiä sattui olemaan juuri samaan aikaan siellä ja hoitajat juoksentelivat ympäriinsä. Minut laitettiin kiinni siihen laitteeseen, jolla kuunneltiin vauvan sydänääniä ja seurattiin supistuksia. Hoitaja siinä sitten kysyi, että pärjäänkö hetken kipujen kanssa, kun hänen täytyy käydä muualla ja sanoin pärjääväni. Hoitajan lähdettyä, vähän ajan kuluttua jouduin kuitenkin painamaan kutsunappia, sillä kivut alkoivat olla liikaa. Toinen hoitaja tuli sitten paikalle ja tutki minut taas ja olin nelisen senttiä auki. Pääsin siitä sitten siirtymään synnytyssaliin kivunlievityksien toivossa. Kello oli tässä vaiheessa jotain vähän yli 12.

Synnytyssalissa sain sitten ilokaasua, joka jonkin aikaa vähän helpottikin, mutta jossain vaiheessa kipu alkoi olla niin sietämätöntä, että hoitajakin sen huomasi ja kysyi tahdonko puudutuksen. Hoitaja tutki minut ja totesi, että olen jo
8 senttiä auki! Tässä vaiheessa oma tajunta alkoi hämärtyä kivusta ja en muista hirveästi mitään tapahtumista. Lääkäri tuli laittamaan minulle spinaalipuudutuksen, ja tajuntani kirkastui juuri kun lääkäri lähti. Puudutus alkoi siis vaikuttaa melkein samantien ja tunne oli niin autuas ja ihana. Kello taisi olla tässä vaiheessa noin 14.30. Kätilökin vaihtui kahden maissa vuoronvaihdon yhteydessä.

Siinä sitä sitten kivuttomana levättiin vielä ennen h-hetkeä ja kun puudutuksen vaikutus alkoi siinä tunnin kuluessä heiketä, sain alkaa vähän ponnistelemaan vauvaa alemmas jokaisella supistuksella. Tämä oli hieman hankalaa puudutuksen takia. Vähän ennen neljää puudutus alkoi häviämään kokonaan ja minulta puhkaistiin kalvot. Sitten alkoikin se rankin vaihe, ponnistaminen. Tuskan ja hien jälkeen klo 16.16 meille sitten syntyi täydellinen pieni poikavauva. <3 Vauvamme oli päivän yhdeksäs vauva ja samana päivänä syntyi yhteensä 10 vauvaa. Sairaalassa oli siis varsin kiireinen päivä!

Ensisynnyttäjänä olin todella nopea, monet sitä ihmettelivät. Synnytyksen kesto oli 7h ja 25min, ponnistusvaihe kesti 21min. Kokemus oli rankka, mutta selvisin melko vähällä, tikkejäkin laitettiin vain kaksi. Kätilöt olivat mahtavia ja miehen tuki korvaamatonta. Toipuminenkin sujui kaikin puolin hyvin. :)

 

[LittleOwl]

Meidän pojun synnytys alkoi vesien menolla 18.11. illalla saunan jälkeen. Istuttiin miehen kanssa sohvalla, kun yhtäkkiä tuli "tuntemuksia" ja totesin, että rakas nyt kyllä taisin kastella meidän sohvan. Mies kysyi varoen, että miten niin, johon totesin että tais mennä lapsivedet, tuotko mulle puhelimen kylppäriin niin soitan synnärille :D Mies ryntäsi hakemaan pyyhkeitä ja teki polun kylpyhuoneeseen, ettei vuokraisännän vastavahatut parketit kärsi Siinä sitten soiteltiin synnärille ja käskivät olemaan kotona niin kauan kuin olo sallii mutta viimeistään aamulla pitää tulla näytille.

Vesien menosta ehti kulua vajaa puoli tuntia, kun aloin tuntemaan ekoja supistuksia. Mies laittoi meille vielä iltaruuan, että oltaisiin syöty edes joku kunnon ateria ennen kuin täysi tohina alkaisi. Koitin vähän torkkua sohvalla, mutta jännitys oli niin kova ettei siitä tullut mitään. Ruuan jälkeen koitettiin mennä ihan sänkyyn asti nukkumaan molemmat, mutta aika pian totesin että makoilu oli liian ikävän tuntuista ja suuntasin suihkuun. Suihkussa olin reilun tunnin, minkä jälkeen kävelin ympäri taloa kaurapussia alaselällä pidellen lähes pari tuntia. Kolmen aikaan yöllä kävin herättämässä miehen, että nyt olisi seura ja selkähieronta paikallaan. Hengailtiin sitten keittiössä, mies joi kahvia ja hieroi alaselkääni samalla kun nojailin puuskutellen keittiön tasoa vasten. Supistukset tulivat heti alusta ast 3-5min välein ja olivat kestoltaan 45-60s, minkä takia lepo ei onnistunut ja koitettiin sairaalaltakin kysellä, että tohtiiko vielä olla kotona kun supistukset tulivat niin tiheästi ja kipeinä. Puhelimeen vastannut kätilö ei ilmeisesti kuitenkaan oikein ymmärtänyt soperrustani kun vastaus oli "tuu jos haluat"-luokkaa, joten päätettiin olla kotona tasan siihen kun olisi viimeistään oltava sairaalalla näytillä.

Aamulla 12 tunnin kotona olon jälkeen lähdettiin sairaalalle, missä käyriä otettaessa huomattiin vauvan sydänäänien laskevan huolestuttavan alas supistusten aikana. Siitä meidät siirrettiin suoraan saliin, missä vauva sai pinnin päähänsä ja minä luvan nousta jalkeille. Sykkeet alkoivat onneks vahvistumaan ja sain taas luvan syödä ja juoda, mikä oli hetkellisesti kielletty juuri sydänäänien laskun varalta, JOS olisi tullut tarve kiireellisimmille toimille. Tämä oli varmaan ahdistavin osuus koko synnytyksessä, huoli vauvasta ja mahd operaatiosta.

Tavoitteeni oli selvitä mahd pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta yli 30tunnin valvomisen ja seisomisen jäljiltä olivat voimat niin poissa, että lopulta aloin itkemään mieheni olkaa vasten ja ynisin, että en jaksa enää seisoa ja istua en voi ja leijua en osaa. Samassa kun itkien yritin asetella itseäni jumppapallon päälle, tuli kätilö katsomaan tilannetta ja totesi, että nyt voisi olla paikallaan joku järeämpi puudute ettei loput voimat mene itkemisee. Tähän vastasin muistaakseni jotakin "ihan sama mitä kunhan saan levätä". Kätilö sitten tilasi lääkärin laittamaan rpiduraalin, ja minä kampesin itseni sängylle sekä pettyneenä että helpottuneena. Pienen kokoni ansiosta puudute vaikutti nopeasti, ja yritin torkahtaa sillä aikaa kun mies kävi välipalalla kahviossa, mutta sitten iski päälle joku synnytyshorkka eli tärisin kokoajan hitusen mikä teki nukkumisesta mahdotonta :'D sain kuitenkin hetken vapautuksen kivuilta. Tässä vaiheessa olin auki vasta 3,5-4cm, eikä tilanne ollut juuri edennyt sairaalalle saapumisesta.

Noin 1,5h kuluttua saatiin sitten soittaa kätilöä kiireen vilkkaa paikalle tilannetta tarkistamaan, ja tästä puolen tunnin päästä sain luvan alkaa ponnistamaan. Melkoinen edistys siis puudutteen aikana, kun pystyin viimein rentoutumaan. Puudutteen vaikutus tosin lakkasi juuri ennen ponnistusvaihetta, mutta onnekseni se ei kestänyt "kuin" 20minuuttia ja poika oli sylissä <3

Tässä vaiheessa mainittakoon, että koko raskausajan olin varautunut siihen, että supistukset tuntuisivat mahassa ja alaselässä, mutta... Pepusta ei kukaan maininnut mitään. Ja nyt ei puhuta ponnistustarpeesta vaan viiltävästä kivusta varsin ikävissä paikoissa :/ tämä sitten aiheutti sen, että koko synnytyksen aikana en pystynyt istumaan enkä makaamaan (paitsi käyrillä oli pakko, ikävä kyllä) vaan ainoastaan seisomaan ja kävelemään. Tämä oli synnytystä jälkeenpäin ajatellen kaikista raskainta, kun energia meni pystyssä pysymiseen eikä siihen, että olisin voinut keskittyä rentoutumaan, ajattelemaan ihanaa vauvaa jne.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kokonaiskesto rapeat 19h joista 12h kotona, joten sairaalalla ei kuitenkaan liian kauaa keretty vanheta ennen kuin lapsi syntyi :) joten sain lopulta ainakin osan siitä, mitä synnytykseltä toivoin: Mahdollisuuden olla kotona (lähes) niin pitkään kuin mahdollista, ihanat kätilöt ja rakkaan miehen vierelle joka hetkessä tukemaan. Lapsi sai yhdeksän pistettä ja oli heti virkeänä, joten kai sitä voisi uudestaankin joskus aikanaan sitten ottaa :)

 

[nempsu87]

Mäki voisin jotain rustata..

Su 27.11 mentiin sairaalaan yliaikaiskontrolliin rv 41+3. Otin sairaalakassin mukaan varuiks vaikka olinki sitä mieltä et kuitenki vaa kattovat ja käskevät kotii ku ei mulla ollu ollu minkäälaisia tuntemuksia.
Siks järkytys olikin suuri ku lääkäri sisätutkimuksen tehtyään totes että 2-3cm auki,kanavaa pari senttiä jäljellä,aletaa käynnistämää.. itkuha multa pääs ku mentii takas siihe odotushuoneesee. Kätilö joka meiät ohjas osastolle sanoki et hänen piti käyä kysyy lääkäriltä et oliko ultrassa joku pielessä ku mä itkin.. jännitti vaan..

Osastolla sain ekan cytotec-kapselin klo 13:50. Lääkärin tekemä sisätutkimus aiheutti jo muutaman napakamman supistuksen ja cytotec jatko siitä. 17:30 sain toisen cytotecin ja sen jälkee supistuksia alko tulee melko säännöllisesti.. mut ne alko sit kuitenki laantumaa iltaa kohti. Sillo aattelin et just joo ja täs menee viis viikkoo...

Puolen yön tietämillä supistukset alko taas kovenemaan kuitenkin ja yhen jälkeen mun piti soittaa kelloo et saisin lääkettä. Otettii käyrät jotka sit kerto et niit supistuksia oikeesti tulee iha kunnolla.. sain kipupiikin ja nukahdin about saman tein sen saatuani. Sen avulla sain nukuttuu jonku 3-4h.
Ma Aamulla joskus kuuden-seittemän välillä alko taas koskemaan vallan kamalasti,supisteli kovin. Pyysin lääkettä,otettii käyrät ja sanottii etten saa lääkettä koska vauvan sydänäänet laski aina supistusten yhteydessä. Joten ei auttanu ku kärvistellä..

Aamupalan aika,hain hyvällä ruokahalulla evästä koska oli nälkä! Eka lusikallinen puuroo kitusiin ja vessaan oksentamaan.. samalla reissulla kävin myös pissalla ja sillo läks limatulppa. Vein aamupala astiat pois ja sit tuliki kätilö kierrokselle. Kerroin näistä aamun tapahtumista,kunnes alko supistaa nii paljon et alko itkettää. Kätilö tuumas et nää sun oireet näyttää kyl lupaavilta et jos sulle on synnytykseen tulossa joku kaveriks ni kannattaa sitä infota.. no heti hätäsesti miehelle viestiä et nyt sit sairaalalle.

Siinä oli vielä lääkärin tarkastus ja lääkäri totes et "joo kyllä sä meet saliin, oot 6cm auki ja sielä on mahollista saaha lääkettä" sanoinki et eikai ihme et mua sattuu..

No saliin mentii 9:25. Hetken siinä oleskeltii ni totesin miehelle et mun on pakko saaha lääkettä,soitin kelloo ja puol 11 sain vihdoin epiduraalin. Sen laitto onnistu täydellisesti. Ja kaikki kehu kui osasin pysyy paikoillani..
Sain epiä yhteensä 3 annosta. Koitin välillä vähä torkkuaki siinä koska tiesin et on rankkaa tiedossa. Jossai vaiheessa sain oksitosiinitipan vauhdittamaan tapahtumia. Sain myös pudentaalipuudutteen klo 16:40 helpottamaan sitä järkkyä paineen tunnetta. Sain sillon luvan alkaa "ähkiä" vauvaa alemmas supistusten aikana,jos siltä tuntuu..

Viiden jälkeen kätilö katto viel tilanteen ku viiminen reuna ei meinannu millää hävitä. 17:25 alettiin kokeilee ponnistamista ja vauvaha lähti hyvin valumaa alas päin ja siitä alko tositoimet. Klo 17:57 tyttö oli ulkona. Napanuora oli tiukasti kaulan ympärillä mut se saatiin nopeesti pujoteltua. Vähä sinertävä vauva oli ja mulla huoli ku ei se huutanu! Hädissäni kysyinki et miksei se sano mitää.. ja sit kohta kuuluu"köh. Köh.krääk". Kaikki oli siis hyvin.. vauva rinnan päälle ja istukka tuliki iha helposti pois.
Eppari jouduttiin tekemään ja sen lisäks tuli vielä joku toinen pienempi,tikkejä vaativa,repeämä.
Avautumusvaihe kesti yhteensä 16h25min,ponnistin 32min ja istukka tuli 8min.

Kaiken kaikkiaan iha jees kokemus. Ei jääny traumoja tai mitään. Ja se palkinto on mitä parhain. Kipee oon,toki ku alapää on täys tikkejä..

 

[hildamaija]

Mrs V hei, mulla oli melkein yhtä nopee salamasynnytys kuin sulla ja vielä melkeinpä samaan aikaan samana päivänä (tai yönä) :D

Tässä mun synnytyskertomus:
Viime sunnuntaina 27/11 siis vietettiin ekaa adventtia kahvitellen perheen kesken ja joskus viiden maissa siinä kahvipöydässä istuessa jotain vähän enemmän housuihin. Ei kuitenkaan mitään järkyttävää vedenmenoa, mutta epäilin että oli lapsivettä. Vessassa huomasin myös että tuli verensekaista limaa jonka päättelin olevan veritulppa.
Mun edelliset lapset on molemmat tulleet kaksi viikkoa la:n jälkeen joten en ajatellut että tää lähtisi vielä käyntiin, kävi mielessä että ehkä kuitenkin ennakoi synnytystä kun mahakin oli ollut aika pinkeenä koko päivän ja olo oli huonovointinen, joten soitin varuiksi synnärille. Sieltä sanottiin että juujuu, selkeesti on lähdössä käyntiin mutta odottele vielä supistuksia ja mee vaikka kylpyyn aluksi.

Eka puolen minuutin mittainen supistus tuli 20.26. Tässä vaiheessa mies laittoi lapsia nukkumaan ja mä soitin varuiksi lapsenvahdille että on lähtövalmiina (vaikka olikin edelleen sellainen olo että no ei se varmaan kuitenkaan vielä tuu...!).
Tuli muutama pidempi supistus ja sit niitä yhtäkkiä tulikin välillä 15min, välillä 10min välein. Soitin uudelleen synnärille ja käskivät vielä odottaa 8min supistusväliä.
Lapsenvahti lähti tulemaan meillepäin, käskin miehen laittaa varuiks tavaroita (ja itsensä) lähtövalmiiksi ja kärvistelin itse sohvalla tyynyn kanssa jotain tv sarjaa katsoen. Aika pian supistukset muuttuivat tosi kivuliaiksi ja väli lyheni 7-8minuuttiin. Soitin synnärille ja sieltä annettiin lupa tulla.
Lähdettiin samalla taksilla jolla lastenvahti tuli, tässä vaiheessa kello oli 23 ja mä en meinannut enää päästä omin avuin hissiin ja ulos ovesta.
Taksissa tuli tosi kivuliaita supistuksia edelleen lyhyin välein ja kamala paine tuntui alapäässä. Ulkona oli lumimyräkkä, taksi liukasteli vähän liikaa ja olin ilonen että mies istui mun vieressä eikä kuskina että pystyin puristamaan jonkun kättä tuskissani.

Onneksi sairaala on lähellä, perillä oltiin 23.15. Kätilö otti meidät vastaan käytävällä (tässä vaiheessa olin hysteerinen ja huusin kivusta), meidän piti odottaa 10min huoneen vapautumista. Tuntui ikuisuudelta.
Huoneessa pääsin istumaan synnytyspedille, mies ja kätilö auttoivat ulkovaatteet pois ja sairaalavaatteet päälle.
Supistuksia tuli koko ajan ja tauot olivat tosi lyhyitä.
Sain ilokaasua hengitettäväksi, kätilö otti verenpaineen, laittoi kanyylin, otti verikokeen ja antoi verenpainelääkettä kun arvot olivat koholla. Olin jo 8cm tässä vaiheessa auki. Vauva päähän laitettiin sydänäänianturat ja sit alkoikin melkein saman tien ponnistuttamaan.
Oli kamala jano ja mies juotti mulle mehua. Puristin sen raukan käden supistusten kohdilla varmaan ihan mustelmille.

Taisin karjua aika kovaa ja muistan että v...tutti kun tiesin että kohta sattuu ja lujaa, mutta ponnistusvaiheeseen sai kätilö tsempattua mut käyttämään energiat hengittämiseen karjumisen sijaan, ja sain itseni koottua hyvin loppuponnistuksiin.
Vauva syntyi 0.17 eli ehdittiin olemaan kokonainen tunti laitoksella.
Sain vauvan heti rinnalle ja se löysi tissille ja pötkötti siinä rauhassa reilun tunnin.
Istukka irtosi painelemalla ja ponnistamalla muutamasti, repeämiä ei synnytyksessä tullut. Saatiin voileivät ja kuplivat juomat tarjottimella ja tunnin kuluttua tulivat punnitsemaan ja mittaamaan vauvan.

Näin jälkikäteen ajateltuna vähän hirvittää toi koko toimituksen vauhti, onneksi kuitenkin sekä minä että mies ehdittiin ajoissa paikalle.
Toisaalta oli ihanaa että kaikki kävi niin nopeasti, vaikka nää supistukset oli kyllä jotain ihan järkyttävän kamalan kivuliaita.
Pitää vähän sulatella jälkikäteen, hyvä kun pysyin perässä. Heti syntymän jälkeen olo oli tokkurainen mutta jotenkin kirkas ja selkeä eli kaikki meni kuitenkin jotenkin luonnollisesti.
Mun pidettiin osastolla pari yötä korkean verenpaineen takia, kotiin päästiin tiistaina verenpainelääkereseptin kera. Nyt pitää vielä käydä kontrolleissa sen paineen takia, vauvan jälkitarkastukset sun muut on käyty ja niissä oli kaikki niinkuin pitikin.
Ihana vauva, paras palkinto <3

 

[sonic]

Ehkä mäkin voisin kirjottaa omani näin reilu viikko synnytyksen jälkeen.

Keskiviikko iltana 23.11 tulin tännekin hehkuttamaan limatulpan irtoomista ja siitä lähtikin käyntiin supistukset. Hämäävintä oli, että ne tulivat lähes koko ajan 5min välein mutteivat olleet erityisen kipeitä. Torstaina sama jatkui parin tunnin tauon jälkeen. To-pe yönä supistukset tulivat huomattavasti kipeemmiksi, mutta väli ei tiheentynyt.

25.11 pe aamulla lähdettiin käymään käyrillä. Hyvät supistukset, mutta synnytys ei käynnissä vielä. Mä lähdin sitten kävelemään sairaalaa ympäri, kun mies meni töihin. 11 maissa otettiin uus käyrä ja supistusten väli oli pidentynyt. Sanoivat että voin mennä kotiin jos tunnen pärjääväni. Noh, mulla oli 20€ käteistä, enkä ollut varma pääsenkö taksilla, joten päätin kävellä sen 3km.

Kävelyn aikana supistukset tuli 2-3min välein, mut edelleenkään ei superkipeitä. Menin kuumaan suihkuun kun pääsin kotiin ja sitte räjähti supistukset. Sattu niin paljon, että vaan oksensin. Soitto miehelle että nyt mennään ja klo 13 oltiin takas sairaalalla. Heti käyrien kautta saliin, olin 3cm auki ja sain ilokaasua. Ei ollut apua, teki vain huonon olon ja oksensin edelleen.

Pyysin epiduraalia ja se olikin sitten mielenkiintosta. Olin 5cm auki ja sanoivat että saan sen. Ongelmaksi muodostui normaalin kanyylin laitto, koska olin oksentamisen myötä kuivunut. Puhkasivat 3 suonta, jonka jälkeen totesivat että anestesialääkäri saa laittaa ultran avulla. Tämä aika tuntui käsittömän pitkältä kun supistuksia tuli sarjatulituksena.

Epiduraalin sain 15:20 ja olin taivaassa! Missään ei kipuja (en käsitä miten joku pärjää ilman sitä). Epiduraalin vaikutus heikkeni sopivasti ponnistuksiin, kesto 17min ja vauva syntynyt 18:07.

Synnytyksen kestoksi merkattu 5h 51min eli kohtuu nopea ensisynnyttäjälle. Tai kävely hiukan vauhdittaa asiaa :D itselleni jäi synnytyksestä erittäin hyvä olo, vaikka kipeetä tekikin.

Sonic & Stiina 1vko 1päivä

 

[Sadetuuli]

Ehkä mäkin voisin kirjottaa omani näin reilu viikko synnytyksen jälkeen.

Keskiviikko iltana 23.11 tulin tännekin hehkuttamaan limatulpan irtoomista ja siitä lähtikin käyntiin supistukset. Hämäävintä oli, että ne tulivat lähes koko ajan 5min välein mutteivat olleet erityisen kipeitä. Torstaina sama jatkui parin tunnin tauon jälkeen. To-pe yönä supistukset tulivat huomattavasti kipeemmiksi, mutta väli ei tiheentynyt.

25.11 pe aamulla lähdettiin käymään käyrillä. Hyvät supistukset, mutta synnytys ei käynnissä vielä. Mä lähdin sitten kävelemään sairaalaa ympäri, kun mies meni töihin. 11 maissa otettiin uus käyrä ja supistusten väli oli pidentynyt. Sanoivat että voin mennä kotiin jos tunnen pärjääväni. Noh, mulla oli 20€ käteistä, enkä ollut varma pääsenkö taksilla, joten päätin kävellä sen 3km.

Kävelyn aikana supistukset tuli 2-3min välein, mut edelleenkään ei superkipeitä. Menin kuumaan suihkuun kun pääsin kotiin ja sitte räjähti supistukset. Sattu niin paljon, että vaan oksensin. Soitto miehelle että nyt mennään ja klo 13 oltiin takas sairaalalla. Heti käyrien kautta saliin, olin 3cm auki ja sain ilokaasua. Ei ollut apua, teki vain huonon olon ja oksensin edelleen.

Pyysin epiduraalia ja se olikin sitten mielenkiintosta. Olin 5cm auki ja sanoivat että saan sen. Ongelmaksi muodostui normaalin kanyylin laitto, koska olin oksentamisen myötä kuivunut. Puhkasivat 3 suonta, jonka jälkeen totesivat että anestesialääkäri saa laittaa ultran avulla. Tämä aika tuntui käsittömän pitkältä kun supistuksia tuli sarjatulituksena.

Epiduraalin sain 15:20 ja olin taivaassa! Missään ei kipuja (en käsitä miten joku pärjää ilman sitä). Epiduraalin vaikutus heikkeni sopivasti ponnistuksiin, kesto 17min ja vauva syntynyt 18:07.

Synnytyksen kestoksi merkattu 5h 51min eli kohtuu nopea ensisynnyttäjälle. Tai kävely hiukan vauhdittaa asiaa :D itselleni jäi synnytyksestä erittäin hyvä olo, vaikka kipeetä tekikin.

Sonic & Stiina 1vko 1päivä

Huh... kylläpä oli sitten lopulta nopeata toimintaa!

Mulla kans oli tuo perus kanyylin laitto se ongelmallisin epiduraalia saadessa. mulla kans kätilö kerran yritti ja sano sit et anestesia lääkäri saa laittaa. se sit kokeili vielä 4 krt ja hänen viides kerta eli kuudes kerta onnistu. toisin sanoin kuudennella kerralla onnistu kanyylin laitto ja kolmesta suonesta meni läpi ja tulihan verta.

 

[Jewell]

Niin se meidän neiti päättikin tulla sitten vauhdilla maailmaan, vaikka kerkesin jo tuskailemaan että syntyykö ollenkaan kun ei kunnon merkkejä ollut. Torstai-iltana tein lumityöt joka voisi vauhdittaa synnytystä. Perjantaina selkä oli ihan jumissa ja tosi kipeä ja välill tuli muutamia menkkamaisia supistuksia mitkä ei olleet mitenkään kivuliaita.
No lauantaina 3.12. heräsin vessaan noin klo 4 aamulla, huomasin vähän punertavaa vuotoa jonka ajattelin olevan limatulppaa. Menin takas sänkyyn niin saman tien alkoi kipeät supistukset ja niitä tuli heti noin 5 minuutin välein ja kivut vaan paheni. Klo 6 soitin synnärille et mitä mieltä on, voisinko jo tulla niin sanottiin että omien tuntemuksien mukaan saan tulla. No supistukset alko olee jo sen verran kipeät ja tuli parin minuutin välein että sanoin miehelleni puol 7 et nyt mennään. 7 aikaan oltiin sairaalalla, miulle autettiin sairaalavaatteet päälle ja tehtiin lapsivesitutkimus yms. Lapsivedet ei ollu viel tullu. Tehtiin tutkimus ja olinkin jo 6 cm auki eli mars synnytyssaliin. Juuri olimme ajomatkalla miehen kanssa puhuneet että toivottavasti ei käännytetä enää kotiin kun supparit on niin kipeät mutten kuvitellut että olin noin nopeasti jo noin paljon auki.

Salissa sain ilokaasua mistä ei ollut juurikaan apua. Sain sitten kohdunkaulapuudutteen mikä auttoi supistuksiin mutta ponnistuskipu jäi. Lapsivedet lorahtikin ihan kunnolla sitten siinä sängyllä kyljellään ollessa.
Noin puoli 9 aikaan sain alkaa ponnistamaan ja luoja miten kipeää se teki Huusin ja kiljuin niin että mieheltä tais hajota korvat, säikähdin itsekin miten miusta lähti niin kova ääni. Kätilö joutui välillä jo sanomaan että keskity ponnistamiseen äläkä huutamiseen :D Aina ponnistuksen tultua ja kivun yltyessä aloin pistämään vastaan mikä oli tietysti huono juttu, pitkitti vain synnytystä.
Noin puoli tuntia siinä ponnistelin, välillä kyljellään mutta suurimmaksi osaksi puoli istuvassa asennossa miehen tukiessä selästä ja 9.09 ihana pieni tytön tylleröinen sitten syntyi. Jouduttiin tekemään eppari ja sain 4 tikkiä sekä muutama haavauma tuli.
Istukka tuli hieman autellen ulos.
Synnytys kesti siis noin 5 tuntia ja oli aika nopeaa ensisynnyttäjältä, sitä kätilökin naureskeli. Mutta parempi niin.

Nyt alapää on niin hellänä että istuminen on välillä tuskaa mutta kaipa se siitä ajan kanssa paranee :D

 

[kiki80]

Jospa mäkin jotain rustaisin mitä nyt muistan, synnytyksestä aikaa jo viisi viikkoa. 24.11 kävin koiran kanssa päivällä lenkillä kovin kauas en päässyt kun selän puolelta alkoi supistaa. Lähdettiin käymään vielä kaupassa kun olin hetken levännyt. Kömmin ylös katsomaan Master cheffiä ja lopputekstin jälkeen kello 19 kuulin napsahduksen ja jotain lämmintä valui housuihin. Menin vessaan ja kun laskin housut alas niin lattialle lorisi jotain vaaleanpunaista. Hain miehen keittiöstä yläkerran vessaan katsomaan että tämä nyt varmaan on sitä lapsivettä. Tuntui jotenkin uskomattomalta kun niin kauan oli odottanut synnytyksen käynnistymistä ja kaksi edellistä alkoi aamuyöstä. No niin, jatketaan, soitin pöntöllä istuessa sairaalaan. Siellä sanottiin että tule sitten vasta kun supistukset alkavat tai viimeistään aamulla. Aika äkkiä ne supistukset alkoivatkin, yritin siinä vähän syödäkin ja kävin suihkussa. Kahdeksan aikaan supistukset oli niin kivuliaita ja tiheitä että pyysin että mies hakisi auton kun en pystyisi kävelemään sitä pientäkään matkaa parkkipaikalle. Autossa supistukset tuli jo parin minuutin välein. Matkaa sairaalan oli noin viisitoista minuuttia.

Sairaalassa meidät ohjattiin heti saliin kun kerroin että viime synnytys kesti vain pari tuntia. Siellä laitettiin anturit paikoilleen. Kätilö kysyi haluaisinko vaihtaa sairaalavaatteet, vastasin en, koska teki niin kipeää että olisi ollut vaikea pukea tai riisua. Haluaisinko musiikkia, en. Haluaisinko ammeeseen, en. Haluaisinko että alaselkää hierotaan, en. Haluanko puudutuksia, en. Vastasin kaikkeen en koska halusin olla rauhassa. Kyllä muuten kadutti siinä kipujen keskellä koko raskaus. Kysyin jo mieheltä voiko tämän peruuttaa tai vaihdetaanko osia .

Jossain vaiheessa kysyttiin haluanko ilokaasua ja siihen vastasin kyllä. En ollut aiemmin sitä kokeillutkaan. Mitään puudutetta en halunnut koska on kokemusta sekä puudutteesta että ilman puudutusta synnyttämisestä. Ponnistusvaiheessa on kivampi kun tietää mitä tekee.

Sain myös kauratyynyn selkään koska siellä kipu oli kovin. Vaihdoin asennon polviseisontaan ja kohta sainkin luvan ponnistaa kun lapsi oli niin hyvin laskeutunut. Ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia. Tyttöhän sieltä syntyi kello 21.42. Kokonaiskesto oli 2 tuntia 42 minuuttia.

Istukka ei meinannut syntyä ollenkaan. Kätilöt paineli vatsaa niin kovin että otin ilokaasua silloinkin. Sain myös oksitosiinipiikin ja pikkuvarpaisiin laitettiin akupunktioneulat vauhdittamaan istukan syntymää. Lopulta se syntyikin ja syynä irtoamattomuuteen oli suuri hyytymä.

Mitään tikkejä ei tarvittu vaikka vauva syntyikin käsi poskella ja painoakin oli 4230 g.

 

[Lakritsi]

Minäkin voisin kirjoitella omasta kokemuksestani. Synnytystä edeltävä viikko oli rankka ja tuntui että supistuksia tuli usein ja pitkiä aikoja , mutta ne eivät vielä niin kivuliaita ettei niitä kestäisi. Meillä alunperin laskettu aika 30.11, joka vaihtui sitten 1.12 ja silloin yöllä polille mentiin kovien paineiden ja huonojen olojen takia. Katsoivat että pari senttiä auki ja hieman vielä kanavaa jäljellä ja kotiin lähdimme.

Seuraavana päivänä supistuksia kovasti ja säännöllisesti , muttei mitään sen suurempaa kipua kuin edellisenä päivänä , mutta niin säännöllisesti tulivat että klo 21, kehoitin miestä menemään nukkumaan. Edellinen yö kuitenkin lähes valvottu ja töissä oli mies päivän. Katsoin itse napapiirin pikajunaa ja klo 23.30 alkoi verinen vuoto. Säikähdin , mutta täysin rauhassa herätin isännän , otettiin kamat ja autosta soitto polille.

Polilla tarkistus ja vuoto oli lapsivettä mitä valahteli pitkin synnytystä ( ei siis tullut kerralla). Olin edelleen auki sen pari centtiä mutta kanava hävinnyt. Jäimme polille ja suostuin ottamaan kipupiikin siinä toivossa että saisi levättyä. Ei saanut. Piikki teki kamalan olon ja sai minut oksentamaan. Yö meni oksentaessa ja suolen kävin tyhjentämässä peräruiskeella. Jossain yöllä 4 aikaan tarvitsin kipuihin jumppapalloa ja aloin hengittelemään ilokaasua ( ymmärsin että suurimmaksi osaksi hengittelin happea ). Tämä toimi koska se sai keskittymään hengittämiseen.

Klo 7 olen saanut epiduraalin eli ennen sitä olemme siirtyneet saliin, olisiko kätilön vaihto ollut klo 6 aikaa jonka jälkeen menimme saliin ja aloitimme valmistelut. Tällöin auki 4 cm. Epiduraalin jälkeen alkoi tapahtumaan ja kivut helpottivat , tunsin kyllä supistukset ja reilu tunnissa avauduin 8cm, jonka jälkeen siirryttiin pystyasentoon ja mies auttoi supistusten kestossa painamalla alaselkää kätilön ohjeiden mukaan ja tunnissa olimme ponnistusvaiheessa.

Tähän asti kaikki sujunut oksentamista lukuunottamatta kivasti ja hyvällä mielellä. Ponnistusvaihe kesti 1h 20min ja oli mielestäni rankka. Usko meinasi loppua ja taisin vähän kiukutella ja lopussa sitten nukuinkin supistusten välissä ja höpöttelin omiani. Esim. Kuinka kahvit on tarjouksessa ym kaikkea tärkeää :D

Pudendaalipuudutuksen sain ja kätilö painoi lämpöisellä pyyhkeellä. Ja 1h 20 min jälkeen poika syntyi käsi poskella. Hetken näytti että napanuora olisi kaulan ympärillä , mutta nyrkki se sitten oli vaan poskella. Yksi repeämä tuli ja pari "varatikkiä" laitettiin myös pieniin nirhaumiin.

Ihana kätilö osui joka oli realisti ja osasi toimia kanssamme todella hyvin ja otti toiveemme huomioon hyvin. Kävi kanssamme synnytyksen samantien lävitse. Olen kyllä tyytyväinen ja että selvittiin ilman isompia repeämiä, epparia , imukuppia ym vaan kätilö jaksoi tsempata vaikka itse olin laittamassa hanskat tiskiin koko homman kanssa.

Näin meillä.

 

[Tiiimpuu]

Tuli olo että olen jo kerran tarinan kirjoittanut mutta enpä sitä mistää löytäny joten tässä tulee.
1.12 aamuyöllä menin heittämään kissaa pihalle, tunsin että tuli housuun vuotoa, ei paljoa ja ajattelin vessassa sen olevan vain valkovuotoa. Tätä ennen ei ollut mitään synnytykseen viittaavia oireita. Laskettu aika oli siis ollut kaksi päivää aiemmin 29.11.
Kävin sitten päivällä neuvolassa, siellä ei mitään erityistä. Sitten illalla taas tuntui että alapää vuotaa ja huomasinkin että vuoto tuli trikoisista housuista läpi. Hetken vielä mietiskelin mutta päädyin soittamaan synnärille. Käskivät tulla näytille koska streptokokki oli positiivinen.
Sairaalassa todettiin vuodon tosiaan olevan lapsivettä joten 'jouduin' jäämään sairaalaan.

Tarkkailuhuoneeseen menimme miehen kanssa, mies sai jäädä myös yöksi koska matkaa kotiin 70km. Käynnistettiin synnytys cytoteceillä. Alkuun tulikin ihan napakoita supistuksia, jotka yöllä laantuivat. Olo ei ollut mikään paras, ruoka ei maistunut ja oksensin jo tässä vaiheessa (pe aamu) kaiken ulos. Edellinen ruokailu oli ollut torstaina n. 14 maissa. Lääkäri kävi tekemässä sisätutkimuksen klo 12 ja totesi kalvojen olevan vielä ehjät ja se hidasti synnytyksen etenemistä, niinpä kalvot puhkaistiin samantien.
Aloin olla melko väsynyt ja sainkin ravintoa suoraan suoneen tässä vaiheessa. Sain myös kipupiikin ja sain nukuttua n. 2 tuntia.
Klo 17 supistukset tekivät niin kipeää että halusin jotain apuja. Silloin siirryttiin saliin ja sain ilokaasun käyttöön. Olin tiukasti kahdelle sormelle auki (vasta). Supistuksia tuli tiuhaan tahtiin ja huusin kuin syötävä. Teki kipeintä mitä oon ikinä kokenu. Klo 20 vihdoin reilu 3 senttiä auki ja sain epiduraalin, ah taivas. Tunsin heti lääkkeen vaikutuksen, kivut loppuivat kuin seinään mutta tunsin silti supistukset. Nukuin pari tuntia. Klo 22 kätilö ohjeisti vessaan johon pääsin omin jaloin. Tämän jälkeen kipupumppu ja oksitosiini vauhdittamaan. Kätilöt alkoivat jo olla sitä mieltä että edistystä pakko saada aikaan. Vauvan sykkeet kokoajan hyvät. Aloin pikkuhiljaa tuntea ponnistamisen tunnetta.
Klo 00.15 kätilöt tulivat paikalle, että nyt on ponnistuksen aika. Sain luvan ponnistaa klo 0.20 ja ensimmäisellä ponnistuksella kahdessakymmenessä sekunnissa syntyi täyden 10 pisteen tyttö:-D
Pari tikkiä sain nirhaumiin mutta pystyin vaihtamaan sänkyä heti omin jaloin ja istumaan myös.

Hoitaja joka sattui paikalle juuri ponnistusvaiheessa nauroi ja sanoi että harvoin täällä näkee äitiä joka synnyttää hymy kasvoilla :-)

Oho, tulipa pitkä tarina.. lyhyesti siis avautumisvaihe kirjattu reilu 12h, ponnistus 1min (pienempää aikaa ei voi kirjata) ja jälkeiset 10min.

Synnytys kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus vaikka avautuminen koski aivan saa*****ti...:-D :-D

 

[varpahat]

Kuinka monelle on jäänyt oikeasti traumoja siitä miten oma synnytys meni?

 

[Katjusha]

Varpahat, musta oma synnytys oli kestäessään kamalampaa, mihin olin varautunut. Ehkä se, että kipuja ja todellista puurtamista oli pitkään (2 vuorokautta, ei mikään muutaman tunnin projekti) tuli yllätyksenä ja pettymyksenä omaan kroppaan. Nyt kun on aikaa kulunut, niin voisin kuvitella toisenkin kerran lähteväni "taistoon". Synnytyksen traumaattisuus on siis lientynyt menneinä viikkoina. Eniten mietin sitä, että onpa kamala kakkosta synnyttää yksin ilman miestä, koska kuka hoitaisi esikoista useamman päivän ku yks äheltää synnärillä. En edelleenkään usko, että kestäisin panadolin voimalla kotona ponnistusvaiheeseen asti ..!

 

[IceQueen]

Onneks toiset lapset yleensä tulee nopeemmin ja helpommalla Katjusha Mie pelkäsin tähän toiseen synnytykseen mennessä että joutuu ponnistamaan tunnin niinkun esikoista, olin jo valmis luovuttamaan ekan ponnistuksen kohalla kun tiesin etten kestäisi tuntia sitä samaa, no vauva syntyikin 3 minuutin ponnistuksella :) Miulla ei ite synnytyksestä oo jääny traumoja mutta vaurioiden paranemista ootan edelleen... Esikoisesta siis tuli pieni repeämä, mutta joku hermokipu jäi, edelleen repeämän kohta kipeä näin kahden vuoden jälkeen..

Millonkohan sitä kerkeis tälle puolelle kirjottelee synnytyskertomuksen Enhän mie enää muista mitää 6,5 viikon takaa

 

[Jezkatz]

Kuinka monelle on jäänyt oikeasti traumoja siitä miten oma synnytys meni?

Mulla. Vaikka oon fyysisesti palautunut tosi hyvin ja en revennyt kuin ihan vähän vaan niin henkisesti synnytys oli mulle tooooosi rankka. Mulla kokemukseen vaikutti esim. pitkä käynnistys, monen vuorokauden valvominen, jatkuva sektiovalmius, epävarmuus vauvan hyvinvoinnista ja siitä mahtuuko vauva edes syntymään alakautta (synnytyksen aikana 2 kätilöä ja lääkäri arvioivat että mun lantio tuntuu melko ahtaalta ja on riski että vauva ei mahdukaan). Ja lopulta sitten ponnistinkin melkein 2 tuntia. Lisäksi ensimmäinen synnytystä hoitanut kätilö oli aivan järkyttävä akka, jos hän olisi mun synnytystä pidempään hoitanut niin varmasti olisi päädytty sektioon.

Ponnistusvaihe oli mulla ihan järjettömän kivulias, itkin ja roikuin kätilöiden hihoissa ja rukoilin vaan että joku vois auttaa. Repeeminen ei sinäänsä sattunut mutta se järjetön kipu lantiossa. Synnytyksen jälkeen tuntu kuin olis vasaralla hakattu lantio rikki tosta edestä. Lantion alueen kivut oli myös synnytyksen jälkeen tosi kovat, pari viikkoa kesti ennenkuin pystyin edes kävelemään ilman särkylääkettä ja kuukauden verran söin buranaa.

Toinen lapsi on suunnitelmissa muutaman vuoden sisään ja haluan kyllä käydä pelkopolilla puhumassa tän synnytyksen läpi ennen seuraavaa synnytystä.

 

[auringonkukka82]

Aikaa kulunut synnytyksestä kohta jo puoli vuotta, mutta ajatuksissa käynyt aika ajoittain joten ajattelin että josko kirjoittaisi muisteluita tännekkin.

Syyskuun alkupuolella etinen istukka vuoti verta ensimmäisen kerran. Silloin Kainuun keskussairaalassa olin seurannassa pari päivää ja laitettiin jo varulta vauvan keuhkoja kypsyttäviä lääkkeitä. Kotiin kuitenkin pääsin vielä.. Puolen kuun maissa verta tuli taas ja takaisin Kainuun keskussairaalaan. Saman päivän iltana käyrille alkoi ilmestymään supistuksiakin joten synnärille vietiin osastolta. Siellä tutkittiin ja pohdittiin, kunnes keskellä yötä päätettiin tehdä siirto Oulun yliopistolliseen sairaalaan koska viikkoja oli alle 32, joten vauvan olisi parempi syntyä siellä jos olisi syntynyt. Aloitettiin myös supistusten estolääke joka auttoikin jo hyvin heti alussa. Ouluun saavuttua olin tutkittavana jonkin aikaa ja puoli neljän maissa yöllä pääsin osastolle nukkumaan.

Oulussa makasin puolitoista viikkoa, miestä näin siellä ollessa kerran, lapsia vain puhelimen välityksellä. Supistukset lakkasivat kokonaan, verta tuli tuona aikana vain kerran ja silloinkin vähän vain. Kun sitten vihdoin 32 viikkoa tuli täyteen ja tilanne oli hyvä, sain pikkuhiljaa luvan kävellä pikkumatkoja. Maanantaina sitten rv 32+2 sain siirtoluvan takaisin Kajaanin keskussairaalaan kun tilanne tosiaan rauhallinen eikä vuotoja/supistuksiaan ollut ollut. Paaritaksilla tehtiin sitten siirto ja se meni hyvin.

Tiistaina rv 32+3 lääkäri sanoi että haluavat seurata vointia vielä pari päivää ja sitten harkitaan kotiutumista voinnin mukaan. Kävelylupaa oli sen verran että vessassa ja suihkussa sai käydä ja ruokaa hakea. Välillä toki ruoankin toivat. Tiistaina iltaruoan toivat huoneeseen, levännyt olin aikalailla taas koko päivän. Yhtäkkiä syönnin jälkeen aloin taas vuotaa verta.. Siitä pikapuoliin siirtivät synnytyssaliin, jossa käyrille ja ultraan. Käyrille alkoi pikkuhiljaa piirtyä supistuksia säännöllisesti, kipeitä ne ei kyllä olleet. Aloitettiin taas supistusten estolääkettä. Kävellä en taaskaan saanut, verta kun tuli jonkin verran edelleen. Alusastialle tein tarpeeni yöhön asti, wc:hen pääsin vasta kun supistukset ja verenvuoto rauhoittuivat. (olipa ihana tunne yöllä saada tehtyä tarpeet kunnolla pönttöön,eihän siitä alusastia hommasta mitään oikein tullut). Yön pitivät käyrillä synnärillä ja muutenkin toki tilannetta seurattiin tiiviisti. Jotain lääkettä sain nukahtamiseen, kun ei se oikein onnistunut siinä yhessä kohdassa kököttäessä vaikka huonetta pimennettiinkin. Jo illalla lääkäri sanoi ettei leikkausta voida enää pitkittään montaakaan päivää.

Aamulla sitten tilanne taas huononi. Supistukset alkoivat palata ja vauvan syke teki supistusten aikana pienehköjä notkahduksia. Ultrattiin tilanne ja istukan alla näkyi verta ja arveli lääkäri että se veri saatta alkaa irrottamaan istukkaa. Samalla lääkäri suunnitteli tarkemmin reittiä mistä lähdetään leikkaamaan. Kun tosiaan se istukka oli edessä sivullakin ja entinen sektioarpi alhaalla. Tilanne oli siis se että vauvan sykkeet notkahtelivat, oli verenvuotoa, supisteluja ja verta istukan alla. Päädyttiin pian kiireelliseen sektioon, suurin syy taitaa olla nuo vauvan sykkeen heittelyt miksi sitten alettiin hinata porukka kasaan ja leikkaussaliin.

Miehelle olin asioista kertonut lähes kaiken, mutta kun aletiin sektioon valmistelemaan niin sitä en kertonut. Soitin hänelle vasta heräämön puolella ja onnittelin pienestä pojasta. Jossain vaiheessa olin kuullut sanat "kerro sitten kun kaikki on hyvin". Jälkikäteen hän sanoi ettei hän sitä tarkoittanut niin, mutta joka tapauksessa oli kyllä aika huojentunut kun sai kuulla vasta jälkikäteen että poika syntynyt. Pelkona kun meillä oli myös, että tilanne menisi minun osaltani huonoksi. Oltiin siis valmistuttu siihen, että pahimmassa tapauksessa menetän runsaasti verta ja kohtukin pitää poistaa. Verta oli toki varattu valmiiksi, mutta en loppujen lopuksi mahdottomasti menettänyt sitä ja kohtukin jäi paikoilleen. Leikkaus meni siis hyvin.

Mutta poika siis syntyi rv 32+4. Pelotti mahdottomasti missä kunnossa poika syntyy, mutta olen niin kiitollinen siitä että sieltä syntyi reipas minimies <3 Painoa yli arvioiden ja pituuskin hyvä. Olin edellisenä iltana vielä saanut lisää jotain keuhkoja kypsyttävää, joten nekin auttoivat pikkumiestä alkuun. Pikkumies vietiin toki heti synnyttyään keskolaan, siellä kävin osastolle mennessä sängyn avulla. Äidin pieni mies oli turvassa <3 Olen niin kiitollinen kaikesta hyvästä hoidosta mitä sain, niin Oysissa kuin Kaksilla. Ja poika keskolassa. Kiitokset olen jälkikäteen lähettänyt myös korttina ja facebookin kautta. Ja niin kiitollinen olen myös siitä, että kainuun keskussairaala on saanut luvan jatkaa synnytysten hoitamista. Tämäkin meidän tarina voisi olla aivan toisenlainen, jos sairaalamatka olisi 40 kilometrin sijasta 200 kilometriä. Puhumattakaan heistä, kenellä sairaalamatka on vieläkin pidempi.

Mutta joo, tässäpä tämä tarina niiden muistikuvien osalta mitä on. Aika hyvin ne toki mielessä on vielä, jotenkin niitä on pitänyt käsitellä vielä kertoja tapahtuneen jälkeenkin. Mutta kiitollisena kaikkea muistelen, oli vaikea matka mutta kaikki meni hyvin loppujen lopuksi <3