Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja Air4M
- Aloituspäivämäärä
Angelique80
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Varoitan! Jos pelottaa mikä kaikki voi mennä pieleen niin älä lue, toisaalta jos luet niin lopputulos on oikein hyvä vaikka lähtökohta tosi huono. Tämä päättyi paremmin kuin luulin, sillä oli hetkiä jolloin en ollut varma kumpi kuolee aiemmin ; minä vai vauva. (anteeksi kirjoitusvirheitä...)
Maanantaina 7.12 tultiin TYKS in synnytysosastolle sovittuun käynnistykseen. Aika oli 7.30. Ensimmäinen kommellus tapahtui jo ilmoittautumisen yhteydessä. Kätilölle ei ollut tullut tietoa käynnistyksestä ja jouduimme odottelemaan pitkän tovin aulassa... Lopulta löytyis tieto jaksaa päästiin saliin, mutta seuraava ongelma oli se että lääkärit kaikki kierrolla eikä kätilö tiedä miten käynnistetään... Vaikka oli sovittu polikäynnillä että kalvo puhkaistaan... Niinpä kätilö tökkää minut käyrälle jossa maataan melkeen yhdeksään asti... Kummallakin meistä miehellä ja mulla hiukan turhautunut olo. Kuitenkin ihan julmettoman aikasin piti mennä sinne...No, kun lääkäri vihdoin pääsi paikalle niin kalvojen puhkonnalla se sitten aloitettiin. Tilanne oli ;auki kahdelle sormelle kaulaa jäljellä sentti. Ja vauva oli niin ylhäällä että lääkäri heti sanoi että oksitosiinia sitten parin tunnin päästä perään. Toiveikkaita oltiin, supistuksia tuli ja sitten alettiin se oksitosiini. Siinä ensimmäisen kerran kun supistus tuli, aloin pohtimaan että nyt on jotain outoa... Supistus alkoi kyllä tutusti mut siihen tuli jotenkin terävä selkä osio perään... Näillä jatkettiin eteenpäin, minuutit muuttu tunneiksi ja lääkäri kävi kurkkimassa tilannetta. Vauvan sydänäänet teki dippejä aina supistuksen kanssa. Selkäsärky alkoi olemaan enemmän kuin tosiasia, lääkäri tutki tilanteen iltapäivällä joskus, viisi senttiä auki kaula kadonnut, pykälä edelleen jäljellä ja vauva liian korkealla. Olin ihan kummissani koska mikään siinä ei ollut tuttua. Pyysin kohdunkaulan puudutteen ja lääkäri tuli antamaan sen. Sitten huomasin että vasen jalka lähti puutumaan ja selkä kipu alkoi olemaan niin kovaa etten pystynyt keskittymään yhtään hengitykseen. Tuntui konkreettisesti siltä kuin joku painaisi puukkoa keskelle selkää. Ähkisin että jossain on joku vika. Kätilöt vaan voivotteli. Yritin selittää ettäs se kipu esti kokonaan alapään rentoutumisen, koskahan se oli niin hallitseva. Tärisin kaiken aikaa eikä kukaan tiennyt mitä pitäisi tehdä. Käskettiin seisomaan sillä vauva oli edelleen liian ylhäällä ja kohdunsuun tilanne ihan sama. Yritin nousta mutta vasen jalka ei pitänyt lainkaan. Siitä olis mennyt kokonaan tunto. Lääkäri ehdotti epiduraalia. Sain itkulta ja kivulta sanottua että ihan sama kunhan tehdään jotain! Epiduraali laitettiin ja oksitosiini oli lopetettu koska vauva dippaili alle 90 sen kanssa. Selkäsärky loppui kokonaan. Paineen tunne jäi. Supistukset jämähti kestoltaan alle 40 sekuntia ja tulivat miten sattuu. Kello oli viisi. Horkka alkoi olemaan niin paha ettei puhuminen onnistunut. Asennon kanssa oli ongelmia koska vauvan sykkeet ei kestänyt mitään niistä. Minut työnnettiin polvilleen ja pidettiin siinä, koska se jalka ei pitänyt ollenkaan. Vauva ei siitä huolimatta lähtenyt laskeutumaan. Tilanne pysyi samanlaisena kunnes yhtäkkiä lääkäri juoksi huoneeseen ja minut heitettiin selälleen jalat levälleen ja lääkäri napsi vauvan päästä näytteitä. Ruutu näytti vauvan sykkeen pysyvän 90! Pelotti. Tilanne oli ihan hullu ja outo ja tuntui ettei ketään silti kiinnostanut. Näytteet näytti olevan kunnossa. Vauva voi hyvin! Takaisin polvilleen ja kohdunsuun tilanne edelleen sama. 5cm auki, vauvan pää poikittain ja joku reunus aina vaan paikallaan. Puoli kuusi. Isä oli ihan tuskainen. Huone täynnä härveleitä ja minä horkkaisena polvilleen tuettuna sängyssä. Selkäkivut tulivat takaisin ja uusi epiduraali laitettiin. Sen jälkeen alkoi lähtemään kaikki tunto. Puutuneisuus nousi rinnoille saakka ja minä vapisin, sanoin että takaraivossa jytisee. Kätilö mittasi 38 asteen kuumeen. Antibiootit tippumaan ja lisää kipulääkettä. Seitsemän. Koko aika oli pelkkää vapinaa, supistus kesti 30 sekuntia, tuli vain paineen tunne eikä muuta. Vauvan sykkeet jatkuivat laskuja ja lääkäri juoksi taas ottamaan vauvan päästä happiarvoja. Puistatuksia tuli jatkuvasti. En tuntenut jalkoja enkä selkää, makasin paikoillaan ja yritin selittää miten supistuksen tuntu on väärä. Minua väännettiin joka asentoon kun koitettiin saada vauva oikein päin. Ei. Kello kahdeksalta illalla. Minä olin täysin loppu, lääkäri totesi että tilanne on vieläkin sama. 5cm auki, reunus jäljellä, vauva väärässä asennossa liian ylhäällä. Sykkeet tekee dippejä. Saliin lähtö.
Kuume horkkaisena, jalat toimimattomina, selkä ja rinta tunnottomana ja takaraivo päänsärky jyskytys olivat ehkä se syy miksi itkin helpotuksesta. Ajattelin jos siitä tilanteesta olisi oikeasti voinut joku vauvan synnyttää niin olisin ollut hämmentynyt. Kätilöt kuitenkin ymmärsi aika pitkälle miten selitin supistuksia, eivät olleet koskaan kuulleet että joku osaa selostaa niitä niin tarkkaan. Lääkäri totesi myös että kyllä äiti tällä kertaa tiesi paremmin.
Leikkaussaliin meno on aivan härdelliä. Eniten siinä tuntui ettei ketään kiinnostanut mikä oma vointi on. Mulla oli yli 38 astetta kuumetta edelleen ja jalat paskana, loput tunnottomia ja päässä kaiku kaikki äänet monin kerroin.
Piti silti hyppiä vuoteesta toiseen. Antaa käsivarsi toiseen suuntaan verikokeille ja toinen käsi hapetusarvoihin päässä roikkui maski ja selkä piti olla täysin paikallaan pyöreänä. Samaan aikaan satoi niitä huonoja painatus supistuksia... Puutuneisuus levisi. Jäin selälleen. Operaatio alkoi ja mietin siinä vielä miten paniikissa isä olikaan siellä odottamassa jossain. Ensimmäinen lapsi ja kaikki tämä... Päässä jyskytti, hampaat löi loukkua, kipulääkitys ei auttanut mihinkään. Vatsaa leikattiin auki ja kaikki puhuivat ympärillä viikonlopusta ja tulevista pikkujouluista... Rintakehässä tuntui puristus ja vatsa nahkaa vedettiin kovaa vauhtia joka suuntaa. Kukaan ei kertonut mitä tapahtuu... Yhtäkkiä kuuluu parkaisu ja vauva syntyi. Hermot pettää ja alan itkemään ihan holtittomasti. Koko päivän olin pelännyt että jotain on vialla Vauva voi hyvin!
Vauva lähti isän luokse odottamaan ja minä jäin tyhjennykseen ja kursimiseen. Paine päässä kasvoi. Sydän alkoi hakkaamaan. Vapisin ja yritin sanoa että kohta tapahtuu jotain pahaa... Silmissä alkoi mustua, hengitys alkoi vaikeutumaan tuntui että kuolen juuri siihen. Hoitaja lätki lääkettä toisen perään kanyyliin. Horkka tuntui varpaisiin asti vaikka olin puuduksissa. Syke hakkasi 150, yritin purra hampaita yhteen mutta pään paine oli liikaa... Vihdoin kun pääsin pois siitä asennosta ja pää nostettiin ylemmäs, joko lääkkeet tai asento auttoi ja tuntui että voin jäädä henkiin. Heräämässä. Isä istuu siellä jo paljon paremmalta näyttävänä vauva lämmittelemässä paidan alla. Minulta otetaan verenpainetta ja kaikkia arvoja. Verenpaineista alapaine hakkaa yli 100 pulssi 130 kuume edelleen 38 ja järjetön Horkka... Rinnassa pistää koko ajan.
Pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja hengitys tasaantuu. Kahden tunnin aikana verenpaine laski normaaliin, syke normaaliin, kuume jäi mutta olo helpottui.
Loppu oli pelkkää lastenleikkiä!
Jos joku siis haluaa nähdä painajaisia täysin kauheasta kokemuksesta niin tämä siis oli hyvää luettavaa. Se mitä en tähän osannut kertoa, oli ne kaikki olotilat, jopa kuoleman pelko... Ne kaikki tunnetilat kun kukaan ei tuntunut tajuavan että kaikki ei ole kunnossa.
Vauvalla oli kaikki hyvin. Hän ei ollut pinteessä eikä napanuora ollut jumissa. Jotain meni vaan todella pahasti pieleen. Tästä syystä en enää voi synnyttää alakautta. Tästä tuli toinen sektio.
Maanantaina 7.12 tultiin TYKS in synnytysosastolle sovittuun käynnistykseen. Aika oli 7.30. Ensimmäinen kommellus tapahtui jo ilmoittautumisen yhteydessä. Kätilölle ei ollut tullut tietoa käynnistyksestä ja jouduimme odottelemaan pitkän tovin aulassa... Lopulta löytyis tieto jaksaa päästiin saliin, mutta seuraava ongelma oli se että lääkärit kaikki kierrolla eikä kätilö tiedä miten käynnistetään... Vaikka oli sovittu polikäynnillä että kalvo puhkaistaan... Niinpä kätilö tökkää minut käyrälle jossa maataan melkeen yhdeksään asti... Kummallakin meistä miehellä ja mulla hiukan turhautunut olo. Kuitenkin ihan julmettoman aikasin piti mennä sinne...No, kun lääkäri vihdoin pääsi paikalle niin kalvojen puhkonnalla se sitten aloitettiin. Tilanne oli ;auki kahdelle sormelle kaulaa jäljellä sentti. Ja vauva oli niin ylhäällä että lääkäri heti sanoi että oksitosiinia sitten parin tunnin päästä perään. Toiveikkaita oltiin, supistuksia tuli ja sitten alettiin se oksitosiini. Siinä ensimmäisen kerran kun supistus tuli, aloin pohtimaan että nyt on jotain outoa... Supistus alkoi kyllä tutusti mut siihen tuli jotenkin terävä selkä osio perään... Näillä jatkettiin eteenpäin, minuutit muuttu tunneiksi ja lääkäri kävi kurkkimassa tilannetta. Vauvan sydänäänet teki dippejä aina supistuksen kanssa. Selkäsärky alkoi olemaan enemmän kuin tosiasia, lääkäri tutki tilanteen iltapäivällä joskus, viisi senttiä auki kaula kadonnut, pykälä edelleen jäljellä ja vauva liian korkealla. Olin ihan kummissani koska mikään siinä ei ollut tuttua. Pyysin kohdunkaulan puudutteen ja lääkäri tuli antamaan sen. Sitten huomasin että vasen jalka lähti puutumaan ja selkä kipu alkoi olemaan niin kovaa etten pystynyt keskittymään yhtään hengitykseen. Tuntui konkreettisesti siltä kuin joku painaisi puukkoa keskelle selkää. Ähkisin että jossain on joku vika. Kätilöt vaan voivotteli. Yritin selittää ettäs se kipu esti kokonaan alapään rentoutumisen, koskahan se oli niin hallitseva. Tärisin kaiken aikaa eikä kukaan tiennyt mitä pitäisi tehdä. Käskettiin seisomaan sillä vauva oli edelleen liian ylhäällä ja kohdunsuun tilanne ihan sama. Yritin nousta mutta vasen jalka ei pitänyt lainkaan. Siitä olis mennyt kokonaan tunto. Lääkäri ehdotti epiduraalia. Sain itkulta ja kivulta sanottua että ihan sama kunhan tehdään jotain! Epiduraali laitettiin ja oksitosiini oli lopetettu koska vauva dippaili alle 90 sen kanssa. Selkäsärky loppui kokonaan. Paineen tunne jäi. Supistukset jämähti kestoltaan alle 40 sekuntia ja tulivat miten sattuu. Kello oli viisi. Horkka alkoi olemaan niin paha ettei puhuminen onnistunut. Asennon kanssa oli ongelmia koska vauvan sykkeet ei kestänyt mitään niistä. Minut työnnettiin polvilleen ja pidettiin siinä, koska se jalka ei pitänyt ollenkaan. Vauva ei siitä huolimatta lähtenyt laskeutumaan. Tilanne pysyi samanlaisena kunnes yhtäkkiä lääkäri juoksi huoneeseen ja minut heitettiin selälleen jalat levälleen ja lääkäri napsi vauvan päästä näytteitä. Ruutu näytti vauvan sykkeen pysyvän 90! Pelotti. Tilanne oli ihan hullu ja outo ja tuntui ettei ketään silti kiinnostanut. Näytteet näytti olevan kunnossa. Vauva voi hyvin! Takaisin polvilleen ja kohdunsuun tilanne edelleen sama. 5cm auki, vauvan pää poikittain ja joku reunus aina vaan paikallaan. Puoli kuusi. Isä oli ihan tuskainen. Huone täynnä härveleitä ja minä horkkaisena polvilleen tuettuna sängyssä. Selkäkivut tulivat takaisin ja uusi epiduraali laitettiin. Sen jälkeen alkoi lähtemään kaikki tunto. Puutuneisuus nousi rinnoille saakka ja minä vapisin, sanoin että takaraivossa jytisee. Kätilö mittasi 38 asteen kuumeen. Antibiootit tippumaan ja lisää kipulääkettä. Seitsemän. Koko aika oli pelkkää vapinaa, supistus kesti 30 sekuntia, tuli vain paineen tunne eikä muuta. Vauvan sykkeet jatkuivat laskuja ja lääkäri juoksi taas ottamaan vauvan päästä happiarvoja. Puistatuksia tuli jatkuvasti. En tuntenut jalkoja enkä selkää, makasin paikoillaan ja yritin selittää miten supistuksen tuntu on väärä. Minua väännettiin joka asentoon kun koitettiin saada vauva oikein päin. Ei. Kello kahdeksalta illalla. Minä olin täysin loppu, lääkäri totesi että tilanne on vieläkin sama. 5cm auki, reunus jäljellä, vauva väärässä asennossa liian ylhäällä. Sykkeet tekee dippejä. Saliin lähtö.
Kuume horkkaisena, jalat toimimattomina, selkä ja rinta tunnottomana ja takaraivo päänsärky jyskytys olivat ehkä se syy miksi itkin helpotuksesta. Ajattelin jos siitä tilanteesta olisi oikeasti voinut joku vauvan synnyttää niin olisin ollut hämmentynyt. Kätilöt kuitenkin ymmärsi aika pitkälle miten selitin supistuksia, eivät olleet koskaan kuulleet että joku osaa selostaa niitä niin tarkkaan. Lääkäri totesi myös että kyllä äiti tällä kertaa tiesi paremmin.
Leikkaussaliin meno on aivan härdelliä. Eniten siinä tuntui ettei ketään kiinnostanut mikä oma vointi on. Mulla oli yli 38 astetta kuumetta edelleen ja jalat paskana, loput tunnottomia ja päässä kaiku kaikki äänet monin kerroin.
Piti silti hyppiä vuoteesta toiseen. Antaa käsivarsi toiseen suuntaan verikokeille ja toinen käsi hapetusarvoihin päässä roikkui maski ja selkä piti olla täysin paikallaan pyöreänä. Samaan aikaan satoi niitä huonoja painatus supistuksia... Puutuneisuus levisi. Jäin selälleen. Operaatio alkoi ja mietin siinä vielä miten paniikissa isä olikaan siellä odottamassa jossain. Ensimmäinen lapsi ja kaikki tämä... Päässä jyskytti, hampaat löi loukkua, kipulääkitys ei auttanut mihinkään. Vatsaa leikattiin auki ja kaikki puhuivat ympärillä viikonlopusta ja tulevista pikkujouluista... Rintakehässä tuntui puristus ja vatsa nahkaa vedettiin kovaa vauhtia joka suuntaa. Kukaan ei kertonut mitä tapahtuu... Yhtäkkiä kuuluu parkaisu ja vauva syntyi. Hermot pettää ja alan itkemään ihan holtittomasti. Koko päivän olin pelännyt että jotain on vialla Vauva voi hyvin!
Vauva lähti isän luokse odottamaan ja minä jäin tyhjennykseen ja kursimiseen. Paine päässä kasvoi. Sydän alkoi hakkaamaan. Vapisin ja yritin sanoa että kohta tapahtuu jotain pahaa... Silmissä alkoi mustua, hengitys alkoi vaikeutumaan tuntui että kuolen juuri siihen. Hoitaja lätki lääkettä toisen perään kanyyliin. Horkka tuntui varpaisiin asti vaikka olin puuduksissa. Syke hakkasi 150, yritin purra hampaita yhteen mutta pään paine oli liikaa... Vihdoin kun pääsin pois siitä asennosta ja pää nostettiin ylemmäs, joko lääkkeet tai asento auttoi ja tuntui että voin jäädä henkiin. Heräämässä. Isä istuu siellä jo paljon paremmalta näyttävänä vauva lämmittelemässä paidan alla. Minulta otetaan verenpainetta ja kaikkia arvoja. Verenpaineista alapaine hakkaa yli 100 pulssi 130 kuume edelleen 38 ja järjetön Horkka... Rinnassa pistää koko ajan.
Pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja hengitys tasaantuu. Kahden tunnin aikana verenpaine laski normaaliin, syke normaaliin, kuume jäi mutta olo helpottui.
Loppu oli pelkkää lastenleikkiä!
Jos joku siis haluaa nähdä painajaisia täysin kauheasta kokemuksesta niin tämä siis oli hyvää luettavaa. Se mitä en tähän osannut kertoa, oli ne kaikki olotilat, jopa kuoleman pelko... Ne kaikki tunnetilat kun kukaan ei tuntunut tajuavan että kaikki ei ole kunnossa.
Vauvalla oli kaikki hyvin. Hän ei ollut pinteessä eikä napanuora ollut jumissa. Jotain meni vaan todella pahasti pieleen. Tästä syystä en enää voi synnyttää alakautta. Tästä tuli toinen sektio.
Angelique80
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Oman toipumisen kannalta tärkeä jakaa koko tarina. Hirveen sekavana se tuolla pyörii mielessä silti. Toivoin että joku olisi tullut juttelemaan mitä tapahtui mutta ilmeisesti ei tulla kun ei ole eka synnytys... Mielenkiintoista lukea jälkeenpäin koko synnytys kertomus että miten se poikkeaa siitä miltä munsta tuntui...
Hilla2
Näppärä viestien naputtelija
Tässäpä lyhyesti myös mun synnytyskertomus.
Keskiviikkona 2.12. aamulla menin vessaan ja pöntöltä noustessa huomasin, että nyt kyllä taisi hulahtaa jotakin nestettä vähän enemmän. Vaihdoin siteen ja huomasin, että se kastuu ihan samantien. Kävin miehelle sanomassa, että nyt taisi mennä lapsivedet. Jäätiin vielä seuraamana tilannetta, pesin hampaat ja kasvot ja söin aamupalaa. Samalla lapsivettä tuli koko ajan niin, että sidettä piti vaihtaa tämän tästä. Aamupalan jälkeen soitin synnyttäjien vastaanottoon, kun piti päättää lähdetäänkö sinne vai lähteekö mies töihin. Synnäriltä kyselivät tuleeko supistuksia ja sanoivat sitten, että tulkaa vain tänne.
Ajeltiin OYS:iin ja mies jätti mut rampille ja lähti viemään autoa pois. Kävelin pitkän käytävän ja pysähdyin pariin otteeseen hengittämään, kun tuli supistuksia. Synnyttäjien vastaanotossa pääsin tutkittavaksi ja käyrille saman tien. Supistuksia tuli vielä aika vähän, enkä ollut auki kuin sen saman 2 cm mitä maanantaina. Päättivät lähettää osastolle odottelemaan ja sain sairaalanvaatteet päälleni. Kysyivät osataanko itse perille vai saattavatko. Sanottiin, että löydetään itse (oltiin tämä reitti jo kerran menty mun tarkkailujakson aikana). Käveltiin rauhassa osastoa kohti, useamman kerran piti pysähtyä ja istua tai nojailla seiniin, kun supisteli.
Osastolla ottivat tiedot ylös ja käskivät päivähuoneeseen odottamaan. Siinä odottaessa ja nojatuolissa istuessa tuli jo aika kipeitä supistuksia. Tuntui pitkältä ajalta odottaa, että pääsen huoneeseen. Kun pääsin huoneeseen ja sängylle, aloin kellottaa supistuksia puhelimen sovelluksella. Käyrällekin mut sitten laitettiin. Supistukset alkoi olla jo tosi kipeitä ja pyysin miestä soittamaan kellolla hoitajaa paikalle ja kertomaan, että kipeitä on supistukset. Pääsin tarkastettavaksi ja olin kai auennut jonkin verran enemmän, kun lähettivät synnytyssaliin. Onneksi lykkäsivät pyörätuolilla, tuskin olisin enää pystynyt kävellä.
Synnytysosastolla päästiin suoraan saliin, joka oli tosi mukava huone. Paikalle tuli mukava ja lempeä kätilö, joka kyseli mitä kivunlievitystä toivon. Kerroin haluavani ilokaasua ja epiduraalin. Kätilö kysyi, haluanko peräruiskeen, mutta sanoin käyväni vessassa vielä. Vessareissu oli ihan tuskaa, kun koko ajan supisti ja suoli ei kyllä muistikuvani mukana tyhjentynyt. Kysyin vessasta päästyäni saanko peräruiskeen, mutta kätilö sanoi, että supistuksia tulee jo niin tiheään, että ei ehdi enää. Minulle neuvottiin miten ilokaasua otetaan ja sitä sitten otinkin supistuksiin. Niitä vaan tuli niin tiheään (1-2 minuutin välein), etten ehtinyt oikein välillä toipua ilokaasusta ja olin aika sekaisin, torkahdinkin jonkun supistuksen välissä. Tässä tuli kätilöiden vuoronvaihto ja uusi kätilö tuli esittäytymään. Hetken päästä ilokaasu ei enää auttanut vaan supistukset alkoi olla entistä kovempia. Sitten tuli kolme sellaista supistusta, että lopussa aivan huusin ja tuntui, että pitää ponnistaa. Sanoin tästä kätilöille, joka pyysi kääntymään selälleen, tsekkasi tilanteen ja antoi luvan ponnistaa. Ensimmäisellä työnnöllä syntyi pää, sitten sanottiin, että pitää olla ponnistamatta hetki ja sitten sain ponnistaa vielä kaksi kertaa, toisella työnnöllä tuli hartiat ja loput pojasta kolmannella. Poika syntyi klo 14:15.
Epiduraalia laittamaan kutsuttu anestesialääkäri tuli oven taakse juuri, kun poika oli syntynyt :D
Poika oli aluksi vähän vaisu ja väriltään harmahtava. Häntä heräteltiin ja sitten nostettiin rinnalle. Sitä sai leikata napanuoran ja minä sain pitää huutavaa nyyttiä rinnalla puolisen tuntia. Ensimmäiset tipat rintamaitoakin tarjoiltiin pojalle. Väri muuttui normaaliksi ja poika rauhoittui rinnalle. Poika mitattiin ja punnittiin, kapaloitiin ja annettiin isälle syliin.
Lääkäri tuli tarkastamaan minua ja tikkasi kolme repeämää, joista yksi oli syvällä emättimessä ja vuoti kovasti. Istukka oli pinnasta vähän repaleinen, joten kaksi lääkäriä ultrasi kohtua ja he olivat sitä mieltä, että ei siellä mitään palaa ole, mutta tilannetta seurattava. Kohtua paineltiin vartin välein melko lujaa, se oli inhottavan tuntuista. Joka painalluksella tuli verta ja hyytymiä. Menetin verta yhteensä 2600g. Tilannetta seurattiin melko pitkään, olin kamalan janoinen ja palelin koko ajan. Poikakin oli enimmäkseen isällään, kun aloin olla niin väsynyt. Nukahdinkin hetkeksi. Kuuden aikoihin lääkäri vihdoin teki päätöksen, että lähdetään nukutukseen ja kaavintaan. Se oli kivutonta, koska oin nukutuksessa ja seuraava muistikuva oli heräämöstä. Heräämössä odotellessa, että minut haetaan osastolle nukahdin vielä hetkeksi, sain juoda pillimehun ja sain lisää lämpöpeittoja, koska palelin niin kovasti.
Minut tultiin vihdoin hakemaan osastolle ja matkalla hoitajat kyselivät haluanko jotain iltapalaa. Kertoilin mitä haluan. Osastolla pääsin huoneessa ikkunapaikalle ja mies vauvan kanssa huikattiin paikalle. Sain nähdä vauvan ja syödä iltapalaa. Mies lähti kotiin nukkumaan ja minä nukuin vauvan kanssa yhdessä. Minulla oli tippa kädessä ja katetri, mutta se oli vain hyvä, ei tarvinnut koko yönä nousta sängystä. Imetin pariin-kolmeen otteeseen hoitajan avulla ja nukuin pätkissä vauva vieressä tai sylissä.
Osastolla seurattiin mun hb:ta, joka laski verenhukan vuoksi 73:en. Sain osastolla tipuksena kolme pussia verta ja lähes kaikki ateriat kannettiin eteen. Koin saavani tosi hyvää hoitoa ja samoin kuin vauva. Erityisen kiitollinen olen niille rintamaitoa sairaalalle lahjoittaville äideille, joiden äidinmaitoa meidän poika sai koko sairaalassaoloajan. Ajattelin neuloa muutamat pienet sukat ja lähettää ne osastolle kiitoksena hyvästä hoidosta :)
Keskiviikkona 2.12. aamulla menin vessaan ja pöntöltä noustessa huomasin, että nyt kyllä taisi hulahtaa jotakin nestettä vähän enemmän. Vaihdoin siteen ja huomasin, että se kastuu ihan samantien. Kävin miehelle sanomassa, että nyt taisi mennä lapsivedet. Jäätiin vielä seuraamana tilannetta, pesin hampaat ja kasvot ja söin aamupalaa. Samalla lapsivettä tuli koko ajan niin, että sidettä piti vaihtaa tämän tästä. Aamupalan jälkeen soitin synnyttäjien vastaanottoon, kun piti päättää lähdetäänkö sinne vai lähteekö mies töihin. Synnäriltä kyselivät tuleeko supistuksia ja sanoivat sitten, että tulkaa vain tänne.
Ajeltiin OYS:iin ja mies jätti mut rampille ja lähti viemään autoa pois. Kävelin pitkän käytävän ja pysähdyin pariin otteeseen hengittämään, kun tuli supistuksia. Synnyttäjien vastaanotossa pääsin tutkittavaksi ja käyrille saman tien. Supistuksia tuli vielä aika vähän, enkä ollut auki kuin sen saman 2 cm mitä maanantaina. Päättivät lähettää osastolle odottelemaan ja sain sairaalanvaatteet päälleni. Kysyivät osataanko itse perille vai saattavatko. Sanottiin, että löydetään itse (oltiin tämä reitti jo kerran menty mun tarkkailujakson aikana). Käveltiin rauhassa osastoa kohti, useamman kerran piti pysähtyä ja istua tai nojailla seiniin, kun supisteli.
Osastolla ottivat tiedot ylös ja käskivät päivähuoneeseen odottamaan. Siinä odottaessa ja nojatuolissa istuessa tuli jo aika kipeitä supistuksia. Tuntui pitkältä ajalta odottaa, että pääsen huoneeseen. Kun pääsin huoneeseen ja sängylle, aloin kellottaa supistuksia puhelimen sovelluksella. Käyrällekin mut sitten laitettiin. Supistukset alkoi olla jo tosi kipeitä ja pyysin miestä soittamaan kellolla hoitajaa paikalle ja kertomaan, että kipeitä on supistukset. Pääsin tarkastettavaksi ja olin kai auennut jonkin verran enemmän, kun lähettivät synnytyssaliin. Onneksi lykkäsivät pyörätuolilla, tuskin olisin enää pystynyt kävellä.
Synnytysosastolla päästiin suoraan saliin, joka oli tosi mukava huone. Paikalle tuli mukava ja lempeä kätilö, joka kyseli mitä kivunlievitystä toivon. Kerroin haluavani ilokaasua ja epiduraalin. Kätilö kysyi, haluanko peräruiskeen, mutta sanoin käyväni vessassa vielä. Vessareissu oli ihan tuskaa, kun koko ajan supisti ja suoli ei kyllä muistikuvani mukana tyhjentynyt. Kysyin vessasta päästyäni saanko peräruiskeen, mutta kätilö sanoi, että supistuksia tulee jo niin tiheään, että ei ehdi enää. Minulle neuvottiin miten ilokaasua otetaan ja sitä sitten otinkin supistuksiin. Niitä vaan tuli niin tiheään (1-2 minuutin välein), etten ehtinyt oikein välillä toipua ilokaasusta ja olin aika sekaisin, torkahdinkin jonkun supistuksen välissä. Tässä tuli kätilöiden vuoronvaihto ja uusi kätilö tuli esittäytymään. Hetken päästä ilokaasu ei enää auttanut vaan supistukset alkoi olla entistä kovempia. Sitten tuli kolme sellaista supistusta, että lopussa aivan huusin ja tuntui, että pitää ponnistaa. Sanoin tästä kätilöille, joka pyysi kääntymään selälleen, tsekkasi tilanteen ja antoi luvan ponnistaa. Ensimmäisellä työnnöllä syntyi pää, sitten sanottiin, että pitää olla ponnistamatta hetki ja sitten sain ponnistaa vielä kaksi kertaa, toisella työnnöllä tuli hartiat ja loput pojasta kolmannella. Poika syntyi klo 14:15.
Epiduraalia laittamaan kutsuttu anestesialääkäri tuli oven taakse juuri, kun poika oli syntynyt :D
Poika oli aluksi vähän vaisu ja väriltään harmahtava. Häntä heräteltiin ja sitten nostettiin rinnalle. Sitä sai leikata napanuoran ja minä sain pitää huutavaa nyyttiä rinnalla puolisen tuntia. Ensimmäiset tipat rintamaitoakin tarjoiltiin pojalle. Väri muuttui normaaliksi ja poika rauhoittui rinnalle. Poika mitattiin ja punnittiin, kapaloitiin ja annettiin isälle syliin.
Lääkäri tuli tarkastamaan minua ja tikkasi kolme repeämää, joista yksi oli syvällä emättimessä ja vuoti kovasti. Istukka oli pinnasta vähän repaleinen, joten kaksi lääkäriä ultrasi kohtua ja he olivat sitä mieltä, että ei siellä mitään palaa ole, mutta tilannetta seurattava. Kohtua paineltiin vartin välein melko lujaa, se oli inhottavan tuntuista. Joka painalluksella tuli verta ja hyytymiä. Menetin verta yhteensä 2600g. Tilannetta seurattiin melko pitkään, olin kamalan janoinen ja palelin koko ajan. Poikakin oli enimmäkseen isällään, kun aloin olla niin väsynyt. Nukahdinkin hetkeksi. Kuuden aikoihin lääkäri vihdoin teki päätöksen, että lähdetään nukutukseen ja kaavintaan. Se oli kivutonta, koska oin nukutuksessa ja seuraava muistikuva oli heräämöstä. Heräämössä odotellessa, että minut haetaan osastolle nukahdin vielä hetkeksi, sain juoda pillimehun ja sain lisää lämpöpeittoja, koska palelin niin kovasti.
Minut tultiin vihdoin hakemaan osastolle ja matkalla hoitajat kyselivät haluanko jotain iltapalaa. Kertoilin mitä haluan. Osastolla pääsin huoneessa ikkunapaikalle ja mies vauvan kanssa huikattiin paikalle. Sain nähdä vauvan ja syödä iltapalaa. Mies lähti kotiin nukkumaan ja minä nukuin vauvan kanssa yhdessä. Minulla oli tippa kädessä ja katetri, mutta se oli vain hyvä, ei tarvinnut koko yönä nousta sängystä. Imetin pariin-kolmeen otteeseen hoitajan avulla ja nukuin pätkissä vauva vieressä tai sylissä.
Osastolla seurattiin mun hb:ta, joka laski verenhukan vuoksi 73:en. Sain osastolla tipuksena kolme pussia verta ja lähes kaikki ateriat kannettiin eteen. Koin saavani tosi hyvää hoitoa ja samoin kuin vauva. Erityisen kiitollinen olen niille rintamaitoa sairaalalle lahjoittaville äideille, joiden äidinmaitoa meidän poika sai koko sairaalassaoloajan. Ajattelin neuloa muutamat pienet sukat ja lähettää ne osastolle kiitoksena hyvästä hoidosta :)
Metsäläinen
Piirimestaruustason postaaja
Zzz
Muokattu viimeksi:
Nyt on aikaa kun vauva nukkuu, niin raapustelen vähän kertomusta. :)
11.12 klo 8 kirjauduttiin Kätilöopistolle käynnistystä varten. Synnytys käynnistettiin insuliinihoitoisen radin takia rv 39+3.
Puoli kymmenen asennettiin ballonki. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa 2-3 cm.
Lievähköjä menkkasupistuksia tuli, mutta niin vain klo 12.30 ballonki irtosi, olin 4cm auki ja kalvot puhkaistiin. Lapsivettä oli jo aiemmin todettu olevan paljon, mutta sitä tulikin ihan törkeästi! Tukkakin kastui :D
No siinä odotettiin supistuksia, ei tullut muuta kuin harkkareita. Klo 17.45 siirryttiin saliin oksitosiinitippaan. Annosta nostettiin puolen tunnin välein. Aika nopeasti alkoi supistuksia tulemaan, mutta ei ne mitään tehneet. Tippa kävi maksimilla, klo 24 laitettiin kiinni ja 6h tauko.
No siitä ne supistukset alkoivat kipeytymään, ilman tippaa. Klo 00.45 olin edelleen saman 4cm auki ja vauva ihan ylhäällä.. Sain Oxanestia lihakseen. Sen avulla vetelin pari tuntia jossain transsissa, rauhoitti vaikkei vienyt kipua.
Klo 3.20 edelleen 4cm auki, vauva laskeutunut jonkin verran. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua että en pysty tähän, miksei etene?! Pyysin spinaalin jota alettiin valmistella. Supistukset muuttui ihan sairaiksi, oksensin kokoajan.
Klo 04.19 lääkäri sai vihdoin laitettua spinaalin pistettyään KUUSI kertaa ja kaksi kertaa epiduraalikatetria varten.. Jouduin olemaan yli puoli tuntia täysin paikallani saatanallisissa supistuksissa. Kun lääkäri lähti kipu vain yltyi, se tuntui kohdunsuulla ja emättimessä. HUUSIN kätilölle että tämä ei tunnu siltä miltä pitää. Hän vain totesi että katsoo pian, supistus muuttuu paineen tunteeksi koska spinaali vaikuttaa. No, seuraavalla supistuksella en voinut enää muuta kuin huutoitkeä. Kätilö katsoi tilanteen 10cm auki ja vauvan pää melkein näkyy. Olin siis auennut siinä anestesialääkärin rääkkäyksessä paikalla ollessani alle tunnissa 4cm -> 10 cm.
Klo 04.46 aloin ponnistaa ja tyttö syntyi klo 04.57. Muutama naarmu tuli, muttei mitään tikattavaa.
Jos vielä joskus synnytän niin en enää koske selkäpuudutteisiin. Spinaali ei ehtinyt oikeastaan vaikuttaa, joten turhaan rääkkäydyin lääkärin käsittelyssä. Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin ja se oli hyvä. Huhhuh... Loppu hyvin kaikki hyvin. Vauva on virkeä ja syö hyvin, nukkuu hyvin.. Ihana pakkaus ❤
11.12 klo 8 kirjauduttiin Kätilöopistolle käynnistystä varten. Synnytys käynnistettiin insuliinihoitoisen radin takia rv 39+3.
Puoli kymmenen asennettiin ballonki. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa 2-3 cm.
Lievähköjä menkkasupistuksia tuli, mutta niin vain klo 12.30 ballonki irtosi, olin 4cm auki ja kalvot puhkaistiin. Lapsivettä oli jo aiemmin todettu olevan paljon, mutta sitä tulikin ihan törkeästi! Tukkakin kastui :D
No siinä odotettiin supistuksia, ei tullut muuta kuin harkkareita. Klo 17.45 siirryttiin saliin oksitosiinitippaan. Annosta nostettiin puolen tunnin välein. Aika nopeasti alkoi supistuksia tulemaan, mutta ei ne mitään tehneet. Tippa kävi maksimilla, klo 24 laitettiin kiinni ja 6h tauko.
No siitä ne supistukset alkoivat kipeytymään, ilman tippaa. Klo 00.45 olin edelleen saman 4cm auki ja vauva ihan ylhäällä.. Sain Oxanestia lihakseen. Sen avulla vetelin pari tuntia jossain transsissa, rauhoitti vaikkei vienyt kipua.
Klo 3.20 edelleen 4cm auki, vauva laskeutunut jonkin verran. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua että en pysty tähän, miksei etene?! Pyysin spinaalin jota alettiin valmistella. Supistukset muuttui ihan sairaiksi, oksensin kokoajan.
Klo 04.19 lääkäri sai vihdoin laitettua spinaalin pistettyään KUUSI kertaa ja kaksi kertaa epiduraalikatetria varten.. Jouduin olemaan yli puoli tuntia täysin paikallani saatanallisissa supistuksissa. Kun lääkäri lähti kipu vain yltyi, se tuntui kohdunsuulla ja emättimessä. HUUSIN kätilölle että tämä ei tunnu siltä miltä pitää. Hän vain totesi että katsoo pian, supistus muuttuu paineen tunteeksi koska spinaali vaikuttaa. No, seuraavalla supistuksella en voinut enää muuta kuin huutoitkeä. Kätilö katsoi tilanteen 10cm auki ja vauvan pää melkein näkyy. Olin siis auennut siinä anestesialääkärin rääkkäyksessä paikalla ollessani alle tunnissa 4cm -> 10 cm.
Klo 04.46 aloin ponnistaa ja tyttö syntyi klo 04.57. Muutama naarmu tuli, muttei mitään tikattavaa.
Jos vielä joskus synnytän niin en enää koske selkäpuudutteisiin. Spinaali ei ehtinyt oikeastaan vaikuttaa, joten turhaan rääkkäydyin lääkärin käsittelyssä. Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin ja se oli hyvä. Huhhuh... Loppu hyvin kaikki hyvin. Vauva on virkeä ja syö hyvin, nukkuu hyvin.. Ihana pakkaus ❤
Muokattu viimeksi:
Niiinu
Puuhakas puhuja
Mua henkilökohtaisesti mietityttää tuo epiduraalin laitto, nimenomaan sen laiton kivuliaisuuden takia. Jännittää myös tuo onnistuminen, kuinka monta kertaa pitää tökkiä ennen kuin osutaan oikeaan kohtaan... Minulta on kerran otettu selkäydinnäyte, jonka yhteydessä lääkäri totesi, että älä huoli, sitten kun joskus synnytät, epiduraalin laitto on huomattavasti kivuliaampaa- ja nämä sanat minulla kaikuvat takaraivossa! :/ Tuo selkäydinnäyte kokemus oli kyllä minun kohdalla niin kamala ja epäonnistunut etten toivo samanlaista kenellekkään! Olisiko jollain täällä kertoa positiivisia kokemuksia epiduraalin laitosta? :D
Äityli x 4
Kommentoinnin ninja
Niinu mulle myös kerran laitettu epiduraali ja ei kyllä sattunut.
Mulla ainakin onnistui epiduraali hyvin, ekalla yrittämällä meni ja ei sattunut. Oli siinä vaiheessa muuten niin kovat kivut, että ei senkään takia varmaan tuntunu :D Suosittelen erittäin lämpimästi! Ainakin itse ota epiduraalin seuraavallakin kerralla jos se on mahdollista :)
kuinkahan todennäköstä se on?Terppa, miäpä huutelen tänne väliin, mulla epin laitto oli hyvin huomaamaton operaatio, piti ihan kysyä että joko se meni. Mutta, se ei auttanu mulla supistuskipuihin ku kymmeneksi minuutiksi ja jalat meni alta, mikä oli huono homma, koska makuuasento ei oo todellakaan se paras mahdollinen vastaanottaa supistuksia :D Tarina ei kerro miksi epi ei auttanu ollenkaan, mun synnytys ei ollu muutenkaan ihan oppikirjasta, niin ei kannata pelästyä, halusin vaan tällaisenkin vaihtoehdon tuoda esille..