Synnytyskertomukset

Keskustelun 'Laskettu aika marraskuussa 2015' aloitti Cut-ting, 2 marras 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Cut-ting Aloittelija

    Olis mukava lueskella miten pienet marraskuiset on nähneet päivänvalon ensimmäistä kertaa! :)
    Kertomusten sisältö vapaaehtoinen!
    • Tykkää Tykkää x 4
  2. Semppu Aloittelija

    Voisin aloitella tätä! :)

    Maanantaina illalla 2.11. yhdeksän aikaan alkoi supistella kipeitä (mutta varsin siedettäviä) supistuksia n 20 minuutin välein. Joskus 10-11 aikaan päätin mennä nukkumaan kun vielä voin, vaikka supistukseen aina heräsikin ja lisäksi merkkailin niiden kestoa ylös. Muistaakseni yhdeltä en voinut enää nukkua, supistukset alkoivat tulemaan noin 10 minuutin välein tai alle, ja yritin hengitellä niiden aikana rauhallisesti, että kipu pysyisi aisoissa. Kävin kahden aikaan suihkussa lievittelemässä kipua, mutta siellä supistuksia alkoikin tulla useammin. Kolmelta soitin kättärille, että nyt pitäis tulla tarkistuttamaan tilanne, koska tiesin että pian en kestä enää. Puhelu kesti ainakin yli 5min ja lopuksi kätilö sanoi, että siellä on täyttä, ja jos haluan lähteä nyt, pitäisi soittaa jorviin. Jos haluan yrittää olla vielä kotona, saattaisi kättärillä muuttua tilanne jonkin ajan kuluttua.

    Siinä vaiheessa mies oli herännyt, mua alkoi itkettää koska en halunnut jorviin ja sattui jo niin paljon (meillä on kättäri 1,5km päässä ja jorvi olisko 30-40km). Menin suihkuun vielä, jos se helpottaisi, mutta oli lähteä jalat alta ja en enää voinut kuin itkeä ja vaikeroida supistuksen aikana, ja niitä tuli jo ihan muutaman minuutin välein. Kun tulin suihkusta, mies oli soittanut kättärille vähän äkäiseen sävyyn että tullaan nyt sinne, ja saatiin lupa. Hän jäi odottamaan esikoiselle hoitajaa, ja mä hyppäsin taksiin.

    Kättärillä hortoilin tuskissani neloskerrokseen, josta mut vietiinkin vitoskerrokseen. Kun oli löytynyt tyhjä huone, sain heti ilokaasua mutta tiesin etten sillä pärjää, ja sanoin että tarviin puudutuksen. Ei mennyt kauaa, kun supistukset oli niin kipeitä, etten enää voinut kuin huutaa kuolemanhuutoa kaasunaaamariin. Tuntui että puudutuslääkärin tulossa kesti ikuisuus, ja kipeiden supistusten välillä oli vain puolisen minuuttia lepoaikaa. Se oli ihan hirveetä, ja min mieheltäkin meinas lähteä taju seuratessa tilannetta.

    Lopulta sain spinaalipuudutuksen, ja kun se auttoi, ei ollut enää mitään hätää. Mua oli ponnistuttanut jo ennen puudutusta, ja päätin että ketään voimia muutaman minuutin, ja alotan sitten ponnistuksen.

    Edellisellä kerralla ponnistuksessa oli mennyt yli tunti, joten odotin että tässäkin kestää ja on tuskallista. Mutta onnekseni menikin vain muutama ponnistus ja 7minuuttia, jotka ei puudutteen ansiosta tuntunut missään, niin vauva oli syntynyt! :Heartred

    Lapsivuodeosastot oli täynnä ja meillä oli kaikki hyvin, niin päästiin iltapäivällä kotiin.

    Meillä on nyt maailman ihanin tyttövauva täällä :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 10
  3. Tumelo Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Perjantaina 6.11. oli kontrollikäynti tayssissa ja siellä lääkäri ilmoitti ultraamisen jälkeen, että aloitellaan käynnistäminen, kun kasvua ei juurikaan ole ollut viimeaikoina. Painoarvioksi sai 1500g ja pari viikkoa on luku pyörinyt siinä samoilla nurkilla. Seuraavaksi kokeili kohdunsuun tilanteen ja totesi, että on sentään kahdelle sormelle auki. Yleisten liibalaaba jutteluiden jälkeen pääsin käytävään soittamaan miehelle, että lähtee ajelemaan tampereelle. Samalla piti hoitaa esikoisen hoitokuviot kuntoon.

    Saliin kun pääsin ilmoitettiin ensimmäisenä, että syödä tai juoda ei saa, jos joutuu leikkaukseen. Siinä vaiheessa oli jo kauhea nälkä, kun kello oli jo 11 paikkeilla ja aamupalan olin syönyt ennen 7.. Oksitosiinitippa laitettiin tippumaan ja siinä vaan makoilin ja luin lehtiä. Supistukset alkoivat heti parin minuutin välein suht lievinä. Mies ennätti paikalle 12 maissa ja oikeastaan heti sen jälkeen lääkäri puhkaisi kalvot ja laittoi vauvalle pinnin päähän. Kohdunsuu auki 3 senttiä tässä vaiheessa. Oksitosiinitippa lopetettiin tunniksi ja aloitettiin sitten uudestaan. Supistukset alkoivat olemaan jo tosi kipeitä ja tulivat edelleen parin minuutin välein. Kolmen aikaan en enää kestänyt vaan pyysin kohdunkaulanpuudutteen. Kätilö sanoi, että edelleen on 3 senttiä auki, mutta kohdunkaulaa ei enää ole. Ei kuulemma olisi ollut hyötyä vielä tässä vaiheessa puudutteesta, ja yleensä laitetaan kun on vähän enemmän auki. Halusin sen silti ja lääkäri tuli pistämään. Supistukset tuntuivat enää vain pienenä epämukavuutena ja kirvelivät vähän alapäässä. Seuraavan kerran kätilö tuli huoneeseen vähän yli 4 ja kyseli supistuksista. Vastasin, että ei tunnu ollenkaan kipeiltä ja samassa tuli todella viiltävä kipu. Mitäs menin sanomaan. :laughing021 Kätilö repäisi hanskat käteen ja katsoi kohdunsuun tilanteen; Kokonaan auki ja pää näkyy jo. Kutsui lisävoimia paikalle ja alkoi kipinkapin laittamaan kaikkia romuja esille. Kauhea ponnistamisen tarve iski kesken kätilön valmistautumisen ja ilmoitin siitä, että sattuu ja ponnistuttaa. Käski vaan hengitellä rauhassa. Siinä vaiheessa meinasi kärähtää käpy. Lopultaan kätilö sai hommansa hoidettua ja sain virallisesti luvan ponnistaa. Pää tuli parilla ponnistuksella, olisin halunnut ponnistaa enemmänkin, koska se helpotti kipua, mutta piti himmailla. Napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä. Seuraavalla ponnistuksella tuli loputkin ulos ja sain pitää vauvaa sylissä piiiitkän pitkän aikaa. Istukka syntyi 10 minuutin päästä ja oli kalkkeutunut. Napanuora oli myös ohut. Lääkäri sanoi, että syy pienikokoisuuteen voi olla istukassa ja lähetti sen patologille tutkittavaksi. Vauva vietiin tarkkailuosastolle keskoskaappiin ja saatiin lupa käydä vilkaisemassa, ennen kuin minut siirrettiin osastolle.

    Nyt on perjantaista asti tutkittu kaikkea mahdollista. Vielä ei ole löytynyt mitään poikkeavaa ja saatiin siirto hämeenlinnaan eilen. Oli kyllä hurjaa, kun tampereella oli lämpökaapissa kaiken maailman sydänkäyrissä ym ja nyt hämeenlinnassa saa nukkua ihan tavallisessa sängyssä!
    • Tykkää Tykkää x 4
  4. Onninmanninen Tuttu foorumilla Toukokuun äidit 2019 Marraskuunmammat 2015

    Kamalan tarkkaa kirjoitusta ei nyt tule kun koko kokemus meni enemmän tai vähemmän joko univelkapöhnässä tai lääkehuuruissa.

    Käynnistys oli sovittu 7.11 jolloin aamulla kirjauduinkin osastolle. Tavaksi valittiin kalvojen puhkaisu joka siinä heti aamupäivästä tehtiin. Aika pian ilmeni lieviä, menkkamaisia supistuksia. Mutta kävi myös ilmi että vauvalla oli mahassa hätä ja hänen sydämensyke laski aina supistuksen aikana. Siirryttiin sitten synnytyssaliin vaikka käytännössä koko synnytys ei ollut vielä alkanut, siinä ehdin köllötellä ehkä sen 15min kun lääkäri totesi että sektioon lähdetään heti kun vauva ei tuntunut supistuksia edes pienissä määrin kestävän. No mulle iski hirveä paniikki ja itkutkin sain siinä väännettyä, tilannetta toki paransi se että isä oli vasta tässä vaiheessa matkalla sairaalaan kun oli ajateltu ettei mitään kiirettä ole. Siinä sitten soittelemaan hysteerisesti vollottaen että näin kävi, on hälläkin varmaan ollut mukava loppumatka kun en oikein saanut edes selitettyä mikä on.

    Sektio meni hyvin siitä huolimatta että vollotin koko ajan pöydällä. Vauvalla oli napanuora kolme kertaa kaulan ympäri mutta muuten täysin kunnossa. Koko oli huomattavasti pienempi mitä odotettiin joten ilmeisesti istukka ei ole toiminut ihan miten olisi pitänyt, mulla kun vielä oli raskausdiabetes.

    Pikaisesti sain vauvaa tervehtiä jonka jälkeen minut kärrättiin heräämöön tarkkailuun ja vauva osastolle. Isä ehti paikalle muutaman minuutin syntymän jälkeen ja saikin sitten tehdä ensimmäiset hoitotoimenpiteet ja ottaa vauvan ihokontaktiin. Pikaisesti saivat minuakin käydä katsomassa.

    Synnytys ei siis mennyt ihan odotuksien mukaan, mutta tärkeintä on että kotona on nyt terve ja tyytyväinen vauva joka on kyllä hurmannut ihan kaikki :Heartred Sektiota olin pelännyt mutta mun kohdalla se on ollut aika helppo. Missään vaiheessa en kamalan kipeä ollut ja haava on tosi siisti eikä ole mua juurikaan estänyt esimerkiksi hoitamasta vauvaa tms. Sairaalassakaan ei tarvinnut olla kuin la ja su, maanantaina lähdettiin jo kotiin.
    • Tykkää Tykkää x 4
  5. Heidisusanna Aloittelija

    Meillä meni aika vauhdikkaasti koko synnytys. 8.11. kahden aikaan yöllä meni lapsivedet ja soittelin sitten kättärille et miten toimitaan. Supistukset ei heti alkaneet ja piti seurata lapsen liikkeitä. Kolmen aikaan alkoivat supistukset ja olivat melkein samantien jo 5-10 min välein ja aika kivuliaita. Yritin vielä nukkua, mutta siitä ei tullut mitään :)

    Viiden aikaan soittelin taas kättärille, koska supistuksien väli oli 2-3 min. Eivät vielä ottaneet vastaan, vaan kokeilin kauratyynyä ja suihkua pahimpaan kipuun. Molemmat vain tuntuivat pahentavan supistuksia.

    Puoli seiskan aikaan soitin jälleen kättärille ja kerroin nyt haluavani tulla, en kestäisi enää kotona. Sain luvan lähteä. Käytiin viemässä miehen esikoinen hoitoon ja puoli kasin maissa oltiin kättärillä.

    Alkuun sain kipuun ilokaasua ja puoli ysin aikaan epiduraalin, kun olin 4 cm auki. Epiduraali vei kivun kokonaan pois. Puoli kymmeneltä olin jo täysin auki ja odoteltiin, että vauva lähtisi syntymään. Sain vielä toisen annoksen epiduraalia ja sen vuoksi en tuntenut supistuksia enää ollenkaan. Laittoivat oksitosiinitipan vahvistamaan supistuksia ja lopulta monitorilta katsottiin, koska pitäisi ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 13 minuuttia.

    Klo 12:03 poika syntyi imukupin avustuksella. Sain hänet heti ihokontaktiin. Isä sai pestä pojan, kun itse pääsin suihkuun.

    Itselle jäi todella hyvä fiilis synnytyksestä ja kättärillä oli ihanat kätilöt :Heartred Ja raskausmasua ja -aikaa on jo ikävä :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 5
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  6. Devilangel616 Peruskäyttäjä

    Viikko sitte maanantaina käytiin eka 2km pikku neitejen kans kaupassa kävellen ja iltapäivällä sitte,ku anoppi tuli ukon siskon kans meille vahtii muksuja ( tulivat yöksi,et aamulla lähetään ikeaan) käytiin ukon kans sauvakäveleen 5km. Su ma yönä supisteli jonkin verran ja limaa tuli,et siksi vinkuin lenkille ukot ja tiistaina ikean reissulle johon ei menty.. Ekat metrit jo tuntu lantiossa kipeältä paineen tunteelta. Mut sinnillä mentiin. Ja kyl ekan km aikana tiesin,et nyt alkaa pikku hiljaa oleen loppu lähellä. ( suosittelen lämpimästi sauvakävelyä antaa vauhtia) Supistelu jatku iltaan noin 21 asti aika säännöllisesti.. Jonka jälkeen hiipuivat. ehtinyt jo turvautua täysin. Mut sit noin 01 tienoilla taas alko ja olivat jo aika napakoita ja kipeitäkin ainaki joka toinen. Mut 6 maissa taas loppu.. Vessassa aamulla havaitsin verta. Ihan täysin verenväristä limaa. Soitin synnärille josta kehottavat odotella rauhassa. No ukolle sanoin etten jaksa ikeaan lähtä, ku oon valvonut yön. Päätettiin lähtä joulu ostoksille kuitenki. Ja huh.. Kuin tuskallinen reissu tuli.. Parit itkut itkin kivusta. Istuen en tuntenut isommin kipua jonka takia ajattelin ettei mitää hätää oo yms. Mut aina kävellessä tuntu ja lujasti ja jatkuvasti. Olin kaupoilla varmaan näky . Kotiin päästyäni olin ihan sippi ja halusin vaan olla. Supisteli, mut ei tiuhaan enää. Iltaa kohti loppuvat. Yöllä heräsin muutamiin.. Aamulla n.6 heräsin todella kovaan supistukseen jonka jälkee menin vessaan. Verta tuli.. Niinku olis runsaat menkat alkanu. Soitto synnärille josta sanovat,et odotellaan vaan äippäpolille johon aika oli samalle aamupvää... Mut pidi pääni ja sanoin, et me tullaan nyt ja sillä selvä. Onneks menin. Kätilö tutki ja tunnin käyrän jälkee tuumasi, et makuullaan pysyt ja lääkäri ultraa, ku vauvan päätä ei tuntenut alhaalla ja oon ainaki 5cm auki joka oli totaalinen shokki, ku en supistellu enää oikiastaantaa yhtään ja koskaa oo avautunut ilman puudutusta nuin paljon. No vauva siirty takas pääalaspäi lääkäriä odotellessa. Mut oli liian korkealla. Tipalla supistelua, et vauva laskeutuu ja laskeuduttua kalvot puhki josta alko vähä reilu 5h helvetti. Kipu ja sen kovuus ja kesto yllätti täysin.. Supisti niin tiheää, et en ehtinyt henkeä vetää välillä kunnolla. Kätilö säikähti kans niinku ukkonikin kuin pahaksi supistukset meni vesien jälkee ja kuin nopeaa. Epiduraali ei täysin taaskaan auttanu ja ilokaasulla mentiin kohdunkaulanpuudutukseen asti. Onneks en ottanut spinaalia jota kätilö suositteli, ku se olis auttanut heti. Olisin ollut pulassa.. Ponnistusvaihe kesti noin 5min. Koko juttu vesien jälkee vähä reilu 5h. Kivun takia aukiaminen pitkitty..

    Mut sanoin ei voi kuvailla onnea ja rakkauden määrää mitä poika toi :Heartred :) .

    Mut jos tulee verta,nii menkää näytille ihmeessä. Elkää jääkö odottelee.
    Poika olis syntynyt pvää ennen jos olisin menny oyssii ekan veren huomattuani.
    Poika synty 11.11.15 klo: 18:52. 4150g ja 54.5cm.
    Nyt ollaan perjantaista asti opeteltu vauva arkea taas ja mukavasti on lähtenyt meneen :)
    • Tykkää Tykkää x 3
  7. ccix Ihastunut foorumiin

    Kirjoitelenpa minäkin omani;

    Eli tiistaina 17.11. yöllä alkoi supistusten sarja, eli niitä tuli 5-15 minsan välein sinne aamu seiskaan ja loppuivat sitten. Pitkin päivää, mutta hyvin epäsäännöllisesti supisteli. Kävin kaupoilla tms koska eivät olleet niin kipeitä enkä todellakaan ois uskonut, et saman päivän iltana ois nyytti sylissä.

    Siinä kahden jälkeen alkoi taas supistella, ja osa tuntui jo hieman napakoimmilta. En sit oikein tiedä, mikä sai mut lopulta lähtemään synnärille, sillä eivät ne nyt niin kipeitä olleet ja väliäkin oli semmoiset 8 min vähän vaihdellen. Lähdettiin silti näytille.

    Puoliseiska oltiin synnärillä, sisätutkimus (kaulaa 2cm ja kahdelle sormelle auki), reilu puoltuntia käyrillä ja sit hetkeksi jolkottelee portaisiin. Siinä portais sit alkoi sattumaan. Päästiin saliin siinä kasin kieppeillä, ja menin suihkuun ja otin panadolin. Hengailua. Vähän hengittelin ilokaasua, mut supistuksia tuli niin, ettei taukoa ollut. Sain epin. Siinä sitten oikeastaan suht rennoin ottein vaan venailtiin, et kalvot poksahtais... No ne sit puhkastiin kun epi alkoi hiipumaan, 22:45. Kätilö kyseli, et mitä puudutusta haluisin, et uusi epi satsi vai... mut mun oli pakko ponnistaa :D Tyttö tuli pihalle 23:15, 7 minsan ponnituksen jälkeen. Ja voi ihanuus, et oli helppo synnytys (esikoisen synnytys oli lievä kaaos).

    Jälkeiset tuli 10 min sisään. Kävin suihkussa ja mentiin osastolle. Päästiin seuraavana päivänä jo kotiin, kerta molemmat voitiin hyvin. Tänään sit kontrolli synnärillä ja kaikki neidillä mallikkaasti. Itelläkin olo mitä mainioin, jälkivuoto tosi niukkaa eikä jälkisuppareita oo kuulunut :)
    • Tykkää Tykkää x 2
  8. Irismaria Aloittelija Marraskuunmammat 2015

    Minäkin voisin kertoa synnytyksestäni, jota jännitin aika paljon. Vauva syntyi rv 41+2 ja olin jo tosi kypsä odotteluun. Sunnuntaiaamuna alkoi verisen limatulpan irtoaminen, mitä jatkui aina synnytyssaliin asti. Su-ma -yönä supisteli n. 8 min välein, mutta ei kipeästi. Maanantaina kävin reippaan mittaisella lenkillä, mutta lenkin puolivälistä alkaen käveleminen oli vaikeaa - selkään sattui ja olo oli tukala. Sinnittelin silti kotiin. Panadolilla selkäkramppi helpotti. Ma-ti -yönä supisteli taas n. 8 min. välein ja klo 6.30 jouduin hakemaan kaurapussin avuksi. Tätä jatkui. En ollut lähteä synnärille, mutta lääkäriystäväni patisti että nyt on mentävä. Samaa mieltä olivat synnärillä, minne soitin. Klo 10.15 lähdimme sairaalaan. Siellä pääsin käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. Tuolloin kohdunsuu oli 4 cm auki, kanavaa jäljellä 0,5-1 cm. Saimme luvan lähteä vielä kävelylle/kanttiiniin (lämpöpussit mukana) ja kun olo tukaloituu, sitten pitäisi mennä suoraan synnytyssaliin.

    Söin pienesti kunnes supparit kipeytyivät ja klo 13 halusin siirtyä saliin. Klo 14 olin 6 cm auki. Kätilö oli ihana! Tiesi kipupelkoni ja kyseli joko on tarvetta spinaalille. Vuoro vaihtui ja uudet kätilöt tulivat haastattelemaan. Ihania olivat hekin! Klo 14.30 ehdottivat spinaalia (itse olin edelleen kahden vaiheilla, jos kivut jäävät tähän, menee koko homma liian helposti! :) ) Saivat minut kuitenkin ottamaan puututuksen ja hyvä niin, sillä samalla hetkellä supistukset kipeytyivät. Tässä vaiheessa olin auki 6 cm. Pelkäsin jos spinaali ei autakaan, mutta 15 min kuluttua helpotti jopa paineen tunne.. 30 min kuluttua en tuntenut enää mitään. Jossain vaiheessa sain pudendaalipuudutteen lisäksi, sen pistämista en edes huomannut. Klo 16 kohdunsuu oli kokonaan auki, lapsivedet meni vähän ennen tätä.

    Sitten alkoi ponnistaminen. Eipä mennytkään niin vauhdikkaasti kuin luulin. En tuntenut mitään tapahtuvan. Vauvan sydänäänet laski hieman, joten lääkäri päätyi lopulta imukuppiin. Voi kuinka huojentunut olin! Joku tuli auttamaan! Kaikkinensa ponnistaminen kesti 27 min. Lääkärin mukaan hän ei juurikaan imukuppia käyttänyt, eli sen teho oli tässä tapauksessa täysin psyykkinen. Samaa lääkäri oli jutellut vielä myöhemmin kätilöille, eli uskottava on, että itse vauvani sain kuitenkin maailmaan. Repeämiä ei tullut, ja miehelleni sanoin suihkussa käytyäni, että olo on niin hyvä, että voisin lähteä vaikka heti kotiin. Ihana muisto jäi synnytyksestä. Pelkoni oli tässä tapauksessa ollut ihan turhaa. Mahdotonta kipua ei todellakaan ollut. Ponnistusvaiheessakin ainoastaan pään ja olkapäiden syntyminen poltteli, mutta se oli niiiin hetkellistä. Tyttö syntyi viideltä. Eli kun supistukset kipeytyivät yhden maissa (olivat kyllä vielä siedettäviä), voisin laskea että synnytyksen kesto oli nopea. Tästäkin spinaali söi kipua 2,5 tuntia. Pärjäsin hyvin ja tyttö on i h a n a :Heartred
    Toivottavasti tämän kokemukseni jakaminen helpottaa niitä, jotka kovasti synnytyskipua etukäteen pelkäävät :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 3
  9. Piikkipensas Tuttu foorumilla Marraskuunmammat 2015

    Koko illan oli ollut jotenkin hassu olo ja uni oli levotonta. Lopulta nousin käymään vessassa yhden aikaan yöllä, kun huomasin, että alapäästä valuu nestettä. En kuitenkaan heti ajatellut sen olevan lapsivettä, vaan kuvittelin valkovuodon olevan nyt vain todella juoksevaa laatua. Mutta sitten nestettä holahti hieman enemmän ja aloin epäillä. Hajukin oli oudon makea. Tietokone päälle ja TAYSin sivuilta tsekkaamaan mitkä ne ohjeet oli, jos epäilee lapsiveden valuvan. Ohjeiden mukaan alapesu, uusi side ja odottamaan. Mutta sitä ei tarvinnut kauaa tehdä, kun vettä tulikin isompi määrä ja housut märkänä. Sillä kohtaa iski epäusko. Ei tän vielä pidä syntyä! Soitto TAYSiin.
    “Milläs viikoilla mennään?”
    “36+3” “Sulla oli se streptokokki positiivinen, joten kyllä mä haluan sut tänne mahdollisimman pian. Sulla on täällä maininta näistä supistuksistakin, ettei tuo kellottelu todennäköisesti oikein toimi sun kohdalla”
    “Jaaa... pitää sitten varmaan herätellä mies ja poika” “Täällä sua odotellaan, tervetuloa”.

    Herätin miehen. “Onko nyt siis...tosi kyseessä?” “Nyt täytyy sanoa, että mää en tiedä” Mies meni herättelemään poikaa ja mä soitin äidille. “Me tuotas tuo Topi teille, kunhan päästään liikkeelle” Topi mietti, eikö hän mene kouluun aamulla ja pitääkö hänen pukea päälleen. Reppuun vaan vaatteet ja yökkärit yllä liikkeelle. Mä itse yritin kasata jotain järkevää sairaalakassiin, jota en tietenkään ollut vielä pakannut loppuun, läheskään. Koska “tässähän on vielä aikaa vaikka miten!” Mies lähti käynnistämään autoa, että se vähän lämpenisi. Mä kaivoin jostain muovitetun froteen ajatellen auton penkkiä. Matkalla supisteli pari kertaa, mutta se ei ollut mitenkään uutta. Olihan mua supistellut jo monta viikkoa. Poika tiputettiin matkalla Kuljuun ja me jatkettiin matkaa. TAYSin remppa hieman hankaloitti, kun ei oikein kyltit näkyneet pimeässä ja piti puolittain sokkona etsiä oikeaa paikkaa.

    Paikalle päästyä mua hämmensi äärimmäisen hidas sisäänkirjautumissysteemi. Innoton vastaanotto-ihminen kirjasi lopulta tiedot ja päästiin etenemään itse synnytyspäivystykseen. Kätilö otti vastaan ja kyseli voinnit. Mut laitettiin miltei heti käyrälle, otettiin verenpaine ja pistettiin antibioottitippa tippumaan sen streptokokin vuoksi. Jossain kohtaa Otto lähti siirtämään autoa ja kävi sitten samalla ostamassa evästä. Mä myös vaihdoin sairaalavaatteet päälle. Sain syötyä itsekin jotain pientä, ainakin jugurtin. Labrantäti kävi ottamassa vähän vertakin. Ikuisuudelta tuntuvan odottelut jälkeen lääkäri tsekkasi tilanteen. “Lapsivettä tämä on, ei ole epäilystäkään” sitä holahti oikein kunnon määrä lääkärin syliin. Kaulaa ei ollut jäljellä lainkaan ja “ehkä parille sormelle auki”.
    Kätilö kirjasi tietoja eteenpäin ja me jäätiin käytävään odottamaan siirtymistä osastolle. Välillä saattoi supistaa, mutta ei mitään kipeää. Oli yhä olo, että mitähän tässä nyt sitten oikein tapahtuu. Oli kuitenkin jo aamu. Viimein mulle tuotiin paperit ja meille kerrottiin, minne mennä. Osastolla jouduin extrapaikalle, koska osasto oli hippasen täynnä. Eli huoneeseen kahden ihmisen väliin. Tila oli vähissä. Kello oli jotain seitsemän ja kahdeksan välissä.

    Jossain kohtaa huomasin, että niitä pikkusupistuksia tulee yllättävän tasaiseen tahtiin, jota ei ole koskaan ikinä milloinkaan tapahtunut mun kohdalla. Noin 10min välein, mutta todella kepeitä. Enkä siis ajatellut, että tässä tapahtuisi tänään vielä mitään. Olin melko varma, että Otto lähtisi vielä kotiin. Sitten yks kaks supistukset alkoi olla välillä melko napakoita. Kätilö tarkisti tilanteen. Varsinaisesti ei muuta edistystä aamuiseen, mutta paikat selvästi pehmeämmät. Lämpötyyny ja tens-laite otettiin käyttöön. Tens oli mulle aivan uusi juttu. Lisäksi istuin jumppapallon päällä. Otto istui lukemassa käytävällä, koska huone tosiaan oli ahdas.

    Kipu alkoi yllättäen yltyä ja kätilökin kysyi, miten mä pärjään. Päätin pärjätä ja lähteä kävelemään käytävää. Pari todella häijyä supistusta iski. Jossain kohtaa palasin kuitenkin sänkyyn käyrille. Pistin Otolle viestin, että “tänne!” kun tuntui, etten pysy järjissäni yksin. Supistukset oli välillä jumalattoman pitkiä. Kutsuin kätilön paikalle, joka harjoittelijan kanssa saapui pian. Sitten mietittiin, että haluanko mitä. Ottaisinko sen rentouttavan piikin vai tahtoisinko ehkä jo saliin, jossa olisi ilokaasu ja muut kivunlievitysmahdollisuudet. Kätilö tuumasi, että mun supistukset todella ON pitkiä ja tsekkasi tilanteen. Ei paljon edistystä, sentti enemmän. Mutta päätettiin silti, että lähdetään saliin. Sillä lyhyellä kävelymatkalla osastolta saliin tuli muutama todella kipeä supistus ja ne kesti ikuisuuden. Saliin päästyä oikein mukava opiskelija ja kätilö otti vastaan. Ilokaasu heti käyttöön ja kätilö tarkisti tilanteen.
    “Reipas 6senttiä auki”
    “Siis hetkonen. Just tuolla osastolla oli kolme” Otto ihmetteli.
    “Juu, nää Elisan pitkät supistukset todella tekee hommia”. Jano oli kova, ja Otto kaivoi pillimehua. Huokaisin ilokaasun takaa, että “never again!”.
    “Mites sen kivunlievityksen kanssa? Mitä sä olit ajatellut?”
    “Epiduraali oli esikoisen kanssa ihan hyvä” “Mä voisin kyllä suositella spinaalipuudutusta. Se laitetaan aikas lailla samalla tavalla, mutta vaikuttaa nopeammin. Tosin vaikutus aika on vain pari tuntia, mutta tällä sun tahdilla se riittää ihan heittäen. Ainut, että sitten sä et saa nousta enää sängyltä ylös ihan turvallisuussyistä” Joten spinaalilla mentiin. Mä itse olin varma, että lapsi olisi ulkona vasta joskus iltakuuden jälkeen. Nyt aikarako pieneni melkoisesti.

    Spinaalipuudutus tuntui paremmalta kuin esikoisen aikainen epiduraali. Vaikka olin nyt kivuton, tunsin silti, mitä kroppa tekee, enkä ollut tavallaan täysin laput silmillä. Spinaalipuudutus tosiaan vei kivut miltei heti. Kätilö käski hieman ponnistella jos siltä tuntuisi. Kätilö ja opiskelija poistui välillä huoneesta kokonaan. Yhdellä kohtaa kätilö päätti, että tyhjennetään mun rakko ja suolesta se, mitä ns helposti saadaan. Ettei sitten mikään hidasta ponnistusta. Katetrinlaitto ei meinannut millään sujua opiskelijalta, mutta kätilö sai homman skulaamaan. Suolesta kätilö paineli skeidan ulos, mutta en osaa sanoa miten se tapahtui, koska puudutus teki sen, ettei mitään havaintoa koko tapahtumasta. Jossain välissä vauvan päähän myös laitettiin pinni. Siitäkään ei ihan tarkkaa aikakäsitystä ole. Jossain välissä soittelin kätilön taas paikalle kun vähän ponnistuttaa, mutta ei oltu vielä ihan kokonaan auki. Mutta eipä aikaakaan, kun sitten oltiinkin. “Täällä näkyy hiuksia. Aletaanko ihan synnyttämään?” “Hiuksia?! Kai me sitten aletaan” totesin puolittain huvittuneena. Muutama ponnistus ja kätilö tuumasi, että nyt hieman kiristelee, että elä ponnista ihan niin voimakkaasti. Ja sitten luvan kanssa kunnolla loppuun. Lapsi ulkona ja hirmuinen huuto.

    “No, kumpi tuli?” kätilö kysyi. Mä muistan nähneeni vain pallit ja Oton äänen “hitto, nyt pitää miettiä nimet ihan uusiksi”. Yhdeksän pisteen kiireinen minimies. Etuliite turbo on todellakin ansaittu.
    Poika sai myssyt päähän ja pääsi mun paidan alle. Jälkeiset syntyi pian kätilön hieman painaessa vatsaa. Näytti siltä, että istukasta saattoi jäädä pieni pala kohtuun, mutta kätilökään ei ollut varma. Halusin nähdä istukan, iso löntti joka oli sydämen muotoinen.
    Poika pääsi jossain välissä pesulle, mitattavaksi ja puettavaksi ja minä myös suihkuun. Parasta oli, että itse en saanut tikkejä tai edes pahoja haavoja. Kätilön mukaan “kevyttä asfaltti-ihottumaa”. Tästä hihkuin jo heti synnytyksen jälkeen. Ei samaa tikkien paranemishelvettiä, mikä oli Topin aikana!
    Meille tuotiin syötävää. En kovin paljon uskaltanut syödä, kun Topin aikana oksensin syötyäni vähän liian nopeasti synnytyksen jälkeen. Osastolle lähdettiin koko sängyn kanssa. Pieni, hätänen ukko syntyi rv36+3 klo 14:18 paino 2805g pituus 48cm pipo 33cm
    • Tykkää Tykkää x 11
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  10. PauliinaS Ihastunut foorumiin Joulumammat 2018 Marraskuunmammat 2015

    Onnittelut pikku turbo ukosta piikkipensas. Oletkin ollut ajatuksissani. Mahtoi säikäyttää noin aikaisilla viikoilla alkava synnytys. Itsekin olin sekaisin kun mun synnytys käynnistettiin 37+4 mutta asia ei ole todellakaan sama. Toivottavasti kaikki on muuten mennyt hienosti, pääsitte pian kotiin ja vauva arki pyörii jo täysillä :love2
  11. jansgu Uusi käyttäjä

    Minun synnytys oli pitkä ja kipeä. Viimeiset viikot ennen synnytystä oli yhtätuskaa. Sairaalaan jouduin torstai-perjantai yönä kun poika syntyi sunnuntaina. Kipuni olivat niin kovat että itkin ja oksensin vain. Pääsin sisään synnärille ja olin silloin auki sen 3cm niinkuin koko ajan ennen sunnuntai aamuja. Supistukset olivat todella kipeitä mutta mitään edistystä ei tapahtunut. Joten jouduin jäädä tarkkailuun heti koska muutamaa viikkoa aijemmin oli raskausmyrkytys epäily.
    Sunnuntaina aamulla olin 3yötä valvonnan todella väsynyt ja nälkäinen. Ruoka ei torstain jälkeen maistunut ja pelko synnytyksestä alkoi kasvaa ajan ollessa pitkä.
    Kun vihdoin sunnuntaina pääsin saliin. Sain aluksi epiduraalin joka ei vaikuttanut ja jouduin odottamaan spinaalia melkein 12 asti kun poika syntyi jo 12.33, eli koko avautumisen ajan olin ilman kivunlievitystä. Jokaisen supistukseni kohdalla pojan sydänäänet heikkenivät ja pelkotilani vain kasvoi. Lopulta huoneessani oli 2lääkäriä 2kätilöä ja 2 lastenhoitajaa. Tilanne oli todella sekava ja muistini pätkii pahasti. Yksi lastenhoitaja painoi mahastani ja lääkäri laittoi jo imukupin. Sekin irtosi välittömästi eikä ollut enään aikaa laittaa takaisin. Supistukseni katosivat kesken ja ponnistukset teinkin ilman supistuksia. Koko synnytys oli minulle suuri kauhu sitä kaikkia pelkäsin.
    Lopulta maailmaan räntäsateessa määrässä päivässä 12.33 oli pieni terve ja täydellinen poikani Jussi ❤ Poika sai pisteitä 9,9,10 ❤
    välilihani jouduttiin leikkaamaan ja tikkejä tulikin toistakymmentä ja salista lähdimme vasta kello 16 jälkeen.
    Voin kertoa että synnytyksestä jäi pahat traumat ja en tiedä miten seuraavan lapsen kanssa käy. Onneksi sen aika ei ole vielä vaan aikaa nauttia äidin pikkupaketista❤
  12. Miitu Addikti Jouluäidit 2020 Marraskuunmammat 2015 Lokamammat 2017

    jansgu, Hurjalta kyllä kuulostaa. Ikävä kuulla että synnytyksesi oli noin rankka ja uskon että varmasti vaikuttaa mahdolliseen seuraavaan lapseen myös, vaikka ei tietenkään automaattisesti tarkoita että seuraavakin synnytys olisi vaikea. Ja tuo huoli pienen hyvinvoinnista koko synnytyksen ajan.. En osaa edes kuvitella miltä se on tuntunut. Ehkä kertomuksesi valossa ymmärrän paremmin ihmisiä jotka päätyvät automaattisesti sektioon valitessaan synnytystapaa. Itse taas olen pelännyt sitä kaikista eniten. Oletko päässyt keskustelemaan synnytyksestä jälkikäteen?
    Hirmuisesti voimia ja jaksamisia, ja onnea tietysti pienokaisesta. ❤
  13. irpsa Peruskäyttäjä Heinäkuun äidit 2019

    Kävin Tayssissa 23.10 koska poika viihty poikittain kohdussa. Käynnillä selvis, että poika oli pää alaspäin, mutta kokonsa puolesta tosi pieni ja lapsivettä heikosti. Seuraavan ajan sain kahden viikon päähän.
    Noh 6.11 hoitajan tutkimuksissa huomattiin sydänäänten laskuja. Lääkärin tutkimuksessa, lapsivettä ei ollut lähes yhtään ja sydänäänten laskuja kuulu. Lääkäri epäili ettei istukka toimi kunnolla, koska poika oli heikosti kasvanut.
    Tutkimusten jälkeen lääkäri totes '' Joo ei tää raskaus odottamalla parane, jäät tänne, alotetaan käynnistys tänään tai huomenna. Ja seuraavaks synnytyssaliin oksitosiinirasitukseen''. Tässä vaiheessa olin todella hämilläni, koska olin yksin käynnillä kun mies oli kutsunnoissa. Soitin sitten miehelle, että tulee nopeesti ja ilmotin mm.äidille että jään sairaalaan.

    Kävin rasituksessa, jossa todettiin, että cytotec-käynnistys voidaan aloittaa. Muutamia supistuksia tuli, mutta ei muuta. Lauantaina aamusta sain ekan annoksen cytotecia ja tätä jatkettiin ohjeiden mukaan. La-Su yönä supisteli muutaman tunnin säännöllisesti, mutta mitään edistystä ei tapahtunut. Sunnuntai aamuna poika liikkui heikosti ja käyrillä huomattiin jälleen sydänäänten laskuja. Käynnistystä jatkettiin vielä maanantaille. Mulla meinas usko ja toivo loppua kun ei synnytys tuntunut lähtevän käyntiin.

    Maanantaina illalla mun äiti kävi mua tsemppaamassa ja mieskin oli pidempään mun seurana, kun sanoin että aivan varmasti tänään tapahtuu. Kerettiin illalla jäätelöt käydä syömässä ja käyrillä huomattiin reippaasti sydänäänten laskuja, jotka ei johtunut supistuksista (niitä ei ollut).
    Mies laitettiin pakkaan mun tavarat, kätilö konsultoi lääkäriä ja tän jälkeen mut siirrettiin synnytyssaliin seurantaan.

    Salissa kätilö totes, ettei mitään varmaan tapahdu tulevana yönä, eikä sydänäänten laskujakaan tullut. Yhdeksän jälkeen illalla kävin veskissä ja sit rupes tapahtuun. Kun pääsin takas sängylle, mulla meni vedet ja samantien alko järkyttävät supistukset, joita tuli tiheesti ja ne oli pitkäkestosia ja supistusten aikana sydänäänissä oli laskuja, Sain sitten geelipussit ja melkein heti kun supistukset alko niin ilokaasun kivunlievitykseks.

    Sydänäänissä rupes tuleen lisää laskuja ja kivut vaan paheni, ja supistusten kestot pitkitty. Aikaa en osaa sanoo, mutta nopeesti sain epiduraalin joka vei kivut kokonaan pois. Epin kanssa tunsin kyllä supistukset, mutta ne ei sattunut. Mun piti rupee lepäileen, kun laskuja ei ollut tullut hetkeen, mutta heti kun kylkeni käänsin niin laitteet rupes huutaan ja laskuja tuli ja ne kesti kauemmin kun edelliset. Mun kätilö oli ihana ja tsemppaava, ja tän ansiosta en mennyt paniikkiin.
    Yhessä vaiheessa olin kontillani, huoneessa 4 kätilöö, lääkäri ja anestesialääkäri. Saatiin sydänäänet nouseen ja mulle laitettiin tippuun estolääkitys supistuksiin.

    Keskusteltiin lääkärin kanssa, ja hän sanoi, ettei anna mun synnyttää alakautta, koska sikiö ei sitä kestä ja päätettiin, että leikataan. Aluks puhuttiin kiireellisestä sektiosta, ja mua ruvettiin katetroimaan tässä vaiheessa. Nopeasti tilanne muuttui ja taas tuli pitkittyneitä sydänäänten laskuja ja välillä ne lakkas kokonaan kuulumatta. Tän jälkeen päätettiin viedä suoraan leikkaussaliin ja tehä hätäsektio. Salissa mut laitettiin leikkauskuntoon ja mieskin pääsi mun tueksi. Piti leikata puudutuksessa, mutta epiduraali ei ruvennut vaikuttaan tarpeeksi nopeeta ja lääkäri päätti, että nukutetaan.

    Tän jälkeen mulla luonnollisesti katkes muistikuvat kun olin unessa. Seuraavaks heräsin kun oltiin matkalla heräämöön. Anestesialääkäri kertoi, että terve hyvän kokonen poika syntyi ja kaikki meni hyvin. Mä itse olin niin unenpöpperössä, että en meinannut uskoo edes olleeni raskaana :D. Tilanne kyllä nopsaa valkeni mulle.
    Heräämössä sitten odottelin, että jalat liikkuu koska se oli ehtona osastolle siirtämisessä. Kätilö kävi kertomassa, että pojalla kaikki hyvin ja isäkin joten kun selviää (kävi kuulemma pahasti kierroksilla, koska vietiin salist pois kun mut nukutettiin). Jossain vaiheessa aamuyöllä mut siirrettiin perhehuoneeseen, jossa mies odotti meidän pojan kanssa :Heartred. Poika synty tiistain puolella, vähän ennen yhtä yöllä :Heartred.

    Synnytyksen kestoks merkattiin 3h 27min, 1 ja 2 vaiheen kohalla ei ollut aikaa ja 3 vaihe kestänyt minuutin.
    • Tykkää Tykkää x 1
  14. Cut-ting Aloittelija

    Voisin viimeinkin kirjoitella myös oman synnytystarinani. Mikään ei mennyt niin kuin oppikirjoissa, sulateltavaa on tässä tarinassa riittänyt.
    Heräsin 12.11 to aamuna erittäin huonoon oloon, meinasin pyörtyä ja oksentaa vessassa. Olo kuitenki helpotti tunnin sisällä, mutta soitin varmuuden vuoksi neuvolaan. Sieltä pyydettiin tarkkailemaan liikkeitä ja tarvittaessa ottamaan yhteyttä äitipoliin. Iltapäivällä sitten päätin mennä käymään tarkistuksessa koska sikiö oli ollut melko vaisu. Harjotussupistuksia tuli päivän mittaan muutamia, mutta kivuttomia. Äippäpolilla makasin tunnin verran seurannassa ja kaikki oli ok. Kätilö teki sisätutkimuksen ja varotteli mahollisesta pienestä vuodosta mitä voi tulla tutkimuksen jälkeen. Lähdettiin sitten miehen kanssa takaisin kotia kohti, mennessä hain vielä ruokaa, koska en ollut syönyt koko päivänä juuri mitään. Kotia saavuttua ehdin nousta autosta, kunnes tunsin housujen kastuvan läpimäräksi. Lapsivesi, ajattelin ja menin vaihtamaan kylppäriin vaatteet. Siellä oliki yllätys, sillä vuoto oli pelkkää verta ja sitä tuli todella paljon. Soitin polille uudestaan, että nyt tulee vuotoa, kätilö kysyi että minkä verran ja kerroin sitä olevan ainakin litra. Käsky kävi, että nopeasti takaisin sairaalaan. Ajomatka kesti 7 minuuttia ja vaatteet olivat taas litimärät. Äitipolilla vastassa oli kätilöt ja lääkäri, nopeasti tippaan, verikokeet, sisätutkimus, ultraus molempia kautta. Vuoto hieman rauhottui, eikä ultrassa näkynyt vuodolle syytä. Minut siirrettiin suoraan synnytyssaliin enkä saanut nousta vaakatasosta mihinkään. Vähitellen omat supistukset alkoivat olla kivuliaita ja niihin sain ilokaasua. Vuotoa edelleen tihkutti mutta pe aamuyöhön mennessä se oli jo vähäistä. Vähän väliä minulta otettiin verikokeita, tullessa hb oli 110. En saanut to-pe yönä juurikaan nukuttua supistuksien vuoksi, ja jotenkin koko tilanne oli niin säikäyttänyt ettei uni tullut. Mies oli koko ajan mukana ja nukkui nojatuolissa vieressäni.
    Perjantaina 13päivä sinnittelin ilokaasulla aamupäivän, välillä sain kipupiikin avuksi. Se auttoikin pahimman yli. Lääkäri puhkasi päivällä kalvot, lapsivesi oli hieman punertavaa. Siitä supistuksetki innostu ja ai luoja ne teki kipeää. Vähän väliä kätilö tutki kohdunsuun tilannetta, mutta se ei edistynyt yhtään mihinkään. Iltapäivällä laitettiin oksitosiini sekä sain epiduraalin. Olin ihan kipupiikin pöhnässä ku epiduraali laitettiin, niin se ei sattunut yhtään. Supistuskipua se helpotti, mutta hetken kuluttua alkoi tuntumaan järkyttävää painetta peräsuolen alueella aina supistuksen tullessa. Lääkäri tutki, voisiko vauva olla jo niin laskeutunut, mutta ei. Sinnittelin kivun kanssa, illalla kahdeksan aikaan aloin olla jo todella väsynyt. 40h hereilläoloa, kipua, verta ja kaikkea. Vuotokin alkoi uudelleen. Ehotin leikkausta, kun paikat ei auenneet mihinkään suuntaan. Hb oli tippunut 85. Puol ysin jälkeen illalla lääkäri ja kätilöt keskustelivat kanssani sektiosta, joka voisi olla mahdollinen kun tilanne ei etene. Sen päätöksen jälkeen minut katetroitiin ja siinä hetkessä menin paniikkiin kun letkuja laiteltiin. Taju melkein karkasi ja olin valmis luovuttamaan. Sain kuitenkin lisähappea, joka auttoi. Mutta heti seuraavassa hetkessä vauvalla sydänäänen laskuja ja verta alkoi tulla. Hätäsektiopäätös ja 10min siitä vauva oli syntynyt. Minut kiidätettiin vauhdilla leikkaussaliin ja nukutettiin. Heräsin teholta, hb 50. Vauva meni suoraan keskolaan, jossa isä pääsi sylittelemään.
    Leikkauksessa vahvistui lääkäreiden epäily, istukan ablaatio. Tästä epäilystä minulla ei ollut tietoa, ehkä hyvä niin.
    Olin melko heikossa kunnossa 2-3 päivää, kotiuduin viikon kuluttua ja sain samalla vauvan mukaan keskolasta. Kotiin lähtiessä hb oli 72.
    Se tunnemyrsky synnytyksen aikana oli melkonen, se ei ehkä tästä tekstistä välity. Pelko omasta selviytymisestä juuri ennen kun nukutuslääke laitettiin, pelko vauvan voinnista. Huonosti olisi voinut käydä, mutta me selvittiin :Heartred

Jaa tämä sivu