Synnytyskertomukset :)

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2014' aloitti piia84, 26 helmi 2014.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. piia84 Ihastunut foorumiin

    Oman lapsen,
    pienen linnun,
    kannoin alla sydämen.
    Nyt on onni täydellinen,
    syliini saan ottaa sen.
    Tunnen käden, pienen, hennon,
    tunnen posken pehmeän.
    Voisko olla kauniimpaa
    kuin alku uuden elämän.
  2. piia84 Ihastunut foorumiin

    Noniin, nyt ehkä hieman omaa rauhaa niin voisin korkata tämän osion :)

    Tiistaina 4.3 siis valittelin täällä kaamea olotilaa, jokapaikkaa kolotteli ja jomotteli, oli vaan vaikiaa, ihan sama mitenpäin ois ollu o_O Anoppi soitti kuitenkin illallalla vielä josko hakisi pojan hoitoon yöksi niin saataisiin mennä sitten synnyttelemään yön aikana :rolleyes: sanoin vaan ettei kyllä mun onnella ennen käynnistelyjä synny, mutta tokihan poju saa sinne mennä jos kerta anoppi vaan itte haluaa ottaa (anoppihan ei siis ole poikani mummo, mutta ihanaa että on ottanut lapseni kuin omaksi lapsenlapsekseen).

    5.3 aamusella, ehkä siinä viiden aikoihin havahduin ensimmäiseen supistukseen ja mietin, että jotain erilaista siinä olli kuin aiemmissa, mutta nukahdin kyllä uudelleen! Puolikuudelta katoin kelloa ja totesin, että pakko on nousta ylös kun sattuu niin perkeleesti :grin ja eikun vessaan istunnolle... Kuudesta eteenpäin rupesin kellottelemaan supistuksia, tulivat tasaisesti 4-5min välein, kesto piteni nopsalla tahdilla 45sek. --> 1min10sek.. Vielä ennen seitsemää kuitenkin mietin että näähän loppuu kun mies herää kellonsoittoon (niinkuin taisin tännekkin kirjoittaa) mutta jo 7.30 oli varmaa että sairaalaan lähdettäisiin pian ja mies soitteli esimiehelleen aloittavansa isyysloman :p (makasin vaan puoleksi keittiön pöydällä supistuksen tullessa, heiluttelin pyllyä puolelta toiselle ja hengittelin, toinen asento missä saatoin olla,oli kontallaan lattialla, nojaten sohvan divaaniosaan ja muuten samat metodit).

    Sairaalaan lähdettiin kahdeksan aikoihin ja meidät kirjattiin sisään 8.45. (matkaa sairaalaan vähän alle 30km)

    Kätilön tehdessä tarkistusta inahdin kun paikat vähän arat ja kätilö totesikin että mahtavasti auki jo 6cm vauvan pää myös tuntui olevan alhaalla (ihmekkös tuo sitten että tunsin supistusten aikana autossa paineen tunnetta) ei muuta kuin vaatteiden vaihtoon ja synnytyssaliin. Kivut vain kovenivat aika nopeaa tahtia ja olihan se jo tuossa vaiheessa arvattavissakin että että nopsasti voi aueta loppuun.

    Klo 10.00 laitettiin PCB-puudute, Kätilö sai ylipuhuttua otattamaan puudutteen tuonne alakertaan ja no... voimpa sanoa, että jos IKINÄ enää synnytän, niin empä kyllä ota! Ensinnäkin laittoi sattui ihan vietävästi tuonne vasemmalle puolelle, jonne muutenkin on kuulema naisille vaikeampi saada puudute oikein. Siis huusin ku hyeena konsanaan, mua ei ikinä, siis ei ikinä ole mikään sattunu niin paljoa kuin se (siis ei tosiaankaan ikinä). Ennen puudutteen laittoa lorauttivat lapsivedet tulemaan ja tuossahan on jo kaksi asiaa mitkä vielä tekee supistuksista napakampia (puudute kuulema myös nopeuttaa avautumista). Heti laitoin jälkeen tulikin jo seuraava supistus, eikä puudutteesta ollut mitään apua.
    Anestesialääkäri paikalle ja spinaalin laitto nopsaan. Kätilö muistutteli koko ajan että jos vaan yhtään tunnen paineen tunnetta niin pitää sanoa, koska olen sitten jo luultavasti täysin auki eikä spinaalia enää laiteta.
    Spinaalia laiteltiin selkään neljään erikohtaan ennenkuin nousin istumaan ja lääkäri löysi oikean kolon. Kyljellään ollessa kävi aika lähellä hermoja muutamaan otteeseen sillä varsinkin vasemmassa lonkassa tuntui puutuminen, oikeassakin kerran. spinaali oli laitettuna siinä 10.30 ja heti pian sen jälkeen tunsin jo kunnollista paineen tunnetta ja ponnistamisen tarvetta. Kätilö katsoi että olen täysin auki mutta hetken levähdys olisi paikallaan... Yhdestätoista eteenpäin useaan otteeseen toistelin, että vois jo ponnistaa, kunnes lopulta kätilö tuli, katsoi alakertaan ja totes että musta tukka näkyy, eikun alat hommiin! Ja minähän ponnistin:grin:grin Ponnistusvaihe kestikin vaivasen minuutin! kun tyttö oli jo ulkona, ja mikä rääpäle se olikaan...kun odotti kuitenkin yli 3,5 kiloista lasta :rolleyes:
    Täysin virkku tyttölapsi apgarit 10/10/10
    Lapsivesi tosin oli tuossa vaiheessa vihertävää, ja sen takia oli selvää että joudutaan olemaan infektiotarkkailussa osastolla.
    Jälkeiset tuli hyvin 7min. kuluttua tytön syntymästä.
    Napanuora vaivaset 50cm pitkä
    Mies oli kyllä täysillä mukana synnytyksessä ja osastoll hoiti jo kovasti lasta :Heartred

    Nyt pitää taas mennä :) mutta kirjoittellaan kuulumisia sitten tuonne toisaalle lisää:love7
    • Tykkää Tykkää x 5
  3. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Tässä minun synnytyskertomustani. Kokemus oli aika raju ja pelottava, mutta loppu on onnellinen :Heartred:Heartbigred


    Limatulppa kokonaisuudessaan lähti tiistaina 25.2, jolloin oli ensimmäinen merkki ja toive, että synnytys voisi olla lähellä. Vointini mitä mainioin. Nukuin yöt hyvin ja päivät toihusin ja lenkkeilin pojan kanssa, kuten ennenkin, eikä voinnissani ollut mitään valittamista.

    Maanantaina iltapäivästä alkoi tulla lihassärkyä. Selkää särki eritoten. Vointi hivenen parani, kun kävin pitkässä kuumassa suihkussa. Nukuin yön todella hyvin, mutta heräsin aamulla aikaisin. Lihassärky jatkui joten aamupäivästä soitin lapsenvahdin, jotta saisin levätä rauhassa. Selkää ja reisiä poltteli ja olo oli, kun olisi kuumetta. Kävin taas kuumassa suihkussa ja menin nukkumaan. Nukuinkin pari tuntia, mutta herättyäni särky jatkui ja pian alkoi supistukset (klo 14.30). Supistukset alkoivat lievinä, mutta kuitenkin heti niistä tiesi, että lähtö tuli. Soitin miehelle ja käskin pitää kiirettä. Supistukset alkoivat tihentyä todella nopeasti ja sairaalaan mennessä ja sairaalassa klo 16 supistuksia tuli jo lähes 2min välein. Tullessä olin 5cm auki, kohdunkaulaa ei ollut.

    Tästä siirryin suoraan synnytyssaliin ja supistelu vain voimistui ja tiheni. Lopuksi tilanne oli se, ettei supistuksilla ollut taukoa ja kätilö oli jo huolissaan vauvan voinnista. Onneksi syke pysyi vauvalla kuitenkin hyvänä vaikka itse olin kivusta toimintakyvytön. Ilokaasusta ja kauratyynyistä ei kauaa ollut apua, Minulle tilattiin ebiduraali toivossa, että synnytyskin hidastuisi ( eipä tullut tällainen vaihtoehto etukäteen edes mieleen, että tätäkin voisi toivoa :wink) Valitettavasti anestesialääkäri oli leikkauksessa, joten minä sain odottaa vuoroani. Sain kipulääkkeeni vihdoin ja viimein hieman kuuden jälkeen ja tämän alettua vaikuttamaan oloni parani ja ylistin ebiduraalin keksijää! Sain vihdoin levättyä ja ylipäätään liikuttua! Kivusta kun olin maannut tunteja liikkumatta sykkyrässä. Kätilökin pystyi tarkastamaan tilanteen ja olin 8cm auki.

    Lepäilin ihan rauhassa ja keräsin voimia ponnistusvaiheeseen. Kävin vessassa ja jalkeille. Hoitaja tarkasti taas kohdunsuun tilanteen ja olin 9cm auki, naps vauva tipahti lantiolle ja vedet menivät ja samassa olinkin jo 10cm auki klo 19.20. Siirryin synnytysjakkaralle ja aloin ponnistamaan. Ensimmäisellä ponnistuksella jo päälaki tuli esiin ja tämä tieto antoi kummasti lisäpuhtia! :) Pään synnyttyä selvisi, että napanuora on kireällä päänympäri ja sain käskyn olla ponnistamatta! Helpommin sanottu, kuin tehty :eek: hoitajia ilmestyi saliin parvi ja lastenlääkäri hälytettiin asemiin - napanuora hätäkatkatkaistiin. Sitten sain käskyn ponnistamaan ja PIAN! klo19.24 tyttö syntyi ja hänet siirrettiin välittömästi toiseen huoneeseen hoidettavaksi. Tästä siirtyikin pian lastenosastolle ja ehtisimme nähdä hänestä vain pienen vilauksen. Hapenpuutteesta eikä verenvuodosta onneksi kärsinyt, mutta tovi meni, ennen kuin rääkäisi ja alkoi saamaan väriä. Oli todellinen shokki tällainen syntymä. Happikaapissa vietti ensimmäisen yönsä tiputuksessa. Onneksi vointi koheni silmissä, mutta lastenosastolla piti useampi vuorokausi viettää.

    Mutta muuten itse synnytyksestä jäi todella hyvä kokemus! Kätilöni oli ihana, todella ammattitaitoinen ja piti homman kasassa ja vanhemmat rauhallisina vaikka huoli vauvasta oli suunnaton kaikilla.

    Jälkisupistukset ovat olleet todella kipeitä, mutta kuulemma uudelleen synnyttäjillä ovat kovemmat. Mutta muuten oma toipuminen on ollut paljon nopeampaa, kuin esikoisen synnytyksen jälkeen. Nyt 5pvä synnytyksestä ja vatsa jo littana vaikka iho roikkuukin :grin Oli jännä tunne synnytyksen jälkeen, kun kylkiluut erottuivat :grin

    Voisimmeko onnellisempia enää olla, koska meillä on nyt kummatkin poika sekä tytär :Heartred:love017
    • Tykkää Tykkää x 4
    • Voittaja Voittaja x 1
  4. RS Rakastunut foorumiin Maaliskuunmammat 2014 Helmikuunmammat 2016 Elomammat 2018

    Perätilavauvan kääntöyrityksen ja lantion magneettikuvauksen jälkeen sovittiin sektioaika, jota seuraavalla viikolla aikaistettiin synnyttäjäruuhkan takia. Aikaa leikkaukseen valmistautumiseen jäikin yllättäen vain viikko ja vauva saapui 10pvä ennen laskettua aikaa.

    Sairaalaan kirjauduin sisään 6.3. klo 7.30 ja sain kuulla olevani ensimmäisenä jonossa. Hetki sydänkäyrällä ja vauvan asennon tarkistus. Pyynnöstäni sain puudutusgeeliä iholle ennen kanyylin laittoa ja toivettani sen sijoituspaikasta kunnioitettiin sen kummemmin kyselemättä. Ison kanyylin laitto, jota olin kovasti etukäteen pelännyt, sujui näin tosi kivuttomasti. Lisäksi se paketoitiin vielä niin, etten nähnyt koko vehjettä paketin alta. Tipat ja antibiootit laitettiin tippumaan ja katetri asetettiin paikoilleen, tämä oli muuten huomattavasti tuskaisempaa, eikä tainnut mennä paikoilleen kuin neljännellä yrittämällä. Siinä sitten odotettiin puolisen tuntia leikkauksen alkamista.

    Leikkaussaliin minut kärrättiin ja sielläollessa pyydettiin omin jaloin siirtymään leikkauspöydälle, joka katetrin takia oli hiukan tuskaista. Sain verenpainemittarin ja happimaskin, leikkaussalihenkilökunta kävi tervehtimässä. Verenpaine oli korkea ja minua alkoi tärisyttää pelosta. Anestesialääkäri tuli laittamaan spinaalipuudutuksen ja hoitaja piteli vakain käsin minua paikallaan ja antoi ohjeita oikean asennon saamiseksi. Kippuralla oleminen ja navan kohti selkärankaa painaminen oli hankalaa ison mahan takia ja aiheutti supistuksia. Lääkäri paineli selkää pitkän tovin katsoessaan oikeaa kohtaa. Puudutuspiikki tuntui yllättävän voimakkaasti, mutta kipu hellitti nopeasti. Varsinaista spinaalipistosta en tuntenut ollenkaan, paitsi että toista lonkkaa alkoi vihloa, josta sanoinkin ja lääkäri käski ilmoittaakin kaikista tuntemuksista. Aine saatiin laitettua ja nopeasti hoitajat käänsivät minut selälleen, jalat alkoivat tuntui kuumenevilta.

    Pikkuhiljaa tunto ja jalkojen liikutuskyky alkoi heiketä. Hoitaja kertoi kuinka kokeilee puudutuksen tehoa ja mihin asti tunto yltää. Minua huolestutti, koska mielestäni tunsin katetrin ja tunsin mahan yläreunan, sekä tunsin liikuttelua kun mahaa pestiin. Kyselin hoitajalta ja hän selitti, että kunhan en tunne kylmää kosketusta, jolla puutunut alue kokeiltiin, en tuntisi myöskään kipua. Isä sai tulla tässä vaiheessa leikkaukseen mukaan, en tosin nähnyt häntä kun istui minun pään takana. Hän sai jutella minulle ja koskea päähäni.

    Koska minua pelotti ja kyselin koko ajan asiasta, hoitaja keroi minulle koska ihoviilto oli tehty ja rauhoituin todetessani, ettei satu. Vellomista tuntui kestävän pitkään ja kuuntelin kun kirurgit puhuivat. Aina kuullessani puhuttavan verenvuodosta jännitti hiukan enemmän. Seuraavaksi sain kuulla, että vauva on syntynyt ja kuului parahdus :) Tässä vaiheessa pääsi yllättäen itku. Kätilöt ja lastenlääkäri tarkastivat vauvan ja siirtyvät osastolle isän kanssa. Reilun tunnin verran minua kursittiin kokoon, sain taas jonkin aikaa happea maskilla ja loppua kohden alkoi olla tunne, että varpaat jo liikkuu ja ompelua on vielä jäljellä. Leikkausalue alkoi kuntua lämpimältä ja hiukan polttavalta. Sain vahvaa kipulääkettä, josta tuntemukset poistuivat ja tuli pöhnäinen olo.

    Heräämössä pötköttelin kunnes jalat liikkuivat kunnolla, ehkä reilun tunnin verran, ja hoitajat painelivat kohtua useampaan otteeseen. Tyhjentäminen ja painaminen oli erittäin kivuliasta. Sain ensimmäiset suun kautta otettavat kipulääkkeet.

    Lopuksi vihdoin pääsin osastolle takaisin ja sain vauvan rinnalle.

    Saman illan aikana kohtua paineltiin muutamia kertoja. Hoitajat kävivät tiuhasti kysymässä vointia ja auttoivat vauvan nosteluissa ja hoidoissa ensikertalaisia vanhempia. Myöhemmin illalla kaksi hoitajaa tuli nostamaan minut ylös sängystä ja vessaan. Ensimmäinen ylösnousu teki valtavan kipeää. Kahden ihmisen tukemana minut kävelytettiin vessaan ja avustettiin istumaan, katetrin poisto sattui samoin kuin sen laitto, mutta onneksi huomattavasti lyhyemmän hetken. Hoitajat avustivat ja neuvoivat pöksyt, siteet ja pesut, käsiä pestessä minua alkoi voimakkaasti pyörryttää, jolloin hoitaja otti käsienpesun vastuulleen ja pikapuoliin taluttivat lopuksi takaisin sänkyyn.

    Särkyä tuntui koko yön, mutta paikallaan ollen kipulääkkeiden, joita sain erilaisin väliajoin neljää erilaista, voimalla sain nukuttuakin jonkin verran. Vauvaa pidettiin tiheästi rinnalla.

    Aamulla avustettiin ylös seuraavan kerran ja tämä sujui jo helpommin. Minulle opastettiin ensimmäistä kertaa vauvan hoito, isä oli opastettu tähän edellisenä päivänä minun ollessani vuodelevossa. Seisominen alkoi taas vähän pyörryttää ja suorassa seisomiseen piti keskittyä.

    Samana iltapäivänä minun piti jo itse nostaa itseni ylös sängystä hoitajan katsoessa vierestä ja avustaessa vain tarvittaessa. Moottoroitu sänky oli erittäin tarpeen koko toipumisajan.

    Viidentenä päivänä leikkauksesta pääsimme kotiin mukana pieni poika :angel13
  5. Iiii-saaa Rakastunut foorumiin

    Huutelen toisesta ketjusta, iltaa vaan: kauan Piia84 sun aikaisempi synnytys kesti? Oliko yhtä helppo? :)


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
  6. piia84 Ihastunut foorumiin

    liii-saaa, esikon synnytys kesti sen 9tuntia:) Periaatteessa oli helppo, kaikki sujui kuin oppikirjojen mukaan, mistä saa olla onnellinen :Heartred Esikoisen synnytyksen koin kuitenkin kivuliaammaksi, mikä varmasti johtuukin juuri tuosta, että aukeneminen vei pitempään siitä neljästä sentistä kymmeneen senttiin. Olihan nuo supistukset nyt kyllä selkeästi rajumpia, mutta ne kesti ajatuksella että kohta kaikki on ohitse (vaikka veikin melkein jalattomaksi kivuilta), ja se spinaali osui kohdallani oikeaan aikaan (mun mielestä, kätilön mielestä ei varmasti, koska olin heti spinaalin jälkeen täysin auki).
    Esikoista ponnistin 11min ja tämä tuli samantien ulos minuutissa laughing7laughing7laughing7
  7. Iiii-saaa Rakastunut foorumiin

    Vau, se on ollut nopeaa! Tulispa mullakin yhtä nopeasti (esikoista ponnistin 15 min) :D Ja synnytys 18 h, toi 9 h kuulostaa jo ihan taivaalliselta siihen verrattuna!
    Onnea kaikille vauvan saaneille, mie kurkin teitä ja samalla odotan vielä muutamia viikkoja itse :wink


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
    • Tykkää Tykkää x 1
  8. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Mulla ei ainakaan pitänyt paikkaansa se uskomus, että synnytysaika "puolittuu" toisen kohdalla. Mulla itseasiassa tämä synnytys oli ajallisesti pidempi verrattuna esikoisen synnytykseen. Ja oireili/enteili kipeästi pari päivää ennen synnytyksen käynnistymistä. Esikoisen synnytys alkoi vesienmenolla ja siitä syntymään 14,5h, mutta säännöllisistä supistuksista (mistä virallisesti lasku aloitetaan) vain 4,5h. Ponnistusvaihe olikin sitten se mikä esikoisen kohdalla KESTI ja kestikin peräti 40min. Tämä synnytys alkoi supistuksilla ja kestoksi tuli 5h 10min. Ponnistusvaihe 4min, mutta tuskin paljon 2min kauempaa olisi mennyt, ellei olisi tarvinnut pidätellä :rolleyes:
  9. Galina Aloittelija

    Synnytin käynnistetyllä synnytyksellä viikkoja oli 38+3.

    Minun synnytyskertomus alkaa sillä tavalla, että jouduin tiistaina 25.3.2014 sairalaan hänäluun murtuman vuoksi. Edellisenä päivänä kaaduin ja mursin uudellen häntäluun, sillä se oli murtunu jo nourena kerran. Menin aamulla äitiyspolille ja sanoin, etten pystyy enään istumaan en nukkuman enkä oikein kävelemään, olisiko mitenkän mahdollista käynnistää synnytys, sillä olisin kysynyt siltikin neuvolasta, että voisko käynnistää synnytys tällä viikolla. No ensiksi ne kuunteli vauvansydän ääniä ja ultrasivat ja katasoivat oliko kohdunkaula miten auennut jne. (se tutkimus kävi tosi kipeä häntäluun murtuman vuoksi). Lääkäri ehdotti minulle vahvaa kipulääkettä häntäluuhun, mutta semmosella ehdolla, että jäisin sairalaan kun se kipulääkke on niin voimakasta ettei ne anna sitä kotia ja sanoivat myös sen että häntäluu kipu pitäisi saada kuriin ennen synnytystä. Vietin 2 yötä odottavienäitien osastolla ja sain aamua iltaa sitä kipulääkettä joka auttoi (jonki verran).

    26.3.2014 aamulla noin klo 11 sain semmoista lääketta 3 puolikasta, joka anta supistuksia, että kohdunkaula aukenisi vähän.

    27.3.2014 lääkäri katsoi oliko kohdunkaula tarpeksi auki ja se oli. Noin kello 10 minut siirettiin synnytyssaliin ja mieheni tuli sinne (onneksi). Siellä minulle annettiin vielä kätteen ruiskeella sitä samaa kipulääkettä mitä annettiin häntäluuhuun se meni vähän pähän.

    Kello 10:50 lääkäri puhkaisi kalvot ja se mua pelotti avian turhaan. Minulle laitettiin tippa josta tuli jotain suolaliuvosta. Se operaatio oli semmoinen, että aluksi kätilö yritti laittaa sen vasempaan käteen ja ehti jo laittaa, mutta huomasi ettei se menny verisuoneen ja sen jälkeen se laittoi sen oikeaan käteen. Kohta alkoivat supistukset, aluksi ne ei ollu kovin kipeitä, mutta sitten alkoi pikkuisen tuntumaan, mutta sain siihen ilokaasua. Jossakin välissa synnytys osastolla kuului jostakin jonku synnyttäjän huuto kun se synnytti siinä vaiheessa mina säikähdin ja minulla tuli tosi iso supistus, mieheni naama meni vähän ihmettelyn puolelle kun sekin kuuli sen huudon hän katsoi minua vähän sillä silmällä, että kohta minäkin huudan tuolla tavalla. Supistukset alkoivat tuntumaan tosikipeiltä eikä ilokaasu enään oikein vaikuttanut ja kaiken lisäksi tuli huono olo siitä tuntuui että tulee kohta oksennus (jota ei onneksi tullut).

    Klo 14:20 laitettiin epid.puudutus ja se pelotti minua myös, että jos se sattu. Olin kyllä niin tokkurainen etten tuntenut mitään. Mieheni kävi hakemassa itselleen ruoka kun milla ei tehnny mieli mitään. Pian minulla tekii mieli ponnistaa, mutta kätilö kielsi, mieheni ehtii tulla takasin ja kätilö lähti käymään jossakin ja sanoi "soita jos tulee jotain, mutta älä ponnistaa". Vähän ajan päästä kun olin yrittänyt pidättä ponnistuksia sanoin miehelleni etten pystyy enään pidättämään mun on pakko ponnistaa. Mieheni yritti kieltää, mutta mä ponnistiin muutaman kerra jolloin mieheni soitti kätilön apua. Kätilön tultua sanoin, etten pystyy enään olemaan ponnistelematta, se katsoi alapäätä ja sanoi "joo nyt siirytään ponnistelu vaiheseen.

    Siirryin puoli-istuvan asentoon ja rupesin ponnistelemaan. Aluksi ponnistelu vaihe meni hyvin, mutta sitten supistukset vähenivät ja kätilö joutui pyytämään toisen kätilön paikalle, että se laitta tipan tilalle supistuksia antava aineetta. Se rupesi kohta vaikuttamaan, mutta ei palojn ja joutuivat istontamaan tehoa. Lääkäri oli valmiudessaan jos sitä olisi tarvittu, mutta ei sitten tarvittuukkaan.

    Klo 15:45 syntyi pikku prinsessa :Heartred
    Paino 3484g
    Pituus:50 cm

    Yksi repeämä oli joka ommeltiin. Ennen sitä kätilö laittoi puudutuksen enkä kyllä edes tuntenut mitään.
    Kävin siinä kohta pesulla kun mieheni pesi sillä välin pienokaisen. Sen jälkeen satin vähän evästä ja satin mös synnyttäjien osastolta perhehuone, joka oli loistava asia.

    Synnytyttäijen osatolla vietimme 4 päivä sen takia kun seurattiin vauvan keltaisuutta yhden ylimääräisen päivän, mutta kaikki kääntyi parempaan pain.

    31.3.2014 Pääsimme kotia pikku prinsessan kanssa :Heartred

    Mielestäni synnytys meni mainiosti ei jäänny mitään traumoja ja sain kaiken mahdollisiman avun minkä tarvitsin. En edes huutannu kertakaan mieheni vaan sanoi, että ainoastaan mitä mina hoin oli sille niin kuin olisin lyönny varpaan ja sanoin "ai ai ai ai" :grin joka minua naurattaa vieläkin. Kätilöt olivat mukavia ja auttavaisia. Voisin synnyttää vielä monta lasta jos se synnytys on tuommoista minulla.:love7.

Jaa tämä sivu