Synnytyskertomukset <3
- Ketjun aloittaja jonna^^^^
- Aloituspäivämäärä
Mindezin
Silmät suurina ihmettelijä
Ajattelimpa nyt kirjoittaa synnytyksestäni, kun tässä vielä aikaa on ennen kuin poika herää syömään :)
Kaikki alkoi perjantaina 22.7, kun koko päivän tuli supistuksia hiljalleen.. Erilaisia kun harjoitussupistukset. Oli sellainen lievä kipu niissä ja jomotus. Tuntui että kaikki ei ole nyt kunnossa. Koko päivän niitä seurasin ja illalla kymmenen aikaan kivut oli jo pahemmat ja supistuksia tuli vartin välein. Soitin synnärille ja kysyin että mitä tehdään, tullaanko käymään, vai odotellaanko että menisivät ohi. Sanoi että panadolia voi kokeilla ja odotella josko se auttais, jos ei helpota niin sitten pitää tulla sairaalaan. Odottelin kahteentoista asti, jolloin supistukset olivat voimistuneet ja istuminen oli jo tuskaa. 5 min oli supistusten väli ja muutaman kymmenen sekuntia ne kesti aina kerrallaan.. Sanoin sitten miehelle, että nyt ei enää odotella vaan lähdetään äkkiä sinne sairaalaan, että eihän tämä pienokainen nyt vielä saa syntyä!!
Sairaalassa laittoivat käyrälle ja vauvalla kaikki oli hyvin. Yöllä katsoivat kohdunsuun tilanteen ja oli sormelle auki (mikä on kuulemma aika normaalia näillä viikoilla) ja kanavaa oli 2cm jäljellä. Ultrasivat ja painoarvio oli 2,3kg. Sanoivat että todella hyvä tilanne, vaikka syntyisikin etuajassa.
Jouduin jäämään sairaalaan ja veivät osastolle. Antoivat lääkettä auttamaan vauvan keuhkoja ja laittoivat tippaan niitä supistuksien estolääkkeitä silloin pe-la yönä. Yritin nukkua, mutta ei ne esto lääkkeet mitään auttaneet, joten torkuin siinä supistusten välissä. Lauantaina illalla ne kärräs mut (ja onneksi mies tuli mukaan) niin synnytysaliin. Mut siellä ne sano että nyt ei kuitenkaan vielä synnytetä, vaan yritetään nukkua. Yritä siinä nukkua, kun saa makoilla vaan jommalla kummalla kyljellä todella epämiellyttävällä sängyllä (synnytys sänky).. Taas laittoivat silloin yöllä toisen annoksen sitä lääkettä vauvan keuhkoihin. No sunnuntai aamuna ne kärräs mut taas takas osastolle, mun valitettua että en pysty enää makaamaan kummallakaan kuljellä kun ne on niin kipeät. Samalla ne päätti lopettaa ne suppareiden estolääkkeet, koska ei niistä ollut mitään apua. Sanoivat että nyt jos syntyy niin enään ei estellä.
Silloin tuntu et hei, nää supistuksethan loppu!! No onnea kesti vaan hetken, kun taas sunnuntaina illalla alko vielä tuskasemmat ja tiheät supistukset. Illalla käskin niiden tarkistaa tilanteen, koska päivällä olin vuotanut vertakin.. Kätilö tarkisti ja totes että kohdunsuu on kaksi senttiä auki ja kanava kadonnut. Sanoi, että nyt lähdetään äkkiä takas sinne synnytyssaliin. Sinne siis..
Siellä se kätilö kysyi, että pärjäänkö supistusten kanssa.. Sanoin että kyllä pärjään vielä, mutta ei tainnut mennä ku hetki, niin painelin jo nappia että en enää kestäkkään! Tuska oli aika kova siinä vaiheessa. Kätilö pyysi anestesia lääkärin tuomaan mulle epiduraalin mun pyynnöstä. Sen laitettuaan kivut loppu siihen. Oli kyllä mahtava tunne, kun kipu hävisi!! No aina välillä ne kävi tarkistamassa kuinka monta senttiä olin auki. Kun jotain viisi senttiä oli auennut, päätti ne puhkaista kalvot, koska vedet eivät olleet menneet. Siitäpä se sitte lähtikin hurjaa vauhtia etenemään ja melkein heti (mun mittakaavalla mitattuna :)) pääsin ponnistamaan. Vartin verran ponnistelin ja poika syntyi :) Kätilö sanoi että oli pienen haavankin leikannut, koska yleensä leikkaavat kun vauva syntyy etuajassa jotta vauvan päähän ei kohdistu liikaa painetta. Kokonaisuudessaan 5h 15min kesti synnytys.
Vauva syntyi (2428g/45cm) ja kovasti päästeli keuhkoista ääntä. Eli keuhkot olivat hyvässä kunnossa. Helpotus! Kova huoli oli, että onko sillä ressukalla muuten kaikki hyvin, kun etuajassa päätti maailmaan haluta. Sain hetkeksi poikani rinnan päälle mutta heti ne päätti viedä pojan osastolle. Teholle ensin ja onneksi jo samana päivänä siirtyi lastenosastolle. Totesivat että tehohoidon tarpeessa poika ei ole :) huh!
No sokeriarvot pojalla heitteli, joten sokeri tipassa oltiin muutama viikko. Samoin keltasuutta oli ja sinivalo tuli tutuksi. Syömisen opetteluun meni se suurin aika, kotiin ei päästäisi ennen kuin joka aterialla söisi itse pullosta maitonsa. Joten nenä-mahaletkun kanssa piti pärjätä. Kolme kertaa päivässä käytiin miehen kanssa poikaa osastolla hoitamassa ja syöttämässä. Raskasta ja stressaavaa aikaa oli.. pitkät kolme viikkoa poika oli sairaalassa ja kotiin päästiin 12.8. Nyt se aika on vaan muisto, mutta hyvin on vielä muistissa kuinka rankkaa se oli!! Kotona on mennyt kaikki tosi hyvin ja poika kasvaa hurjaa vauhtia!
Huh, tulipa pitkä tarina :D toivottavasti joku jaksaa lukea, kun aika yksityiskohtaisesti tuli nähtävästi selitettyä mun synnytys. Kaikin puolin olen todella tyytyväinen OYS:n synnytysosastoon ja henkilökuntaan, kaikki meni tosi hyvin!
Kaikki alkoi perjantaina 22.7, kun koko päivän tuli supistuksia hiljalleen.. Erilaisia kun harjoitussupistukset. Oli sellainen lievä kipu niissä ja jomotus. Tuntui että kaikki ei ole nyt kunnossa. Koko päivän niitä seurasin ja illalla kymmenen aikaan kivut oli jo pahemmat ja supistuksia tuli vartin välein. Soitin synnärille ja kysyin että mitä tehdään, tullaanko käymään, vai odotellaanko että menisivät ohi. Sanoi että panadolia voi kokeilla ja odotella josko se auttais, jos ei helpota niin sitten pitää tulla sairaalaan. Odottelin kahteentoista asti, jolloin supistukset olivat voimistuneet ja istuminen oli jo tuskaa. 5 min oli supistusten väli ja muutaman kymmenen sekuntia ne kesti aina kerrallaan.. Sanoin sitten miehelle, että nyt ei enää odotella vaan lähdetään äkkiä sinne sairaalaan, että eihän tämä pienokainen nyt vielä saa syntyä!!
Sairaalassa laittoivat käyrälle ja vauvalla kaikki oli hyvin. Yöllä katsoivat kohdunsuun tilanteen ja oli sormelle auki (mikä on kuulemma aika normaalia näillä viikoilla) ja kanavaa oli 2cm jäljellä. Ultrasivat ja painoarvio oli 2,3kg. Sanoivat että todella hyvä tilanne, vaikka syntyisikin etuajassa.
Jouduin jäämään sairaalaan ja veivät osastolle. Antoivat lääkettä auttamaan vauvan keuhkoja ja laittoivat tippaan niitä supistuksien estolääkkeitä silloin pe-la yönä. Yritin nukkua, mutta ei ne esto lääkkeet mitään auttaneet, joten torkuin siinä supistusten välissä. Lauantaina illalla ne kärräs mut (ja onneksi mies tuli mukaan) niin synnytysaliin. Mut siellä ne sano että nyt ei kuitenkaan vielä synnytetä, vaan yritetään nukkua. Yritä siinä nukkua, kun saa makoilla vaan jommalla kummalla kyljellä todella epämiellyttävällä sängyllä (synnytys sänky).. Taas laittoivat silloin yöllä toisen annoksen sitä lääkettä vauvan keuhkoihin. No sunnuntai aamuna ne kärräs mut taas takas osastolle, mun valitettua että en pysty enää makaamaan kummallakaan kuljellä kun ne on niin kipeät. Samalla ne päätti lopettaa ne suppareiden estolääkkeet, koska ei niistä ollut mitään apua. Sanoivat että nyt jos syntyy niin enään ei estellä.
Silloin tuntu et hei, nää supistuksethan loppu!! No onnea kesti vaan hetken, kun taas sunnuntaina illalla alko vielä tuskasemmat ja tiheät supistukset. Illalla käskin niiden tarkistaa tilanteen, koska päivällä olin vuotanut vertakin.. Kätilö tarkisti ja totes että kohdunsuu on kaksi senttiä auki ja kanava kadonnut. Sanoi, että nyt lähdetään äkkiä takas sinne synnytyssaliin. Sinne siis..
Siellä se kätilö kysyi, että pärjäänkö supistusten kanssa.. Sanoin että kyllä pärjään vielä, mutta ei tainnut mennä ku hetki, niin painelin jo nappia että en enää kestäkkään! Tuska oli aika kova siinä vaiheessa. Kätilö pyysi anestesia lääkärin tuomaan mulle epiduraalin mun pyynnöstä. Sen laitettuaan kivut loppu siihen. Oli kyllä mahtava tunne, kun kipu hävisi!! No aina välillä ne kävi tarkistamassa kuinka monta senttiä olin auki. Kun jotain viisi senttiä oli auennut, päätti ne puhkaista kalvot, koska vedet eivät olleet menneet. Siitäpä se sitte lähtikin hurjaa vauhtia etenemään ja melkein heti (mun mittakaavalla mitattuna :)) pääsin ponnistamaan. Vartin verran ponnistelin ja poika syntyi :) Kätilö sanoi että oli pienen haavankin leikannut, koska yleensä leikkaavat kun vauva syntyy etuajassa jotta vauvan päähän ei kohdistu liikaa painetta. Kokonaisuudessaan 5h 15min kesti synnytys.
Vauva syntyi (2428g/45cm) ja kovasti päästeli keuhkoista ääntä. Eli keuhkot olivat hyvässä kunnossa. Helpotus! Kova huoli oli, että onko sillä ressukalla muuten kaikki hyvin, kun etuajassa päätti maailmaan haluta. Sain hetkeksi poikani rinnan päälle mutta heti ne päätti viedä pojan osastolle. Teholle ensin ja onneksi jo samana päivänä siirtyi lastenosastolle. Totesivat että tehohoidon tarpeessa poika ei ole :) huh!
No sokeriarvot pojalla heitteli, joten sokeri tipassa oltiin muutama viikko. Samoin keltasuutta oli ja sinivalo tuli tutuksi. Syömisen opetteluun meni se suurin aika, kotiin ei päästäisi ennen kuin joka aterialla söisi itse pullosta maitonsa. Joten nenä-mahaletkun kanssa piti pärjätä. Kolme kertaa päivässä käytiin miehen kanssa poikaa osastolla hoitamassa ja syöttämässä. Raskasta ja stressaavaa aikaa oli.. pitkät kolme viikkoa poika oli sairaalassa ja kotiin päästiin 12.8. Nyt se aika on vaan muisto, mutta hyvin on vielä muistissa kuinka rankkaa se oli!! Kotona on mennyt kaikki tosi hyvin ja poika kasvaa hurjaa vauhtia!
Huh, tulipa pitkä tarina :D toivottavasti joku jaksaa lukea, kun aika yksityiskohtaisesti tuli nähtävästi selitettyä mun synnytys. Kaikin puolin olen todella tyytyväinen OYS:n synnytysosastoon ja henkilökuntaan, kaikki meni tosi hyvin!
teeta
Oman äänensä löytänyt
onnittelut pikkumiehestä Mindezin!
ihanaa, että jaksoit kirjotella synnytyksestä. mua ainaki kiinnostaa tosi paljon ja todellaki jaksan lukee pitkätki stoorit. hyvän kokonen poitsu ollu jo noilla viikoilla. mulle arvioitiin neidin kooksi maanantaina (rv 35+1) vasta 2200g...
ihanaa, että jaksoit kirjotella synnytyksestä. mua ainaki kiinnostaa tosi paljon ja todellaki jaksan lukee pitkätki stoorit. hyvän kokonen poitsu ollu jo noilla viikoilla. mulle arvioitiin neidin kooksi maanantaina (rv 35+1) vasta 2200g...
maminka
Puuhakas puhuja
1.9. syntyi meille tyttö :) käynnistettynä tuli.Aika oli varattu jo tiistaille mutta se sit venyi koska sairaalassa oli ruuhkaa.
Mulla oli sitten se pelkäämäni syöksysynnytys joten olen enemmän kuin iloinen siitä että tämä käynnistettiin,kotoa en olisi sairaalaan selvinnyt :D
-
Saliin mennessä oliun 4cm auki ja lääkäri päätti että käynnistetään puhkaisemalla kalvot.
Kalvojen puhkastua alkoi heti supistaan juotka sit melkosen pian muuttuibvat jo säännöllisiksi joten en tarvinnut oksitosiinia niitä tehostaan.
Jo parin ekan supistuksen jälkeen ne muuttuivat niin rajuiksi että pyysin ilokaasua.Sitä ei heti laitettu täysille,katsottiin että riittääkö se.
No,pari supistusta meni ihan ok ja alkoivat taas paheneen ,pyysin kätilöä lisään ilokaasun täysille.
Kauaa ei kestänyt sitäkään :D pyysin sitten suunnitelmieni mukaisesti kohdunkaulan puudutteen,tässä kohdin olin 5cm auki.
Kun lääkäri tuli laittaan puudutusta asiat eteni jo kovalla vauhdilla.
Ensin lääkäri tarkisti "6cm auki",laittoi vasemmalle puolelle piikin,"7cm auki.....*lyhyt hiljaisuus*...ei...tää on 8cm auki!!!!" laittoi piikin oikealle puolelle,.Tuloksena että reunaa oli enään niin vähän jäljellä että puudutus toimi sitten vain sillä vasemmalla puolella :D
Lääkäri ja kätilö sitten lähti pois huoneesta ,pari supistusta...
Hälytin kätilön takaisin kun tuli aivan kauhea ponnistamisen tarve jota en pysty pidättään,kätilö tarkisti paikat ja sanoi että "ponnista vaan,täysin auki!"
Hetken kuluttua syntyi tyttömme käsi poskella ja naama mustelmilla rajun ulostulon takia <3
synnytyksen kesto; 1h33min,josta ponnistus 9min
kivunlievitys; ilokaasu ja kohdunkaulanpuudute
Vauriot; 1-asteen repeämä (3 tikkiä)
verenvuoto; 250g
Tytön mitat;
paino 3095g
pituus 48cm
pipo 33,5cm
pisteet 9/9/-1 (-1 mustelmista)
Eli vähillä vaurioilla selvisin vaikka pimatsu tuliki haipakkaa :)
Mutta kyllä täytyy sanoa että tämä synnytys oli -huomattavasti- kivuliaampi ja rajumpi kuin mitä esikoisen.Hyvä mieli siitä jäi,mutta hieman järkyttynyt vauhdin takia.
Mulla oli sitten se pelkäämäni syöksysynnytys joten olen enemmän kuin iloinen siitä että tämä käynnistettiin,kotoa en olisi sairaalaan selvinnyt :D
-
Saliin mennessä oliun 4cm auki ja lääkäri päätti että käynnistetään puhkaisemalla kalvot.
Kalvojen puhkastua alkoi heti supistaan juotka sit melkosen pian muuttuibvat jo säännöllisiksi joten en tarvinnut oksitosiinia niitä tehostaan.
Jo parin ekan supistuksen jälkeen ne muuttuivat niin rajuiksi että pyysin ilokaasua.Sitä ei heti laitettu täysille,katsottiin että riittääkö se.
No,pari supistusta meni ihan ok ja alkoivat taas paheneen ,pyysin kätilöä lisään ilokaasun täysille.
Kauaa ei kestänyt sitäkään :D pyysin sitten suunnitelmieni mukaisesti kohdunkaulan puudutteen,tässä kohdin olin 5cm auki.
Kun lääkäri tuli laittaan puudutusta asiat eteni jo kovalla vauhdilla.
Ensin lääkäri tarkisti "6cm auki",laittoi vasemmalle puolelle piikin,"7cm auki.....*lyhyt hiljaisuus*...ei...tää on 8cm auki!!!!" laittoi piikin oikealle puolelle,.Tuloksena että reunaa oli enään niin vähän jäljellä että puudutus toimi sitten vain sillä vasemmalla puolella :D
Lääkäri ja kätilö sitten lähti pois huoneesta ,pari supistusta...
Hälytin kätilön takaisin kun tuli aivan kauhea ponnistamisen tarve jota en pysty pidättään,kätilö tarkisti paikat ja sanoi että "ponnista vaan,täysin auki!"
Hetken kuluttua syntyi tyttömme käsi poskella ja naama mustelmilla rajun ulostulon takia <3
synnytyksen kesto; 1h33min,josta ponnistus 9min
kivunlievitys; ilokaasu ja kohdunkaulanpuudute
Vauriot; 1-asteen repeämä (3 tikkiä)
verenvuoto; 250g
Tytön mitat;
paino 3095g
pituus 48cm
pipo 33,5cm
pisteet 9/9/-1 (-1 mustelmista)
Eli vähillä vaurioilla selvisin vaikka pimatsu tuliki haipakkaa :)
Mutta kyllä täytyy sanoa että tämä synnytys oli -huomattavasti- kivuliaampi ja rajumpi kuin mitä esikoisen.Hyvä mieli siitä jäi,mutta hieman järkyttynyt vauhdin takia.
T77
Jostain jotain jo tietävä
Tässä meidän synnytyskertomus, tyttö saapui maailmaan 2.9. klo 15.01 suunnitellulla sektiolla (perätila), rv 39+1
Perjantaina saavuimme Jorviin klo 10 ja sektio aika oli klo 12.30. Menimme tv huoneeseen katselemaan MM-kisoja ja odottelimme yhdessä meitä edellä olevan parin kanssa. Aikataulut hieman venyivät ja puolen päivän jälkeen otettiin sydänkäyrät, tehtiin vielä tarkistus ultra ettei perätila ole muuttunut ja sen jälkeen minä ja mies pukeuduttiin sairaalavaatteisiin.
Lopulta kello kahden maissa minua lähdettiin viemään leikkaussaliin ja mies jäi odottelemaan yläkertaan. Salissa koko henkilökunta, jota oli reippaasti, tuli esittelemään itsensä ja se sai minutkin rentoutumaan. Paikalla oli kaksi harjottelijaa katsomassa normaali henkilökunnan lisäksi. Minulle selitettiin tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten edetään. Alku valmistelujen jälkeen oli aika laittaa spinaalipuudutus. Ensin puudutettiin iho alueelta, johon spinaalipuudute laitetaan. Tämä tuntuu normaalilta terävältä pistolta. Sen jälkeen itse spinaalin laitto pitäisi tuntua paineena. Minun kohdalla tämä vaihe oli kivulias. Spinaali laitettiin kahteen kertaan ja varmasti kipuun vaikutti se, että en ollut syönyt 14 tuntiin. Henkilökunta kuitenkin tsemppasi ja sain pysyttyä paikoillaan, jotta puudute saatiin laitettua. Vähitellen jalat lähti ja minun laitettiinkin makuuasentoon.
Mies tuotiin saliin ja anestesialääkäri testaili puutumista. Kylmää suihketta laitettiin puutuneille ja puutumattomille osille. Tunsin, että vatsaan ja jaloille laitettiin ainetta, mutta en sitä, että se on kylmää. Käsissä, jotka eivät olleet puutuneet, kylmyys taas tuntui. Oli mielenkiintoinen kokemus. Tämän jälkeen leikkaus pian alkoikin. Miehen ja minun vieressä oli kokoajan henkilökunnan jäsen, joka kertoi missä vaiheessa mentiin. Sitä, että vatsa leikattiin ei tietenkään tuntunut, mutta sen kyllä tunsi selvästi, että jotain tehtiin. Tuntui kun vatsaa paineltaisiin kivuttomasti ja välillä heiluin ihan selkeästi pöydällä. Lääkärit varoittivat tästä etukäteen, mutta olin silti yllättynyt kuinka paljon tunsin. Toistan tosin vielä, että se oli todellakin kivutonta, lähinnä vain yllättävää. Pian lääkärit jo kertoikin, että nyt on h-hetki käsillä. Kuulimme sanat "tyttö on ulkona ja silmät levähti auki". Lapsivettä puhdistettiin suusta ja hetken kuluttua kuului itku sekä tyttö tuotiin meille näytille. Itkuhan siinä meiltäkin pääsi ja mies lähti katselemaan lapsen puhditusta ja mittausta. Minulle jäi henkilökunta pitämään seuraan ja kertoivat tytön strategisia mittoja sitä mukaa kun niitä saatiin otettua.
Noin 10 min kuluttua mies ja tyttö tulivat takaisin luokseni ja tyttö nostettiin rinnalleni. Saimme siinä yhdessä tuijotella tätä ihmettä pitkän aikaa, kokeilla imettämistä ja olimme super onnellisia. Minua parsittiin kokoon samaa aikaa. Sitten kätilö tuli hakemaan miestä ja tyttöä lapsivuodeosastolle. Jäin vielä hetkeksi saliin kunnes minut vietiin heräämöön. Sinne saavuin tasan tunti tytön syntymän jälkeen. Tunnin herämössä olon jälkeen sain luvan siirtyä osastolle. Heräämössä oli sen verran kiire ja huonokuntoisia potilaita, että mies ja tyttö eivät päässet minua sinne katsomaan. Aika meni kuitenkin nopeasti henkilökunnan jutellessa, painellessa kohtuani ja samalla yritin saada jalkojani toimimaan puudutuksen hävitessä.
Huoneessa minua odottikin onnellinen isä, joka oli tuijotellut tytärtään tunnin verran. Tyttö nostettiin rinnalleni peitteiden alle ja siinä veitimme ensimmäisen illan.
Näin kokonaisuutena voin todeta sektion olleen huomattavasti mielyttävämpi kokemus kun olin ajatellut. Pelkäsin, että en pääse koskettqamaan lastani salissa ja tapahtuma on kovin kliininen. Ainoa ikävä asia oli spinaalin laitto. Tosin kun se tuska oli kärsitty alkoi puudutus vaikuttamaan välittömästi. Henkilökunta onnitteli useaan otteeseen ja piti minulle todella hyvin seuraa siinä vaiheessa kun lapsi ja isä olivat jo osastolla. Tämä vaikutti huomattavasti siihen, ettei tullut ulkopuolinen olo ja aika meni nopeasti. Suuri kiitos kuuluu siis Jorvin henkilökunnalle!
Nyt nautimme häkeltyneitä pienestä prinsessastamme, tätä onnen tunnetta on vaikea kuvailla!
Perjantaina saavuimme Jorviin klo 10 ja sektio aika oli klo 12.30. Menimme tv huoneeseen katselemaan MM-kisoja ja odottelimme yhdessä meitä edellä olevan parin kanssa. Aikataulut hieman venyivät ja puolen päivän jälkeen otettiin sydänkäyrät, tehtiin vielä tarkistus ultra ettei perätila ole muuttunut ja sen jälkeen minä ja mies pukeuduttiin sairaalavaatteisiin.
Lopulta kello kahden maissa minua lähdettiin viemään leikkaussaliin ja mies jäi odottelemaan yläkertaan. Salissa koko henkilökunta, jota oli reippaasti, tuli esittelemään itsensä ja se sai minutkin rentoutumaan. Paikalla oli kaksi harjottelijaa katsomassa normaali henkilökunnan lisäksi. Minulle selitettiin tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten edetään. Alku valmistelujen jälkeen oli aika laittaa spinaalipuudutus. Ensin puudutettiin iho alueelta, johon spinaalipuudute laitetaan. Tämä tuntuu normaalilta terävältä pistolta. Sen jälkeen itse spinaalin laitto pitäisi tuntua paineena. Minun kohdalla tämä vaihe oli kivulias. Spinaali laitettiin kahteen kertaan ja varmasti kipuun vaikutti se, että en ollut syönyt 14 tuntiin. Henkilökunta kuitenkin tsemppasi ja sain pysyttyä paikoillaan, jotta puudute saatiin laitettua. Vähitellen jalat lähti ja minun laitettiinkin makuuasentoon.
Mies tuotiin saliin ja anestesialääkäri testaili puutumista. Kylmää suihketta laitettiin puutuneille ja puutumattomille osille. Tunsin, että vatsaan ja jaloille laitettiin ainetta, mutta en sitä, että se on kylmää. Käsissä, jotka eivät olleet puutuneet, kylmyys taas tuntui. Oli mielenkiintoinen kokemus. Tämän jälkeen leikkaus pian alkoikin. Miehen ja minun vieressä oli kokoajan henkilökunnan jäsen, joka kertoi missä vaiheessa mentiin. Sitä, että vatsa leikattiin ei tietenkään tuntunut, mutta sen kyllä tunsi selvästi, että jotain tehtiin. Tuntui kun vatsaa paineltaisiin kivuttomasti ja välillä heiluin ihan selkeästi pöydällä. Lääkärit varoittivat tästä etukäteen, mutta olin silti yllättynyt kuinka paljon tunsin. Toistan tosin vielä, että se oli todellakin kivutonta, lähinnä vain yllättävää. Pian lääkärit jo kertoikin, että nyt on h-hetki käsillä. Kuulimme sanat "tyttö on ulkona ja silmät levähti auki". Lapsivettä puhdistettiin suusta ja hetken kuluttua kuului itku sekä tyttö tuotiin meille näytille. Itkuhan siinä meiltäkin pääsi ja mies lähti katselemaan lapsen puhditusta ja mittausta. Minulle jäi henkilökunta pitämään seuraan ja kertoivat tytön strategisia mittoja sitä mukaa kun niitä saatiin otettua.
Noin 10 min kuluttua mies ja tyttö tulivat takaisin luokseni ja tyttö nostettiin rinnalleni. Saimme siinä yhdessä tuijotella tätä ihmettä pitkän aikaa, kokeilla imettämistä ja olimme super onnellisia. Minua parsittiin kokoon samaa aikaa. Sitten kätilö tuli hakemaan miestä ja tyttöä lapsivuodeosastolle. Jäin vielä hetkeksi saliin kunnes minut vietiin heräämöön. Sinne saavuin tasan tunti tytön syntymän jälkeen. Tunnin herämössä olon jälkeen sain luvan siirtyä osastolle. Heräämössä oli sen verran kiire ja huonokuntoisia potilaita, että mies ja tyttö eivät päässet minua sinne katsomaan. Aika meni kuitenkin nopeasti henkilökunnan jutellessa, painellessa kohtuani ja samalla yritin saada jalkojani toimimaan puudutuksen hävitessä.
Huoneessa minua odottikin onnellinen isä, joka oli tuijotellut tytärtään tunnin verran. Tyttö nostettiin rinnalleni peitteiden alle ja siinä veitimme ensimmäisen illan.
Näin kokonaisuutena voin todeta sektion olleen huomattavasti mielyttävämpi kokemus kun olin ajatellut. Pelkäsin, että en pääse koskettqamaan lastani salissa ja tapahtuma on kovin kliininen. Ainoa ikävä asia oli spinaalin laitto. Tosin kun se tuska oli kärsitty alkoi puudutus vaikuttamaan välittömästi. Henkilökunta onnitteli useaan otteeseen ja piti minulle todella hyvin seuraa siinä vaiheessa kun lapsi ja isä olivat jo osastolla. Tämä vaikutti huomattavasti siihen, ettei tullut ulkopuolinen olo ja aika meni nopeasti. Suuri kiitos kuuluu siis Jorvin henkilökunnalle!
Nyt nautimme häkeltyneitä pienestä prinsessastamme, tätä onnen tunnetta on vaikea kuvailla!
satu84
Vauhtiin päässyt keskustelija
Piitkä tarina tulossa.....
Maanantai iltana rupesi supistelemaan ja välit tippui alle 10min, lähdettiin puolenyön maissa ajeleen synnärille. Perillä tilanne ei ollu kovin lohduttava 2 sormelle auki... Huoh, joku kipupiikki pakaraan ja lepohuoneeseen unille isännän kera. Tunnin sain nukuttua ja supistelee vähänväliä, aamulla tilanne kumminkin jokseenkin sama ja lääkäri on sitä mieltä että kroppa on liian jännittynyt ja siksi ei tapahdu oikeen mitään. Eivät halua päästää enää kotiin ensisynnytksen nopean avautumisen takia. Jään osastolle yöksi, saan kunnon tropit että saan nukuttua. Ke aamuna oon 3 senttiä auki, mutta supistukset laantuneet. Lekuri tuumaa että puhkastaan kalvot, salit tosin nyt täynnä että ootellaan jospa paikka vapautuis... 14.00 pääsen saliin ja kalvot puhkastaan 14.15. Isäntä saapuu kolmenjälkeen, ei omia säännöllisiä supistuksia, oksitosiini avittaa... Spinaalin laittoon asti kärvistelen kahden lämpöpussin avulla toinen alavatsalla ja toista isäntä painaa alaselkään.supistelen kipeesti alle viiden minuutin välein, oksitosiini lopetetaan, omat supistukset voimakkaita klo19 4senttiä auki. klo21 sattuu ihan pirusti huudan ja vaikeroin supistukset todella voimakkaita, tilataan spinaali. Sitä tullaan laittamaan auki 5 cm ja 21.30 spinaali. Huh kivut häviää, mutta ei voi olla totta mua ponnistuttaa, kätilö ilmottaa et juu täysin auki ja vauva tulossa jo... klo21.40 aletaan ponnistamaan ja sydänäänet laskee alle 70 meikku kontillaan siinä sängyssä ja happea naamarista, huh äänet nousee ja kätilö tuumaa että taitaa olla napanuora kaulan ympärillä.Ponnistelen pari supistusta kyljellään ja sitten pitää siirtyä puoli-istuvaan asentoon. Jakkaralle mua ei sydänäänten laskun takia päästetty, ensikerralla sitten... Tyttö syntyi klo.22.01 napanuora oli kaks kertaa kaulan ympärillä. Hapetusarvot kummiskin 100% ja pisteitä 9/9 kokoa 3360g ja 49 senttiä. Pieni repeämä tuli johan pari tikkiä, joita ei todellakaan huomaa. Istun jo salissa ja käyn siinä sit suihkussa ja käppäilen osastolle... Tirppana on vierihoidossa koko sairaalassa olo ajan ja kotiin päästään 9.9. mukula alle kahden vuorokauden ikäinen... Maito nousi taas kohisten ja nyt joutuu jo pumppaamaan etumaidon pois että pikkunen saa kiinni rinnasta. Hyvin maistuu tissi ja uni!!! Voi herranjestas miten useesti vastasyntynyt kakkaa, tuntuu et kokoajan on löröt housuissa!!
Siinäpä se, hyvä mieli jäi synnytyksestä!!!
Muoks...
Kok. kesto 5h 10min (laskettu säänöllisistä supistuksista)
ponnistus 20min
jälkeiset 9min
Kattelin tossa viel tota epikriisiä, ni oon avautunu 5 sentistä kymmeneen 40 minuutissa.... Ei ihme et sattu!!! =D
Maanantai iltana rupesi supistelemaan ja välit tippui alle 10min, lähdettiin puolenyön maissa ajeleen synnärille. Perillä tilanne ei ollu kovin lohduttava 2 sormelle auki... Huoh, joku kipupiikki pakaraan ja lepohuoneeseen unille isännän kera. Tunnin sain nukuttua ja supistelee vähänväliä, aamulla tilanne kumminkin jokseenkin sama ja lääkäri on sitä mieltä että kroppa on liian jännittynyt ja siksi ei tapahdu oikeen mitään. Eivät halua päästää enää kotiin ensisynnytksen nopean avautumisen takia. Jään osastolle yöksi, saan kunnon tropit että saan nukuttua. Ke aamuna oon 3 senttiä auki, mutta supistukset laantuneet. Lekuri tuumaa että puhkastaan kalvot, salit tosin nyt täynnä että ootellaan jospa paikka vapautuis... 14.00 pääsen saliin ja kalvot puhkastaan 14.15. Isäntä saapuu kolmenjälkeen, ei omia säännöllisiä supistuksia, oksitosiini avittaa... Spinaalin laittoon asti kärvistelen kahden lämpöpussin avulla toinen alavatsalla ja toista isäntä painaa alaselkään.supistelen kipeesti alle viiden minuutin välein, oksitosiini lopetetaan, omat supistukset voimakkaita klo19 4senttiä auki. klo21 sattuu ihan pirusti huudan ja vaikeroin supistukset todella voimakkaita, tilataan spinaali. Sitä tullaan laittamaan auki 5 cm ja 21.30 spinaali. Huh kivut häviää, mutta ei voi olla totta mua ponnistuttaa, kätilö ilmottaa et juu täysin auki ja vauva tulossa jo... klo21.40 aletaan ponnistamaan ja sydänäänet laskee alle 70 meikku kontillaan siinä sängyssä ja happea naamarista, huh äänet nousee ja kätilö tuumaa että taitaa olla napanuora kaulan ympärillä.Ponnistelen pari supistusta kyljellään ja sitten pitää siirtyä puoli-istuvaan asentoon. Jakkaralle mua ei sydänäänten laskun takia päästetty, ensikerralla sitten... Tyttö syntyi klo.22.01 napanuora oli kaks kertaa kaulan ympärillä. Hapetusarvot kummiskin 100% ja pisteitä 9/9 kokoa 3360g ja 49 senttiä. Pieni repeämä tuli johan pari tikkiä, joita ei todellakaan huomaa. Istun jo salissa ja käyn siinä sit suihkussa ja käppäilen osastolle... Tirppana on vierihoidossa koko sairaalassa olo ajan ja kotiin päästään 9.9. mukula alle kahden vuorokauden ikäinen... Maito nousi taas kohisten ja nyt joutuu jo pumppaamaan etumaidon pois että pikkunen saa kiinni rinnasta. Hyvin maistuu tissi ja uni!!! Voi herranjestas miten useesti vastasyntynyt kakkaa, tuntuu et kokoajan on löröt housuissa!!
Siinäpä se, hyvä mieli jäi synnytyksestä!!!
Muoks...
Kok. kesto 5h 10min (laskettu säänöllisistä supistuksista)
ponnistus 20min
jälkeiset 9min
Kattelin tossa viel tota epikriisiä, ni oon avautunu 5 sentistä kymmeneen 40 minuutissa.... Ei ihme et sattu!!! =D
Annemari
Jostain jotain jo tietävä
Meillä oli siis synnytystavaksi sovittu perussairauteni vuoksi sektio ja menin osastolle sunnuntaina jolloin aloitettiin nesteytys ja muu vaadittava lääkitys maanantain sektiota varten.
Maanantai aamuna seitsemältä mulle tultiin sitten laittamaan lisää nesteitä, katetri, jumalattoman upeet nivusiin asti ylettyvät tukisukat ja ajeltiin vielä paikat alakerrasta. Sitten vaan piti odotella leikkaussalin soittoa että koska sopii tulla, meidän piti olla ensimmäisinä listalla. Nooooh, viiden tunnin odottelun jälkeen oli aika selvää että leikkaussaleissa oli ruuhkaa mutta onneksi sitte lopultakin klo 13 päästiin menemää, mua siis vietiin sängyllä ja miekkonen tuli perässä.
Sain aikamoisen shokin kun näin mihin oltiin menossa, leikkaussali oli kamala paikka, sillanen pieni kahdenkymmenen neliön koppi ja henkilökuntaa siellä oli reilu kymmenen, mun tapauksessa siis myös neurologit ja kaksi erikoislastenlääkäriä yms jotain muuta "ei normaalia" sakkia, kaikki näyttivät ihan toisiltaa kun he kävivät maskit päässä jokainen esittäytymässä.
Sitten piti itse hypätä katetrien ja muiden letkujen kanssa sängyltä toiselle, ei mikään helppo homma ja tämän jälkeen alkoi sitten valmistelu; ihan ensimmäisenä mulle koitettiin laittaa hengitysmaski mistä sain niin kamalan ahdistuskohtauksen että lääkäri joutui suostumaan siihen että maski laitetaan vasta puudutuksen vaikutuksen alla, muuten hommasta ei olisi tullut mitään. Mulla puudutteena käytettiin uutta HUS:in mixtuuraa joka pistettiin epiduraalitilaan, se sisälsi neljää eri puudutetta ja olo oli todellakin sen mukainen, tuntui kuin olisin vetänyt litran viinaa! Nauroin koko leikkauksen ajan, en tajunnut mistään yhtään mitään, yritin vääntää miehelleni jotain säälittäviä vitsejä ja kauheesti koittaa skarpata että tajuaisin mitä tapahtuu.. Sen verran ymmärsin että kädet teipattiin kiinni pidikkeisiin ja kuuntelin kun kyseltiin että tuntuuko tämä ja tuntuuko tämä, seuraava homma mitä muistan on että leikkausta selostanut henkilö (hän selosti kaiken mitä tapahtui muulle henkilökunnalle ja puhe tallentui leikkausraporttiin jonka sain itselleni) kertoi että synnytysaika neljä minuttia avausviillosta ja sitten mulla sammui lyhty.
Heräsin kun mua kursittiin kokoon ja vietiin heräämöön, siellä sitten olin nuppi sekaisin ja koitin muistella missä mennään. Joku puolen tunnin kuluttua joku iloinen pikkuharkkari tuli kertomaan mulle että poika ei hengitä kunnolla ja on sininen ja veltto ja on viety teholle. Eikä muuta!! Kahteen tuntiin en saanut keltään mitään vastausta, olin edelleen ihan nakit ja muusi ja mietin siellä sängyllä että kai joku sentään tulee kertomaan jos poika on kuollut. Koitin kysellä missä mun mies on mutta heräämö oli täynnä ja mua hoitanut nainen vain keskittyi mun rauhoittamiseen sillä että "kaikki on varmasti hyvin"..
No joo, kolmen tunnin päästä pääsin osastolle jossa mies odotti mua, selitti että poika on teholla kun ei hengitys pelaa ihan täydellä teholla mutta on ihan kunnossa muuten ja hyvässä seurannassa, ihan kiva olisi ollut tietää asia heti eikä saada tollasta pelottelua. Pisteet oli syntyessä 9 mutta 5 min vain 5 pojoa.
Näin vauvan ekaa kertaa vasta ilta kymmenen aikaan kun hänet tuotiin mun luo kaapissa, itse kun en päässyt sängystä mihinkään vielä kolmeen päivään. Mies oli onneksi vauvan kanssa teholla koko ajan josta toi kuvia mulle ja sai hoitaa vauvaa. Olin kipupumpussa vielä kaksi päivää ja vasta torstaina sain kaikki letkut ja katetrit yms pois, onneksi meillä oli perhehuone koska poika tuotiin meille teholta jo kahden päivän jälkeen enkä millään olisi pystynyt itse huolehtimaan hänestä.
Nyt ollaan kuitenkin jo päästy kotiin ja ollaan molemmat paranemaan päin, haava on todella kipeä mutta itse operaatio oli täysin kivuton joten turha valittaa. Kotona menee ihan ok, mitä nyt hormonit on löytäny tiensä muhun ja kaikki itkettää sekä imetys on täyttä helvettiä teho-osaston pulloruokinnan takia mutta näistä asioista kirjoittelen sitten uuteen ketjuun.
Maanantai aamuna seitsemältä mulle tultiin sitten laittamaan lisää nesteitä, katetri, jumalattoman upeet nivusiin asti ylettyvät tukisukat ja ajeltiin vielä paikat alakerrasta. Sitten vaan piti odotella leikkaussalin soittoa että koska sopii tulla, meidän piti olla ensimmäisinä listalla. Nooooh, viiden tunnin odottelun jälkeen oli aika selvää että leikkaussaleissa oli ruuhkaa mutta onneksi sitte lopultakin klo 13 päästiin menemää, mua siis vietiin sängyllä ja miekkonen tuli perässä.
Sain aikamoisen shokin kun näin mihin oltiin menossa, leikkaussali oli kamala paikka, sillanen pieni kahdenkymmenen neliön koppi ja henkilökuntaa siellä oli reilu kymmenen, mun tapauksessa siis myös neurologit ja kaksi erikoislastenlääkäriä yms jotain muuta "ei normaalia" sakkia, kaikki näyttivät ihan toisiltaa kun he kävivät maskit päässä jokainen esittäytymässä.
Sitten piti itse hypätä katetrien ja muiden letkujen kanssa sängyltä toiselle, ei mikään helppo homma ja tämän jälkeen alkoi sitten valmistelu; ihan ensimmäisenä mulle koitettiin laittaa hengitysmaski mistä sain niin kamalan ahdistuskohtauksen että lääkäri joutui suostumaan siihen että maski laitetaan vasta puudutuksen vaikutuksen alla, muuten hommasta ei olisi tullut mitään. Mulla puudutteena käytettiin uutta HUS:in mixtuuraa joka pistettiin epiduraalitilaan, se sisälsi neljää eri puudutetta ja olo oli todellakin sen mukainen, tuntui kuin olisin vetänyt litran viinaa! Nauroin koko leikkauksen ajan, en tajunnut mistään yhtään mitään, yritin vääntää miehelleni jotain säälittäviä vitsejä ja kauheesti koittaa skarpata että tajuaisin mitä tapahtuu.. Sen verran ymmärsin että kädet teipattiin kiinni pidikkeisiin ja kuuntelin kun kyseltiin että tuntuuko tämä ja tuntuuko tämä, seuraava homma mitä muistan on että leikkausta selostanut henkilö (hän selosti kaiken mitä tapahtui muulle henkilökunnalle ja puhe tallentui leikkausraporttiin jonka sain itselleni) kertoi että synnytysaika neljä minuttia avausviillosta ja sitten mulla sammui lyhty.
Heräsin kun mua kursittiin kokoon ja vietiin heräämöön, siellä sitten olin nuppi sekaisin ja koitin muistella missä mennään. Joku puolen tunnin kuluttua joku iloinen pikkuharkkari tuli kertomaan mulle että poika ei hengitä kunnolla ja on sininen ja veltto ja on viety teholle. Eikä muuta!! Kahteen tuntiin en saanut keltään mitään vastausta, olin edelleen ihan nakit ja muusi ja mietin siellä sängyllä että kai joku sentään tulee kertomaan jos poika on kuollut. Koitin kysellä missä mun mies on mutta heräämö oli täynnä ja mua hoitanut nainen vain keskittyi mun rauhoittamiseen sillä että "kaikki on varmasti hyvin"..
No joo, kolmen tunnin päästä pääsin osastolle jossa mies odotti mua, selitti että poika on teholla kun ei hengitys pelaa ihan täydellä teholla mutta on ihan kunnossa muuten ja hyvässä seurannassa, ihan kiva olisi ollut tietää asia heti eikä saada tollasta pelottelua. Pisteet oli syntyessä 9 mutta 5 min vain 5 pojoa.
Näin vauvan ekaa kertaa vasta ilta kymmenen aikaan kun hänet tuotiin mun luo kaapissa, itse kun en päässyt sängystä mihinkään vielä kolmeen päivään. Mies oli onneksi vauvan kanssa teholla koko ajan josta toi kuvia mulle ja sai hoitaa vauvaa. Olin kipupumpussa vielä kaksi päivää ja vasta torstaina sain kaikki letkut ja katetrit yms pois, onneksi meillä oli perhehuone koska poika tuotiin meille teholta jo kahden päivän jälkeen enkä millään olisi pystynyt itse huolehtimaan hänestä.
Nyt ollaan kuitenkin jo päästy kotiin ja ollaan molemmat paranemaan päin, haava on todella kipeä mutta itse operaatio oli täysin kivuton joten turha valittaa. Kotona menee ihan ok, mitä nyt hormonit on löytäny tiensä muhun ja kaikki itkettää sekä imetys on täyttä helvettiä teho-osaston pulloruokinnan takia mutta näistä asioista kirjoittelen sitten uuteen ketjuun.
Alice_78
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässä mun synnytystarinaa...
Su 11.9. illalla koin elämäni ensimmäiset supistukset, niitä tuli 1-2 illan aikana. Yöllä kahden aikaan alkoi supistuksia tulla enemmän, eli noin 20-30 minuutin välein (muutama pidempi tauko välissä). Maanantai-iltana klo 23 supistukset tiheni alle 10 minuuttiin ja kun mies pääsi töistä lähettiin synnärille, siellä oltiin klo 01 jälkeen. Olin sormelle auki ja reunat oli hävinnyt. Supistukset oli todella tuskaisia ja kun alkuun jouduin olemaan käyrillä n. 20 minuuttia ilman kivunlievitystä, meinasi itku tulla. Sitten sain reiteen kipupiikin, se ei auttanut. Sain ilokaasua, se auttoi jonkin verran muttei kaikkiin suppareihin. Epiduraalin sain kun olin 3 cm auki ja vartin päästä pystyin jo hymyilemään, supparikivut poistui lähes kokonaan. Vaikutus kesti 1,5 h, jolloin olin 8 cm auki ja sain toisen epiduraalin. Pian olinkin jo kokonaan auki ja sain luvan ponnistaa, sekin oli kauheeta. Poika syntyi tiistaina 13.9. klo 8.01. En oikein muista kellonaikoja mutta synnytystarrinassa oli että kalvojen puhkaisu 4:50 ja ponnistusvaihe 7:48. Istukka syntyi 8:30. Pisteet vauvalle 9, synnytystapa puoli-istuva. Muutaman repeymän takia muutama tikki. Pystyn istmaan vaikka vähän sattuu. Annoin synnytykselle arvosanaksi 7, olisin ehkä voinut antaa paremmankin arvosanan. Kaikki sujui hyvin ja jälkikäteen mietittynä nopeasti, mutta synnärillä oli vaan se kipu mielessä. Toivottavasti en aiheuttanut tällä foorumilla kellekkään mitään pelkoja...
Noniin,
Eli me mentiin torstaina 8.9 käymään kontrolli ultrassa kun vauva oli perätilassa viikkoa aijemmin, käyrälle mentiin ja vauvan syke oli tasainen. Sen jälkeen sitte ultraan, lääkäri huolestui kun vauva ei ollut käyrällä liikkunut kertaakaan ja minut laitettiin uudestaan käyrälle, nyt se siellä sitten vipelsi ja hetken kuluttua lääkäri tuli sitten sanomaan että nyt on jäätävä osastolle kun hän sen verta huolestui siitä ekasta käyrästä ja huomenna aamusta sitten sektioon.
Tulipahan aika ylätyksenä kun olin ajatellut että menee seuraavalle viikolle vasta sektio. No ei siinä auttanut kun vetää sairaalakaapu niskaan ja asettua taloksi. Onneksi mies sitten oli vielä illan minun kanssa sairaalalla. Illalla vielä olin pari kertaa käyrällä ja neiti oli oikein touhuissaan koko illan. Oli se haikeaa olla yksin omassa huoneessa ja mietiskellä kaikkea leikkaukseen liittyvää.
Aamulla sitten valmisteleva kätilö tuli laittaan tipan ja katetrin ja siinä sitten sanoi että on se hyvä että ottivat jo osastolle eilen kun napanuorakin oli kaksi kertaa kaulanympärillä, sillä hetkellä olin että no mitä ihmettä kun ei meille sanottu siellä edellispäivän ultrassa mitään semmoisesta.
Mies tuli sitten puoli kahdeksan aikaan sairaalalle ja pari tuntia siinä jouduttiin odotteleen ennen saliin lähtöä joka viimein kymmeneltä koitti, kädet alkoi tärisemään kun jännitti niin se puudutuksen laitto sinne selkään mutta sehän ei loppujen lopuksi tuntunut yhtään miltään :) Mies siinä piti kädestä kiinni ja silitteli mun päätä, oli vähän tokkurainen olo vaikka ei mitään muuta puudutuksen lisäksi laitettu.
Tarkkaa aikaa en tiedä milloin leikkaus alkoi mutta tyttö tupsahti maailmaan 10.56 ja lääkäri huikkasi että se oli nopea leikkaus, noin 5 minuuttia avausviillosta. Läääkäri kävi näyttään tyttöä vierellä mutta en saanut sitten edes suukkoa antaa vaaville kun se vietiin jo pesulle. Paljastuikin sitten että napanuora oli peräti kolme kertaa ollut kaulanympärillä.
Sitten kun lääkäri alkoi sulkemaan haavaa niin mulla alko verenpaineet tippua, ei meinannu puhe enää onnistua ja alkoi silmät luppaseen, siinä vaiheessa sain ilmeisesti jotain nitro suihketta suuhun. Mies ei tiennyt asiasta mitään kun oli napanuoraa leikkaamassa ja ensi kylvettämässä vauvaa. Tuli sitten hetken päästä näyttään kapaloitua kääröä ja itkuhan siinäkin sitten molemmilla tuli, itse vielä lievästi tokkurassa.
Haavan ommeltua mut kärrättiin samantien omaan huoneeseen ja lämpöpeitto päälle ja tipassa jouduin oleen vielä iltaan asti. Verenpaineet alkoi pari tuntia leikkausen jälkeen normalisoituun.
Mies ja tyttö sitte tuli myös huoeeseen ja siellä me sitten saatiin ollakkin koko loppuaika kolmistaan kun otettiin perhehuone. Vain ekana yönä oitajat haki tytön vauvalaan hoitoon kun olin niin poikki leikkauksesta. Loput 4 yötä tyttö sitten oli koko ajan meidän kanssa ja vain yhtenä päivänä vietiin se hetkeksi vauvalaan kun käytiin alakerrassa kahvilla kahdestaan.
Siinäpäs se, kotia päästiin sitte 14.9 vihdoinkin.
Eli me mentiin torstaina 8.9 käymään kontrolli ultrassa kun vauva oli perätilassa viikkoa aijemmin, käyrälle mentiin ja vauvan syke oli tasainen. Sen jälkeen sitte ultraan, lääkäri huolestui kun vauva ei ollut käyrällä liikkunut kertaakaan ja minut laitettiin uudestaan käyrälle, nyt se siellä sitten vipelsi ja hetken kuluttua lääkäri tuli sitten sanomaan että nyt on jäätävä osastolle kun hän sen verta huolestui siitä ekasta käyrästä ja huomenna aamusta sitten sektioon.
Tulipahan aika ylätyksenä kun olin ajatellut että menee seuraavalle viikolle vasta sektio. No ei siinä auttanut kun vetää sairaalakaapu niskaan ja asettua taloksi. Onneksi mies sitten oli vielä illan minun kanssa sairaalalla. Illalla vielä olin pari kertaa käyrällä ja neiti oli oikein touhuissaan koko illan. Oli se haikeaa olla yksin omassa huoneessa ja mietiskellä kaikkea leikkaukseen liittyvää.
Aamulla sitten valmisteleva kätilö tuli laittaan tipan ja katetrin ja siinä sitten sanoi että on se hyvä että ottivat jo osastolle eilen kun napanuorakin oli kaksi kertaa kaulanympärillä, sillä hetkellä olin että no mitä ihmettä kun ei meille sanottu siellä edellispäivän ultrassa mitään semmoisesta.
Mies tuli sitten puoli kahdeksan aikaan sairaalalle ja pari tuntia siinä jouduttiin odotteleen ennen saliin lähtöä joka viimein kymmeneltä koitti, kädet alkoi tärisemään kun jännitti niin se puudutuksen laitto sinne selkään mutta sehän ei loppujen lopuksi tuntunut yhtään miltään :) Mies siinä piti kädestä kiinni ja silitteli mun päätä, oli vähän tokkurainen olo vaikka ei mitään muuta puudutuksen lisäksi laitettu.
Tarkkaa aikaa en tiedä milloin leikkaus alkoi mutta tyttö tupsahti maailmaan 10.56 ja lääkäri huikkasi että se oli nopea leikkaus, noin 5 minuuttia avausviillosta. Läääkäri kävi näyttään tyttöä vierellä mutta en saanut sitten edes suukkoa antaa vaaville kun se vietiin jo pesulle. Paljastuikin sitten että napanuora oli peräti kolme kertaa ollut kaulanympärillä.
Sitten kun lääkäri alkoi sulkemaan haavaa niin mulla alko verenpaineet tippua, ei meinannu puhe enää onnistua ja alkoi silmät luppaseen, siinä vaiheessa sain ilmeisesti jotain nitro suihketta suuhun. Mies ei tiennyt asiasta mitään kun oli napanuoraa leikkaamassa ja ensi kylvettämässä vauvaa. Tuli sitten hetken päästä näyttään kapaloitua kääröä ja itkuhan siinäkin sitten molemmilla tuli, itse vielä lievästi tokkurassa.
Haavan ommeltua mut kärrättiin samantien omaan huoneeseen ja lämpöpeitto päälle ja tipassa jouduin oleen vielä iltaan asti. Verenpaineet alkoi pari tuntia leikkausen jälkeen normalisoituun.
Mies ja tyttö sitte tuli myös huoeeseen ja siellä me sitten saatiin ollakkin koko loppuaika kolmistaan kun otettiin perhehuone. Vain ekana yönä oitajat haki tytön vauvalaan hoitoon kun olin niin poikki leikkauksesta. Loput 4 yötä tyttö sitten oli koko ajan meidän kanssa ja vain yhtenä päivänä vietiin se hetkeksi vauvalaan kun käytiin alakerrassa kahvilla kahdestaan.
Siinäpäs se, kotia päästiin sitte 14.9 vihdoinkin.
Hele81
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässäpä tarina reilun viikon takaa. Poika tuhisee tyytyväisenä niin nyt ehtii kirjoittamaan melkoisen sepustuksen :)
Tämä synnytys oli ns. armeija-synnytys, eli hirveä kiire odottamaan.
Kaikki mahdolliset synnytykseen viittaavat oireet hävisivät synnytystä edeltävällä viikolla paria hassua yöllistä supistusta lukuun ottamatta. Sunnuntai 11.9. meni raukeissa merkeissä, kunnes illalla leffaa katsoessa alkoi menkkamainen jatkuva kipu. Kipu väistyi n. 10 minuutissa ja siitä n. puolen tunnin päästä tuli eka voimakas supistus. Minä lakkailin kynsiä (!) ihan viattomana, kun ajattelin että menen vielä maanantaiaamuna kirjastoon lainaamaan nimikirjoja. Pian tuli toinenkin supistus, ja siinä kohtaa mietin että nyt pitää alkaa kellottamaan kun tuli niin pian. Supistukset alkoi siis 22:30 ihan jatkuvan säännöllisesti suoraan 2 minuutin välein niin että kestivät kukin minuutin. Mietin että mitä hemmettiä, eikö ne pitäis tulla 10 - 5 minuutin välein.. uskottavahan se oli että nyt tuli lähtö, kun ei enää pystynyt olemaan makuullaan / seisaallaan / istuallaan. Harjasin hampaat ja pesin jalat ja vaihdoin sukat ennen lähtöä että menisi saapuminen vastaanottoon seuraavan vuorokauden puolelle, etteivät laskuttaisi siitä päivästä. No ei mennyt :D.
Kirjauduttiin 23:50, tässä vaiheessa 2 cm auki, minä että ei voi olla kun olen jo kuukauden ollut 1 cm auki! Oltiin käyrillä joku 20 min kun mun paperit oli hukassa äitiyspolin puolella, vastaanoton ihminen tuli takaisin lappujen kanssa ja vasta sitten uskoi että supistukset tulee tosiaan 2 minuutin välein. Limatulppa tuli siihen vastaanoton pöydälle ja sitten lähdettiinkin kiireellä synnytyshuoneeseen.
Pyysinkin että heti kun mahdollista, pääsisin ammeeseen ja kun käyrä tasaantui, amme olikin hyvä lievitys jossa viihdyin kolmisen varttia mutta kipu yltyi ja pyysin ilokaasun ja kohdunkaulan puudutteen. Samalla puhkaistiin kalvot, kun olin edelleen vain 3-4 cm auki. Havaittiin että lapsivesi oli vihreää ja siinä kohtaa varattiin lastenlääkäri paikalle kunhan olisi vauvan pää näkyvissä että pitääkö mennä teholle antibioottiin. Ilokaasu ei auttanut kipuihin juuri yhtään ja kohdunkaulan puudute helpotti ehkä puoli tuntia. Sitä ei saanut kuitenkaan uusia kuin 1,5 tunnin välein joten jouduin sitten pyytämään epiduraalia (jonka laitto selkärankaan kesken supistuksen oli yhtä helvettiä). Tässä kohtaa olin auki edelleen n. 4 cm ja pikku hiljaa epätoivoinen, kun mitään ei tapahtunut rajuista supistuksista ja kalvojen puhkaisusta huolimatta. Epiduraalin tehokin oli kyseenalainen, sitä tuli ensin pumpun kautta selkärankaan mutta kun tunnissa tulos edelleen 4 cm auki ja kivunlievitys ei tuntunut riittävän, laittoi kätilö yhden ampullin suoraan sunttiin ja sen ansiosta sain nukuttua jossain välissä kolmisen varttia. Se oli hieno hetki, sain levätä noilta minuutin riuhtaisuilta. Kun kätilö tuli tarkistamaan tilannetta, olin auennut loput 6 cm tunnissa!
Ponnistusvaiheen aikana sairaalassa tapahtui vuoronvaihto. Koko yön minua jeesannut kätilö oli lähdössä kotiin ja tilalle tuli uusi kasvo mukanaan osastolle palaaja -kätilö. Lisäksi paikalle tuli anestesialääkäri ja lastenlääkäri eli yhtäkkiä huoneessa oli 5 ihmistä möllöttämässä suoritusta. Poika jäi jumiin ensin puolen pään kohdalla kun mulla meinasi loppua voimat. Kätilö neuvoi parantamaan asentoa ja pää saatiin ulos. Siten poika olikin kiertynyt johonki ihme kabareetanssija-asentoon ja jäi harteista jumiin. Asennon vaihtoa ja lopulta rytinällä ulos klo 7:19 niin että äitillä räjähti kaikki pienet verisuonet kasvoista :D
Eli I-vaihe 8 t 10 min, II 39 min, III 11 min. Kuulemma nopeaa toimintaa ensisynnyttäjäksi, ja kyllä minustakin siltä tuntui niinä hetkinä kun jotain tapahtui :D
Isäkin oli kunnioitettavalla tavalla mukana hieromassa selkää ja antamassa vettä (tosta ilokaasusta kuivu suu ihan hulluna). Epämiellyttäviä asioita katetrointi ja repeämien tikkaus ilman uutta puudutetta. Mutta kaiken kaikkiaan aivan parasta ikinä. Mahtava fiilis. Mä en kiroillu kertaakaan koko synnytyksen aikana, enkä sanonu että kuolen. Poika 3812/52, agpar-pisteet 9-10-10. Istukka paino yli 700 grammaa, jälkeiset tuli ekalla ponnistuksella. Selvisin II-asteen repeämällä, 4 tikkiä. Itse olen toipunut hyvin, pojalta löydettiin pieni valuvika, maanantaikappale kun on mutta huomenna mennään siitä kontrolliin, kirjottelen siitä sitten enempi toisessa ketjussa.
Tämä synnytys oli ns. armeija-synnytys, eli hirveä kiire odottamaan.
Kaikki mahdolliset synnytykseen viittaavat oireet hävisivät synnytystä edeltävällä viikolla paria hassua yöllistä supistusta lukuun ottamatta. Sunnuntai 11.9. meni raukeissa merkeissä, kunnes illalla leffaa katsoessa alkoi menkkamainen jatkuva kipu. Kipu väistyi n. 10 minuutissa ja siitä n. puolen tunnin päästä tuli eka voimakas supistus. Minä lakkailin kynsiä (!) ihan viattomana, kun ajattelin että menen vielä maanantaiaamuna kirjastoon lainaamaan nimikirjoja. Pian tuli toinenkin supistus, ja siinä kohtaa mietin että nyt pitää alkaa kellottamaan kun tuli niin pian. Supistukset alkoi siis 22:30 ihan jatkuvan säännöllisesti suoraan 2 minuutin välein niin että kestivät kukin minuutin. Mietin että mitä hemmettiä, eikö ne pitäis tulla 10 - 5 minuutin välein.. uskottavahan se oli että nyt tuli lähtö, kun ei enää pystynyt olemaan makuullaan / seisaallaan / istuallaan. Harjasin hampaat ja pesin jalat ja vaihdoin sukat ennen lähtöä että menisi saapuminen vastaanottoon seuraavan vuorokauden puolelle, etteivät laskuttaisi siitä päivästä. No ei mennyt :D.
Kirjauduttiin 23:50, tässä vaiheessa 2 cm auki, minä että ei voi olla kun olen jo kuukauden ollut 1 cm auki! Oltiin käyrillä joku 20 min kun mun paperit oli hukassa äitiyspolin puolella, vastaanoton ihminen tuli takaisin lappujen kanssa ja vasta sitten uskoi että supistukset tulee tosiaan 2 minuutin välein. Limatulppa tuli siihen vastaanoton pöydälle ja sitten lähdettiinkin kiireellä synnytyshuoneeseen.
Pyysinkin että heti kun mahdollista, pääsisin ammeeseen ja kun käyrä tasaantui, amme olikin hyvä lievitys jossa viihdyin kolmisen varttia mutta kipu yltyi ja pyysin ilokaasun ja kohdunkaulan puudutteen. Samalla puhkaistiin kalvot, kun olin edelleen vain 3-4 cm auki. Havaittiin että lapsivesi oli vihreää ja siinä kohtaa varattiin lastenlääkäri paikalle kunhan olisi vauvan pää näkyvissä että pitääkö mennä teholle antibioottiin. Ilokaasu ei auttanut kipuihin juuri yhtään ja kohdunkaulan puudute helpotti ehkä puoli tuntia. Sitä ei saanut kuitenkaan uusia kuin 1,5 tunnin välein joten jouduin sitten pyytämään epiduraalia (jonka laitto selkärankaan kesken supistuksen oli yhtä helvettiä). Tässä kohtaa olin auki edelleen n. 4 cm ja pikku hiljaa epätoivoinen, kun mitään ei tapahtunut rajuista supistuksista ja kalvojen puhkaisusta huolimatta. Epiduraalin tehokin oli kyseenalainen, sitä tuli ensin pumpun kautta selkärankaan mutta kun tunnissa tulos edelleen 4 cm auki ja kivunlievitys ei tuntunut riittävän, laittoi kätilö yhden ampullin suoraan sunttiin ja sen ansiosta sain nukuttua jossain välissä kolmisen varttia. Se oli hieno hetki, sain levätä noilta minuutin riuhtaisuilta. Kun kätilö tuli tarkistamaan tilannetta, olin auennut loput 6 cm tunnissa!
Ponnistusvaiheen aikana sairaalassa tapahtui vuoronvaihto. Koko yön minua jeesannut kätilö oli lähdössä kotiin ja tilalle tuli uusi kasvo mukanaan osastolle palaaja -kätilö. Lisäksi paikalle tuli anestesialääkäri ja lastenlääkäri eli yhtäkkiä huoneessa oli 5 ihmistä möllöttämässä suoritusta. Poika jäi jumiin ensin puolen pään kohdalla kun mulla meinasi loppua voimat. Kätilö neuvoi parantamaan asentoa ja pää saatiin ulos. Siten poika olikin kiertynyt johonki ihme kabareetanssija-asentoon ja jäi harteista jumiin. Asennon vaihtoa ja lopulta rytinällä ulos klo 7:19 niin että äitillä räjähti kaikki pienet verisuonet kasvoista :D
Eli I-vaihe 8 t 10 min, II 39 min, III 11 min. Kuulemma nopeaa toimintaa ensisynnyttäjäksi, ja kyllä minustakin siltä tuntui niinä hetkinä kun jotain tapahtui :D
Isäkin oli kunnioitettavalla tavalla mukana hieromassa selkää ja antamassa vettä (tosta ilokaasusta kuivu suu ihan hulluna). Epämiellyttäviä asioita katetrointi ja repeämien tikkaus ilman uutta puudutetta. Mutta kaiken kaikkiaan aivan parasta ikinä. Mahtava fiilis. Mä en kiroillu kertaakaan koko synnytyksen aikana, enkä sanonu että kuolen. Poika 3812/52, agpar-pisteet 9-10-10. Istukka paino yli 700 grammaa, jälkeiset tuli ekalla ponnistuksella. Selvisin II-asteen repeämällä, 4 tikkiä. Itse olen toipunut hyvin, pojalta löydettiin pieni valuvika, maanantaikappale kun on mutta huomenna mennään siitä kontrolliin, kirjottelen siitä sitten enempi toisessa ketjussa.
maminka
Puuhakas puhuja
Hele81
onpa kumma ettei uusinu kohdunkaulanpuudutetta kun mulle se ois uusittu 30min jälkeen jos vaan olis ollu reunaa mihin laittaa :O mut ei sit ollu niin jäi laittamatta,toinen puoli oli sit luomuna :D toi muute on ihan tosi et ilokaasu jano9ttaa aivan hulluna! mulla isäntä kans kiikutti melkee joka välissä vettä mulle ku suu oli kuin saharan autiomaa!
onpa kumma ettei uusinu kohdunkaulanpuudutetta kun mulle se ois uusittu 30min jälkeen jos vaan olis ollu reunaa mihin laittaa :O mut ei sit ollu niin jäi laittamatta,toinen puoli oli sit luomuna :D toi muute on ihan tosi et ilokaasu jano9ttaa aivan hulluna! mulla isäntä kans kiikutti melkee joka välissä vettä mulle ku suu oli kuin saharan autiomaa!
Kuuleijona
Silmät suurina ihmettelijä
Minulla oli suunniteltu sektio 14.9.2011, aamulla klo 6 synnärille, sydänkäyrä + ultra jossa vielä tarkistettiin, että pikkuinen on perätilassa. Klo 8.00 olin synnytyssalissa ja alkutoimien puudutuksen yms jälkeen synnytys kesti noin 5 min. Kokemus ei ollut niin paha kuin olin ennakolta ajatellut. Pelkäsin leikkausta mutta inhottavin osuus oli puudutus. Hoitajat ja kätilöt ja lääkäri olivat ystävällisiä ja muutenkin mukavia. Informoivat tilanteet. Tyttö sa täydet 10 pistettä. Sain hänet rinnalleni hetkeksi. Inhottava tunne synnytyksessä oli se kun ei tuntenut rinnoista alaspäin mitään 3 tuntiin. Inhottavaa oli myös odotusaika milloin näen taas lapseni ja mieheni. Heräämössä vierähti siis n. 3 h, jonka jälkeen sain nähdä mieheni ja lapseni.
Kun tunto alkoi palaamaan jalkoihin, alkoi olo tuntua hienolta. Vaikkakin hiukan pöpperöiseltä. Meillä on nyt suloinen tyttö:) Henkilökuntaa synnytysosastolla saisi olla enemmän. Muuten hieno kokemus.
Kun tunto alkoi palaamaan jalkoihin, alkoi olo tuntua hienolta. Vaikkakin hiukan pöpperöiseltä. Meillä on nyt suloinen tyttö:) Henkilökuntaa synnytysosastolla saisi olla enemmän. Muuten hieno kokemus.
Nonniis jos nyt sitten vihdoin rustailisi meidän synnytys tarinan :)
Tästä tulee varmastikin aika piiiitkä.. varoitus!
Elikkäs keskiviikkona (rv41+5) 14.9 mentiin kello 9.00 kättärille yliaikakontrolliin josta oli tarkotus vielä päästä kótiin jos kaikki hyvin ja sitten käynnistykseen to tai pe jos on tarve. No... yhdeksältä mentiin käyrille puoleks tuntia ja hoitaja siinä kyseli kovasti kaikkea mm. onko supistuksia johon reippaana vastasin että ei oo ollut pariin viikkoon ollenkaan.
Kun sitte hoitaja tuli kattomaan mitä on käyrille piirtyny tokas että sulla on säännöllisiä supistuksia 5 minuutin välein!? nää tuntu mulla vaan ihan minimaalisena jomotuksena selässä.
Tästä mentiin sitten ultraan ja tehtiin sisätutkimus jossa selvis että olis mahollista puhkasta jo kalvot ja että oon 2 cm auki. Lääkäri sitten jutteli siinä meille ja tokas yhtäkkiä että soittelee synnäri osastolle että mikäs siellä tilanne. Soitti mutta sulku päällä joten ei päästy sinne suoraan. Tässä vaiheessa mä olin ihan ymmälläni koska kaikki olin hyvin ja mun piti vielä päästä kotio mutta sitte suunnattiin yläkertaan käyrille odottelemaan sulun loppumista. Kello 14 mut kirjattiin synnytysosastolle ja jäin odottemaan kalvojen puhkasua ja miehen takasin tuloa. Mies lähti siis käymään tuossa välissä töissä ilmottamassa että meillä alotetaankin synnytys tänään.
14.30 lääkäri puhkas kalvot. Tässä vaiheessa tuli supistuksia harvakseltaan muttei yhtä ainutta kivuliasta.
17:30 laitettiin tippa käteen nopeuttamaan käynnistystä ja tehostamaan supistuksia.
Tän jälkeen alkoi supistukset tosi nopeasti ja säännöllisinä... ja kipeinä! tässä vaiheessa en vielä tarvinnu mitään kipulääkkeitä, mutta nopeasti nuo tosta kipeyty kovasti ja kokeilin sitten ilokaasua joka ei ollu mun juttu. En jotenki osannu hengittää sitä oikein ja tuli todella paha olo.
Jossain vaiheessa alko kivut olemaan niin kovat että sain selkään pudendaali puudutuksen jonka jälkeen pääsin tosi nopeasti "taivaaseen" ja kivut helppottui nopeasti. Muutaman tunnin ajan mulla oli tosi hyvä olo ja naureskelin miehen kanssa kuin käyrille ilmesty supistuksia koko ajan vaikka en tuntenu mitää :p ! tässä vaiheessa ajattelin että mun juttu tosiaankin on synnyttäminen!
21:00 kävi kätilö tarkistamassa tilanteen ja olin 7cm auki eli nopsasti ja helposti oli edenny. Tässä vaiheessa tapahtu myös vuoronvaihto.
21:30 rinkuttelin jo kovasti kelloa kun kivut tuli ihan puskista yhtäkkiä takasin ja helkutin voimakkaita supistuksia. Tuli mieletön paineen tunne alapäähän ja olo oli tukala.
vaihettiin selkään epiduraali kun oli mahollisuus laittaa sinne helposti tuon jo laitetun pudendaalin takia.Tuosta ei ollu yhtään ei siis yhtään apua !!! päin vastoin. Joskus 22 jälkeen kävi kätilö taas tarkastamassa ja olin kokonaan auki joten kohta sain luvan alkaa ponnistella. Ainoa vaan että meiän neiti oli vielä melko ylhäällä eikä millään lähtenyt tulemaan alaspäin.
Mulla ei ollut yhtään ponnistus tarvetta muuta kun jumalaton paine joka sattu alapäähän,mutta siitä alotettin sitten ponnistelu noin klo 22:20 ja se oli helvettiä..
Vaikka kuinka kovaa ponnistin sain aina neitiä ihan hitusen alaspäin jonka jälkeen tämä teki hissi liikkeen ja meni takas ylös päin. Ponnistin..ponnistin...ponnistin.. ja aina vain sama tilanne!
Tunnin ponnistamisen jälkeen ei oltu edetty ollenkaan ja kätilö sanoi että vauvaa pitää auttaa ulos imukupilla, mutta vauva piti ensin saada tarpeeksi alas jotta saa imukupin laitettua.. sitten selvis vielä että neidillä oli jonkinlainen virhe tarjonta ettei tulo reitti ollut ihan helppo.
23:40 mun voimat alkoi olemaan niin loppu ponnistamisesta ja siitä että että olin koko edellisen yön valvoneena ettei voimia meinannu mistään enää löytyä.
Sitten kätilö ja lääkäri oli sitä mieltä että jollei neitiä saada ulos kahden ponnistuksen aikana on lähettävä keisarileikkaukseen koska vauvakaan ei kestä tuota enää pitkään.
Keisarileikkaus oli mun pahin pelko joten sain siitä lisää voimaa ja mies kannusti vieressä tosi ihanasti niin jotenkin ihmeen kaupalla saatiin lapsen pää ponnistettua ulos, imukupilla avustettuna.
VIHDOIN 00:12 syntyi meidän rakas pikku myy <3
Tyttö syntyi säikähtäneenä imukupista ja ei huutanu syntyessään mutta kaikki oli kuitenkin hyvin ja terve neiti syntyi.
Tytön mitat 48cm 3200g.
Synnytyksestä jäi ihan ookoo mieli vaikkakin tuo meidän yli puolentoista tunnin ponnistusvaihe oli tosi rankka. Sain onneksi laitoksella jo puhua kätilön kanssa synnytyksestä ja hoitajan kanssa käytiin myös läpi. Kätilön mielestä oli ensisynnyttäjälle rankka ja vaikea synnytys ponnistusvaiheen takia. Toivoisin että seuraavan kerran ku synnytän joskus niin synnytys käynnistyis spontaanisti eikä tarttis käynnistellä nuilla myrkyillä.
Nyt tuli tosi pitkä sepostus mutta näin tämä meillä meni.
Nyt tuhisee sängyssä äitin ja isin oma tyttö <3
Tästä tulee varmastikin aika piiiitkä.. varoitus!
Elikkäs keskiviikkona (rv41+5) 14.9 mentiin kello 9.00 kättärille yliaikakontrolliin josta oli tarkotus vielä päästä kótiin jos kaikki hyvin ja sitten käynnistykseen to tai pe jos on tarve. No... yhdeksältä mentiin käyrille puoleks tuntia ja hoitaja siinä kyseli kovasti kaikkea mm. onko supistuksia johon reippaana vastasin että ei oo ollut pariin viikkoon ollenkaan.
Kun sitte hoitaja tuli kattomaan mitä on käyrille piirtyny tokas että sulla on säännöllisiä supistuksia 5 minuutin välein!? nää tuntu mulla vaan ihan minimaalisena jomotuksena selässä.
Tästä mentiin sitten ultraan ja tehtiin sisätutkimus jossa selvis että olis mahollista puhkasta jo kalvot ja että oon 2 cm auki. Lääkäri sitten jutteli siinä meille ja tokas yhtäkkiä että soittelee synnäri osastolle että mikäs siellä tilanne. Soitti mutta sulku päällä joten ei päästy sinne suoraan. Tässä vaiheessa mä olin ihan ymmälläni koska kaikki olin hyvin ja mun piti vielä päästä kotio mutta sitte suunnattiin yläkertaan käyrille odottelemaan sulun loppumista. Kello 14 mut kirjattiin synnytysosastolle ja jäin odottemaan kalvojen puhkasua ja miehen takasin tuloa. Mies lähti siis käymään tuossa välissä töissä ilmottamassa että meillä alotetaankin synnytys tänään.
14.30 lääkäri puhkas kalvot. Tässä vaiheessa tuli supistuksia harvakseltaan muttei yhtä ainutta kivuliasta.
17:30 laitettiin tippa käteen nopeuttamaan käynnistystä ja tehostamaan supistuksia.
Tän jälkeen alkoi supistukset tosi nopeasti ja säännöllisinä... ja kipeinä! tässä vaiheessa en vielä tarvinnu mitään kipulääkkeitä, mutta nopeasti nuo tosta kipeyty kovasti ja kokeilin sitten ilokaasua joka ei ollu mun juttu. En jotenki osannu hengittää sitä oikein ja tuli todella paha olo.
Jossain vaiheessa alko kivut olemaan niin kovat että sain selkään pudendaali puudutuksen jonka jälkeen pääsin tosi nopeasti "taivaaseen" ja kivut helppottui nopeasti. Muutaman tunnin ajan mulla oli tosi hyvä olo ja naureskelin miehen kanssa kuin käyrille ilmesty supistuksia koko ajan vaikka en tuntenu mitää :p ! tässä vaiheessa ajattelin että mun juttu tosiaankin on synnyttäminen!
21:00 kävi kätilö tarkistamassa tilanteen ja olin 7cm auki eli nopsasti ja helposti oli edenny. Tässä vaiheessa tapahtu myös vuoronvaihto.
21:30 rinkuttelin jo kovasti kelloa kun kivut tuli ihan puskista yhtäkkiä takasin ja helkutin voimakkaita supistuksia. Tuli mieletön paineen tunne alapäähän ja olo oli tukala.
vaihettiin selkään epiduraali kun oli mahollisuus laittaa sinne helposti tuon jo laitetun pudendaalin takia.Tuosta ei ollu yhtään ei siis yhtään apua !!! päin vastoin. Joskus 22 jälkeen kävi kätilö taas tarkastamassa ja olin kokonaan auki joten kohta sain luvan alkaa ponnistella. Ainoa vaan että meiän neiti oli vielä melko ylhäällä eikä millään lähtenyt tulemaan alaspäin.
Mulla ei ollut yhtään ponnistus tarvetta muuta kun jumalaton paine joka sattu alapäähän,mutta siitä alotettin sitten ponnistelu noin klo 22:20 ja se oli helvettiä..
Vaikka kuinka kovaa ponnistin sain aina neitiä ihan hitusen alaspäin jonka jälkeen tämä teki hissi liikkeen ja meni takas ylös päin. Ponnistin..ponnistin...ponnistin.. ja aina vain sama tilanne!
Tunnin ponnistamisen jälkeen ei oltu edetty ollenkaan ja kätilö sanoi että vauvaa pitää auttaa ulos imukupilla, mutta vauva piti ensin saada tarpeeksi alas jotta saa imukupin laitettua.. sitten selvis vielä että neidillä oli jonkinlainen virhe tarjonta ettei tulo reitti ollut ihan helppo.
23:40 mun voimat alkoi olemaan niin loppu ponnistamisesta ja siitä että että olin koko edellisen yön valvoneena ettei voimia meinannu mistään enää löytyä.
Sitten kätilö ja lääkäri oli sitä mieltä että jollei neitiä saada ulos kahden ponnistuksen aikana on lähettävä keisarileikkaukseen koska vauvakaan ei kestä tuota enää pitkään.
Keisarileikkaus oli mun pahin pelko joten sain siitä lisää voimaa ja mies kannusti vieressä tosi ihanasti niin jotenkin ihmeen kaupalla saatiin lapsen pää ponnistettua ulos, imukupilla avustettuna.
VIHDOIN 00:12 syntyi meidän rakas pikku myy <3
Tyttö syntyi säikähtäneenä imukupista ja ei huutanu syntyessään mutta kaikki oli kuitenkin hyvin ja terve neiti syntyi.
Tytön mitat 48cm 3200g.
Synnytyksestä jäi ihan ookoo mieli vaikkakin tuo meidän yli puolentoista tunnin ponnistusvaihe oli tosi rankka. Sain onneksi laitoksella jo puhua kätilön kanssa synnytyksestä ja hoitajan kanssa käytiin myös läpi. Kätilön mielestä oli ensisynnyttäjälle rankka ja vaikea synnytys ponnistusvaiheen takia. Toivoisin että seuraavan kerran ku synnytän joskus niin synnytys käynnistyis spontaanisti eikä tarttis käynnistellä nuilla myrkyillä.
Nyt tuli tosi pitkä sepostus mutta näin tämä meillä meni.
Nyt tuhisee sängyssä äitin ja isin oma tyttö <3
Kannan korteni kekoon ja kirjoitan synnytystarinani. Toivotaan että jaksatte lukea sen!
Miehen kanssa tiistaina kierreltiin ja kaarreltiin kaupungilla ostaen yhtä ja toista, ja vielä viime hetken rasvat jne.vauvalle..en olisi ikinään uskonut että yöllä alkaa supistukset ja lähtö tulee.
Facebookissa tiistaina illalla siskoni kanssa juttelin ja näin jälkeenpäin naurattaa ja huvittaa kommenttini "mä meen nyt sohvalle katsomaan ajankohtaisen kakkosen vihailtaa, jos vaikka sais kunnon vihan päälle ja tää syntyis"..juuri näin tapahtui!
Klo 23.40 Supistuksia alkoi tulemaan säännöllisesti 10min välein, en miehelleni aluksi sanonut vaan katseltiin telkkaria ja samalla kellosta otin aikaa. Tässä vaiheessa itsekin ajattelin että nää on vain "ennakoivia", enkä niin niistä välittänytkään. Mutta silti jotenkin kellotin koko sen tunnin mitä katselimme telkkaria. Sänkyyn menimme klo 01.00 ja silloin jo miehelleni sanoin että säännöllisesti tulee supistuksia ja kestää sen minuutin kerrallaan. Mies paralla meni vatsa sekaisin ja ramppasi vessassa niin kauan tasaseen tahtiin kun lähdettiin klo 02.30 Taysia kohden ajamaan.
Luukulle ilmoittautumaan ja odottelemaan, käyrille pääsin klo 03.00 ja siitä ei sitten enää kotiin lähdetty, tilanne oli hyvä. Limatulppa tuloillaan, kohdunkaulaa ei jäljellä ja 3cm auki! Olin hieman yllättynyt, mutta helpottunut. Se on menoa nyt! Vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja miehen kanssa istuskeltiin ja käveltiin vuorotellen molempia, supistukset olivat kipeitä mutta pärjäsin ilman mtn lääkettä. Pillimehu oli jo tässä vaiheessa kovaa sanaa.
Klo 06.00 uusille käyrille, auki 4cm, päätin ottaa peräruiskeen ja hetki meni istuen vessassa tyhjentymässä-tässä vaiheessa pärjäsin vielä supistusten kanssa, käveltiin päästä päähän miehen kanssa aulaa-supistukset tulivat jo 5min. välein. Uutta käyrää odotellessa kivut yltyivät ja supistukset tuntuivat alavatsalla ja jaloissa kramppeina, lantio oli kuin tulessa. Pääsin käyrille ja auki 5cm, valmisteltiin synnytyssaliin. Saliin päästiin ja tässä vaiheessa sain ilokaasua joka auttoi pahempiin kipuihin, kätilö suositteli kivunlievitykseksi kohdunkaulan puudutetta ja siinä vaiheessa kävi kaikki, lääkäri hälytettiin paikalle, kalvot puhkaistiin ja puudutteet molemmille puolille, olin edelleen sen 5cm auki. Supistuksia tuli enää 2min välein, mies tsemppasi ja hengitti mukana kun otin kaasua. Ehdimme olla miehen kanssa huoneessa kahden sellaisen 3min kun painoin jo nappia, sanoin miehelle että ponnistuttaa ja kovaa-kätilö tuli paikalle samantein ja ihmettelikin että kerkesimme olla sen 3min. kahden ja jo ponnistuttaa. Tutki tilanteen ja täysin auki, hieman jäi kätilöllä suu auki tätä nopeasti 5cm-täyteen 10cm!
Mies vierelle, otti jalastani kantapäästä kiinni ja toisella jalalla painoin kätilöä kylkeen ja ponnistin. Väliliha leikattiin, en tuntenut mtn kipuja ja tasan 21min ja poika oli pihalla. Se oli nopeeta ja tehokasta tuumas kätilö! En sitä sano etteikö mtn tuntunut mutta sitä ns. "kipua" ei, kyllä karjahtelin ja ähisin mutta jaksoin tehokkaasti ponnistaa.
Pojalla lyhyt napanuora, jalkapohjat sinersivät mutta muuten täysin kunnossa! Ja keuhkot hyvässä hapessa :) Kyllä siinä itku tuli niin minulta, mieheltä ja myös pojalta. Maailman paras tunne kun sain pojan vihdoista viimein syliin ja siinä se katseli meitä ihmetellen!
Synnytyksestä jäi hyvä fiilis, en etukäteen jännittänyt enkä sen tosipaikan tullenkaan. Se auttoi, ainakin itse koen niin. Tikkejä laitettiin, se sattui enemmän kuin itse synnytys. Mutta kipu oli sen arvoista kun näin jälkeenpäin miettii!
Kaikki on sujunut hyvin, poika on virkeä ja rauhallinen. Äiti voi hyvin, pissaaminen ei kirvele ja muutenkin kävely on yhtä nopeeta kuin ennenkin. Eli toisin sanoen ihan kun ei olisi tikkejä ollenkaan. Pääsimme kotiin tänään ja tuolla se tuhisee sohvalla peittojen alla tyytyväisenä. Taidanpa liittyä seuraan ja herätellä hieman syömään <3
Maailman paras lahja, ihmistaimen...oma, niin pieni ja soma <3<3 Rakkaus on valtavaa mitä tällä hetkellä tunnemme. Ihmisen poika!
Kokonaiskesto 10 h 19 min, Vaihe 1: 9 h 49 min, Vaihe 2: 21 min Vaihe 3: 9min.
Kirjoittelen imetyksestä ja muustakin tuonne muihin kuhan kerkeen!
Miehen kanssa tiistaina kierreltiin ja kaarreltiin kaupungilla ostaen yhtä ja toista, ja vielä viime hetken rasvat jne.vauvalle..en olisi ikinään uskonut että yöllä alkaa supistukset ja lähtö tulee.
Facebookissa tiistaina illalla siskoni kanssa juttelin ja näin jälkeenpäin naurattaa ja huvittaa kommenttini "mä meen nyt sohvalle katsomaan ajankohtaisen kakkosen vihailtaa, jos vaikka sais kunnon vihan päälle ja tää syntyis"..juuri näin tapahtui!
Klo 23.40 Supistuksia alkoi tulemaan säännöllisesti 10min välein, en miehelleni aluksi sanonut vaan katseltiin telkkaria ja samalla kellosta otin aikaa. Tässä vaiheessa itsekin ajattelin että nää on vain "ennakoivia", enkä niin niistä välittänytkään. Mutta silti jotenkin kellotin koko sen tunnin mitä katselimme telkkaria. Sänkyyn menimme klo 01.00 ja silloin jo miehelleni sanoin että säännöllisesti tulee supistuksia ja kestää sen minuutin kerrallaan. Mies paralla meni vatsa sekaisin ja ramppasi vessassa niin kauan tasaseen tahtiin kun lähdettiin klo 02.30 Taysia kohden ajamaan.
Luukulle ilmoittautumaan ja odottelemaan, käyrille pääsin klo 03.00 ja siitä ei sitten enää kotiin lähdetty, tilanne oli hyvä. Limatulppa tuloillaan, kohdunkaulaa ei jäljellä ja 3cm auki! Olin hieman yllättynyt, mutta helpottunut. Se on menoa nyt! Vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja miehen kanssa istuskeltiin ja käveltiin vuorotellen molempia, supistukset olivat kipeitä mutta pärjäsin ilman mtn lääkettä. Pillimehu oli jo tässä vaiheessa kovaa sanaa.
Klo 06.00 uusille käyrille, auki 4cm, päätin ottaa peräruiskeen ja hetki meni istuen vessassa tyhjentymässä-tässä vaiheessa pärjäsin vielä supistusten kanssa, käveltiin päästä päähän miehen kanssa aulaa-supistukset tulivat jo 5min. välein. Uutta käyrää odotellessa kivut yltyivät ja supistukset tuntuivat alavatsalla ja jaloissa kramppeina, lantio oli kuin tulessa. Pääsin käyrille ja auki 5cm, valmisteltiin synnytyssaliin. Saliin päästiin ja tässä vaiheessa sain ilokaasua joka auttoi pahempiin kipuihin, kätilö suositteli kivunlievitykseksi kohdunkaulan puudutetta ja siinä vaiheessa kävi kaikki, lääkäri hälytettiin paikalle, kalvot puhkaistiin ja puudutteet molemmille puolille, olin edelleen sen 5cm auki. Supistuksia tuli enää 2min välein, mies tsemppasi ja hengitti mukana kun otin kaasua. Ehdimme olla miehen kanssa huoneessa kahden sellaisen 3min kun painoin jo nappia, sanoin miehelle että ponnistuttaa ja kovaa-kätilö tuli paikalle samantein ja ihmettelikin että kerkesimme olla sen 3min. kahden ja jo ponnistuttaa. Tutki tilanteen ja täysin auki, hieman jäi kätilöllä suu auki tätä nopeasti 5cm-täyteen 10cm!
Mies vierelle, otti jalastani kantapäästä kiinni ja toisella jalalla painoin kätilöä kylkeen ja ponnistin. Väliliha leikattiin, en tuntenut mtn kipuja ja tasan 21min ja poika oli pihalla. Se oli nopeeta ja tehokasta tuumas kätilö! En sitä sano etteikö mtn tuntunut mutta sitä ns. "kipua" ei, kyllä karjahtelin ja ähisin mutta jaksoin tehokkaasti ponnistaa.
Pojalla lyhyt napanuora, jalkapohjat sinersivät mutta muuten täysin kunnossa! Ja keuhkot hyvässä hapessa :) Kyllä siinä itku tuli niin minulta, mieheltä ja myös pojalta. Maailman paras tunne kun sain pojan vihdoista viimein syliin ja siinä se katseli meitä ihmetellen!
Synnytyksestä jäi hyvä fiilis, en etukäteen jännittänyt enkä sen tosipaikan tullenkaan. Se auttoi, ainakin itse koen niin. Tikkejä laitettiin, se sattui enemmän kuin itse synnytys. Mutta kipu oli sen arvoista kun näin jälkeenpäin miettii!
Kaikki on sujunut hyvin, poika on virkeä ja rauhallinen. Äiti voi hyvin, pissaaminen ei kirvele ja muutenkin kävely on yhtä nopeeta kuin ennenkin. Eli toisin sanoen ihan kun ei olisi tikkejä ollenkaan. Pääsimme kotiin tänään ja tuolla se tuhisee sohvalla peittojen alla tyytyväisenä. Taidanpa liittyä seuraan ja herätellä hieman syömään <3
Maailman paras lahja, ihmistaimen...oma, niin pieni ja soma <3<3 Rakkaus on valtavaa mitä tällä hetkellä tunnemme. Ihmisen poika!
Kokonaiskesto 10 h 19 min, Vaihe 1: 9 h 49 min, Vaihe 2: 21 min Vaihe 3: 9min.
Kirjoittelen imetyksestä ja muustakin tuonne muihin kuhan kerkeen!
Pojat nukkuu, niin koitan pikaisesti kirjoittaa omani tänne...
Perjantai aamulle rv 41+2 oli varattu aika yliaikakontrolliin. Lääkäri käsikopelolla arvioi vauvan noin 4 kg ja ultralla tämä sai painoksi 3,7kg. Olin venyttäen kolmelle sormelle auki ja lääkäri oli ensin vähän sitä mieltä, ettei tänään vielä käynnistettäisi, koska omia supistuksia ei ole ja osasto on aika täysi, mutta synnytyssalit olisivat vapaana. Lääkäri suunnitteli, että jos tultaisiin maanantai aamuna uudestaan, jos siihen mennessä olisi omiakin supistuksia ilmaantunut.
Mutta toisen lääkärin kanssa he kuitenkin päättivät, että kokeillaan 6 tunnin tippa ja katsotaan, alkaako supistuksia tulemaan. Ja pistetään sitten kotiin, jos edistystä ei tapahdu.
Klo:10 laitettiin tippa ja kätilö kävi puolen tunnin välein nostamassa määrää. Supistuksia tuli silloin tällöin, mutta olivat vain kovettumia.
Klo: 13 kätilö kokeili kohdunsuun tilanteen, 4cm auki. Tippaa jatkettiin ja kuulemma lääkäri tulisi reilun tunnin päästä katsomaan mitä tehdään.
Klo: 14.45 iltavuoroon tullut kätilö ja lääkäri kävivät. Lääkäri teki vähän ronskimman sisätutkimuksen, edelleen 4cm auki, mitään edistystä ei ollut tapahtunut. Lääkäri tuumasi, että kokeillaan vielä ehkä tunti tai kaksi tippaa, sitten osastolle yöksi ja kokeillaan aamulla uudestaan, kun supistuksia ei ruvennut kuulumaan.
Tuntui niin turhalta maata siinä petillä, katsoa kelloa ja vain odottaa remmeissä ja tippaletkussa! Olisi vain pitänyt sanoa heti aamulla, että tullaan sitten maanantaina uudestaan, kun joutuu vielä osastolle jäämään yöksi...
Klo: 15.30 alkoikin sitten yllättäen supistelemaan ihan kunnolla. Parin minuutin välein tuli kunnon supistuksia ja olo alkoi olla vähän tukala jo.
Klo: 16.30-16.45 lääkäri kokeili kohdunsuun, 6cm auki. Pääsisinkin tänään synnyttämään! Lääkäri puhkaisi kalvot, jonka jälkeen supistukset olivat ihan kamalia! Lääkäri laittoi kohdunkaulan puudutteen.
Klo: 17.10 supistukset olivat ihan järkyttäviä ja pikku hiljaa alkoi tuntumaan, että pitäisi saada ponnistaa. Kohdunkaulan puudutteesta ei tuntunut olevan apua, kun loppu eteni niin vauhdilla. Kätilö meni hakemaan itselleen kaveria ponnistamista varten.
Klo: 17.15 Käskin mieheni painamaan soittokelloa, kun tuli hirveä ponnistamisen tarve ja kätilöä ei näkynyt. Kätilö tuli pian huoneeseen ja kokeili paikat ja sain luvan alkaa ponnistamaan.
Klo: 17.20 Vauva syntyi maailmaan. Vauvalla oli napanuora pään ja käden ympäri, eikä itkenyt ja kätilö kiikutti vauvan heti virkoamaan. Eivät edes kerenneet katsomaan kumpi tuli... Mutta äkkiä alkoi vauvan itkua kuulumaan, se oli poika. Kätilö sanoi, että oli viimeinen hetki käynnistää, kun vauva oli niin jumissa.
Pieni repeämä tuli alapäähän, kun edellisestä synnytyksestä muistona oleva arpikudos ei antanut periksi, niin sen lähelle joutui laittamaan 2-3 tikkiä.
Synnytyksen kesto 2 tuntia. Tipan laitosta 7,5 tuntia, niin vauva oli maailmassa.
Perjantai aamulle rv 41+2 oli varattu aika yliaikakontrolliin. Lääkäri käsikopelolla arvioi vauvan noin 4 kg ja ultralla tämä sai painoksi 3,7kg. Olin venyttäen kolmelle sormelle auki ja lääkäri oli ensin vähän sitä mieltä, ettei tänään vielä käynnistettäisi, koska omia supistuksia ei ole ja osasto on aika täysi, mutta synnytyssalit olisivat vapaana. Lääkäri suunnitteli, että jos tultaisiin maanantai aamuna uudestaan, jos siihen mennessä olisi omiakin supistuksia ilmaantunut.
Mutta toisen lääkärin kanssa he kuitenkin päättivät, että kokeillaan 6 tunnin tippa ja katsotaan, alkaako supistuksia tulemaan. Ja pistetään sitten kotiin, jos edistystä ei tapahdu.
Klo:10 laitettiin tippa ja kätilö kävi puolen tunnin välein nostamassa määrää. Supistuksia tuli silloin tällöin, mutta olivat vain kovettumia.
Klo: 13 kätilö kokeili kohdunsuun tilanteen, 4cm auki. Tippaa jatkettiin ja kuulemma lääkäri tulisi reilun tunnin päästä katsomaan mitä tehdään.
Klo: 14.45 iltavuoroon tullut kätilö ja lääkäri kävivät. Lääkäri teki vähän ronskimman sisätutkimuksen, edelleen 4cm auki, mitään edistystä ei ollut tapahtunut. Lääkäri tuumasi, että kokeillaan vielä ehkä tunti tai kaksi tippaa, sitten osastolle yöksi ja kokeillaan aamulla uudestaan, kun supistuksia ei ruvennut kuulumaan.
Tuntui niin turhalta maata siinä petillä, katsoa kelloa ja vain odottaa remmeissä ja tippaletkussa! Olisi vain pitänyt sanoa heti aamulla, että tullaan sitten maanantaina uudestaan, kun joutuu vielä osastolle jäämään yöksi...
Klo: 15.30 alkoikin sitten yllättäen supistelemaan ihan kunnolla. Parin minuutin välein tuli kunnon supistuksia ja olo alkoi olla vähän tukala jo.
Klo: 16.30-16.45 lääkäri kokeili kohdunsuun, 6cm auki. Pääsisinkin tänään synnyttämään! Lääkäri puhkaisi kalvot, jonka jälkeen supistukset olivat ihan kamalia! Lääkäri laittoi kohdunkaulan puudutteen.
Klo: 17.10 supistukset olivat ihan järkyttäviä ja pikku hiljaa alkoi tuntumaan, että pitäisi saada ponnistaa. Kohdunkaulan puudutteesta ei tuntunut olevan apua, kun loppu eteni niin vauhdilla. Kätilö meni hakemaan itselleen kaveria ponnistamista varten.
Klo: 17.15 Käskin mieheni painamaan soittokelloa, kun tuli hirveä ponnistamisen tarve ja kätilöä ei näkynyt. Kätilö tuli pian huoneeseen ja kokeili paikat ja sain luvan alkaa ponnistamaan.
Klo: 17.20 Vauva syntyi maailmaan. Vauvalla oli napanuora pään ja käden ympäri, eikä itkenyt ja kätilö kiikutti vauvan heti virkoamaan. Eivät edes kerenneet katsomaan kumpi tuli... Mutta äkkiä alkoi vauvan itkua kuulumaan, se oli poika. Kätilö sanoi, että oli viimeinen hetki käynnistää, kun vauva oli niin jumissa.
Pieni repeämä tuli alapäähän, kun edellisestä synnytyksestä muistona oleva arpikudos ei antanut periksi, niin sen lähelle joutui laittamaan 2-3 tikkiä.
Synnytyksen kesto 2 tuntia. Tipan laitosta 7,5 tuntia, niin vauva oli maailmassa.