Synnytys

P

pinkkitimantti82

Jostain jotain jo tietävä
miten paljon olette miettineet tulevaa synnytystä? Onhan sinne joulukuulle vielä paljonkin aikaa, mutta itse olen taas alkanut lukemaan synnytyksiin liittyviä juttuja. Ensimmäinen synnytys meni hyvin, mutta jotenkin tuntui ettei sairaalassa mitään selitetty synnytykseni kulusta eikä siis millään tavoin pidetty minua ajantasalla. En saanut myöskään tilaisuutta keskustella synnytyksestäni ennen kotiutumista ja se jäi vaivaamaan. Tähän tulevaan synnytykseen haluan valmistautua paremmin ja haluaisin olla  aktiivisempi koko synnytyksen ajan. Ensimmäinen synnytys oli kyllä hirveän pitkä. 23h 50min oltiin sairaalassa ja sitä ennen 14h kärvistelin kotona supistustusten kanssa, joten ei ihme jos voimat olivat vähissä enkä pystynyt olemaan enää kovin aktiivinen. Haluaisin nyt kuitenkin tehdä selkeän synnytyssuunnitelman, johon saisi laittaa kaikki toiveet esim. kivunlievityksestä. Ainahan voi joutua poikkeamaan suunnitelmista, mutta tällä kertaa olisi haaveena luomusynnytys, mikä jännittää jo jonkin verran. Välillä on olo, että vitsi kun pääsis jo synnyttämään mutta sitten toisaalta huokasen helpotuksesta, kun saa vielä valmistautua ihan rauhassa kaikkeen.
 
 
Mä oon jonkun verran miettinyt synnytystä ja oon kuunnellut kaikkien toverien tarinat mielenkiinnolla..ei varsinaisesti vielä jännitä, kun ajattelee, että siihenhän on niin kauan vielä aikaa. Täällä englannissa missä asustelen tulee telkkarissa ohjelma, missä näytetään kaikki sairaalassa tapahtuva synnytykseen liittyvä ja on ollut ihan mielenkiintosta seurata sitä..siinä periaatteessa näytetään kaikki muu paitsi intiimit paikat! Oon ajatellut ottaa kaikki kivunlievitykset mitä on tarjolla ja näin kaikki ystävätkin sanoo, että ota kaikki vaan mitä tarjotaan [:D] tosin en tiedä vielä niihin liittyvistä riskeistä mitään...et tarvii vielä tässä miettiä, et mihin päädytään. En tie, et miten täällä tehdään synnytys suunnittelua, vai tehdäänkö ollenkaan...
 
Minä mietin ainoastaan sitä, että miten ryminällä mahtaa tällä kertaa tulla... Kaikki synnytykseni ovat olleet nopeita ja tähän asti olen ollut sinänsä onnekas, että kolme kertaa olen ollut jo sairaalassa, kun synnytys on käynnistynyt - ainoastaan keskosen synnytyksen käynnistyessä olin kotona ja silloin onneksi ehdin sairaalaan 20 min ennen kuin tuo oli ulkona... Toivottavasti tälläkin kertaa olisin sairaalassa - esim. kolmonen tuli niin nopeasti, että en meinannut ehtiä osastolta saliin. Ja nelosen kohdalla taas kävi niin, että sanoin hieman supistelevan (supistuksia oli tullut n. 30 min ajan) ja kätilö kurkkasi tilanteen. Minä ajattelin, ettei varmasti vielä ole mitään tapahtunut - no kohdunsuu oli kuusi senttiä auki ja toinen reuna katoamassa kokonaan...

Kivunlievityksiä ja muita en edes kuvittele ehtiväni käyttämään. Vaikka olen neljä tenavaa jo ulos lykännyt niin ainoa kivunlievitys, jota olen koskaan kokeillut on ollut ilokaasu. Minulla se toimi hyvin sen aikaa, kun sitä tarvittiin... Mikä ei koskaan ole ollut pitkä aika...

Tässä vielä nuo ipanoiden synnytysten kestot ensimmäisistä säännöllisistä supistuksista syntymään:
1. (rv39+5) 2h
2. (rv31+1) 5h20min
3. (rv37+3) 3h
4. (rv37+0) 3h20min

Nyt olisikin taas tasatunnin vuoro... olisikohan sitten kokonaista 4h...

JOS niin sattuisi käymään, että säännöllisten supistusten alkaessa olen kotona niin se onkin sitten kiire soittaa heti ambulanssi - meiltä kun on sairaalaan 130km.
 
(Pakko oli tulla syyskuisista kommentoimaan tättärän postausta)

Sulla taitaa olla sitten rv 36 jälkeen telttamajoitusta sairaalan edessä tiedossa[;)][;)]..
Aikas nopeita on synnytykset olleet!
 
Ite sain aikalailla viime hetkillä sen epiduraalin. Kätilö tuli kysymään haluanko ja sanoin, että otetaan vaan en olis itse muistanut siinä tilassa koko epiduraalin mahdollisuutta. Kyllä se tunniksi vei kaiken kivun pois, mutta tuntu oudolta ponnistaa, kun ei edes millään meinannu tuntea niitä supistuksia enää eikä tienny koska ponnistaa. Ei siis epiduraalin takia tullu sellasta ponnistamisen tarvetta. En usko, että olisin tarvinnu koko puudutusta,kun ajattelee miten kauan kestin niitä kivuliaita suppareita. Olisin varmasti kestänyt loput n.2h ilman puudutustakin. Toisaalta mulla ei ole kokemusta ponnistamisesta ilman puudutusta....iiik. mun äiti on synnyttänyt kolme lasta ilman minkäänlaisia puudutuksia, että kai sitä vois kokeilla seuraavan kerran ihan luomuna. Kokeilin myös ilokaasua ja se oli ihan riittävä. Sitä en saanut ottaa enää ponnistusvaiheessa en tiedä kyllä miksi se kiellettiin. Ehkä aan siksi, että se olis ollu jo liikaa sitten se epiduraalin kanssa. Ja vielä siitä selkään pistämisestä...pakko myöntää, että se teki vähän häijyä,mutta pian koko keho alko turtumaan ja nukahdinkin hetkeksi :)
 
Sen verran olen ajatellut, että mitenhän kestän siinä synnytys lavetilla selkäni kanssa [:D]
Ei tosiaan tuo selällään olo ole mitenkään juhlaa.. Täytynee ottaa selvää mitä vaihtoehtoja tuossa omassa synnytyssairaalassa on.. Tai voihan se mahdollinen epiduraali vielä selkäkivunkin pois(?)

Noo, ei muutakun neuvolassa puheeksi :)
 
ei mullakaan kovin pitkä se ponnistusvaihe ollut itseasiassa se kesti 24min ja vaihdoin asentoa siinä kerran,kun kätilö ehdotti, että synnyttäisin kyljelleen kokeilin ja oli ihan tosi hankala asento ja sanoin, että joo kuule ei onnistu :) ja puoli-istuvassa oli sitten paljon luonnollisempi olo ponnistella. jostain syystä pelkään melkein enemmän sitä, että joutuisi keisarinleikkaukseen mieluummin ponnistaisin ihan ite,mutta tilanteen mukaanhan sitä on sitten mentävä,kun se aika joskus koittaa.
 
Kyllähän tuo synnytys on kävässyt pari kertaa mielessä.
Ensinnäkin oon miettinyt sitä että miten keho "muistaa" sen "rääkin", ja onko se 6 vuoden jälkeen jotenkin vaikeampaa yms.

Kaksi lasta olen pelkällä tahdonvoimalla ja hengitystekniikalla synnyttänyt.
Kummatkin on ollut suht nopeita tulemaan maailmaan.

Jokainen nainen itse tietää oman kipukynnyksen ja osaavat pyytää / vaatia itselleen sopivaa kivunlievennystä.
Ensisynnyttäjät saavat tietoa ihan varmasti neuvolasta, ja rohkeasti synnytyksestä kannattaa jo tässäkin vaiheessa jutella.
En tiedä mitenkä nykypäivänä on tapana, että käydäänkö sitä "tutustumassa" synnytyssairaalaan etukäteen ja pidetäänkö synnytsvalmennuksia lainkaan missään. Suosittelen kumpaakin vaihtoehtoa jos niitä on mahdollisuus hyödyntää.
Itse koin esikoista odottaessa erittäin tärkeäksi päästä käymään synnytyssairaalassa ja tutustua henkilökuntaa hieman etukäteen, vaikka eihän se takaa sitä että juuri ne kätilöt sattuisi omalle kohdalle synnytykseen.

Tällä kertaa tahtoisin viedä synnytyssaliin musiikkia ja rauhallisen ilmapiirin.
Siis jos kerkeen rauhoittumaan sinne saliin ennen kuin on käärö sylissä [:)].

Onko kukaan muu ajatellut viedä jotain omaa saliin?
 
hui en oo ees halunnu vielä mitettiä synnytystä. paitsi pakollisista syistä kun äitini on kertonu hänen synnytyksistä, kaikki 5 ollaan tuntu keisarinleikkauksella. mahtaakohan olla ittellä edessä keisarinleikkaus jos yhtään tulee omaan äitin. Hui. täytyy neuvolassa varmaan kerkustella asiasta ja eikö etukäteen muutenkin selvitetä pystyyky synnyttämään normaalisti vai ei??!!
meijän äiti ainaki sano että automaattisesti katotaan lantio jos on kauheen lyhyt niinku meijä kaikki suvun naiset. ite oon 155 cm pitkä.. oikee kunnon persjalkanen.. :D heh.

[:D]
 
äläkä rock^pejpe mitään, kun täälä vielä enempi persjalkanen, 149 cm pikkuakka. :D Synnytys kieltämättä pelottaa, onneksi kuitenkin löytyy vähän lantiota ja näin, etten ihan lauta ole.. äitini synnyttänyt 13 lasta ja on 156 cm pitkä ja pieni ollut hänkin.. joten enköhän minä tästä yhdestä pikkunyytistä selviä ainakin! :) :) Joskin on joutunut kyllä leikattavaksi useamman kerran..
Mutta jotenkin uskon, että se synnytys menee omalla painollaan.. :)
 
Synnytys on toistaiseksi ollut aika vähän mielessä, lähinnä pelottaa repeämiset. Onko muuten enemmän poikkeus vai sääntö, että tulee repeämiä? Kuvittelin, että valtaosalle tulee, mutta kun on lueskellut noita synnytystarinoita sieltä täältä niin todella monelle ei ole tullut mitään. En edes ole ihan varma miksi se tällä hetkellä eniten mietityttää, pelkäänköhän sitten niitä synnytyksen jälkeisiä kipuja vai mitä, en tiedä. Tällä hetkellä on myös sellainen fiilis, että kaikki kivunlievitykset ovat erittäin tervetulleita [:D] Kiinnostaa esimerkiksi ihan tosi paljon se laite-jonka-nimeä-en-nyt-muista, joka siis lähettää selkään jotain impulsseja, jotka sitten auttaa rentoutumaan. Kylpykin kiinnostaisi ja sitten toi synnytystuoli vai mikä se oli, joka tuolla TAYSissa on. Mutta katsellaan kuinka se mieli vielä muuttuu ja muotoutuu synnytyksen lähetessä.
 
Noista repeämisistä... Minulle on parissa synnytyksessä laitettu tikkejä (ensimmäisessä eniten, mutta lapsikin oli isompi kuin kukaan muista). Esim. neljännellä kerralla, jolloin synnytin toiseksi isokokoisimman lapseni ei tullut minkäänlaisia haavoja... Sen sijaan keskosen, joka sitten syntyessään tuli rytinällä (yhdellä ponnistuksella) jälkeen jouduttiin paikkaamaan hieman. Mitään isoja repeämiä ei koskaan ole tullut ja aina olen pystynyt päivän parin päästä kävelemään normaalisti. En usko, että pahat repeämiset ovat kovinkaan yleisiä - ne ovat vain juuri niitä kauhutarinoita, joilla mediat tykkäävät mässäillä.
 
Mä melko ylpeänä totean kysymykseen "paljonko olette miettineet synnytystä?" että en kyllä pätkän vertaa.
Siksi olen ylpeä itsestäni koska olen stressaan kaikkea uutta ja paljon. Ja jännitän jne, ja nyt tätä en kyllä yhtään.
Luulen tämän olevan siksi kun jo tämä raskaus on meille upea juttu, ja vaikeasti ollut saavutettavissa niin se synnytys on siinä niin mitätön seikka. KUNHAN NYT SAA SEN VAUVAN ULOS! Se on se mikä merkitsee mitään.
Ja olen kuullut aiemmin kauhu juttuja mutta en viitsi edes vaivaantua niistä koska jokainen meistä on erilainen, niin äiti kuin vauvakin. Että ihan turha kuunnella mitään muilta. Kaikki synnytykset on erilaisia!
 
mä kans oon yrittäny olla miettimättä koko synnytystä vielä, kun siihen on vielä niin kauan aikaa... ja kans kuullut jotain kertomuksia muutamilta kavereilta ja tutuilta, mutta ei mitään niin kamalaa, että se ois mua pelottanu lasten saamisesta kokonaan. ja tietääkseni ne kaikki vauvat on tähän mennessä ulos maailmaan tulleet, ei oo kukaan jäänyt sinne mahaan, että sen puoleen, mitäs se hermoilu etukäteen edes auttaa.

Ja juurikin niin ku Ang1 tuossa mainitsee: ollaan kaikki niin erilaisia, että eihän sitä oikein voi etukäteen tietää mitään![:)]
 
Tunnen monia äitejä ja äitejä joilla on monia lapsia ja kukaan ei ole sanonut että synnytykset olisivat samanlaisia. Ja että sitä olisi muka jotenkin viisaampi tms kun synnyttää uudestaan. Viiden lapsen äiti, työtoverini, kertoi tässä juuri että kyllä jokainen oli niin erilainen että aina sitä yhtä nöyränä meni sinne synnärille.
Yleensä kuulema eka kertalaiset pääsee sillä tavoin helpommalla ettei ole niitä hyviä tai huonoja kokemuksia alla, eli ei tosiaan mitään mitä oikeesti pelätä kun ei tiedä mitä tuleman pitää.
Olisiko siinä syy miksi monet pelkää, kun eivät tiedä?
Äiti mulle sanoi ne lauseet miksi ajattelen näin kun ajattelen (eli että en pelkää) : " Menisin koska tahansa synnyttään uudestaan. Kolme kertaa olen sen tehnyt ja siksi uudestaan kun palkinto on aina ollut niin ihana."
Ni. [:)]
 
no mä voin ylpeänä todeta, että en pelkää synnytystä haluan siitä vaan hienon ja kauniin kokemuksen niinkuin ekalla kerralla, mutta tällä kertaa haluan pari asiaa toisin, jotta ei jää hampaan koloon mitään mihin olisi voinut itse vaikuttaa. mä pidän synnytystä niin huikeena kokemuksena on se sitten minkälainen tahansa, että kyllä siihen haluaa valmistautua. Eihän ne urheilijatkaan mee kylmiltään mihinkään kisoihin : ) Tai itse en ainakaan mennyt kun vielä kisailin :)
 
Niin ja itellä se valmistautuminen on sitä, että pitää itsestään hyvää huolta, kuntoilee, syö monipuolisesti ja tekee kaikkea mistä pitää ja mikä rentouttaa. Ja kyllä ne vauvajuttujen lukemiset  ja kaikki vauvoihin liittyvä valmistaa siihen synnytykseenkin, joka kyllä mulle on tosi merkittävä juttu!! paras kokemus mulle on ensimmäisen lapsen syntymä ja kohta sitten tän toisen <3 Kaikki nöyrtyy, kun eka kova supistus tulee ja itseä ne supistukset rauhotti ihan hirveesti. Synnytyksen aikana oli ihanaa taputella omaa masua ja sanoa,että kohta me nähdään oma vauva :)
 
Mä olen miettinyt synnytystä kyllä paljonkin, mutta en pelkää sitä. Eniten pelkään, että me ei päästäiskään perhehuoneeseen ja joutuisin jäämään sairaalaan ilman miestä. Mä luotan, että kaikki menee hyvin synnytyksessä. Ihan varmasti sattuu ja paljon, mutta en mä kipua pelkää. Mulla on lähinnä ongelma todella korkea kipukynnys. Mä esim. olen muutaman kerran pyörtynyt migreenikohtauksessa kun kipu on yltynyt liian kovaksi, mutta en ole tajunnut sitä. Mä vaan jotenkin psyykkaan itseäni migreenissä ja "unohdan" kivun. Tai unohtaa on väärä sana, mutta mä hallitsen sitä kipua. Sitten kipu voikin salakavalasti ottaa vallan puskan takaa. Viimeksi migreenikohtauksessa taas mies löysi mut tajuttomana eteisen lattialta oksennukset vieressä...
 
Mulla ei synnytyksestä ole kokemusta mutta epiduraalin laittoivat selkäleikkauksen yhteydessä ja se jos mikä teki kipeää jo se pelkkä puudutus. Itkin ja kärsin siinä puudutus vaiheessa. En oo varma lähtikö multa taju siitä kivusta vai laittoivatko vaan lisää rauhottavaa suoneen, mutta sitä en kyllä enää ikinä halua kokea. [:(] Ja mielestäni oli nimenomaan epiduraali eikä spinaali mutta en ole ihan 100% varma. Hitosti se kyllä sattu.

Synnytystä oon kyllä pohtinut jonkin verran. Joskus pelkäsin tosi paljon ajatusta synnyttämisestä, mutta nyt kun se on muutaman kuukauden päästä konkreettisesti edessä, on ollut pakko tarttua härkää sarvista. Oon lukenut kokemuksia, niin hyviä kun huonojakin, kysellyt ja opiskellut ulkoa esim. synnytyksen eri vaiheet. :) Se kummasti helpottaa pelkoa kun tietää edes vähän mitä on tulossa ja osaa siihen varautua. Ajatuksena tällä hetkellä on ihan luonnollinen synnytys ilman kipulääkkeitä, mutta voi olla että mieli muuttuu matkan varrella. Onneksi on vielä aikaa pohtia. Normaalisti mulla on tosi korkea kipukynnys, mutta kun ei osaa yhtään aavistaa mitä on edessä niin ei voi pelkästään sen varaan kyllä jättää. Haluan kuitenkin että koko synnytys olisi miellyttävä kokemus, toisaalta en haluis olla tokkurassa lääkkeistä, mutta en taas kippurassa kivusta.
 
Itseasiassa mua inhottaa varmaan kaikkein eniten joutua sairaalaan ylipäänsä. Siis tietysti haluan, että synnytys on sairaalassa, jossa on asiaankuuluva ammattiosaaminen jne. mutta mulla on vaan kammo sairaalaan joutumisesta. Mä olen viettänyt 3 vuotta elämästäni sairaalassa potilaana ja ne ei todella olleet mun elämän 3 parasta vuotta... Jotenkin nyt on kokoajan sellainen tunne, että jos joutuu sairaalaan, joutuu taas jäämään sinne tyyliin 3 vuodeksi... Juu, eihän se näin tietenkään mene, mutta tunne mikä tunne. Helpottaa sentään se, että mun paras ystävä on synnytysosastolla lääkärinä siellä minne olen menossa. Tietenkään ei voi tietää onko hän silloin vuorossa, mutta eiköhän hänkin jossain kohtaa tule töihin ja ehtii tulla sitten vilkasemaan.
 
meemi:
mä en ole koskaan kans pitänyt sairaaloista,mutta synnytyksen takia sairaalaan joutuminen tai pääseminen on niin eri asia kuin jonkin vaikean sairauden tai esim. leikkauksen takia sairaalaan meneminen. Kyllä siitä selviää :) mä ajattelin hankkia sellasen "synnytä rentoutuneena" cd:n , jonka on kätilöt ja synnytyslääkärit yhdessä tehneet. Sitä myytiin ainakin joskus akateemisessa kirjakaupassa.Kaikenlaisia apukeinoja on saatavilla.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top