Synnytys

Ja jos ei sairaalassa vielä tunne tarvetta tai halua käydä läpi kokemuksia, niin luulisi, että niitä voi käydä jälkikäteenkin joko neuvolan kautta tai synnärillä. Ainakin toivon näin. Jokatapauksessa puiminen varmasti auttaa ettei synny traumoja tilanteesta! ja ihanaa että kaikki kuitenkin loppujen lopuksi hyvin ja pieni poika on paranemassa :)
 
Reonla: itse vastaavan tilanteen esikoisen synnytyksessä kokeneena suosittelen asuoiden puimista kunnolka läpi ettei jää traumoja, vaikka ton kakkosen odotusaikana puitiin esikoisen synnytystä läpi niin silti nyt täs viimeisessä raskaudessa nous vanhat tunteet ja pelot esiin taas.
 
Reonla, pikaista toipumista molemmille ja toivottavasti saat apua asian prosessointiin. :Heartred
 
Reonla olet kyllä aikamoinen sissi! Paljon jaksamisia sinne teille molemmille ja kuten moni aijemmin tässä sanonut niin käy asia jonkun kanssa lävitse. Onneksi olette kaikesta huolimatta suht terveinä.
 
Hui sentään ReOnLa! Onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Uskon että oli henkisesti rankka kokemus, ja voin sanoa että henkisesti myös tuo minun yllättävä keisarinleikkauskokemus oli todella rankka. En ole vieläkään toipunut siitä, vaikka aikaa kulunut pari kuukautta. Surettaa myös ihan kamalasti se, että en saanut kokea raskautta enkä synnytystä normaalisti. Mulla olisi ollut laskettu aika ollut tasan viikko sitten (12.1.), ja olisin kyllä halunnut elää koko raskauden normaalisti alusta loppuun asti, mutta nyt tuntuu siltä että minulta ryövättiin tuo kokemus. Vauva on tietenkin aivan ihana ja olen onnellinen äitiydestä ja huojentunut että kaikki on hyvin, ja olisinhan tosiaan voinut kuolla itsekin siihen raskausmyrkytykseen mikä minulle tuli. Kuitenkin harmittaa ja itkettää kun ajattelen miten asiat meni. Se oli rankka paikka ja traumaattista, enkä koe lainkaan synnyttäneeni, kun lapsi on vaan leikattu ulos minusta, enkä edes tiedä miltä oikeat supistukset tuntuvat. En tiedä millaista on olla synnytysosastolla missä lapsi on äidin vieressä ja myöskään imetysasiat eivät menneet oppikirjan mukaan eikä maidontulo ole juuri lisääntynyt. Edelleen koitan erilaisia konsteja saamieni ohjeiden perusteella maidontuotannon lisäämiseksi, mutta voipi olla että on tähän on tyydyttävä. Olen todella kateellinen niille, jotka saavat elää koko raskautensa normaalisti alusta loppuun kun itsellä tämmöinen kokemus.
 
PeanutMom onneksi teillä on fyysisesti kaikki hyvin, vaikka niinkuin itse sanoitkin, tilanne oli vakava. Toivottavasti saat kaiken avun henkisen puolen palautumista ja asian käsittelyä varten, ei varmasti ole helppoa. Kokemuksestasi pysähtyneenä kyllä tulee mietittyä pari kertaa ennenkuin edes aloittaa valittamisen yliaikaisuudesta tai muusta turhamaisuudesta jatkossa. Paljon jaksamisia teille ja kuitenkin paljon onnea vauvasta :)
 
Mulla alettiin käynnistää 14.1 cytoteceillä. Mitään ei tapahtunu ekana eikä toisena päivänä. Kolmantena päivänä illalla tuntu pientä vihlontaa joka voimistu yölllä. Lääkäri teki tarkastuksen klo 12.30 ja totesi et oon 4cm auki joten voidaan mennä kalvojen puhkaisuun. Hetkenpäästä siitä pääsin oksitosiinitipoille. Klo 18 aikaan edelleen 4cm auki ja kivut oli sitä luokkaa et tarttin epiduraalia. Tässä oli koko annos jo oksitosiinia mitä kätilö voi laittaa. Klo 22 lääkäri ilmoitti et jos klo 23 mennes ei oo tapahtunu edistystä nii sitte sektioon, koska ei voi koko yötä pitää käynnistykses, muuten kohtukaan ei jaksa jälkeenpäin supistella takas. Tällöin lääkäri laitto oksitosiinit nii isolle ku sai/viittii laittaa (en muista). Meni kivut taas siihen mallille et pyysin pikkuannosta epiduraalia klo 23.40. Lääkäri tarkasti ennen sitä ja sen sama 4cm joten mua lähettiin valmistaan sektioon. Menin ihan paniikkii, en ois halunnu sektioo ja olin ihan varma et edistystäki olis tapahtunu. Sektiossa tärisin törkeesti ja sen jälkeen. Eli tyttövauva synty 17.1 klo 23.47. Koin kans jäävän jostai paitsi ku en saanu alakautta kokee synnytystä. Nyt on hirveet kivut ku nousee istuun ja ylös ja kävelee. Turhauttaa myös ku "joutuu" oleen muiden avun varas. Ja jos tää kotonaki on tämmöstä... Ja sektios menetin tosi paljo verta sekä verenpaineet romahti mataliks. Huomenna verikokeita ja saa nähä laitetaanko tiputtaa verta.
Muuten kaikki meni ihan ok.
 
Nadam ja PeanutMom nuo yllätys ja suunnitellutkin sektiot on varmasti henkisesti tosi rankkoja ja fyysisesti myös! Toivottavasti saatte apua neuvolan kautta tms.. tarvittaessa asian käsittelyyn!! Voimahali täältä!!
 
Mun synnytys käynnistyi 12.1 joskus klo 16 epäsäännöllisin kivuttomin supistuksin. Koska mulla ei ennakoivia ollut ollut niin varoittelin miestä, että saattaa tulla lähtö. Tein normaalit kotihommat, ruuat ja lämmitin saunan. Seitsemän jälkeen oli jo säännöllisesti supistuksia 20-15 min välein, mies joutui lähteä töihin. Käytiin saunassa lasten kanssa ja tehtiin iltatoimet. Mies tuli töistä ja kävi vielä saunassa. Päästiin lähtemään keskussairaalaan vartin yli yhdeksän, matkaa 140 km, oltiin perillä 23. Matkalla oli jo 5 minsan välein supistukset, mutta ei ne hirveän kipeiltä tuntuneet. Sanoin miehelle, että ainakin puhun itteni osastolle. Noh, onneksi ei ollut suunnitelmia kivunlievitykseen. Olin 8 senttiä auki, eikä reunoja jäljellä. Ei lähtenyt mies kotiin,siihen jäi auto ampparipaikalle. Kauheeta kyytiä saliin, mutta vauva oli spinning baby eli mahtui pyörittämään päätään kanavassa. Kätilö puhkaisi kalvot, koska vedet oli tallella. Odoteltiin reilu puoli tuntia ja yritin ponnistamalla saada liikkeelle, mutta ei lähtenyt tulemaan vaikka oli luonnolliset hyvät poltot. Pikkusen ennen puolta yötä kätilö pyysi minut kylkimakuulle, toinen jalka reunan yli. Supistuksen tullessa kätilö heilutti lantiota ja "pakotti" vauvan oikeeseen suuntaan. Tämä sattu aivan hirveästi mutta Kolmannella kerralla kerkesi muutaman kerran liikuttaa niin tuli tarve ponnistaa. Ponnari kesti 8 minsaa, eikä minkäänlaista repeämää. Jälkkärit 7 minsaan, verenhukka 1100 ml. Jouduin tippaan, kunhan saivat ensin sen kanyylin laitettua, lääkärikin tökki 3:sti ennen kuin onnistui. Oltiin salissa miehen ja vauvan kanssa puoli kahteen, sitten lähti kotia. Oltiin osastolla vasta puoli 4. Synnytys oli kestoltaan 5h10 minsaa ja kivuistaan hyvin samanlainen kuin esikoiselta eli ei todellakaan paha! Onneksi lähdettiin vaikka vielä arvoin, että odotanko aamuun! Ois ollut kotisynnytys..
Harmi, että lapsiluku on niin täynnä, toi synnyttäminen on musta kuitenkin aika kivaa hommaa.. :wink
 
Ihanaa lukea MarikaK, että on tällaisia "nappisuoritus"-kokemuksiakin! Paljon onnea!
 
Mullahan kaikki alkoi perjantaina 22.1 iltamyöhään, supistelua enkö nukkunut hyvin yötä. Vetelin Panadolia naamaan, ei auttanut. Lauantaina (23.1) käytiin miehen äidin luona joka lyhensi miehen tukkaa. Siitä lähdettiin Itäkeskuksessa käymään, sielä parkkipaikalla sitten tunsin että jotain lirahti housuun ja juoksin vessan. Housuissa oli limatulppa! Sitä sitten irtosi koko loppupäivän, supistukset jatkui. Illalla lähdettiin käymään kätilöopistolla näytillä, olin 1,5h käyrillä ja auki 2cm ja kanavaa jäljellä.. Lähettivät kotiin vielä odottaa napakampia supistuksia, vaikka mulla oli silloin jo vaikeeta olla.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni kärsiessä ja yritin nukkua kivuissani ja vessassa juosten. Sunnuntaina sama homma jatku, sunnuntai ja maanantai välinen yö tuli ja ravasin vessassa myös silloin ja taisin 6 kertaa ainakin täyttää uudelleen vesipullon kuumalla vedellä jonka pistin mahaa vasten.

Maanantaina 25.1 aamulla klo 8 epäily lapsiveden menosta, tai epäilin että lirahtanut. Laitoin vessapaperia siteen päälle joka vahvisti mun epäilyt. Kärvistelin kivuissa ja polttelussa ja paineen tunteessa tonne klo 19 asti kun soitin kätilöopistolle etten pysty enään olemaan ja kerroin lapsivesien menosta tai epäilystä että sitä on tihkunu pitkin päivää. Hälytin miehen töistä kotiin ja lähdettiin synnärille, sielä oltiin klo 21 pintaan jolloin mulle tehtiin sisätutkimus. Olin 3 senttiä auki ja kanavaa ei ollu enään jäljellä samalla tehtiin se pikatesti lapsiveden menosta ja se testi näytti positiivista..

Mut laitettiin taas käyrille ja jonkun ajan päästä tultiin pistää kipupiikkiä kankkuun. Se sai mut oksentamaan vähintään 6 kertaa, heijailin jumppapallolla, kävelin käytävällä, ravasin vessassa, pidin lämpöpussia mahalla. Mikään ei tuntunut hyvältä, sanoin kätilölle etten tosiaan oo enään kotiin menossa. Mulle piti tuoda joku TENS -laite tai joku semmonen. Sitä ennen tehtiin sisätutkimus klo 23.30 ja olinkin jo 8 senttiä auki jolloin lähdettiinkin saliin.

Salissa sanoin haluavani kaiken mahdollisen kivunlievityksen, sain epiduraalin. Halusin myös kokeilla ilokaasua jota en sitten ikinä saanutkaan! Supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä jotka oli ihan helvetin kipeitä. Karjuin ja huusin kilpaa jonku toisen synnyttäjän kanssa. Mun kätilö siis juoksi toisessa synnytyksessä samaan aikaan, oltiin välillä kaksistaan salissa miehen kanssa.

Jossain kohtaa musta tuntui että supistukset laantui vaikka niitä tuli jatkuvasti käyrän mukaan. Laitettiin oksitosiini tippumaan. Ponnistamaan aloin n. Klo 02.40 ja poika syntyi 26.1 klo 03.10.

Säästyin repeämiltä, pieni nirhauma tuli joka paranee itsekseen. On kyllä alakerta vielä arka vaikka en revennyt ja synnytyksestä on nyt viikko.

Meidän poitsun verensokereita mitattiin pari kertaa päivässä synnärillä ja oltiin 2 päivää siellä. Ja tosiaan ruokavaliohoitoinen radi mulla oli, eikä poika painanut kuin 3605g ja 49cm pitkä sekä py 36cm

Verta menetin vaan 400ml..
 
Tässä mun synnytyskertomus. Viikolla 42 29.1.2016 perjantai- aamuna tulin käynnistykseen suoraan synnytyssaliin. Kohdunsuu oli tällöin auki 2 cm. Lääkäri päätti laittaa mut oksitosiiniitippaan supistusten aikaansaamiseksi. Seuraavat 6 tuntia olin siinä tipassa ja vauva sydänkäyrässä. En voinut liikkua kuin synnytyssängyn ja keinutuolin välillä. Vessaan pääsin.pari kertaa. Klo 12.00 sain ruuaksi sosetta. Mulla alkoi alaselkää supistamaan oksitosiinin vaikutuksesta.Klo 16.00 aikaan iltapäivällä lääkäri päätti puhkaista kalvot. Lapsivesi valui pois pikku hiljaa. Klo 18.00 mut laitettiin taas oksitosiinitippaan supistusten lisäämiseksi. Vauvan päähän laitettiin sydänantura.Oksitosiini sai aikaan kauheat alaselkäkivut. Kipuihin sain ilokaasua, jota hengitin aina,kun supisteli. Vauvan sydänkäyrässä oli jotain häikkää. Vauva ei sietänyt oksitosiinia. Joskus klo 23.00 aikoihin mulle tultiin sanomaan ettei oksitosiinia voi enää käyttää ja kohdunkaula ei ole auennut. Pakko on siis tehdä sektio. Sitten mut laitettiin siihen potilassängylle ja kärrättiin leikkaussaliin. Siellä siirrettiin leikkauspöydälle. Sain spinaalipuudutuksen ja epiduraalin. Mies sai tulla sinne leikkaussaliin mun seuraksi. Sanoin hänelle, että älä itke. Hän vaikutti ihan itkuiselta. 20 minuuttia ja vauva oli ulkona mahasta. Mies lähti vauvan perässä pois salista. Mua vielä kursittiin kokoon. Sitten kärrättiin heräämöön, jossa sain vauvan syliini. Mies oli saanut leikata napanuoran. Heräämössä sain happea, kun saturaationi oli ilmeisesti aika alhainen. Vauva sai pullosta maitoa heräämössä. Sitten mut vietiin osastolle ja mies passitettiin kotiin keskellä yötä. Synnytykseni loppui siis hyvin, vaikka päätös sektiosta olikin traumaattinen. Yritin esittää vahvaa keskustelemalla lääkäreitten kanssa leikkaussalissa, vaikka sisimmässäni pelkäsin itseni ja pojan puolesta.
 
Takaisin
Top