SYNNYTYS - suunnitelmia, kysymyksiä, pelkoja!!

satuvee

satuvee

Näppärä viestien naputtelija
mä päätin pistää pystyyn nyt synnytysketjun, koska itteäni ainakin se on jo alkanut jännittää, vaikka yksi kokemus synnyttämisestä jo onkin!!

tää vois olla sellanen alue jossa voi kertoa (tyhmiltäkin tuntuvista) peloistaan ja saada muilta apua, kysyä muiden kokemuksia synnytyksen etenemisestä, sektiosta tai alatiesynnytyksestä, kertoa millasen synnytyssuunnitelman ite on tehny..siis kaikkea peloista synnytysasentovaihtoehtojen ja kautta kivunlievitykseen!!
 
mä oon jo alkanu miettimään, miten sais ensinnäkin järjestettyä esikoisen hoidon, kun en tiedä yhtään mihin sen sais vietyä "yhtäkkiä". ilman miestä en halua sairaalaan lähtee. mummi ja pappa on luvannu tulla sitten oulusta viikoks auttelemaan, mutta mitä jos vauva syntyykin etuajassa, joku plan B pitäis olla..

sitten oon kanssa miettiny, mitä laittaisin synnytyssuunnitelmaan. tällästä tuli edelliseen kertaan perustuen:

- EPIDURAALI ja kaikki muut kivunlievityskeinot, kiitos!
- IMUKUPPI oikein mielellään käyttöön jos ei muuten onnistu.
- ei missään tapauksessa puoli-istuvaa asentoa, miel. polvinoja tai kylkiasento tms.
- kunnon ohjausta ponnistusvaiheessa, viimeksi ei tuntunut lainkaan ponnistamisen tarvetta/supistuksia, pelkkää kipua.
- kertokaa suoraan myös hätätilanteissa, missä mennään, esim. sydänäänten lasku, vauva ei etene ponnistuvaiheessa tms.

sairaalakassia en oo niin miettiny, kun ei sen lopultakaan niin väli ku mies voi hakee kaikkee..ja toivon että pääsis heti pois.
 

Itsekkinhän sitä on tullut pohdittua tuota synnärille menoa, kukapa sitä ei miettisi. :)

Toivoisin et tää synnytys olis nyt hieman nopeempi ku Juttiksen kans mut en nyt mitään syöksysynnytystäkään haluais.

Esikoisen eli Juttiksen kanshan homma meni nii et ekat supistukset (kipeät) alkoivat kahta vuorokautta ennen kuin tyttö oli maailmassa ja enhän mä sitten nukkunut koko aikana silmäystäkään. Kerkesinhän nukkua sitten huimat KOLME tuntia kahden vuorokauden valvomisen jälkeen ja sitten menikin samoilla silmillä iltaan saakka. Olo ei ollut kuin prinsessalla...

Tälläkin kertaa aikomuksena ottaa kaikki "herkut" eli lämpimästä suihkusta, lämpöpussiin ja keinutuoliin höystettynä ilokaasulla ja epiduraalilla. Bhuskoban (vai miten se nyt kirjotettiinkaan...) ei auttanut mulle mitään. (lihakseen pistettävä kipupiikki)

Nii ja mulla oli mahdollisuus käyttää myös akupunktiota joten jos vaan nytkin sitä tarjolla niin kyllä kiitos sillekkin. :)

Kuuluuhan se kipu toki synnytykseen mut ei musta tietenkään oo kivakaan kokemus jos olo on kuin sialla jota tapetaan. (tiedän kuullostaa raa´alta ilmaisulta xD)

Mä tahtoisin saada itse pukerrettua alateitse lapsen ilman apua mut jos alkaa oikeesti väsy painamaan ni imukupin apu sallittakoon.

Samaa mieltä olen satuvee:n kanssa, kuhan vaan sieltä sitten osastolta pääsis nopsaan pois, siellä kun oikein muuta lapsen hoidon ohella kuin oottaa ruokaa ja vahdata töllöä, ei vaan sovi mulle :)

Silleen itse en niin pelkää vaan ehkä enemmän mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan mitä tuleman pitää.

Sairaalakassiin otan itselle hieman herkkuja ja ristikkolehden varaan mukaan, tietty vaatteiden ja muiden vauvaromppeiden ohella... ja ainahan sitä voi kotoa tilata mitä mieleen tulee :)

 
Itse en oo aiemmin suonu oikein ajatuksia koko synnytykselle,
mutta nyt tietysti kun aletaan olemaan lähempänä niin alkaa mielessä
pyörimään..

Mitään mahdottomia pelkoja ei oo ollu, mutta jos joku on mietityttänyt,
niin se että meiltä kestää tunnin ajaa synnytyssairaalaan.. Vaikka tuskin
juuri tämä meidän vauva tulee syntymään minuutissa ekan supistuksen jälkeen,
mutta silti pelkään hieman etten halua synnyttää kotona tai autoon.. :D

Muuten en oo mitenkään sunnitellu, laukun sairaalaan ajattelin pakata sitten
kun äitiysloma alkaa, saa sitten tehdä listaa mitä kaikkea mukaan pitääpi ottaa..

Mä en henkilökohtaisesti ymmärrä toisten ehdotonta ajatusmaailmaa siitä
että lapsi pitää syntyä luomuna, ilman mitään kipuhelpotuksia,
toki jos se äidin omaan mielenrauhaan auttaa niin sitten, mutta en koe että
kyseistä lasta kovin kauheasti kiinnostaa onko äiti ottanut epiduraalin
vai ei jne.. Kipu kuuluu synnytykseen, sen tiedän vaikken ikinä ole synnyttänyt,
mutta synnytyksestä pitäis jäädä myös ihana, suloinen muisto uuden alusta,
eikä muisto kauheasta kivusta. Eihän ne kivunlievityksetkään toki kaikkea kipua
poista mutta kuitenkin..
Joskus vaan on jossakin pistänyt silmään kun toiset tuomitsee hirveen helposti
jos ei meinaa edes yrittää synnyttää luomuna.. O_o
Minä ainakin aion ottaa kaikki helpotukset kipuun mitä tarjolla on,
mutta jos niin on etten niitä jostakin syystä saa, niin sillä mennää mutta helpotusta mulle kiitos! :D
 
Ja tuli sellainen vielä mieleen, kun mua varoiteltiin alussa että
älä sitten missään nimessä mee lukemaan mitään netin kauhutarinoita
synnytyksestä jne.. No TIETTY eilen aloin täältä niitä lukemaan, mutta
oikiasti oon tyytyväinen että luin.
Toki siellä oli karmaiseviakin kohtaloita, mutta oli sitten niitä ihanan helpon
kuulosia.. ja kaikkea siltä välillä.

Jotenkin tunnen tietäväni asiasta enemmän kun luin niitä kertomuksia,
joten jos ei ihan mahdottoman herkkä ihminen ole, niin suosittelen kyllä lukemaa
ne läpi, niin huonot kun hyvätkin, itselleni se auttoi.
 
Kyllähän tämä mielessä on tottakai - kuitenkin kesän kohokohta tulee olemaan... :D
Mitään en hirveän valmiiksi halua suunnitella, kunhan nyt sairaalaan asti päästäis. Voisi olla stressikäyrä turhan korkeilla lukemilla, jos olisi kaiken suunnitellut valmiiksi, ja mikään ei sitten niin menisi...
Ylpeänä pystyn sanomaan, että kaiken mahdollisen kivunlievityksen haluaisin ottaa, esikoista synnyttäessä oli ensin amme, sitten ilokaasu ja lopuksi epiduraali(taisivat vielä kahteen kertaan ehtiä laittaa). Epiduraali oli jumalten tavaraa, koska en ollut supistusten takia saanut montaa tovia nukuttua, ja kun vaikutus alkoi - sammahdin heti. :D
Itse sain synnytettyä ihan perus puoli-istunnassa varsin sujuvasti. Tosin ensimmäiset ponnistukset hoidin seisaalteen roikkuen miekkosen kaulassa. Tämä lysti loppui lyhyeen, koska ei vaan yksinkertaisesti enää jalat kantanut, ja pelkäsin katkovani puolison niskan samalla...
Eli yleisesti ottaen haluaisin siinä mielessä samanlaista synnytystä, kuin esikoisen kanssa, että kaikki jää positiivisena mieleen. Mitään hirvittävää siis ei minun mielestä tapahtunut.

Sairaalakassiin tulee varmaan herkkuja, jotain luettavaa, vaatteeita ja pesuvehkeet. Ja kamera ilman muuta! Kuten moni muukin on sanonut - kotoa voi sitten tilata, jos jotain muuta tulee mieleen. Vauvalle vermeet tulee varmaan sitten turvakaukalon mukana kotiinlähtöpäivänä. :-)
 
Itselläkin ainoa asia, joka synnytykseen liittyen mietityttää, on esikoisen (ja koiran) hoitojärjestelyt. Olen päättänyt sitten kesällä vaan olla juhannuksesta eteenpäin kartalla siitä, kuka milloinkin on maisemissa ja kenet milloinkin voin hälyyttää meille kotiin. Varsinkin yöaikaan ja nopeasti tapahtuva lähtö hieman mietityttää, meillä kun on riskinä todella nopea, kun ensimmänenkin synnytys kesti vajaa 3,5 tuntia... tulin synnytysosastolle kello 19 paikat jo täysin auki, ponnistamaan aloin 19:25 ja neiti oli maailmassa 19:52. Ja kaikki vielä lisäks 36 + 0, eli neljä viikkoa ennen laskettua aikaa.

No, aika sitten näyttää, miten siitäkin taas selvitään. Viimeksi kaikki sujui tosi hyvin ja nopeasti, mulla meni ensinnäkin vedet ihan alkuun (11:30 samana päivänä), ja sen jälkeen sai rauhassa pakkailla ja hoitaa asioita ja sitten vasta lähteä sairaalaan, eikä silloinkaan vielä supistellut, eli synnytys ei ollut käynnissä. Toivoisin tulevankin synnytyksen käynnistyvän vesien menolla, vaikka se ehkä on harvinaisempaa kuitenkin.

Viimeksi pärjäsin ihan pelkällä ilokaasulla, ja tulevaan synnytkseen en ole sen kummempia toiveita tai suunnitelmia kivunlievityksen suhteen tehnyt. Viimeksi en olisi kerennyt edes mitään muuta saamaan tai edes kaipaamaan, mutta tilanne on varmasti toinen, jos synnytys kestää pidempään (mitä kyllä vahvasti epäilen, sillä äitinikin on ollut kaikkien kolmen kohdalla todella nopea). Toisaalta itselläni on myös melko korkea kipukynnys, joten eihän sitä tiedä, jos vaikka nytkin selvitään ilman sen suurempia lääkityksiä. Viimeksi en tarvinnut synnytyksen jälkeenkään mitään kipulääkettä, ainoa inhottava vaiva, joka synnytyksen jälkeen jäi pariksi viikoksi, oli mieletön kirvely aina pissalla käydessä. Ja tietty jälkivuoto, joka mun tapauksessa kesti muistaakseni yli kuus viikkoa...
 
Ai niin ja yks juttu mikä mulle oli sairaalassa tärkee, oli kannettava tietokone ja netti ;) Kun olin sairaalassa viikon ja tuo neiti enimmäkseen nukkui (mitä nyt kolmen tunnin välein piti herättää syömään ja punnita ja niin edelleen...). Mutta siis pointtina se, että oli kiva olla joku yhteys ulkomaailmaan sieltä omasta kuplasta, etenkin, kun en telkkarihuoneessa tai muissa yleisissä tiloissa tullut pörränneeksi... että voipi olla tämä kannettava siellä sairaalakassissa tälläkin kertaa ;)
 
Mulla kaksi nopeeta synnytystä takana. Ensimmäinen 3,5h ja toinen 2h. Eli tälläkin kertaa varaudun siihen että joudun lähtemään yksin taksilla synnyttämään, koska hoitaja ei kerkeä paikalla jos ei ole jo valmiiksi meillä. Mies on onneksi päässyt aina mukaan, saa nähdä miten nyt käy. Heti on lähdettävä kun kunnon supistukset alkavat ja vedet toivottavasti menevät sairaalassa, kuopuksen kanssa vedet puhkaistiin sairaalassa jonka jälkeen 3min ponnistuksen jälkeen tyttö syntyi =)
 
Synnytystä en ole vielä osannut pelätä enkä murehtia. Persoonana olen muutenkin vähän ressaavaa sorttia. Synnytyksistä olen kuullut kauhutarinoita, mutta myös onneksi niitä positiivisia asioita. Aina yrittää vaan muistaa että jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä se aivan varmasti tulee sattumaan jollakin asteikolla. Kivunlievityksen suhteen haluaisin mennä mahdollisimman luomuna. Eli lämmintä suihkua kotona, ja jos pääsee ammeeseen sairaalassa niin varmasti siellä killun ja lillun:) Ilokaasu on myös erittäin tervetullut tarvittaessa. Tilanteen muuttuessa ja kipujen ollessa mahdottomia niin sitten epiduraalia. Toivoisin saavani lapseni mahdollisimman pian syntymän jälkeen lähelleni syliin. Synnytyssuunnitelmaa varmasti lähempänä laskettua aikaa tulee mietittyä enemmän. Ensimmäisestä lapsesta kun on kyse, niin ei osaa ajatella mitä haluaisin tai tarvitsen ehdottomasti  synnytyksessä. Tärkeimpänä minulle oma puolisoni ja hänen tukensa:) <3
Sairaalakassiin varaisin omia lökövaatteita, tossut, hygieniatarvikkeet, herkkuja, ipod yms. Pikkuiselle myös omat vaatteet matkaan tietenkin. Hieman turhamaista ehkä ja myöhemmin karaistuvat varmasti pois, mutta meikkiä ja hiustenlaittotarvikkeet:) Lyhyet hiukset vaativat aina hieman laittamista, ettei ihan pystyssä sojota:)
 
berliininmunkki: ei se meikkaaminen tietty oikein ekana mielessä oo ku ei pysty ees käveleen, mut olinpa kiitollinen kun oli kamat mukana ja pysty laittautumaan ennen vierailuaikaa, kun otettiin kauheesti kuvia!! tuntu edes vähän ihmiseltä, kun muut tulee parhaimmat päällä..! eli kyl ne mukaan taidan pakata tälläkin kertaa vaik toivonki polikliinistä synnytystä :)

omia vaatteita mä en viittiny käyttää ollenkaan ku oli sen veren ja maidon ja hien kaa sellasta läträämistä..paitsi imetysliivejä.

oudoista hyödyllisistä kamoista: särkylääkkeet(!!) oli tarpeen, ku hoitajat anto vaan aina tietyn annostuksen, kahen tunnin välein buranaa ja panadolia vuorotellen yhden. ei tod riittäny mulle, ku olin tarttenu loppuraskaudessa niin paljon panadolia..otin salaa tarpeen mukaan lisää,  hähhäh!!

elisa083..oispa mullakin nopee tällä kertaa..eikä 3 vuorokautta supistuksia niinku viimeks..

noista synnytyksen jälkeisistä mahdollisista jutuista..miksei niistä kerrota mitään missään? mulle ei ainakaan kukaan kertonu..siis se jälkivuoto ja joka kerta pesu ja siteenvaihto ku pissalla käy, todella rasittavaa monta viikkoo. ois voinu olla vaan alasti koko ajan, vuorotellen ylä- ja alapää paljaana :D ja miten pahalta hiki haisee ku hormonit jyllää..ja ettei pystyny istumaan ees sohvalla viikkoon pariin (tikkien takia)..ja kohdun supistelu ihan ku menkat ois ollu, ku imettää! ja sit et aina ku alkaa imettää ni välittömästi ihan mieletön jano!!
 

Olen samaa mieltä et aika vähän puhutaan siit mitä synnytyksen jälkeen, jälkivuodosta niinkin mut muuten en oo paljoa informaatiota löytänyt.

Se hikoileminen on todellakin järkyttävää, suihkussa saapi laukata tuiki tiheään, hetken kerkee nauttii freesistä olosta mut jo taas iskee semmoinen "kuuma aalto" ja hiki taas huilaa. Mulla kuluikin synnytyksen jälkeen RUTKASTI deodoranttia kun ei heti halunnut haista aivan kauheelle. Kainalopesuja pitkin päivää. Tietty ei auttanut sekään kun esikoinen syntyi kesällä... ei oikein ollut paikkaa missä vilvoitella.

Ja mulla oli kasvot niiiiiin täynnä näppyjä kun päälle iskee semmoinen hormonimyrsky. Ajattelinkin silloin et eikö tää hormonihorviönä pyöriminen loppunutkaan synnärille.

Jälkvuoto oli kans aika haasteellista se kun kestää toisilla todella pitkään, itse kärsin 5 viikkoa jälkivuodosta ja kun se lopulla loppui niin huokaisin helpotuksesta... MUTTA sitä iloa ei kestänyt kuin viikon. Menkat palasivat taas kuvioon. Niitä sitten kesti reilun viikon. (normisti mulla kestää 6 päivää) Kyllähän sitä aatteli et vaippahousuja ollaan niin vauva ku mäkin. Toisilla sit menkat ei heti alakkaan vaan saattaa mennä vuosikin ettei niit tuu, mulla kyl alko kierto sen jälkeen normaalina, aina siihen päivään saakka kunnes raskauduin uudestaan.

Oletteko miettineet et miten jatkatte synnytyksen jälkeen ehkäisyä? Mulla vähän ollut mietintämyssyssä tällä kertaa kierukka tai hormonikapseli. Kuitenkin jos kaikki menee hyvin ja imetys pelaa niin hetihän ei saa pillereitä alkaa syömään tai muuta hormonaalista ehkäisyä mielellään hieman lykätään...

Täysimetyshän kyl toimii ehkäisykeinona mutta pitää muistaa et se ei oo sataprosenttisen varma.

Hirveen negatiiviselta kuullostaa toi mun teksti mut loppujen lopuksi vaikka sitä manaili et ei enää koskaan tee lasta, on jäänyt synnytyksestä hyvä kokemus ja kyllä tuosta jälkimainingeistaki selviää. Tuleva ei siis silleen pelota eikä hirvitä. Mikäli teillä on tullut hiemankaan pelkoa tai kysyttävää/pohdittavaa niin ottakaa asia neuvolassa puheeksi, siellä kuitenkin ammattihenkilö neuvomassa.

Toisien kertomuksiin ja kokemuksiin ei niin kauheesti kannata nojautua koska synnytys on yksilöllinen kokemus ja mun mielestä ei oo sitä oikeeta tai väärää synnytystapaa, vaan jokainen synnyttää annetuissa mahdollisuuksissa.

Toisilla synnytys voi olla helppo toisilla haasteellinen... joku taas ei halua avautua kokemuksestaan yhtään. Toinen haluaa synnyttää luomuna, toinen ajattelee et synnytyksen ei pidä olla kauheeta tuskaa.

Muistaa vain et äidillä ei tarvi kaikkea keretä tekemään vaan hyvä olla kaverina isin käsipari... tai joku muu auttamassa kotona. Siivoamiset/tiskaamiset ynnä muut kerkee kyl hoitaa sitten myöhemminkin vaan sillon pitää nauttia uudesta tulokkaasta ja muistaa myös itse levätä. Kuitenkin vauva-aika on niiiiin lyhyt et se menee siivillä. :)

Ottakaa selvää ihmeessä mitä mahdollisuuksia teidän synnytyssairaalassa on ja käykää tutustumassa synnärillä jos mahdollisuutta on. Ainakin Rovaniemellä LKS tarjoaa mahdollisuuden käydä tutustumassa äippäpoliin, synnäriin ja osastolle.

 
synnytys on kyl tosiaan niin yksilöllinen juttu.. mut nyt tokalla kertaa osaa vähän tota asentohommaa jo miettiä. ekalla kertaa kantsii vissiin vaan kokeilla mikä tuntuu hyvältä. munkin ois pitäny luottaa intuitioon, ja olla polvillaan, mut ku piti käyttää imukuppia!! (joka muuten oli aivan ihana kivuton helpotus ennakkoluuloista huolimatta, suosittelen :D).

supistuskipuihin kannattanee kans varata erilaisia apukeinoja, koska ei voi tietää tuntuuks ne itellä selässä vai mahassa, ja mikä auttaa just itselle. mulla toimi kivut samoin ku menkoissa, et alamahassa kipu, ja lämpö ja paine autto pitkään, siis lämpötyyny toimi, ja ulospäin puhaltaminen hitaasti, ja eteenpäin kumartuminen pöydän päälle.

jotain sellasta mä oon lukenu netistä, että lapsivesien kalvon puhkasu lisää kipuja, ne tuntuu eri tavalla sen jälkeen, tietääks joku tästä jotain tai onko kokemuksia?? mulla puhkastiin, sehän ei itessään tunnu miltään, mut tuntu et sitten ei enää erottanu supistuksia, vaan oli sellasta jatkuvaa kipua. samoin jos on virtsarakko täynnä ni kuulemma lisää kipua? mulla oli kyl kauhee pissahädän tunne synnytyksessä melkein loppuun asti, ens kerralla käyn KOKO ajan vessassa kunnes ne kieltää :D!!

joo ja siis mulla alko paljon pahempi hormonimylläkkä imetyksen takia ku raskauden. itkin aina ku napu teki jotain tai jos se itki (?!), ja hirveet adrenaliinit aina ku se itki ruokaa, siis ihan ku ois tulipalo ollu yölläki ku heräs. ja finnejä ihan hulluna. mutta ei se mitenkään kauheeta ollu, yllättävää vaan, miten tehokkaasti elimistö hoitaa asiat.

ehkäisy synnytyksen jälkeen: no ihan perus kortsumenetelmällä pakko varmaan alottaa, imetyksen tuoman suojan lisäks. ku ei se imetys riitä. suurimman osa aborteistahan tekee suomessakin pienten vauvojen äidit, ku ei se imetys tosiaan takaa mitään, vaik menkkoja ei ookaan. ja sitten varmaan jatkuu pillerit ku vauva on 6 kk->. tosin mulla on niin sairas pää, että nyt suunnittelen vielä kolmatta vauvaa, mistä mies on täysin eri mieltä..ja vieläpä niin että haluisin sen jo vuoden päästä synnytyksestä..TOIVOTTAVASTI tää on jotain raskaushormoonihulluutta.
 
Joo tosi vähän on koskaan mitään infoa noista synnytyksen jälkeisistä vaivoista, tai ees kaikista synnytykseen liittyvistä. Ne sitten iskee ikään kuin päin naamaa, ja siinä vaiheessa on vähän myöhästä enää tehä mitään asialle! :D

Itelläni synnytyksestä, vaikka se niin nopea olikin ja siinä mielessä aika raju, niin ainoana oikeastaan sellaisena negatiivisena asiana jäi mieleen se, kun kätilöt runnoi ja ruhjoi mahan päältä, että saivat istukan synymään. Se SATTUI enemmän kun koko synnytys yhteensä, ja varsinkin, kun neiti oli jo maailmassa ja olo muuten huojentunut, että nyt se on ohi, niin eipä ollutkaan. Ja tosiaan se jälkivuoto ei tuntunut loppuvan ikinä, yli kuusi viikkoa siteiden kanssa taistelua. Mut mä kuuluin niihin onnekkaisiin, joilla menkat alko vasta joskus 7 - 8 kk synnytyksestä, en muista enää tarkalleen. Se oli ihan mukavaa :)

Jälkisupistuksia mulla ei oikeestaan tullu, kohtu palautu ja supisteli jo synnytysalissa tosi hyvin sen istukan runnomisen jälkeen, onneksi. Imetykseen ei liittynyt siis sen puolesta mitään tuskaa, eikä muutenkaan. Rinnat ei kipeytyny ikinä, muuta kun sillon kun maito nousi ja ne oli kun mitkäkin silkkarit. Ja aina muutenkin, jos pääsi rinnat tai toinen rinta täyttymään liiaksi, niin se kipu oli aikamoinen. Ihan kun olis iso pyöree kivi rinnan sisällä. Mut muuten ei ollut mitään oneglmia tai kipua imettäessä.
 
Jälkisupistuksista: esikoisen syntymän jälkeen mulla ei ollut niitä ollenkaan. Mutta kuopuksen kanssa jälkisupistukset olivat niin kovia, että ilman buranaa en olisi pärjännyt. Onneksi supistukset jatkuivat kuitenkin vain sairaala ajan. Mutta tässäkin varmasti eroja, mutta itse yllätyin niiden voimakkuudesta.
 
Mua mietityttää sama asia kuin satuveetä eli mihin laittaa esikoinen hoitoon. Varmaan homma menee niin, että mikäli äkkilähtö sairaalaan tulee niin menen yksin ja mies tulee sitten perästä kun mun vanhemmat ovat selvinneet meille 3h ajomatkan jälkeen... Jos taas kotona pystyn olemaan mahdollisimman pitkään, niin aina parempi.

Itse synnytys mua ei huoleta tai pelota, ainakaan vielä. Mulla on takana onnistunut perätilasynnytys alateitse rv38+1 joka käynnistyi itsestään lapsivedenmenolla. Silloin tuli äkkilähtö sairaalaan, joten saapi nähdä miten tämän toisen pienokaisen kanssa käy :)
 

Mun ei tarvitse hoitojärjestelyistä esikoisen kohdalla miettiä kun menen synnärille yksin.

Mä tahdon sen kokea itsekseni enkä koe tarvitsevani siihen ketään läheistä ympärilleni vaan haluan olla tunteideni vietävissä ihan yksin ja saan keskittyä vain ja ainoastaan itseeni. Kuitenkin siinä on henkilökunta ympärillä joten en pelkää jäädä sinne. Olen ilmeisesti semmoinen erakko. :DD

Tietty jos jotain menee pieleen tai muuten tulee kommervenkkiä niin sitten saapi ukkokin tulla tueksi. Muita en halua sinne. Mummo tulee sitten varmaan Juttista hoitamaan siinä vaiheessa.

Esikoisen kanssakin kävi näin: Lähdimme yöllä sairaalaan synnärille mutta synnytystäni ei katsottu käynnistyneeksi vaan minut siirrettiin tarkkailuhuoneeseen minne ei omaiset saaneet yöaikaan jäädä siksi että sinne saattaa joku muu tulla myös odottamaan vuoroansa. Mieheni joutui siis lähteä ajamaan takaisin kotiin jonne matkaa reilu sata kilometriä kun ei siihen aikaan vuorokaudesta kukaan tuttukaan vastannut.

Senkin aikaa mitä mieheni oli kanssani synnärillä hän oli levoton ja pörräsi kuin paarma ja tartutti siten levottomuuden minuun. Hän sitten puhelimessa myönsikin ettei hän pysty katsomaan ja seuraamaan kun muhun käy niin kipeetä. (taisipa tihrauttaa siinä muutaman kyyneleenki)

No ei se musta kauheelle tuntunut vaikka mieheni siis ei pystynyt olemaan tukenani, vaan oikeastaan se oli helpotus ja mun mielestä oli rohkeempaa tunnustaa se et ei pysty kuin et väkisin olisi sitten siihen tullut pyörimään ja aihettamaan levottomuutta ja ei se hänestä tee ollenkaan vähemmän isää lapsilleni vaikka ei olekkaan näkemässä kun lapsi "pullahtaa" maailmaan.

Mikäli siis synnytys mulla käynnistyy niin perheeni vie minut yhteistuumin mutta jos yöaikaan tai tulee muuten kiire lähtö menen sitten ambulanssilla.

 
Hoitojärjestelyistä ei mun tarvitse olla huolissaan, äitini otti kesäloman mun lasketun ajan liepeille, ja matkaa äidin luokse on n.1-2km... Eli aika lyhyellä varoitusajalla pääsee mamma katsomaan esikoista. Tarvittaessa myös naapuri voi vahtia, mikäli tulee äkkilähtö tms, että ei heti vaikka äiti pääsekään. (Naapurilla itsellä neljä lasta, joten eiköhän esikoisenkin kanssa hetkosen pärjää, ja on tuttu kasvo pikkuneidille...)

Sairaalamatka taittuu nopeasti, matkaa tästä Jorviin on 2-3km. Eli tarvittaessa vaikka taksilla, jos oma auto ei ole yhteistyöhaluinen... :D

Synnytykseen haluan puolison ehdottomasti mukaan. Mulle on tärkeää, että jaan sen hetken hänen kanssaan. Esikoisen synnytyksessäkin oli orpo olo jo siitä, kun hän kävi ulkosalla/kahviossa tms pyörähtämässä. (Kumminkin 15h ähersin esikoista maailmaan, niin onpa kumma, jos ei jaksanut 24/7 salissa mun kanssa istua...) Puolisolla on minuun rauhoittava vaikutus, älyttömän hyvä sietokyky hänellä oli, yllätyin kyllä. Kerran vain ärräpään hänelle päästin, kun rupesi sepostamaan jotain hengittelystä ponnistusvaiheessa. Rupesi vielä kätilön kanssa siivoamaan synnytyksen jälkeisiä sotkuja, huhhuh :D (Taisi vaan olla pasmat sekaisin hänellä, että piti jotain touhuta...)
Yöksi hän kyllä kotiin saa mennä, perhehuonetta en halua. Yöt haluan olla kahden pienokaisen kanssa, ja tutustua rauhassa. :-)

Jälkisupistuksia mulla ei montaa ollut, kaikki sain kyllä kärsittyä sairaalassa sen parin päivän aikana. Yleensä imettäessä vatsaa puristi.

Ehkäisy synnytyksen jälkeen hoidetaan yksinkertaisesti kondomeilla. Vähän myöhemmin voi ruveta pillereitä harkitsemaan, jopa ehkä kierukkaakin, tiedä sitten vielä...

Vielä sairaalaan mukaan pakattavaista tavaroista sen verran, että ei kyllä vähääkään huvittanut pitää omia vaatteita, jopa ne hirveät verkkokalsarit oli niiden tikkien kanssa paras vaihtoehto. Ei saanut vaatteet yhtään puristaa, muutenkin oli elokuun lopulla tunkkainen olo, ja kokoajan sitä kolttua olin vaihtamassa hien, maidon tai jälkivuodon takia.

Tuleva koettelemus ei yhtään pelota, lähempänä saattaa toki hieman jännittää. :-)
 
Juu omilla vaatteilla en minäkään sairaalassa mitään tehnyt (paitsi liiveillä). Ei tosiaan huvita omia vaatteita sotkea, kun sairaalavaatteet on niin helppo vaan heivata sinne pyykkiin ja ottaa kaapista uutta tilalle. Liekö sellaiset verimäärät mitä mullakin niille vaatteille ekoina päivinä välillä ilmaantu ees lähtis omilla konsteilla pyykissä pois, varsinkin kun niitä likaisia vaatteita saisi siellä ensin säilytellä ennen kun kotiin pääsee pyykkäämään... ja tosiaan, sairaalavaatteet on pop siinä tilanteessa, kun ei haluu että mikään ahdistaa mistään suunnasta. Ja omiin pikkareihin ei sellasta sidemäärää sais ees mahtumaan, mitä siihen jälkivuotoon joutu käyttämään, joten ne verkkopöksyt on kyllä siihen tarkotukseen just hyvät... :D :D Huh, sitä odotellessa.

Mut jotain meikkejä ja omat shampoot yms. on ihan kiva olla, ettei oo ihan variksenpelättimen näkönen aina vierailuaikaan :D Että vaikka nyt ei oo ensimmäisenä oma ulkonäkö ehkä just synnytyksen jälkeen mielessä, niin on se ihan kiva sit jo siinä vaiheessa näyttää ihmiseltä. Niin ja ladyshaver on kanssa ihan kiva olla mukana niin pääsee heti sairaalassa karsimaan sitä alakertaa kun ei sinne loppuraskaudesta kauheesti enää nää... :D :D :D

Nää on näitä turhamaiselta kuulostavia juttuja, mut kyl ne vaan kummasti virkistää oloa siellä sitten... :D
 
pikku hiljaa täälläkin aletaan miettimään miten toimitaan kun kesä koittaa. Aikaisemmat lapset syntyneet ajallaan noin niikkoa ennen laskettua aikaa. Asuin silloin 5km TAYS:sta. Nyt tilanne vähän eri. eli vaikka synnytys meni ajallisesti ihan ok. ei mitään maratoonia mutta ei pikanakaan. muistaakseni noin 7h esikoinen ja saman verran meni toisenkin kanssa. Olin tosin ennakoivien supistusten sulattelun jäljiltä hyvin pehmee ja auki jo ennenkuin varsinainen synnytys käynnistyi ja eteni omaan tahtiinsa. Nyt matkaa Rovaniemelle tulee kotoa 350km. että silleen.. eli noin 4,5 h pitää jaksaa autossa, ambulanssissa...jiisus. Itseäni helpotti tosi paljon kun sain touhuta ja olla liikkeellä, lämpimässä suihkussa ja keinua. nyt on hieman eri kuviot. Jos tietäisi varmuudella että kaikki menee niin kuin pitääkin, niiin pyytäisin vain kätilön kotiin ja synnyttäisin kotona. Kestän kivut kyllä ja siihen vaan asennoituisi sitten niin, kotona omassa ympäristössä olisi kuiten kotikentällä ja aivan ihana synnyttää. Vaan nykyään niin harvinasta ja toisaalta jos jotakin tulisi eteen ja vaavi tai itse olisi vaarassa menehtyä niin välimatka on sairaalaan älytön. Joten Plan B) pitäisiköhän sitä mennä notkuilemaan RV:sta 38 jo Roin liepeille..välttääkseen tuon autossa köröttelyn supistusten kanssa. Etenkin kun tiedän, että supistukseni on sekä selässä että vatsalla, niin ole siinä sitten istuen vöissä tai paareillla paikallaan. ärh!Jos taas vähän väliä kävelllä kikkailen maantien vartta niin se edistää synnytystä + hidastaa matkan tekoa. Taidan päätyä PlanB vaihtoehtoon. :D)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top