Synnytykset, menneet ja tulevat, yleistä keskustelua

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Maajo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla rupes tuleen suppareita 10 minuutin välein rv 39+0 ja sitä kestikin sitten vuorokauden. Siinä vaiheessa mentiin päivystykseen hakeen kipulääkettä, kun ellut nukkunut per yhtään. Olin vaan sentin auki ja supparitkin siedettävissä joten lääkkeet käteen saatua lähettiin takas kotio. Jo pihassa tulikin eka oikeesti kipee suppari mut halusin kotiin nukkumaan kun lääkettäkin oli. Neljä tuntia kärvistelin kotona (todellakaan nukkunu, ne tabut auttanu yhtään tossa vaiheessa!!!:hilarious:) ennenko palattiin takas kättärille. Sitte olinki jo seitsemän senttiä auki ja kätilö ihmetteli mitä me kotona noin pitkään oltiin. Kalvot puhkastiin heti alkuun kun ei ollut vielä itsestään tapahtunu.

Mulla ei mahanpäälis antureillä sikiön syke kuulunu eikä supparit tullu tasasesti käyrille, joten kaikki anturit kiinnitettiin suoraan lapsen päähän, enkä näin ollen päässy sängystä ku parimetriä jalotteleen (kaikki oli kyllä kunnossa, tyttö vaan liikku mahassa niin paljon ettei anturit saaneet tasasia lukuja). Synnärillä olinkin sitten yövuoron loppuun, koko aamuvuoron (muuten täysin auki mutta sieltä ei yks reuna suostunut lähtemään pois) ja vasta päivävuoron tultua sain luvan ponnistaa (siinä oltiinkin jo rv 39+2). Ponnistus kesti muuten niin helkutan pitkän synnytyksen jälkeen ruhtinaalliset 13 minuuttia ja kyljeltään ponnistin. Ei tullu kuulemma ku pari nirhaumaa eli ei tikkejä tai mitään. Epiä sain heti siitä asti ku sinne mentiin. Minä totesin ettei ilokaasu minulle sovi.

Epämiellyttävintä oli, kun sikiöpussista/istukasta jäi joku suikero sisään ja sitä halusivat heti ronkkia synnytyksen perään (lapsen isä oli pesemässä ja mitailemassa vauvaa), ettei pääse tulehtumaan. Onneks laittoivat puuduttavaa suihketta hetken jupistuani kipuja, ni saivat senkin sieltä kaivettua.

Ei jääny traumoja, meni ihan ok. Silti uus yritys jännittää niin pirusti:joyful:

Maito nous heti synnärillä ja sitä tuli koko 6kk imetysajan niin paljon, että olisin voinut ruveta maidon luovuttajaksi jos olisin moisesta ajoissa kuullut (tyttö päätsi itse vieroittaa itsensä tissistä tuollloin). Ainut oli, että minulla hurjat suihkutissit, joten harsoja meni monta aina kun julkisilla paikoilla imetin, kun muuten oli kaikki vaatteet märät:wideyed:
 
Siiseliini: samoin meidän esikoinen on kasvanu +1 pituuskäyrällä ja -1 painokäyrällä, oli vauvana pitkä ja hoikka poika kun taas junnu kasvoi niin pituuden kun painon suhteen 0-käyrällä, minä kanssa sain kuulla paljon esikoisen aikaan kommentteja imettämättömyydestä ja pahin olin anopin kommentti "onpa uuden aikaista" kun näki pullon, no pakkohan sitä pullosta oli antaa kun ei poikaa tissille saatu, junnun aikaan taas kun avauduin omista tuntemuksista sain vaan kannustavia kommenteja ettei oo pakko imettää joten hyvillä mielin siirryin pulloruokintaan.
 
Mun isä heitti parhaimman kommentin, kun ekan kerran tulivat lapsenlastaan meille kattomaan ja aloin lämmittämään mikrossa korviketta, niin sanoi "eihän sitä siellä voi lämmittää, kun tulee säteilyä". Sanoin takas, että ei mirkoja myytäisi jos niiden käyttö olisi hengenvaarallista :D Kerrankin osasin sille lohkasta takas eikä sen jälkeen asiasta maininnu xD
 
Bettie, liikkeet tuntu harvemmin, joten kävin tarkistuksessa. Tällöin huomattiin että vauvan sykkeet on aivan liian korkeella. Niin jouduinki siitä suoraa käynnistykseen. Piti olla koko ajan käyrät, paitsi ekana yönä sain nukkua hetken ilman. Täyty seurata koko ajan palautuuko ne sykkeet missää vaiheessa normaalitasolle, jos ois ollu liian pitkiä putkia, niin oltas leikattu heti (oli siis välillä useampia tuntejaki 240+). Tais olla lääkäreilleki vieraampi tilanne, ku konsultoi Tampereelta muutamaan kertaan. Sain syntymän jälkeen antaa suukon ja mitat kävivät ottaa, sit vauva vietii seurantaan lastenosastolle. Oli sielä muistaakseni reilun vuorokauen. Mut onneks sykkeet tasottu saman tien ku synty :)
Ps. Onneksi synnärillä tais olla tyhjää ja oltii semmosessa kammarissa ennen synnytyssalia. Sielä oli siis parisänky, telkkari, omat jääkaapit jne, niin mies sai koisia sielä vieressä :)

Maajo, no onpa kiva! Meillä ei puhuttu mitää langattomista vaihtoehoista :D
 
Mulla synty poika rv 40+3 ja on nyt 9kk ikäinen. Päällisin puolin tosi hyvä kokemus synnytyksestä, tai ainakin ponnistusvaiheesta. Poika oli vähän alle kolmekiloinen ja tarjonta hyvä, joten siinä ei mennyt kuin 15 min kun poika oli ulkona kun vihdoin pääsin siihen vaiheeseen. Siinä mielessä tosi hyvä kokemus kun ponnistusvaihe oli niin nopeasti ohi. Tietysti sattui ja epiduraalin vaikutus oli varmaan vähäistä enää siinä vaiheessa, mutta sen kivun kesti kun huusi. Parasta siinä vaiheessa oli se tunne että pystyi tekemään jotain sen homman etenemiseksi, että kun ponnisti niin se pää tosiaan liikkui. Kaikki yllättyivät kun vauva tulikin sitten niin äkkiä. Kätilökin taisi odottaa pitkää operaatiota, kun siihen mennessä kaikki oli kestänyt TOSI kauan, lähetti ensin avustajan pois, mutta soittikin heti perään että tulekin takaisin. :D

Avautumisvaihe oli sitten yhtä helvettiä: Poika syntyi keskiviikkona, mutta jo sunnuntai-iltana alkoivat supistukset, harvakseltaan ja melko lievinä, mutta nukkuminen oli huonoa. Supistukset vahvistuivat maanantaina iltaa kohden, jolloin teki jo kipeetä. Lämmitin saunaa ja koitin kestää, mutta kipeitä supistuksia tuli 3 min välein. Lähettiin käymään synnärillä: 1cm auki, takaisin kotiin. Valvoin koko yön kivusta kiemurrellen ja tiistai aamulla synnärille: 1cm auki, aloin olla jo ihan poikki, sain kipulääkettä (jonka oksensin supistuksen tullen pois) ja nukuin pari tuntia synnytyssalissa, sitten kotiin takaisin. Kotona sain migreenin ja päivä meni oksennellessa, yrittäessä nukkua ja aina supistuksen tullen oli pakko pompata ylös kun koski. Illalla aloin olla jo todella poikki, soitin synnärille ja kysyin neuvoa. Sain ottaa vielä lisäannoksen panadolia, mutta eihän se muuhun auttanut kun meneillään olevaan flunssaan.

Tiistai-keskiviikkona yönä klo 2 en jaksanut enää valvoa ja kärvistellä, meinasin itse ajaa sairaalaan ja antaa miehen nukkua kotona. Mies halusi lähteä kuitenkin mukaan. Sairaalaan tullessa olin 4 cm auki. Olin vuorokauden tuskan jälkeen avautunut vain 3 cm. Toisaalta se masensi, mutta hyvä puoli siinä oli että päästiin synnytyssaliin ja tarkoituksena oli, ettei lähdetä sieltä ennen kuin vauva on syntynyt. Vauva syntyi sitten keskiviikkona klo 14:30, eli salissakin olimme 12h ja sain supistuksia vahvistavaa tippaa. Epiduraalin sain aamulla klo 9 ja lisäannoksen klo 11.

Kokonaisuudessaan tuo operaatio kesti hiton kauan. Toivon, että tällä kerta avautuminen ei olisi noin hidasta ja uuvuttavaa. Onko muilla toisen synnytys ollut selvästi nopeampi kuin esikoisen synnytys? En kyllä odota vieläkään mitään syöksysynnytystä, vaikka mieluummin synnyttäisin nopeasti kuin hitaasti.
 
Mulla se avautuminen sinne neljää senttii kesti molemmissa melkein vuorokauden, mut vast siitä 4cm:st laskettii synnytys käynnistyneeks. Siitä katsottuna toinen oli esikkoa selvästi nopeampi. Yleensähä se niin meneekin että toinen on ekaa nopeampi. Mut sitte jos se toinen onki esim.virheasennos tms. niin se voiki olla paljon hitaampi.
 
Tuli mieleen tuosta mun synnytyksestä se epäonnistunut epiduraalin laitto. Voisiko joku sanoa jolle on laitettu, että tuliko teille sellasta tunnetta että jalat sätkähtää väkisellä sillä hetkellä kun neulaa ängettiin selkään? En vaan mahtanut mitään sille että jalat heilahti joka kerta kun lääkäri yritti pistää ja jäi aikalailla paskan maku suuhun kun kätilö vaan popotti että pitää olla liikkumatta tai ei muuten tule mitään. Tuli vaan fiilis että änkiköhän se sitä neulaa ees oikeeseen kohtaan.
 
Lara, mulle se lääkäri sano jopa kun se laitto epiduraalii et jalat tulee sätkähtää. Ja niin ne sätkähti. Se laitetaa ilmeisesti nii lähelle jotai hermoa et se vaikuttaa toho tahattomaan liikkeeseen.
 
Esikkoa synnyttäessä sain epiduraalin, mut ei mitää muistikuvaa jaloista. Olin niin kipeä ja jännittyny silloin, ja varmaa jossai muissa maailmoissa:rolleyes:
 
Mulle ei sanonu kyllä mitään että jalat heilahtaa. Olis kyllä pitänyt sitten jos kerta ties että niin käy.
 
Mielestäni raskaudessa ja synnytyksessä ajatellaan ihan liikaa kipua.. se vaan nyt kuuluu siihen. Omalla kohdalla ei tullu traumoja vaikka synnytys oli vaikea ja puudutus ehti loppua ennen ponnistusta ja väliliha leikattiin yms. Kaikki se tuska kuitenkin unohtuu sillä sekunnilla kun saat sen pienen ihmeen syliin. Eikä niitä asioita kannata jäädä vatvomaan. Toivon että seuraavassa synnytyksessä selviäisin ilman puudutteita.
 
Se on totta et kipua sietää ihan erilailla, kun siihen suhtautuu avoimemmin. Ekassa synnytyksessä pelkäsin kipua kamalasti ja pienikin supistus tuntui pahalta. Seuraavalla kerralla otin huomattavasti rennommin ja en pelänny enää sitä kipua ja kestinkin sen sitte paljon paremmin :)
 
Mulle epiä laittaessa sanottiin, että jalat tai varsinkin toinen voi vähän sätkähtää. No toinen jalka tosiaan "vähän sätkähti". Sätkähdys nimittäin potkas koko jalan suoraks ja lääkärikin totes et oho, olipa vahva. Onneks mies oli ylempänä pitämässä käsistä kiinni ni en häntä monottanu:joyful:

Minä en pelännyt kipua mutta siinä vaiheessa kun olin 7cm auki niin kivut olivat aivan törkykovat ja ilman epiä en koko hommasta halunnut edes haaveilla. Ei minulle silti jäänyt mitään traumoja ja olen valmis uuteen yritykseen. Ja uudella kerralla kattellaan miten menee, ei minulla esikon kanssakaan mitään suunnitelmaa ollut. Kaikki kävi niin kuin kävi.
 
Mulla molemmat käynnistetty, esikoinen lääkkeillä kun ei kohdunkaula/-suu ollut yhtään kypsä. Viikkoja 40+2 siinä vaiheessa.tyttö synty sit kiireellisellä sektiolla kahden päivän päästä kun ei 2,5h ponnistamisen ja kolmen imukuppi vedon jälkeen halunnut liikkua mihinkään. Päänahka vain venyi ja tytölle jäiki sit melkonen rupi päähän kun oli mennyt iho vähän rikki. Tiesin ite koko ajan et leikkuriin lopulta mennään ja jouduin varalta olla syömättä että jos..ja ihan järkky olo kun ei saanu ku vedellä suuta purskutella. Se synnytys meni ihan lääketokkurassa ja myös sen jälkeinen aika. Pari päivää meni tajuta et hei tuo on mun vauva, joka tossa sängyssä on :D vähän jäi paha maku kun ei sit imetystään onnistunut kun tyttö sai ekan päivän vaan pulloa kun mä olin paikattavana ja heräämössä. Eikä keltaisuuden vuoksi pysynyt hereillä tissillä. Mut poika käynnistettiin pallongilla rv 38 tasan ja oli paljon luonnollisemmat supistukset kun ne välillä loppuikin ennen ku tuli uus :D koko hommaan meni vähän reilu 8h ja sain pojan heti rinnalle. Imetys onnistui heti ja vauva oli virkee. Vaikka sit kellastui hänkin :) jäi niin hyvä mieli kun selvis et pystyn siihen kunhan vauva on tarpeeks pieni. En oo koskaan pelännyt synnytystä ja nyt oikein ootan et tammikuussa pääsee uusimaan :D te, joilla eka mennyt pieleen nii ei se seuraava välttis mee! Mulla se jotenki korvas kaikki "kauheudet", mitä koin esikoiselta. :)
 
Hyvä Aile että sait noin positiivisen kokemuksen, vaikka ensimmäinen ei ihan menny putkeen :)
 
Täällä kaks viimesintä raskautta käynnistetty ennen vkoa 40 pahojen issias vaivojen takia. Vähän liian rivakkaan mennyt koko synnytystouhu, ni pistää jänskättäen et mitenkäs käy seuraavaks. Synnytysten kesto; esikoinen 12h, keskimmäinen 3h 40min ja junnu 2h 50min. Kai tää seuraava tulee sit syöksyl tai jtn :P niijoo, ensimmäises toimi epi hyvin ja oli imukuppisynnytys, toinen meni melkeimpä luomuna ku ei epi toiminu, kolmas oli unelma spinaalipuudutteen takia ^^
 
Selkäpuudutuksua laitettaessa tosiaan se neula voi osua hermoon tai sen läheisyyteen niin että se tekee sähköiskumaisen kivun. Sen ei kuulu sitä tehdä, mutta se on varsin yleistä, koska anestesialääkäri ei luonnollisestikaan näe missä kullakin hermot kulkee ja on sitten vähän "tuurista" kiinni. Vaarallista tuo ei ole, kunhan tuntemus on ohimenevä pitää vain kertoa, että nyt tuntui ja missä tuntui :)
 
Mulla esikoinen käynnistettiin radin takia ballonkilla. Ballonki laitettiin keskiviikkona yhden-kahden aikaan. Se tuli ulos kuuden maita illalla ja sitten olin sen 4cm auki ja kalvot puhkaistiin. Supparit alkoi, mutta ne ei ollut säännöllisiä. Isimies lähti kotiin nukkumaan klo 21 kun aateltiin että ei tässä mitään tapahdu vielä pitkään aikaan. Säännölliset supistukset alkoi puolen yön aikaan ja sain muutaman särkylääkkeen. Puoli kolmen aikaan sain luvan siirtyä synnytyssaliin ja siinä sitten soitin isimiehen paikalle. Sain sekä epiduraalin että spinaalin kun en astman takia pystynyt ilokaasua hengittämään. Vauva oli jotenkin pikkaisen väärässä asennossa ja siitä tuli ihan jäätävät kivut. Lopulta bebe syntyi kuudelta torstai aamuna kahdella supistuksella ja lopputulemana oli kolmannen asteen repeämät. Epparia ei leikattu riittävän aikaisin ja vauva tuli vauhdilla ja sen verran väärässä asennossa, että repeämältä ei voitu välttää. Menetin paljon verta (yli 2 litraa) ja mut ommeltiin kasaan leikkaussalissa ja sain nähdä vauvan vasta iltapäivällä.

Koska repeämä oli pahimmasta päästä, mulla on nyt sit tässä raskaudessa hyvissä ajoin synnytystapa-arvio. Lääkärin mukaan ei periaatteessa ole estettä alatiesynnytykselle, mutta arpikudos ei todennäköisesti tule kestämään. Synnytyksestä on pian 9kk ja arpea koskee edelleen (varmaan osittain raskauden syytä). Oma toive on, että tää kakkonen tulisi sektiolla. Sen verran jäi tuosta ensimmäisestä hampaan koloon. En varsinaisesti pelkää synnytystä, mutta tieto (ja kokemus) tässä asiassa lisää tuskaa! Onni oli ekassa raskaudessa se, että en osannut mitään pelätä. Enkä mitenkään ihmeellisesti traumatisoitunut. Sektiota toivon ihan järkisyistä: mulla varmasti sektiohaava paranee nopeammin kuin uudelleen revennyt arpikudos. Ja koska mulla on taas radi, niin edessä on tod. Näk. Taas käynnistys ennen la:ta. Huh! Hyvä vuodatus ;)
 
Minua ei pelota tulevassa synnärissä muuta kuin se, että kerkeenkö sinne! Esikoinen lähti tulemaan vesillä, en saanu kuin ilokaasua, koko toimitus kotoa laskettuna 5h, 15 min ponnarilla. Kuopus alkoi selkäsuppareilla, otettiin ennakkoa ja päästiin saliin koska olin 4 cm auki. Poltot loppui ja olin koko helevetin yön niissä piuhoissa, koska nuori kätilö halusi olla varma.. Kysyi laitetaanko tippaa, minä halusin odotella hoitaako luonto homman vielä käytiin. Isäntä nukkui salin nojatuolissa "tyytyväisenä" Aamulla sitten puhkaistiin kalvot ja tuntiin ei tapahtunut mitään, laitettiin tippa, tuntiin ei mitään.. Sitten kun alkoi niin tuli muuten supistuksia,mutta en auennut siitä 5 cm mihinkään.. Mietittiin spinaalin, mutta kätilö epäili riittääkö vaikutus ponnarille asti. Noh, päädyttiin kk-puudutteeseen, jonka rassasi harjoitteleva anestesialääkäri, sattu pikkusen paljon! Kahta se ei saanu laitettua,jotka laittoi virallinen anestesialekuri. Apua tuli, vartin nukuin. Mies lähti kahville, heräsin valtaviin kipuihin, mutta en soittanu kelloa ennen kuin mies tulisi takaisin. Tulikin samalla oven avauksella kätilön kanssa, olin sitten 9 cm auki! Eli taas mentiin luomusti loppu, 30 min ponnari. Poika oli tulossa hieman otsa edellä ja valvottu yö teki tehtävänsä, en saanut heti voimaa työntöihin. Kokonaisaika kalvoista 4h, 1,5h se valmiiksi tuli. Nyt pelottaa jo, et jos alkaa päivällä vesillä ja oon junnun kanssa yksin kotona. Mies töissä pitkin pitäjiä ja meiltä on matkaa keskussairaalaan se 140 kiusaa eli 1,5h. Ampparin tulo kestää keskustasta meille sen 35-40 minsaa, jolleivat ole vielä muualla ajossa. Oon jo nähny unta,että meikäläinen ponnaa isännän auton takapenkillä! toivotaan, että ei toteudu! Mutta mulla on siis ollu molemmat raskaudet älyttömän helppoja, niin tuntuu tämäkin,ja synnytykset ihania kokemuksia, joista ei ole jäänyt traumoja. Imetykset on onnistunut molemmilla, maitoo olis ollu vaikka luovuttaa asti mutta en jaksanu lähtee siihen ralliin. Lypsin pakkaseen, niin pääs joskus yksin ruokakauppaan ;) Oon kuullu kauhutarinoita kätilöitä, mutta mulla oli molemmat aivan mahtavia! Eli en osaa pelätä muuta kuin ehtimistä, muuten kaiken muun on tarkoitus mennä omalla tavallaan. Jos joutuu leikkuriin, niin sekin on sitten koettava. Vieno toive olisi, että JOS tällä kerralla saisin edes jotain vahvempaa siihen loppuun ;)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top