Synnytyksen jälkeiset kivut ja vaivat

Miss_Butterfly

Sukkela juttelija
Marrasmammat 2018
Huhtikuiset 2023
Synnytin marraskuussa 2018. Raskaus siis oli ja meni, mutta vaivoja jäi. Nimittäin liitoskipuja. Jipii! Raskausaikana mulla oli ilmeisesti keskimääräistä pahemmat liitoskivut. Ne alkoi jo ajoissa, kesällä 2018 ja jouduin töissä istumaan tyynyn kanssa, kun muuten ei olisi hommasta tullut mitään. Luulin ja toivoin, että synnytys veisi liitoskivut mennessään, mutta niin ei käynytkään. Ainakaan kokonaan. Mulla tuntuu edelleen silloin tällöin (kaikkein pahin ja kipein ovis-päivänä sekä menkkojen alun aikoihin) liitoskipua häpyliitoksen alueella. Tuntuuko kellään muulla? Myös alaselkä kipuilee ja pakaralihakset on ihan jumissa.

Äitiysfyssarin mukaan (kävin noin 1 kk sitten) liitoskivut johtuisi siitä, että kropassa on noissa vaiheessa kiertoa äitiyshormonit koholla sillä seurauksella, että ne löystyttää liitosalueen lihaksia (ja mitä muuta siellä nyt onkaan?) ja se tuntuu kipuna. Ihan ymmärrettävä selitys.

Eilen oli taas ovispäivä ja teki tosi kipeää, liikkuminen oli hankalaa ja vähän ankkamaista. Tänään onneksi on jo parempi, mutta edelleen on pientä kipuilua. Mitenköhän pitkään noi hormonit oikein on koholla synnytyksen jälkeen? Synnytyksestä on kuitenkin jo yli 9 kk, enkä ole imettänytkään pitkään pitkään aikaan. Välillä lypsän muutamia millejä. Mitenköhän kauan joudun kärsimään kivuista oviksen aikaan? Loppuuko tämä koskaan? Mitenköhän sitten, jos joskus sattuisin raskautumaan uudelleen. Pääsisinköhän silloin ollenkaan liikkumaan? Onko ketään joka tietäisi teemasta jotain? Ketään kohtalotoveria?
 
Mulla taisi löystyä nivelet raskauden aikana vähän liikaa ja vieläkin (melkein viiden vuoden jälkeen) lonkka/lantioseutu kipeytyy helposti jos olen väärässä asennossa. Kyljellään ei voi nukkua ollenkaan ellei ole tyyny tms jalkojen välissä. En ole huomannut että tän kanssa olisi kuukautiskierrolla mitään tekemistä, joten ehkä sinulla ei kuitenkaan ole yhtä pysyvä vaiva.
 
Mulla ei ihan vastaava ongelma, mutta lähellä kuitenkin. Mulla murtui synnytyksessä häntäluu, ja lisäksi tehtiin eppari ja tuli repeämiä. Alapäässä oli kireyttä vielä vuosi synnytyksestä, samoin häntäluu ilmoitteli itsestään jos vähänkin istui huonosti, käveli paljon tai teki muuta vastaavaa. Siinä suunnilleen vuoden kohdilla alkoi molemmat helpottaa enemmän, eli kai sullakin on vielä mahdollisuuksia päästä kivuista eroon.
 
Synnytin marraskuussa 2018. Raskaus siis oli ja meni, mutta vaivoja jäi. Nimittäin liitoskipuja. Jipii! Raskausaikana mulla oli ilmeisesti keskimääräistä pahemmat liitoskivut. Ne alkoi jo ajoissa, kesällä 2018 ja jouduin töissä istumaan tyynyn kanssa, kun muuten ei olisi hommasta tullut mitään. Luulin ja toivoin, että synnytys veisi liitoskivut mennessään, mutta niin ei käynytkään. Ainakaan kokonaan. Mulla tuntuu edelleen silloin tällöin (kaikkein pahin ja kipein ovis-päivänä sekä menkkojen alun aikoihin) liitoskipua häpyliitoksen alueella. Tuntuuko kellään muulla? Myös alaselkä kipuilee ja pakaralihakset on ihan jumissa.

Äitiysfyssarin mukaan (kävin noin 1 kk sitten) liitoskivut johtuisi siitä, että kropassa on noissa vaiheessa kiertoa äitiyshormonit koholla sillä seurauksella, että ne löystyttää liitosalueen lihaksia (ja mitä muuta siellä nyt onkaan?) ja se tuntuu kipuna. Ihan ymmärrettävä selitys.

Eilen oli taas ovispäivä ja teki tosi kipeää, liikkuminen oli hankalaa ja vähän ankkamaista. Tänään onneksi on jo parempi, mutta edelleen on pientä kipuilua. Mitenköhän pitkään noi hormonit oikein on koholla synnytyksen jälkeen? Synnytyksestä on kuitenkin jo yli 9 kk, enkä ole imettänytkään pitkään pitkään aikaan. Välillä lypsän muutamia millejä. Mitenköhän kauan joudun kärsimään kivuista oviksen aikaan? Loppuuko tämä koskaan? Mitenköhän sitten, jos joskus sattuisin raskautumaan uudelleen. Pääsisinköhän silloin ollenkaan liikkumaan? Onko ketään joka tietäisi teemasta jotain? Ketään kohtalotoveria?

Tulin lukemaan tätä viestiketjua ihan mielenkiinnosta ja luettuani sun viestin, tajusin että omat alapääkipuni juuri menkkojen ekoina päivinä ovat juuri noita liitoskipuja.
Siis oon aiemmin ajatellut et hormoneista johtuvaa, mutta höpöhöpö, LIITOSKIPUJAHAN NE. Tiedätkö, tuli tosi helpottunu olo, että tajusin nyt mitä ne kivut oikeasti ovat.
Olen synnyttänyt 05/2018, ja kuukautiset alkoivat 3kk synnytyksestä, jokaisten menkkojen aikaan alapää on ihan jukolisteen kipeä, pyyhkiminenkin sattuu! Ja siis se ei satu mihinkään sisälle, vaan nimenomaan liitoskipumaisesti. Raskausaikana mulla oli kans näitä.

Oon miettinyt et meneekö nää kivut ikinä pois, vai tulivatkohan ihan jäädäkseen.

Edit. Ja nyt uudelleen ajatuksen kanssa luettuani tekstisi, hormoneistahan ne siis liitoskivutkin taitavat johtua :angelic:
 
Mulla murtui esikoisen synnytyksen ponnistusvaiheessa häntäluu, se kipuili joitakin viikkoja mut parantui todella nopeasti.
Kuopuksen synnytin vuonna 2017, ja edelleen treenin aikana tiettyjä liikkeitä tehdessä mun lonkkaluut naksuu. Ärsyttää, koska se rajoittaa tiettyjen liikkeiden tekemistä, koska se naksuminen on toisinaan niin epämukavan tuntusta.
 
Mulla alkoi toisessa raskaudessa liitoskivut aikaisin (ensimmäisessä raskaudessa ei ollut ollenkaan) ja olivat tosi pahat. En meinannut loppuvaiheessa päästä liikkeelle enää ollenkaan. Odotin, että kivut loppuisivat synnytykseen, vaan toisin kävi. En tarkkaan muista, mutta ainakin yli puoli vuotta synnytyksestä liitoskipuja oli edelleen. Sitten ne jossain kohtaa vähenivät ja lopulta loppuivat. Toivottavasti sinullakin vielä helpottaa!

Kun tulin raskaaksi uudelleen melko pian tämän raskauden jälkeen (raskaus alkoi, kun vauva oli 10 kk), pelkäsin, että liitoskivut olisivat vielä pahemmat. Ne alkoivatkin aika ajoissa taas, mutta eivät kuitenkaan yltyneet yhtä pahoiksi. Itse asiassa ne alkoivat helpottaa jossain vaiheessa, ja loppuraskaudessa niitä ei ollut enää juuri ollenkaan, kuten ei myöskään synnytyksen jälkeen. Eli toivoa on, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessasi pääset helpommalla. :)
 
Liitoskivuista kärsiville suosittelen vyöhyketerapiaa. Minulla oli kipuja vain raskauden aikana mutta ne jäivät terapeutin pöydälle eivätkä uusineet.

Myös osteopaatin käsittely muutama kk synnytyksen jälkeen ei olisi haitaksi.
 
Miten kauan teillä on kivut helpottaneet repeämien jälkeen tai onko ollut kipuja ilman repeämiä? Puolitoista viikkoa synnytyksestä ja toisen asteen repeämät vaivaavat. Kirvelee ja jomottaa. Mietin et koska kipu loppuu :sad001 Haluaisin jo vaunukävelyille ja istua normaalisti autossa. Haluaisin myös jo luopua särkylääkkeistä.
 
Puolitoista viikkoa on kyllä hirmuisen lyhyt aika. Malttia tarvitaan ja vaikka voinnin mukaan liikkuminen on hyvä juttu ja edistää toipumista, niin kannattaa muistaa myös levätä. :) Jokainen toipuu synnytyksestä omaa yksilöllistä tahtiaan: itse ainakin huomasin, että vaakatasossakin oli syytä pötkötellä, muuten alapäähän kohdistui liikaa rasitusta päivän aikana ja jomotus ja paineentunne lisääntyivät. Minulla ei ollut luonnollisia repeämiä, vaan episiotomiahaava, mutta joka tapauksessa parantelu otti aikansa.
 
Miten kauan teillä on kivut helpottaneet repeämien jälkeen tai onko ollut kipuja ilman repeämiä? Puolitoista viikkoa synnytyksestä ja toisen asteen repeämät vaivaavat. Kirvelee ja jomottaa. Mietin et koska kipu loppuu :sad001 Haluaisin jo vaunukävelyille ja istua normaalisti autossa. Haluaisin myös jo luopua särkylääkkeistä.
Mulla kun repeämän kivut jatkui pahana yli viikon, th piti sitä epätavallisena ja käski mennä lääkäriin. Sieltä löytyikin tulehdus. En olisi halunnut syödä antibiootteja, mutta pakko oli kun ei kotihoidolla ollut lähtenyt. Pian kuurin alettua helpottikin. Kannattaa siis kysyä neuvolasta/terveyskeskuksesta onko kivut normaaleja.
 
Kävinkin näyttämässä eikä ollut tulehtunut, kestää vain parantua. Luin jostain, että joillakin terveyssiteet aiheuttaneet kipua ja haavaumia. Ostin kestositeitä ja olen ollut jälkivuodon salliessa ilman ja meni muutamassa päivässä pahimmat kivut ohi! Enpä ole 15 vuoteen siteitä käyttänyt (kuukuppi on mahtava) ja ne on kyllä ärsyttäviä, mistäköhän myrkyistä lienee tehty.
 
Takaisin
Top