Synnyttäneiden kavereiden "tuki"

K

käyttäjä19re

Vasta-alkaja
Esikoista odotellaan ja raskausviikkoja tällä hetkellä 39+3 eli loppusuoralla mennään ja tähän asti olen ollut ihan luottavaisin mielin synnytyksen suhteen ilman sen suurempia pelkoja. Ajatellut, että olen hyvissä käsissä ja kätilöt tietää mitä tekee. Mutta jostain syystä suurin osa jo synnyttäneistä kavereista on hyvin auliisti kertonut kysymättä kaikki mahdolliset kauhutarinat ja ilmoittaneet, että kyllä se perse repeää niskaan asti, hoitajat on ihan hirviöitä, epiduraali sattuu hirveästi yms yms. Ja vielä sellainen vahingoniloinen virne naamalla, et tulee sellanen fiilis että oikein toivotaan että mun synnytyksestä tulis ihan hirveä. Mä olen tietoinen asioista mitä VOI tapahtua mutta en haluaisi miettiä ja murehtia niitä etukäteen kun muutenkin pelottaa ja jännittää.
Että ISO KIITOS vaan kaikkille "ihanille" tukihenkilöille kun aiheutitte sitten loppummetreillä ihan kiitettävän synnytyspelon. Jos sun synnytys on mennyt päin helvettiä niin syytön mä siihen olen.....
 
Toi on niin kurjaa... Mä pohdin alkujaan supistuksia ja yritin kysellä synnyttäneiltä kokemuksia/tuntemuksia. Vastaus oli aina, kyllä sä sit tiedät ja tunnet. Just, olihan hirveen avaava vastaus. Aina on sanottu, että supistukset on sata kertaa kovempia kuin kuukautiskivut. Siinä sitten pohdin et mitenköhän pärjään, kun kuukautiskivut olleet aikanaan niin kovat, että pari kertaa meinannut taju lähteä. o_O Ja epiduraalista ajattelin alkujaan, etten halua kun inhoan sitä kun pistetään selkään.

Mä voisin kertoa, miten mun synnytys meni, jos vähän auttaisi... :)

Siinä vaiheessa kun mentiin sairaalaan, niin välillä hengittelin kun tuntui jotain pientä vatsassa, mies jo käski kattomaan kuinka tiheesti tulee. Minä sitten tokaisin, ettei nää varmaan vielä ole kunnon supistuksia kun ei pahalta tunnu, eiköhän ne laita meidät sairaalasta kotiin. Käyrille laittoivat, alkuun supistukset ei niihin jääneet, kun ne tuntui enemmän selkäpuolella. Siirrettiin vähän antureita, niin rupesi näkymään. Sitten tarkistettiin, onko lapsivettä tullut, ei ollut. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilan... Oho, olin 4 cm auki ja siirsivät mut suoraan saliin. Sain kipupiikin, vaikka pyysin Panadolia, kätilö naureskeli että kyllä me jo jotain vähän vahvempaa annetaan. Ilokaasu oli ihan ykkösjuttu mulle. Kyllä ne supistukset hiljalleen koveni, enemmän tuntui selkäpuolella ja samalta kuin ne kovat kuukautiskivut. Supistuksissa oli se hyvä, että ne laantui välillä, kun taas kuukautiskivut oli jatkuvaa. Onneksi kätilö puhui mut ympäri epiduraaliin, ei tuntunut laitto missään. Synnytys eteni sitten epiduraalin ja ilokaasun voimin. Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia, kun en kokenut sitä puoli-istuvaa asentoa itselleni hyväksi. Repeämiä tuli muutama, josta yhtä tikattiin. Pari seuraavaa viikkoa oli istuminen vähän inhottavaa, mutta sitten kaikki ok. Minulla synnytys kesti noita kipeistä supistuksista laskettuna n. 5 tuntia. Synnytyksen kestoksi on merkitty 7 h 30 min. Olivat siis laskeneet siitä kun soitin sairaalaan.

Minulla synnytys meni siis hyvin ja vauvakin oli yli 4 kiloa. :love7

Tsemppiä kovasti sinulle! :love022
 
Toi on niin kurjaa... Mä pohdin alkujaan supistuksia ja yritin kysellä synnyttäneiltä kokemuksia/tuntemuksia. Vastaus oli aina, kyllä sä sit tiedät ja tunnet. Just, olihan hirveen avaava vastaus. Aina on sanottu, että supistukset on sata kertaa kovempia kuin kuukautiskivut. Siinä sitten pohdin et mitenköhän pärjään, kun kuukautiskivut olleet aikanaan niin kovat, että pari kertaa meinannut taju lähteä. o_O Ja epiduraalista ajattelin alkujaan, etten halua kun inhoan sitä kun pistetään selkään.

Mä voisin kertoa, miten mun synnytys meni, jos vähän auttaisi... :)

Siinä vaiheessa kun mentiin sairaalaan, niin välillä hengittelin kun tuntui jotain pientä vatsassa, mies jo käski kattomaan kuinka tiheesti tulee. Minä sitten tokaisin, ettei nää varmaan vielä ole kunnon supistuksia kun ei pahalta tunnu, eiköhän ne laita meidät sairaalasta kotiin. Käyrille laittoivat, alkuun supistukset ei niihin jääneet, kun ne tuntui enemmän selkäpuolella. Siirrettiin vähän antureita, niin rupesi näkymään. Sitten tarkistettiin, onko lapsivettä tullut, ei ollut. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilan... Oho, olin 4 cm auki ja siirsivät mut suoraan saliin. Sain kipupiikin, vaikka pyysin Panadolia, kätilö naureskeli että kyllä me jo jotain vähän vahvempaa annetaan. Ilokaasu oli ihan ykkösjuttu mulle. Kyllä ne supistukset hiljalleen koveni, enemmän tuntui selkäpuolella ja samalta kuin ne kovat kuukautiskivut. Supistuksissa oli se hyvä, että ne laantui välillä, kun taas kuukautiskivut oli jatkuvaa. Onneksi kätilö puhui mut ympäri epiduraaliin, ei tuntunut laitto missään. Synnytys eteni sitten epiduraalin ja ilokaasun voimin. Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia, kun en kokenut sitä puoli-istuvaa asentoa itselleni hyväksi. Repeämiä tuli muutama, josta yhtä tikattiin. Pari seuraavaa viikkoa oli istuminen vähän inhottavaa, mutta sitten kaikki ok. Minulla synnytys kesti noita kipeistä supistuksista laskettuna n. 5 tuntia. Synnytyksen kestoksi on merkitty 7 h 30 min. Olivat siis laskeneet siitä kun soitin sairaalaan.

Minulla synnytys meni siis hyvin ja vauvakin oli yli 4 kiloa. :love7

Tsemppiä kovasti sinulle! :love022
 
Joo oon kans ihmetelly tota! Ensin kysytään, et pelottaako synnytys ja sit ku vastaa että ei pelota niin ruvetaan lataamaan noita kauhutarinoita! "En istunu kuukauteen synnytyksen jälkeen" ym. Yritäppä siinä nyt sitten ajatella, että synnytys on luonnollinen asia ja keho tietää kyllä mitä tehdä... Mutta täytyy vaan ajatella positiivisesti ja synnytys on yksilöllinen kokemus + palkinto siitä aivan mahtava! :)
 
Voi luojan kiitos mulla ei ole noin hyviä "tukijoita"! Eräskin tuttu antoi ymmärtää että hänellä oli tosi vaikea synnytys, mutta sanoi ettei aio kertoa siitä mulle yhtään mitään ennen kuin on lapsi syntynyt :happy119
 
Täällä kans esikoisen odottaja jolta löytyy tollanen "ihana" tukija.. :) Alkuraskaudessa "pelotteli" painonnousulla (kaverille tuli +20kg odotusaikana) ja nyt sit ku oon kyselly synnytyksestä, nii samanlaisia "p*rse repiää ja kuolema tulloo"- kommentteja tulee ihan solkenaan. Ja epiduraali ei auta mitään, ja kuukauteen ei voi istua ku on värkki kursittu 20 tikillä kokoon, yms yms.. :confused3 Tekis mieli sanoa, että sori vaan mut ei mun synnytys välttämättä oo nii rankka ku sulla. Eihän sitä tietysti voi etukäteen tietää miten paljon ne supistukset koskee (mullakin tosi kivuliaat kuukautiset ollu, varsinkin nuorempana) mut eikös se kivun sietokyky oo jokaisella erilainen?!

Onneks on sit toinen kamu joka on kaks lasta pyöräyttäny maailmaan, nii hän puolestaan sano vaan että "hyvin se menee, eikä kivuista tarvii kärsiä. On niillä semmoset aineet, että lähtee tuska." Tuli "vähä" parempi fiilis, varsinkin kun tän toisen lapsen ko. kaveri synnytti alakautta vaikka oli perätilassa ja apuina oli vaan ilokaasu ja kohdunkaulan puudutus...Eikä siltikään kuulema sattunu kauheesti. :)

Mut kaipa nää "pelottelijat/tukijat" yrittää omalla (hieman oudolla) tavallaan valmistaa tulevaan, että ei sit tuu ihan puskista jos tekeekin tosi kipeetä.. :confused005
 
Jep, jep, sanon minäkin! Mulla oli mukula perätilassa ja olin myös päättänyt, että aijon yrittää alateitse synnyttämistä jos mahdollisuudet niin sallii. Kaikista sukulaisista ja kavereista tuli yhtäkkiä asiantuntijoita perätilasynnyttämisestä ja siitä kuinka kauheaa ja kamalaa se on. Itse en jännittänyt ollenkaan ja en muutenkaan ole mikään draamaqueen, mutta ikäväkseni kaikkien ulkopuolisten jatkuva kritisointi alatiesynnytys päätöstäni kohtaan ja kova "voi, voi, kuinka kamalaa"- soopa, rupesi vaikuttamaan muhunkin. Keneltäkään en koskaan mitään kysynyt, mutta kummasti kaikilla oli aina jotain "kokemusta" asiasta.. Ihan viimeisillä viikoilla tein päätöksen olla enää vastaamatta puhelimeen, kun en enää jaksanu kuunnella muiden kauhisteluita, kun koko asia ei omasta mielestä todellakaan lähellekkään sellaista ollut! :mumum
 
Kaverin raskaus ja lähenevä synnytys innostaa itse kutakin kertomaan omia raskaus- ja synnytyskokemuksiaan. Mitä "hurjempi" synnytys, sen suurempi tarve avautua siitä ja käyttää raskaanaolevaa kaveria ikään kuin terapeuttina. Varmasti hekin toki ajattelevat kertovansa kokemuksistaan, jotta kaveri osaa varautua, eivätkä koe tekevänsä sitä koska he tarvitsevat tilaisuuden puhua kokemuksistaan. Näin siis olen ainakin itse ollut huomaavinani tutuissani.

Synnytykset ovat yksilöllisiä, jotkut eivät juurikaan tunne supistuksia, joillain ne ovat aivan hirveitä, jotkut eivät repeä yhtään, joitain tikataan urakalla synnytyksen jälkeen jne. Epiduraali onkin ehkä ainoa, josta voin kommentoida vähän yleisemmälläkin tasolla. Omani ei nimittäin tuntunut yhtään. Ei niin yhtään. Kokenut anestesialääkäri tekee sen yhdessä hujauksessa (pakkohan se on, sen aikana kun täytyy olla liikkumatta eikä supistuksien aikana juuri kukaan voi olla paikallaan, aikaa onkin siis vain se supistusten väli). Eri asia tietysti, jos kohdalle sattuu harjoittelija tai kokemattomampi lääkäri, silloin variaatiota on toki enemmän. Eli epiduraalikivut käsittääkseni ovat kiinni lähinnä lääkäristä, eikä synnyttäjän kipukynnyksestä.

Yritä olla huolehtimatta etukäteen. Synnytys on niin omanlaisensa tilanne, ettei siinä oikeasti pahemmin ehdi kipua kammoksua tai pelätä. Jos kivut käyvät koviksi, on olemassa vaikka mitä droppeja joita saa kun vaatii. Ilokaasu on muuten tosi tehokasta, jos sen hengittämisen osaa ajoittaa oikein (eli mielellään sellaiset 5-10 sekuntia ennen kuin supistus alkaa, ja koko supistuksen ajan). Välillä voi ehkä yrittää käyttää pelkkää happea, jos ei halua olla ihan pöllyssä (nimim. "kokemusta on" ;). Vaikka yhden supistuksen ajan silloin tällöin.
 
Täällä kans yks peloteltu! Mutta mun henkilökohtaiset kokemukset ja tunnelmat synnytyksestä on seuraavat; synnyttäisin koska tahansa uudelleen ja vaikka joka viikko jos vain epiduraalin saisi heti ensimmäisen supistukse tullessa, nimittäin itse synnytys ei sattunut, tai tietysti sattui mutta ei ollut mitään verrattuna 9h kestäneisiin supistuksiin ennen epiduraalia. Ja mitä tulee tähän puudutukseen, niin sen laittaminen ei sattunut, en edes huomannut kun koko toimenpide oli jo ohi. Kyllä siinä vaiheessa ne supistuskivut on jo niin valtavat ettei ''pieni pistos'' enää tunnu missään :) Ilokaasua en osannut/tykännyt käyttää, en ainakaan huomannut mitään vaikutusta, ennemminki tuntui että itseltä loppui happi kun imppasi iloja muualta. Kyljeltään synnytin, ei repeämiä ja helposti tuli ulos eikä olo ollut voimaton edes tunnin ponnistelun jälkeen ;) Puoli-istuvassa kokeilin ponnistaa kahdesti ja voimat oli heti ihan finaalissa-en suosittele. 13h 19min kesti synnytys kokonaisuudessaan ja hyvillä mielin sitä muistelen, vaikka supistukset kauheita olivatkin :)

Sanonpa vaan että älkää kuunnelko pelotteluja, oman lapsen synnyttäminen on asia jota en koskaan unohda, se on päällimmäisenä mielessä- ei niiden kipujen takia vaan sen tunteen kun lapsen sai syliin ensimmäistä kertaa <3
 
Ite ajattelin asiaa toiselta kannalta ja halusin kuunnella kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen, ja kuinka kamalaa ja kauheaa synnytys on. Ajattelin näin että jos olen varautunut kaikista pahimpaan niin todellisuus tuntuukin helpommalta:D Tänä päivänä kiitän itseäni tuosta varautumisesta, sillä vaikka jouduin 33h tekemisen jälkeen sektioon ja sen jälkeen haava vielä tulehtui pahasti ja vietin 10pv töölössä erossa vauvasta ja miehestä niin silti siellä maatessani alkoi jo ajatukset kakkosesta heräilee:D Mutta jokainen tallaa tyylillään, itse kyllä olen tuon jälkeen pitänyt elämäni ohjesanontana: "varaudu pahimpaan, toivo parasta" Tosin paras mitä kuulin siinä 33h aikana oli että " kaikki päättyy aikanaan, mikään ei kestä ikuisesti" Btw, ihan lohdutukseks voin sanoa että mulla on aina ollu hurjat menkkakivut ja supistukset tuntu ihan just niiltä, vähän laajemmalla alueella vaan ja tosiaan niinkuin joku aikasemmin sanoikin että ne sentään taukosivat välillä toisin kuin menkkakivut jotka jatkuu vaan. Ja kirsikkana kakun päällä, synnytyksen jälkeen ei oo ollu läheskää yhtä pahat menkkakivut:)
 
Minua ei peloteltu synnytyskertomuksilla. Oikeastaan päinvastoin. Tuttavapiiriin kuuluu onneksi ihmisiä, joilla positiivisia synnytyskokemuksia, yksi on sivuammatiltaan synnytysvalmentaja.

Oma synnytys meni hyvin. Olin varustautunut hyvin - pahempaakin "kipua" olisin kestänyt. Kyllähän se tuntui, mutta kipu oli erilaista kuin sellainen kipu, joka kertoo, että on jotain vialla. Supistukset pitää ottaa vastaan rennosti, jos vähääkään yrittää hannata vastaan ja jännittää, tuntuu pahalta.
 
Kyllä muakin peloteltiin, kun olin joulukuussa viimeisilläni esikoista odottaen. Pistin toisesta korvasta pihalle ja päätin luottaa ammatti ihmisiin ja ennenkaikkea itseeni. Tyttö oli 4,6 kg. Synnytys oli positiivinen kokemus ja synnyttäisin mielelläni uudelleen. Kaikki sujui hyvin ja henkilökunta sairalassa oli aivan ihana. Yhden neuvon olin poiminut ja muistin sen. HENGITÄ! :) se auttaa hurjasti. Tsemppiä aloittajalle!
 
Meillä kävi "tuuri" sillä olin kaveripiirissäni ensimmäinen lapsellinen. Synnytys sujui tosi hyvin vaikkakin hitaasti ilman lääkkeitä. Tällä kokemuksella oli hyvä lähteä tukemaan tulevia äitejä. Meille muodostui jonkinlainen aktiivisynnyttäjäkulttuuri tähän porukkaan. Lienee varsinaista sattumaa, että kaikkien synnytykset ovat sujuneet varsin vaivattomasti ja nopealla toipumisella. Toimimme myös doulina toisillemme eli voin vain kehua tätä ystäväpiirini tukea.

Läheisiltä on aika ala-arvoista käytöstä ruveta pelottelemaan raskaana olevaa. Myöhemmin synnytyksistä voi jaella kokemuksia muiden synnyttäneiden kanssa. Kai se yhteinen koettelemus voi myös vahvistaa ystävien välejä. Vaatii kuitenkin pelisilmää ja perushuomaavaista käytöstä valita sanansa. Eipä löydy kaikilta...
 
Huh, onpa teillä kokemuksia! Itse olen ammattini puolesta opiskellut synnytyksestä niin hyvässä kuin pahassa, joten tiesin mitä voi odottaa. Olemme myöskin äitini kanssa hyvin avoimesti keskustelleet hänen synnytyksistään, joista ensimmäinen oli suorastaan hengenvaarallinen, mutta seuraavassa kaikki sujui hyvin. En silti ruvennut pelkäämään synnytystä. Jos jotain synnytyksessä pelkäsin niin joutuvani sektioon.

Olin myös ystäväni synnytyksessä tukihenkilönä ollessani itse raskaana. Olin hänen kanssaan ihan alku metreiltä asti ja tunteja seurasin vierestä hänen vaikerointiansa. Vaikka ystäväni oli pelännyt, että saisin itselleni synnytyspelon seuratessa vierestä hänen oloaan ei niin käynyt. Hän kun on mielettoman kipuherkkä! Päinvastoin minulle tuli halu päästä myös synnyttämään :)

Kyllä multa on kysytty miltä synnyttäminen tuntuu, mutta kysyjät eivät ole olleet raskaana. Ja parhaimmista ystävistänikään ei moni ole synnyttänyt ja ovat halunneet tietää minun synnytyksestäni. Olen heille rehellisesti kertonut kivusta ja repeämisistä, mutta lisännyt aina jokaisen synnytyksen olevan erilainen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Itse en jättäisi kokemustani mistään hinnasta väliin ja tekisin sen koska vain uudelleen, koska palkinto on jotain upeaa!
 
mä just tota mietin ku nyt mulla on sisko raskaana ja hänellä synnytys lähenee. oon kyl oman synnytykseni jälkeen kertonut, miten hirveä kokemus se mun synnytys oli (hän ei siis ollut vielä silloin raskaana), ja nyt kun hällä itsellään lähenee, oon kehottanut varautuu siihen, että menee yliajalle (ollaan molemmat synnytty ja mun tyttö on syntynyt käynnistyksellä). sanoin siskolleni viimeksi asiaa käsiteltäessä et hän tarvii perhevalmennuksen ja et joku muu kertoo positiivisemman kokemuksen synnyttämisestä, mulla kun ei ole sellaista kertoa.
 
Omasta kaveripiiristäni tai ympäriltäni en kuullut kauhutarinoita synnytyksestä, mutta luinkin niitä netistä. Halusin tietää mikä kaikki on mahdollista synnytyksessä kuten esimerkiksi repeämät, sectioon joutuminen ja tuntikausia jopa vuorokausia kestävä synnyttäminen. Erityisesti halusin kuitenkin lukea positiivisia synnytystarinoita ja niitähän löytyy myös. Suosittelen etsimään niitä.

Psyykkasin itseäni myös mammalomalla kuuntelemalla cd:itä synnytä rentoutuneena ja hypnoosisynnytys, niitä kuunnellessa rentouduin niin että lopulta nukuin aina päälle päiväunet. En sitten tiedä oliko niistä muuta hyötyä kuin päiväunet. Summa summarum olin onnistunut luomaan itselleni positiivisen ja luottavaisen olotilan itse synnyttämiseen ja koska olin varautunut, että synnytyksessä voi kaikkea sattua ja tapahtua niin olikin sitten pienoinen hämmästyksen aihe, että itse synnytys olikin niin valtavan hieno, positiivinen, ja upea kokemus. Ei se kivuton ollut, mutta kipu oli siedettävää ja kivunlievitystä sain kun sitä tarvitsin.
 
Muokattu viimeksi:
Nostan hiukan iäkkäämpää, mutta erittäin kiinnostavaa ketjua! Onko sinua peloteltu hurmeisilla synnytystarinoilla?
 
Ei onneksi peloteltu synntyksellä, mutta sitäkin enemmän, että tulee närästystä ja muita vaivoja odotusaikana jne, niin että hermo menee.
Olin kyllä lukenut monenlaisia synnytyskertomuksia ja oma kokemukseni lienee sieltä keskivertokiperä kaikki päättyi hyvin -pohjalta.
En tiedä, miten olisin suhtautunut. Tuskin olisin osannut sanoa, että voitko lopettaa - ei kiinnosta :)
 
Minua ei varsinaisesti peloteltu, mutta lähipiirissä sattui vajaa kolme kuukautta ennen omaa synnytystäni tapaus, jossa äiti repesi synnytyksessä niin pahasti että sai 40 kpl tikkejä. Olimme melko avoimissa väleissä, joten toki minäkin kuulin asiasta. Jotenkin en kuitenkaan osannut pelätä, että itselleni kävisi samoin. Tiesin, että moinen on harvinaista, ja toisaalta, kun olin ensimmäistä kertaa asialla, en osannut pelätä synnytystä. Odotin sitä jollain tavalla jopa innokkaasti. Oma synnytyskokemus sai kyllä pelkäämään seuraavaa kertaa. :D
 
Mä oon varmaan ite syyllistynyt tähän pelotteluun... Tai siis en oo tarkotuksella pelotellut, mut oon kyllä kertonut silottelematta synnytyskivuista. Ehkä pitäs jatkossa miettiä vähän sanojaan.
 
Takaisin
Top