Syksy/loppuvuosi 2013

Tuosta sormiruokailusta vielä et meillä kyllä syödään jo melkeinpä mitä vaan ja jos on niin pieniä et ei ite saa suuhun, niin sit mää laitan. Meidän poitsu ei kako eikä yöki. Se pureskelee ruuan ikenillään :D ja siis ruuan vaan täytyy olla sen verta pehmeetä et se saa sen syötyä :)
 
No niin, nyt niitä muita kuulumisia sitten. Poitsulla on nyt ikää reilut 8,5 kk, 1.1.2014 tulee täyteen 9 kk. Joulukuun alussa 8 kk neuvolassa oli pituutta 77 cm ja painoa 9,9 kg.

Poitsu ei vielä konttaa, mutta oppi marraskuun lopulla ryömimään ja etenee silläkin tyylillä jo yllättävän nopeasti. Ja on nyt tietenkin koko ajan siellä, missä ei pitäis, kuten esim. koirien juoma-astialla. Lisäks osaa aukoa vetolaatikoita ja kaappien ovia, joten vahtimista riittää. :)

Sormiruokailukin lähti alkuvaikeuksien (siis kun äiti lopetti turhan panikoinnin) jälkeen käyntiin hyvin. Nyt tarjoan jokaisella aterialla aina myös jotain sormiruokaa. Ollaan kokeiltu ainakin banaania, mangoa, luumua, omenaa, päärynää, appelsiinia, mandariineja (tai satsumia/klementiinejä), persimonia, viinirypäleitä, porkkanaa (sekä raakana että keitettynä), kurkkua, tomaattia, erilaisia leipiä, rusinoita, keitettyä parsakaalia, kukkakaalia, kananmunaa (poitsun ehdoton suosikki :)), makaroneja ja perunaa. Ai niin, ja pienen piparkakkupalasenkin annoin tässä yks päivä joulun kunniaks. Huomenna ajattelin tarjota riisiä, mahtaa tulla sotku... Osalla ko. ruoista poitsu on lähinnä leikkiny, ehkä siinä sivussa vähän maistellu, mutta osan on ihan pureskellu ja syönytkin. Appelsiini-/mandariinilohkoista imee hedelmälihan ja sylkee pois tyhjän "nahan". :) Uusia sormiruokaideoita vastaanotetaan!

loora84: Meillä myös päristellään. Karkeammat soseet ei meinaisi millään kelvata. Kaikki soseet pitäisi saada aina silkinsileänä, muuten alkaa hirvittävä päristely. Se on myös yksi syy, miksi aloin tarjota soseiden/puuron ohessa aina myös jotain sormiruokaa. Pelkäsin, ettei poitsun suun motoriikka pääse kehittymään, jos syö jatkuvasti pelkkiä "silkkisoseita". Hassua, että kun poitsu vie itse suuhunsa "kokkareita", niin ne useimmiten kelpaa, mutta jos niitä menee suuhun soseen seassa, niin ne päristellään heti pois.

Imetys vetelee viimeisiään. Oikeasta tissistä loppui maito ihan omia aikojaan jo hyvän aikaa sitten. Sitten aloin himmailla myös vasemman tissin antia vähitellen. Nyt ollaan tilanteessa, jossa poitsu saa tissiä kerran päivässä, yleensä aamuisin. Korvikemaidon kanssa käytiin alkuun hurja kamppailu, ei meinannu kelvata, ei sitten millään! Oiskohan menny melkein parisen viikkoa, kun ei suostunu juomaan sitä pisaraakaan. Ei pullosta, nokkamukista, mukista eikä lasista. Yritin sitten ujuttaa sitä kaikkiin puuroihin ja soseisiin ja tarjota välipaloina ja jälkiruokina vauvajugurtteja ja -rahkoja, että saisi edes jonkin verran kalsiumia. Nyt juo kyllä jo korvikettakin, mutta ei edelleenkään mitään suuria määriä. Nokkamukista ottaa sen, minkä ottaa. Neuvolassa olivat kyllä sitä mieltä, että kyllä se määrä siitä kasvaa, kunhan tissitarjoilu loppuu kokonaan. No katsotaan, mitä tuleman pitää.

Yöt on menny meillä nyt jostain syystä TODELLA rauhattomiksi. Heräilee useita kertoja yössä eikä meinaa millään rauhoittua takaisin unten maille. Hyörii ja pyörii ja kädet käy kuin tuulimyllyn siivet. Hampaistakaan ongelman ei pitäisi johtua, koska mielestäni niitä ei näyttäisi juuri nyt olevan tuloillaan... Ja ilalla syö ihan hyvin, joten en usko, että johtuu nälästäkään. Mikä lie syynä... Ajattelin nyt tosiaan koettaa tuota unikoulua pistäytymistekniikalla, josko siitä olisi apua.

Oikein mukavaa ja rentouttavaa joulun aikaa teille kaikille!
 
mami-83: Meillä on myös tarkoitus lähteä vielä "kakkoskierrokselle". Saa tulla, koska tulee, jos tulee, mutta jos ei oo tullu ennen ku mä täytän 40, ni sit ollaan onnellisia tästä yhdestä. :)
 
Meidän rytmit on mitä sattuu yleensä, mutta noin suurinpiirtein näin:

7.00 herätys
7.30 puuro (plus maitoa sitten kun siltä tuntuu)
9-11 unet vaunuissa
11.30 lihasoselounas (plus maitoa kun siltä tuntuu)
13/14-15/16 unet vaunuissa
sitten riippuen miten herää toisilta unilta hedelmäsosetta tai suoraan kasvissosetta päivälliseksi.
Jos unet jää lyhyiksi ja herää ennen kolmea, ottaa vielä pienet n. puolen tunnin torkut kuuden aikaan.
19.30 iltapuuro
20.00 iltatouhuja ja imetystä
21-21.30 sänkyyn ja nukkumaan

Saattaa heräillä yöllä tai olla heräilemättä. Jossain vaiheessa heräili vähän väliä, mutta nyt on jo saattanut nukkua viiteen saakka ja syödä sit, jonka jälkeen jatkaa uniaan tosiaan seitsemään.

Me ollaan oltu vuorotellen sairaana. Junnulla taitaa olla nyt kaikista rankin tuo tauti. Sai maanantaina silmätipat silmätulehdukseen eikä niistä tunnu olevan mitään hyötyä. Viime yö valvottiin, muutaman tunnin nukkui rauhallisesti mun sylissä, kun istuin sohvalla. Panadolia on annettu ym. Vissiin korvatulehdus nyt sitten kanssa. Saadaan mennä jo kolmannen kerran tällä viikolla lääkärille.

Imetys sujuu edelleen ihan hyvin. Ei pure (on vaan yksi alahammas) eikä muuta. Mutta ei aina malta keskittyä syömiseen.

Liikkuminenhan saattaa vaikuttaa noihin öihin. Meillä ainakin ollaan kontallaan ja seistään sängyssä. Varsinkin silloin kun oli juuri oppinut em. taidot niin yöt oli levottomia. Junnu konttaa kyllä hienosti ja osaa ottaa muutaman sivuaskeleenkin sohvan vierustaa pitkin.

Meillä ei ole tarkoitus hankkia enempää lapsia, vaikka mä haluaisin kyllä.. Kierukka on ollut nyt kolmisen viikkoa eikä oo oikeastaan sen ekan päivän jälkeen ollut mitään kipuja tms.

Iloista joulun aikaa kaikille!!
 
Pikaiset moit!

Ihanaa joulua kaikille huhtikuisille!

Meillä menee mukavasti, yökamppailuja (herää aamuyöllä pariksi tunniksi temuamaan) tosin täälläkin ja aika kärttyinen tenava on ollut parisen viikkoa. Liekö hammas vai mikä kiukuttaa, mitään ei vielä näy. Tsemppiä Varpuselle unikoulun kanssa!

Onnea toiselle kierrokselle lähteville, ihanaa! :) meillä kolme on toistaiseksi lopullinen lapsilukema. :) Kierukka on ollut nyt viitisen kuukautta ja hyvin toimiin, kuukautiset on jääneet kokonaan pois.

Nauttikaa joulusta ja perheestä!
 
BLLAAAAAHHHHH...

tätä on jatkunu viiiiiikko tolkulla jo ja %&€/#&%%&€# !!!!!!!!

Jooh, lapsi kun on menossa yöunille joskus 20 aikoihin nukahtaa tosi nätisti kunnes herää tunnin päästä huutoitkuun eikä saa enää unta ei sitten millään, vasta joskus 23 aikoihin jos sillonkaan... Mitä ihmettä, mistä tää johtuu?

Nukkuu päiväunia ehkä n.2-3h päivässä. Ikää tuli eilen 8kk, johtuuko se jotenki tosta iästä että on nyt niin paljon enemmän menossa koko ajan? Onks tää joku ohimenevä vaihe?
 
Pikaisesti vaan Jemmille.. onko hampaita tulossa? Onko oppinut uusia taitoja? Tai voisiko olla allergiaa? Nämä on meillä aiheuttaneet rikkonaisia öitä. Varsinkin tuo allergia on valvottanut meillä.
 
Hampaita joo vois ollakkin tulossa ja sillonku epäilen että on kipua niin annan panadolia jos ihan tosi mahdottomaksi menee. mutta ne hampaat ei sitten päiväsaikaan oireile kun puremalla kaikkea ja kuolaamalla, mutta ei muuten tää lapsi itke ollenkaan.. allergiaa ei taida olla, kakka on kiinteetä ja ihottumaa ei oo, että ainakaan niden perusteella ei allergiaksi meinannut.. neuvolassa eilen kehuivat ihoa :)

Ja joo uusia taitoja tuntuu oppivan päivittäin ja sitä se neuvolassa meinas että on vaan joku vaihe ja että menee ohi. outoa vaan kun nukahtaa niin hienosti kasilta ja herää viimeistään 22-23 itkemään huutamalla kunnes rauhottaa ja sit jää sänkyyn kiljumaan/pyörimään joskus otan sen lattialle leikkimään purkaa sitä energiaa ja saan sen sitten joskus ennen kahtatoista yöunille ja sitten nukkuukin aamuun heräämättä kertaakaan. puuh :/
 
Takaisin
Top