Missä määrin teillä syödään samoin kuin lapsuuden kodissasi syötiin?
Meillä on paljon samoja perusruokia kuten makaronilaatikko, jauhelihakastike, kala eri muodoissa, kinkkukiusaus, lihapullat (sekä itse tehdyt että kaupan), uunimakkara... Joitain lapsuuden kodin ruokia ei syödä koskaan, koska ei pidetä niistä. Näitä on ainakin makkarakastike, kalakeitto ja kaupan pyttipannu. Äitini teki usein ruskeaa kastiketta perinteisesti ruskistamalla ensin jauhoja. Me ei tehdä koskaan niin. Voisi syyttää keliakiaa, mutta ei kyllä tehty sitä ennen sen löytymistäkään. Ei saatu sitä ikinä onnistumaan, jos yritettiinkin. Keittoja me tehdään harvemmin kuin lapsuuden kodissa, mutta silloin tällöin niitäkin.
Mutta sitten on paljon ruokia, mitä me syödään, mutta kummankaan lapsuuden kodissa ei syöty. Esimerkiksi kasvisproteiinivalmisteet oli silloin täysin tuntemattomia ja me käytetään välillä härkistä, joskus soijarouhetta ja nyt on tutustuttu myös kasvijauhikseen. Kanaa kyllä syötiin lapsuuden kodissakin, mutta muistaakseni useimmiten koipireisiä, kun taas me suositaan koipia (ilman reisiosaa), kanakastiketta ja nykyisin saatavilla olevia valmiiksi maustettuja uunissa paistettavia kananpaloja. Makaronilaatikko oli lapsuuden kodissa aina jauhelihasta. Me ollaan lisätty repertuaariin kana ja härkis. Täytettyjä paprikoita ja kesäkurpitsaa ei meillä lapsena myöskään ollut ja nyt välillä on. En kyllä olisi niistä lapsena tykännytkään, olin aika nirso.
Eli lyhyesti sanottuna ollaan jätetty ruuat joista ei niin pidetä (tai muuten ei istu meille) ja laajennettu valikoimaa uusilla tuttavuuksilla.