suuri vauva, kokemuksia?

kiraffe

kiraffe

Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei!
haluaisin kuulla muilta ison vauvan saaneilta synnytyskertomuksia. Eli siis miten synnytys meni ja siitä toipuminen?

Itse sain 8 kk sitten, 4,6 kg painavan pojan... Painoarvio oli synnytyspäivänä 3,7 kg, joka ei siis ihan osunut kohdalleen. Raskausaikana kyllä vähän puhuttiin että on vähän isokokoisempi vauva, mutta ei osattu tietää että ihan noin iso. Toisaalta hyvä etten tiennyt, sillä olin kuullut kamalia kauhutarinoita siitä miten jokapaikka on revennyt noin isoa lasta synnyttäessä.

Haluaisin kuitenkin kertoa oman tarinan lyhykäisyydessään, sillä oma synnytykseni oli mitä parhain. Olen suht. hoikka, (171cm, 67kg) ja siksi pelkäsin että hajoan ihan kappaleiksi, jos tulee yli 4 kg vauva, mutta toisin kävi. Ponnistusvaihe oli ohi 20 minuutissa, ja se sujui ongelmitta, välilihaa jouduttiin hieman leikkaamaan ja pieni repeämäkin tuli, mutta paranivat nopeasti, eikä ole mitään pysyviä vaurioita jäänyt. Synnytys oli kaikin puolin hieno kokemus!!!

Mutta kertokaa te muut omia kokemuksia, olisi mukava tietää!!! :)
 
meillä poika oli 4,3 kg ja oli akns iha hyvä synnytys... :) mä olin kyl kuullu kaikkien kaveraiden kauhutarinat mutta onneks ei nii pahasti käyny... ponnistusvaihe oli vaa 11 min ja vähä repeämiä tuli ja pojan kallossa oli kivannäköne patti joka aika pian laskeutu ku oli nii iso et jumissa oli ja kunnolla... 4 tikkiä tuli vaa et ei ny nii pahasti revenny...
 
Mulla kumpainenkin päälle 4kg.  Esikoinen 4260g. Silloin ponnistusvaihe 14min.  Väliliha leikattiin + emättimeen tuli jotain pientä nirhaumaa.  Epparissa oli sitten tikit kahdessa kerroksessa ja toipuminen kesti piiiiiitkään. 3600g oli painoarvio.

Nuoremman kanssa sitten käytiin ylimääräisessä ultrassa kitukasvuisuusepäilyn takia.  Ultra ennusti kuitenkin normaalikokoista vauvaa 3700g.  Sama tuli sitten tunnusteluarviossa kun laitokselle mentiin.  No tyttö oli 4310g.  Se siitä kitukasvuisuudesta.  Ponnistusvaihe tällä kertaa 5min ja pienellä repeämällä selvittiin.  Muutama tikki ja lyhyt toipuminen.

Kumpikin synnytyskokemus oli hyvin positiivinen.  Ilmeisesti mulla on vaan tilava lantio :)
 
Meidän pikkumies painoi 4,4kg. Eikä todella ollut mikään helppo synnytys. Tosin hänellä oli sitten pää väärässä asennossa ja oli jo ihan viittä vaille ettei jouduttu leikkaukseen, kun olin jo varmaan 40min ponnistanut, mutta sitten hän luikahti ulos yhtäkkiä, kun päätin etten leikkaukseen halua. Väliliha leikattiin ja jotain pientä tuli sen lisäksi. Tikattiin ja melkein parin viikon päästä olin sitten jo täysin kunnossa. Ittelleni kyllä jäi pienet kauhukuvat tosta synnytyksestä, mutta en tiiä olisiko auttanut että olisi ollut pienempi kaveri, koska se pää se hankala vaihe oli ja kun se oli väärässä asennossa.
 
Meillä poika oli "vain" 4010g, mutta ponnistusvaihe venyi 1h20minuuttiin. Lopulta väliliha leikattiin ja toinen kätilö auttoi mahaa painamalla jolloin pää saatiin ulos. Ihan pieni repeämä tuli limakalvolle, mutta sekä leikkausarpi että repeämä paranivat hurjan nopeasti. Meille myös ennustettiin lähemmäs 3500g lasta ihan ultran perusteella, hieman meni pieleen =)
 
Joo eli muillakin on kokemuksia siitä ettei noihin painoarvioihin voi oikein luottaa. :)

Ja itse oon samaa miettinyt, että lantio on ilmeisesti sit jotenkin niin leveä, et mahtuu hyvin isokin lapsi tulemaan. Synnytystapa-arviossa sanovatkin mulle että "sulla on kyllä ihan synnyttäjän lantio", että kai siitä on jotain apua. :)

Nyt ehkä pelottaa hiukan tämän toisen kohdalla, (jos nyt kaikki menee hienosti loppuun saakka, niin alussa vasta ollaan) että minkäkokoinen sieltä oikein tulee. Jos on samankokoinen kn esikoinenkin niin ei haittaa, kunhan ei kovin paljon isompi ole. :)
 
kun esikoista odotin niin neuvolassa sanottiin että "pieni lapsi sieltä tulee", mutta poika oli 3,7kg (omasta mielestä ei ollut mitenkään pieni). synnytys oli piiiiitkä ja repesinkin siinä jonkun verran.
toisen kohdalla sanottiin taas että "pieni sieltä tulee"...jotenkaan en luottanut arvioon vaan pienellä jännityksellä lähdettiin synnyttämään. ponnistusvaihe kesti 19min, ei mitään repeämiä tms. ja neiti painoi 4,3kg!! mutta hyvä mieli jäi tästä reissusta :)
 
nasu89: Hyvä että jäi hyvä mieli, onhan tuo kuitenki ollut isompi kun edellinen :) Mut ehkä se tietty vaikutti kun jo toinen synnytys.

Mua vähän hirvittää tässä raskaudessa vauvan koko. Kun en oikein painoarvioihinkaan luota, nii on vähän epävarma olo. Pelottaa että seuraavaks sieltä tuleeki joku +5kg, ja ei meekkään enää niin hyvin kun tuo pojan synnytys. No mut nyt on aikasta tietysti murehtia sitä vielä, kattoo nyt mitä tuleman pitää.. :)
 
nauvolassahan kyl sanotaan että toi painoarvio voi heittää 10 % suuntaan tai toiseen mutta taitaa kyl heittää viel enemmän ku se 10 %.. meillä uskottiin pojan olevan 3,7 mutta oliki 4,3 et pieleen meni...

toisen kaa aattelin et ei siit tuu yhtä isoo jos kattelee enemmän mitä syö eikä juo noita limuja mitä tein aika paljon esikoista ootellessa ja nyt ku liikkuu enemmän vaunujen kaa ni eihän siitä voi yhtä isoo tulla.. mä ainaki elän siin toivos...
 
malin: Niin ajattelin itekki tässä raskaudessa vähän kattoo tuota omaa syömistä, et söis vaan sellasia terveellisiä ruokia, mäkin esikoisen aikaan mätin karkkia ja limua ihan kaksinkäsin, painoakin tuli 20 kg, mut onneks nyt jo kaikki lähteneet pois, kun alkaa tämä uuden mahan kasvatus :)
Ja joo tuo 10% ei ainakaan meidän kohdalla ihan osunu, meille sanottiin  kans et 3,7 ja oli 4,6, nii kyllä tossa miun mielestä on jo enemmän kun se 10 % :D
 
pitäähän sitä pakostaki kattoo syömisiä että tuo esikoinen ei oppis huonoille tavoille iha heti... kerkiäähän nuo lapsoset syödä tota karkkii sitte vanheten.. :)
 
Meidän neiti painoi 4130g ja oli isompi kuin odotettiin. Täytyy sanoa, että omalla kohdallani se ponnistusvaihe oli kyllä kaikkein hirveintä, 37min väännettiin ja meinasi usko loppua. Lopulta saatiin avitettua likka maailmaan jakkaralla ponnistaen aika nopeasti sen jälkeen kun sille siirryin sängyltä kylkiasennosta (jossa pää vaan liukui ulos ja sisään). Pieni nirhauma tuli emättimeen, ei muuta. Eli hyvin mahtui lopulta tulemaan vaikka sattui pirusti. Muuten jäi kyllä hyvä fiilis synnytyksestä kun tuntui että koko ajan saa tarvitsemansa avun.
 
Mulla ensimmäinen synnyt meni ihan normaalisti ja poika oli 3,7 kg. Toisen lapsen kohdalla osttiin isohkoa odottaa ja kävinkin synnytystavan arviossa. Siellä päädyttiin ratkaisuun, että yli 4kg ei synnytetä alakautta vaan otetaan sektiolla.
Synnytyksen aika kun koitti, niin kätilö teki mahan päältä painoarvion 3,8 kg ja ilmoitti, että hyvin mahtuu syntymään. Päälaki kun näkyi sain ilmoituksen, että tulossa on aika paljon yli neljä kiloinen kaveri. Vauva jäi lopulta hartioista jumiin. Yksi kätilö istui mahani päällä ja teki  apuponnistuksia ulkoapäin. Kaksi kätilöä yritti parhaansa mukaan saada vauvaa maailmaan, mutta jumissa oli ja pahasti. Lopulta vauvan sydänäänet romahti ja sitten alkoikin niin kauhea hässäkkä synnytyssalissa, etten edes itse oikein tiedä mitä ne kaiki ihmiset siellä teki, mutta oli lastenlääkäriä, synnytyslääkäriä, anestesialääkäriä ja kuulin vaan kun sanottiin, että nyt otetaan pihdeillä. Olin kuullut niistä kauhukertomuksia ja päätin, ettei muuten oteta ja päälläni istunut kätilökin sanoi, että koitetaan vielä kerran ja sieltähän se vauva sitten putkahti maailmaan. 4,7kg oli tytöllä painoa ja hän oli kauttaaltaan aivan sinimusta. Pää oli voimakkaan suippomainen eikä hänestä saatu heti alkuun mitään elonmerkkejä. Lapsi vietiin teholle.
Normaalisti, kun lapsi syntyy äidin kivut helopttavat siihen paikkaan, mutta mä huusin tuskasta. Sain jotain lääkettä tipan kautta ja nukahdin. Koko synnytys kesti viitisen tuntia, josta ponnistusvaiheeksi merkittiin lopulta 1 h 37 min. Näin kauhan lapsi ei tietenkään ollut hapetta, mutta pelkkä päälaen näkyviin saaminen kesti yli puoli tuntia.
Lopulta sain viereeni terveen tyttövauvan. Hänellä oli molemmat solisluut murtuneet, pään voimakasta epämuotoisuutta tutkittiin moneen kertaan, mutta mitään rakennepoikkeavuutta ei onneksi löytynyt, pää vaan oli kovin muotoutunut pitkästä ja ahtaasta synnytyskanavasta. Lapsi oli musta koska oli kauttaaltaan mustelmilla, elvytyksen jäkeen hänelle oltiin saatu syke ja hengitys toimintaan. Tästäkään ei jäänyt mitään vaurioita. Kävimme kyllä jälkikontrollissa, kun vauva oli kuukauden ikäinen.
Itse en pystynyt kunnolla kävelemään saati istumaan kolmeen päivään. Kärsin kovasta lantiosärystä, mutta mitään murtumia ei löytynyt. Olin myös mustelmilla ja peräsuoleen asti tikattuna eli melkoinen repeämä, jota oli tikattu yli puoli tuntia. Kävin jälkitarkastuksessa 10 viikkoa synnytyksen jälkeen, jollon vielä osa tikatuista kohdista oli umpetumatta. Näitä uudelleen korjattiin ja voin sanoa, että olin täysin toipunut synnytyksestä lapsen ollessa kolmen kuukauden ikäinen.

Tästä huolimatta olen saanut kaksi lasta lisää ja seuraavat synnytykset ovat menneet moitteetta, vaikka nuorin lapsista oli 4,2 kg ja hiukan säikähdin, että taasko ollaan jumissa, mutta hän onneksi syntyi kuitenkin suhteellisen normaalisti.

Nyt odottelen viidettä lastani ja uskon edelleen, että tuo toinen synnytys oli vain tilastopoikkeus ja nytkin kaikki menee oikein hyvin :D
 
pelottavan kuulosta toi  Marile,n teksti. Itse olen miettinyt että, minkä kokoinen mötikkä meille mahtaa tulla, kun viime ultrassa vauvan painoksi arvioitiin  740g ja nyt siis viikkoja 23+1 Onko tuo paino ihan normaali näillä viikoilla. Kahtena kertana  ovat kuitenkin tokaisseet että, on tämä ainakin hyvän kokoinen :)
 

Meillä tuossa pötköttelee pari viikkoa sitten syntynyt poika, painoi syntyessään 4220g. Maanantaina kun menin kokokontrolliin, niin ultran mukaan n. 4kg painavaa ennustettiin. Jäin sitten sille tielle, aloitettiin käynnistys.

Poika syntyi torstaiaamuna klo 6.00, synnytys itsessään kesti 15h10min. Ponnistusvaihetta kesti 45min yhteensä, josta 40min jälkeen laitettiin imukuppi ja poika oli ulkona siis viidessä minuutissa. Sykkeissä jotain häikkää ja itselleni tuli joku kamala kipu kohdun alaosaan todella pienelle alueelle, ei ollut supistus. Vei täysin halut ponnistaa, kun kipu yltyi vaan koko ajan eikä lakannut ollenkaan.. Onneksi siis imukuppi. Kätilö puudutti välilihan alueen varuiksi, mutta epparia ei leikattu. Toisen aseteen repeämät tuli välilihaan ja emättimeen, parantuminen on ollut nopeaa. Samana päivänä pystyin istumaan ihan normaalisti.

Pojalla tosiaan kokoa, 4220g ja 54cm. Syntyi siis rv 39+1.

 
Esikoiseni painoi 4580g syntyessään. Synnytyksessä meni pieleen lähes tulkoon kaikki mikä voi mennä, paitsi että poika kyllä syntyi alakautta ja jäi henkiin, kuten minäkin.
Kokonaisuudessaan supistuksia oli noin 36tuntia, synnytyksen virallinen kesto 26tuntia, ponnistus 1h33min. Aika "alkuvaiheessa"synnytystä, tuntimääräisesti puolivälissä, mutta olin vasta 3senttiä auki kun laitettiin epiduraali. Menin siitä ihan sekaisin, en tajunnut tämän maailman menosta yhtään mitään. Minulla oli kai joku pumppu, josta lääkettä annosteltiin lisää, tai joka annosteli koko ajan lääkettä.. Samalla tietenkin laitettiin oksitosiinitippa, joka oli oli pian jo täysillä ja kalvot puhkaistiin, jotta vauvan päähän saatiin pinni kiinni. Kun tuli ponnistuksen aika, en tuntenut kerrassaan mitään. Sänky oli ihan makuuasennossa ja peppuni alla oli alusastia, joten ponnistin kirjaimellisesti ylämäkeen. Tunnin ponnistettuani vauvan sydänäänet olivat alkaneet laskea joka supistuksen aikana, mistä kukaan ei kertonut minulle, vaan luin myöhemmin papereista, jotka tappelun seurauksena sain. Tässä vaiheessa tehtiin eppari. Lopulta sydänäänet eivät enää nousseet, ja paikalle haettiin imukuppi, tästäkään minulle ei kerrottu mitään. Lopulta vauva syntyi ja näin vilauksen sinisestä lapsesta. Vauva kiidätettiin pois huoneesta ja olin ihan varma että se oli kuollut. Kätilö tikkasi inua tunnin, tunsin joka hemmetin piston ja joka ikisen langan vedon, mutta jostain syystä puudutusta ei lisätty.
Sitten vaihtuikin työvuoro ja jäin yksin saliin. Jonkin ajan kuluttua yövuoroon tullut kätilö tuli kysymään haluanko suihkuun. No halusin! Kätilö häipyi, tuli taas takaisin hetken päästä ja tuumasi että et sitten mennytkään pesulle.. En olisi todellakaan päässyt omin jaloin mihinkään, saati edes sängystä ylös. Suihku jäi siis haaveeksi kun kätilö paineli taas pois. Joskus puolen yön paikkeilla, kolmisen tuntia vauvan syntymän jälkeen kätilö tuo minulle kapaloidun vauvan viereen ja häipyy. Siinä sitten ihmettelen että onkohan joku äiti kuollut ja minulle on tuotu hänen vauvansa, minun vauvanihan kuoli synnytykseen.

Lopulta päästiin osastolle nukkumaan vauvan kanssa ja vasta kun lääkäri antoi viikkoa myöhemmin kotiutusluvan uskoin että se poika on minun eikä jonkun muun.
 
Takaisin
Top