Sukupuolitoiveet, pettymys

Mun mielestä mitään ei verrata eikä yleistää. Herranjumala me ollaan kaikki ihmisiä ja YKSILÖITÄ. Ei voi sanoa, että toinen on helpomi kun toinen sukupuoli. Kuulostaa ihan "syrjinnältä".
Kyllä muakin jännittää, että millainen riiviö tämä meidän poika on. Kun nyt jo liikkuu niin lujaa ettei neuvolassakaan saada kunnolla kuunneltua sydänääniä. Ja vauvan isä on niiin vilkas ja mielikuvituksen omaava persoona kun olla ja voi :D Odotan innolla että kuinka ihana ja ennen kaikkea eläväinen lapsi <3
 
Kaipa se on yleistä ja inhimillistä ajatella sitä tulevaa lasta saman sukupuolen edustajana kuin itsekin on. Me ei haluttu ottaa sukupuolta selville etukäteen. Isukki ajatuksissaan mielsi tulokkaan pojaksi ja minä tytöksi. Poika tuli, en ole pettynyt. Etukäteen toki mietitytti että miten osaan pojan kasvattaa kun ei ole pojista suvussakaan kokemusta. Toisaalta pieni vauva on ensisijaisesti vauva ja alkaa vasta myöhemmin olla enemmän tyttö tai poika.

Ihana täydellinen lapsi :) Ja olisi sitä ollut vaikka olisi ollut tyttö tai kaksineuvoinen tai mikä tahansa :)
 
Meille oli kyllä valehtelematta ihan sama sukupuolella pitkään. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin että vaikken suostunut sitä myöntämään edes itselleni, toivoin poikaa. Sitten kun päätin myöntää hiljaa itelleni että toivon poikaa, pystyin miettimään rauhassa että miksi niin. Tajusin sitten että se johtui kokonaan omasta isästäni, jonka tiedän halunneen itselleen kovasti poikaa (vaikkei ole sanallakaan sitä sanonut) mutta sai sitten tyttöjä. Jotenkin alitajuisesti oli semmoinen fiilis että haluaisin antaa pojan lapsenlapseksi. Älytön ajatus mutta se olikin alitajuinen.

Olen kyllä onnellinen että uskalsin miettiä tuon ketjun loppuun, koska prosessoinnin jälkeen päästiin taas takaisin vilpittömään ihan-sama-kumpi -tilanteeseen. Ja sitten kun saatiin kuulla että tyttö luultavasti on matkalla olin äärettömän onnellinen, meidän prinsessa!! Ja jotenkin olin aistivinani että mies oli kanssa iloinen tytöstä, on kuitenkin katsonut aikuisiällä kahden pikkuveljensä syntymät ja kasvun. Ja kun kerrottiin tulevalle papalle tytöstä, niin kyllä hänenkin kasvoille hymy vaan levisi..:)

Mutta hyvä ketju tämä, luulen että tämä on semmoinen aihe mikä koskettaa monia mutta missä käy samallalailla kuin minulle, ettei uskalla ääneen puhua toiveista ja pettymyksistä moisessa asiassa.
 
Oot ihan oikeessa Rolli, se on ihan kasvatuksesta kiinni, minkälainen lapsesta tulee. Sukupuoleen katsomatta.
On ihan tutkittu, että vanhemmat ovat automaattisesti erilaisia tyttö ja poikavauvojen kanssa. Pojille ollaan sallivampia ja jo heti alussa poikalapsien kanssa leikitellään reippaimmin ottein, esim. keinutellaan "rajummin" ja hypyytetään useammin.
Tyttölapsia käsitellään hellemmin ja ohjataan kiltteihin tyttöjen leikkeihin. Istutetaan heti alussa kiltin tytön sukupuolirooliin. Tytöt eivät juokse, ei huuda, ovat tottelevaisempia ja osallistuvat kotitöihin, niinkuin tyttöjen kuuluu..? Puissa kiipeilevä villimpi versio on heti poikatyttö.
Poikien annetaan useammin juosta, huutaa ja villitä ympäriinsä, koska pojat ovat poikia.

Myös vanhempien rooliesimerkki vaikuttaa tosi paljon. Jos vanhemmat reippaita ja ulospäinsuuntautuneita, niin lapset (sukupuoleen katsomatta) ovat avoimia ja sosiaalisia, jonka jotkut voivat lukea että ovat siis villejä. Jos taas vanhemmat ovat rauhallisia, niin aika varmasti lapsetkin sitä ovat. Toisaalta hiljaiset vanhemmat eivät ehkä saa otetta lapsiinsa ja silloin lapsi voi olla "vaikea" ja jälleen villi. Esim. yleisillä paikoilla ei kehdata komentaa ja lapset saa tehdä mitä huvittää ja kyllähän sen tietää kuinka käy, kun kerran antaa periksi..

Esimerkkinä ihan sukulaisperhe, jossa kolme tyttöä. Äiti TOSI rauhallinen tapaus, kärjistettynä piipittäjä. Kaksi lapsista samanlaisia, eivät varmaan oo juoksuaskeleita ottaneet koulun liikuntatuntia lukuunottamatta. Puheesta ei saa selvää, kun puhuvat niiiin hiljaisella äänellä. Eivät kuitenkaan ole ujoja.
Yksi tytöistä on ollut aina isin tyttö ja iskä on ihan "normaali", ei mitenkään ylisosiaalinen tapaus, mutta puhelias etc.
Tämä isin tyttö on kulkenut iskän mukana töissä pienestä alkaen, eli viettänyt tosi paljon aikaa tämän kanssa. Tyttö onkin ollut just se puissa kiipeilevä reipas takkupää. Harrastaa joukkuelajeja, puhuu normiäänellä, on ehkä perheen ujoin tapaus..

Me ollaan sellanen reippaampi perhe. Oon ollu kans se lapsista, joka on varmaan eniten aiheuttanu harmaita hiuksia vanhemmilleni. Mun vanhemmat ovat avoimia ja sosiaalisia. Oon kuitenkin kasvanu suht kovassa kurissa, kahden veljen kanssa. Ja selkään on tullut useammin kuin kerran. Mutta meillä ei poikien tarvinnut osallistua kotihommiin.
Mun mies on sosiaalinen, saanut vapaamman kasvatuksen ja huomaa että olisi se sallivampi vanhempi omien lasten suhteen.
Pojat ovat reippaita, avoimia, sosiaalisia(pienenä ehkä liiankin) ja hyväkäytöksisiä ja auttavat kotitöissä, pyytämättäkin. Ovat juosseet ja pitäneet ääntä, mutta sellaisissa paikoissa, missä se on ok. Kuri on kova, tän päivän normeihin katottuna, mutta en uskoisi että muuten olisi pärjättykään kolmen lapsen kanssa. Kohta neljän..

Ja voi kuinka monet tyttöperheet valittaa melusta ja rajusta menosta..![:D]
 
Ja pakko vielä mainita, että tottakai jokaiseen vaikuttaa oma persoonansa myös. Ettei joku nyt tätä liian kärjistävänä pidä
 
Meidän tilanne on se, että miehellä on jo kaksi poikaa joten siksi vahvasti raskauden alussa yhdessä anopin kanssa toivoimme tyttöä. Minun syynä ihan se, että olisi jotenkin pojille helpompi että yhteinen lapsemme olisi tyttö jotta vanhempana voisin sitten jäädä kotiin tytön kanssa tekemään "tyttöjen juttuja" kun isä menee poikien kanssa. Tarkoitan tällä sitä, että haluan isän olevan poikien kanssa 100% kun viikonloppuisin meille tulevat. Kun kuitenkin tämä meidän lapsemme saa isä aikaa 24/7. So to speak.

Olimme kyllä yllättyneitä kun rakenneultrassa aavistelivat tytöksi ja myöhemmässä ultrassa (olen myös erityistarkkailussa sairaalassa joten siksi näitä ylimääräisiä ultria) asia vielä varmistettiin. Tyttö tulossa.

Olen todella onnellinen tytöstä mutta jos tilanne olisi ollut toinen ja tämä lapsi olisi meidän molempien ensimmäinen niin olisin mahdollisesti toivonut poikaa enkä olisi halunnut tietää sukupuolta etukäteen...

Myös siksi että tämä on todennäköisesti minun ainoa lapseni niin olen todella onnellinen että saamme sen toivomamme tytön.
 
Muiia, hienoa että sait pohdittua asiaa. Monella on varmaan niitä toiveita suuntaan tai toiseen, mutta jostain syystä niitä ei kehdata tunnustaa, ei aina itsellekään. Vaikka eihän se tee vanhemmasta sen huonompaa, että on vähän toivonutkin toista sukupuolta. Syitä on niin monia.

Mun täytyy olla hieman eri mieltä Kittyn kanssa siitä, että kaikki olis kasvatuksesta kiinni. Jo raskausaikana poikasikiö tuottaa testosteronia, joka taas vaikuttaa aivojen kehitykseen. Siellä kun ne tyttö- ja poikavauvat lilluvat vähän erilaisessa hormoniliemessä, niin kyllä se vaikuttaa heidän kehitykseensäkin. Ja on ihan aivokuvantamisella todettu juttu, että miesten ja naisten (myös tyttöjen ja poikien) aivoissa on (pieniä) rakenteellisia ja toiminnallisia eroja. Jo vastasyntyneenä tytöt orientoituvat enemmän muihin ihmisiin ja katselevat mielellään kasvoja, pojat ovat tyttöjä kiinnostuneempia esim. valoista ja muista ilmiöistä. Sukupuolten väliset erot eivät johdu siis vain kasvatuksesta, vaan myös ihan biologisista eroista, jotka murrosiästä eteenpäin vain entisestään vahvistuvat.

Nykyään monet tutkijat ajattelevatkin jo, ettei vanhempien kasvatustyyli johdu vain jostain omista kokemuksista ja ennakkoluuloista, vaan vanhemmat ovat ns. sukupuolisensitiivisiä: he huomaavat ihan alitajuisestikin, millaisista asioista lapsi on kiinnostunut, ja tarjoavat jatkossakin näitä asioita enemmän. Näin vanhemmat tiedostamattaan vahvistavat lapsen synnynnäisiä ominaisuuksia, ja orastavista tytöistä kehittyy yhä enemmän tyttö-ihanteen mukaisia ja pojista sellaisia, kuin poikien ajatellaankin olevan. Esim. pienien tyttöjen kanssa katsellaan ja luetaan enemmän kirjoja, koska he jaksavat keskittyä niihin paremmin. Tässä voi olla yksi syy siihen, miksi tyttöjen kielenkehitys on usein poikia edellä ja heistä tulee aikuisinakin verbaalisempia.

Tällaiset seikat eivät tietenkään tarkoita, että lasta pitäisi kasvattaa johonkin sukupuolimuottiin. Totta kai lapset ovat aina yksilöitä! Yksilölliset erot ovat jopa suuremmat kuin sukupuolten väliset erot. Siksi ajattelenkin, että lapsille pitää sukupuolesta riippumatta tarjota erilaisia virikkeitä ja mahdollisuuksia, koska etukäteen ei voida tietää, millainen lapsi on ja mitkä asiat kiinnostavat. On hyvä, jos lapsella on mahdollisuus "toteuttaa itseään", oli kyse sitten tytön sotaleikeistä tai pojan balleriina-haaveista. Samalla voi olla hyvä myös tukea lasta hänen heikommilla osa-alueillaan, esim. rohkaista arkaa lasta lähtemään fyysisiin juttuihin ja toisaalta tukea levottoman lapsen tarkkaavaisuuden ja kärsivällisyyden kehitystä - sukupuolesta riippumatta.
 
KAIKKI mun tutut, jotka viime aikoina tulleet raskaaksi, on sanonu että haluais tytön!!! vaan yks on halunnu pojan, ja epäilen että sekin johtuu jossain määrin kulttuurieroista, mies on afrikkalainen, ja ilmeisesti esikoispoika on merkityksellisempi asia kun suomessa. oon miettinykin että aika "kauheeta" että tosiaan kaikki toivoo tyttöä.

mä oon aina halunnu perheeseen sekä pojan että tytön, mutta silti jotenkin kun tulin raskaaks ni odotin sitten itekin hirveesti että eka tulis tyttö. mieskin odotti jostain syystä tyttöä. tuntuu että olisin vähän voinu ymmärtää sen sielunelämää paremmin, ja olis ollu enemmän yhteisiä asioita sitten isompana. en tykkää urheilusta ja riehumisesta, jos siitä tuleekin vaikka sellanen poika. eli vissiin pelot osittain myös syynä tytön toivomiselle. mutta ultrassa selvisi että poikahan se on.

nyt raskauden lopussa mä oon kuitenkin alkanu ajatteleen että mä haluun vaan just TÄN lapsen jonka kanssa ollaan jo eletty yhdessä 9 kuukautta (laskettu aika ens keskiviikkona), ja että mä kasvatan siitä sellasen äitiä ihailevan mammanpojan :D :D (vitsi!) mutta vähän pelottaa että jos/kun odotan seuraavaa, niin onko sitten hirvee pettymys jos ei oo tyttö, tai pitääkö tehä lapsia niin kauan kunnes tulee tyttö, niinkun jotkut tutut..!! en haluis sitä.

ai niin ja musta on tosi hyvä että voi sanoa ääneen toiveensa tytöstä tai pojasta, ilman että pidetään huonona vanhempana. ei oo pakko sanoa että "ihan sama kumpi kunhan on terve", jos ei oikeesti oo sitä mieltä. eikä musta se terveys sinänsä liity edes tähän sukupuoliasiaan, terveyttähän toivoo tietysti kaikki.
 
Sieltähän se tuli, mitä Yppy kirjoitti; "....Millaisista asioista lapsi on kiinnostunut ja tarjoavat näitä enemmän... Pojista sellaisia, kuin AJATELLAAN niiden olevan.. tyttöjen kanssa katsellaan ja luetaan enemmän kirjoja...."Juuri tämä on sitä tiettyyn sukupuolimuottiin kasvattamista, niinkuin kirjoititkin, vanhemmat tekevät sitä tiedostamattaan, koska se on niin selkäytimessä, millaisia poikien tai tyttöjen kuuluu olla. Ja tämä alkaa jo heti synnäriltä. Poikavauvoja sylitellään vähemmän.
Lapsia ohjataan niihin asioihin mihin mielestämme minkäkin sukupuolen kuuluu puuhailla. esim. kuinka moni hankkii poikalapselle nuken, millä hän voisi toteuttaa luontaista hoivaviettiään ? Aika varhain aletaan luokitella lapselle, mitä tytöt tekevät tahi mitä poikien kuuluu tehdä.. Isot pojat eivät itke... Reippaat tytöt eivät juoksentele ympäriinsä...
Ja ns. villimpi lapsi tarvitsee juurikin sitä syliä rauhoittuakseen ja esimerkiksi niiden kirjojen avulla. Kerta kerralta lapsi jaksaa keskittyä paremmin ja paremmin. Eri asia on sitten sairaudet tai kehityksen häiriöt, mitkä aiheuttavat levottomuutta.

Satuvee Vaikka et pidä urheilusta, niin lapsesi voi pitää. Ja jos olisittekin saaneet tytön, niin hän silti olisi voinut kiinnostua urheilusta ja pahimmassa tapauksessa, huih; alkaa harrastaa sitä! Eipä auta muu, kuin kannustaa lasta siihen ja olla iloinen, että hän saa tehdä sitä mistä nauttii. Ja eikös se ole parempi, että purkaa sitten energiaansa urheilun parissa, kuin vipeltää muuten sisätiloissa tai naapureiden riesana. Tai pahimmassa tapauksessa istuu ensin tv:n ääressä ja vaihtaa sieltä sujuvasti peleihin ja tietokoneelle.
Ihanaa, kun olet iloinen poikasi syntymisestä. Toivottavasti pääset pian sylittelemään vauvantuoksuista nyytiäsi!!!

Terkuin, kolmen aktiivisen "mammanpojan" onnellinen äiti[:)] (Joiden pojat ovat hoitaneet nukkevauvojansa siinä missä ajelleet rallia potkuautoillansakin runsaan sylittelyn lomassa)

P.S. Meillä muuten esikoisen kanssa mentiin yli yksivuotispäivään, kun joku tutuista huomasi, että eikö pojalla ole vielä ainuttakaan leikkiautoa. Kävi sitten hädissään ostamassa sellaisen myöhästyneenä synttärilahjana.. Että sellaista muottiinasettelua...
 
Amppu, miten niin tytöt kitisevät enemmän? Olipahan aikamoista yleistämistä. Kokemukseni on, että vanhempien omat reaktiot vahvistavat lapsen reippautta tai kitisemistä. Pikkuveljeni on loistava esimerkki siitä. Jos hän kaatui ja äitini näki tapahtuman, näytti huolestunutta ilmettä ja riensi paikalle, parku alkoi taatusti. Jos taas isä oli lähettyvillä ja sanoi reippaasti:"Ylös vain ja jatka menoa", niin veli nousi hymyillen ja alkoi taas riehua. Sama on kuulemma koskenut meitä tyttöjä aikanaan. Mutta ehkä koska meidät kasvatti pääasiassa reipas isämme, meistä ei koskaan kehittynyt kitisijöitä, vaan edelleenkin kestämme vastoinkäymisiä ja fyysisiä haavereita vaikka hammasta purren, vähän äijämäisesti. Kun isä kuoli, jäi pikkuveljemme 8-vuotiaana naisten huomaan ja alkoi saada erilaista kohtelua kuin aiemmin. Silloin hänestä taas kuoriutui aikamoinen itkupilli. Eikä siinä mitään pahaa ole, saahan ne tunteensa ja kipunsa näyttää, oli tyttö tai poika.

Toisaalta Kitty, hyvin valikoivasti poimit sanojani ja siirsit ne sellaiseen asiayhteyteen, että vaikuttaa kuin olisin väittänyt vanhempien kasvattavan (tietoisesti) lapsiaan johonkin muottiin. Minä itse asiassa sanoin, että tyttöjen ja poikien kehityksessä on tietyt suuntalinjat, jotka vaikuttavat siihen miten lapsi käyttäytyy. Vanhemmat ja muu ympäristö reagoivat käyttäytymiseen ja vahvistavat tätä käyttäytymistä. Tämä koskee sekä lapsen positiiviseksi että negatiiviseksi koettua käyttäytymistä.

Tässä piilee pulmakin: kerran kun ympäristö muodostaa mielikuvan lapsesta (tai miksei aikuisestakin), mielikuvaa ja kohtelua on vaikea muuttaa. Jos ekana tarhapäivänä poika lyö toista lasta, häntä pidetään helposti aina aggressiivisena, tai jos ekana koulupäivänä tytöllä on vaaleanpunaista ja röyhelöä, voi muiden olla vaikea tajuta, että oikeasti tyttö pelaa futista ja inhoaa röyhelöitä, jotka äiti pakotti laittamaan.
 
päiväkodissa työskennelleenä ja yksityisesti lapsia hoitaneena usean vuoden ajan mulla on ainakin sellainen käsitys että kyllä pojat ovat "helpompia".. tyttöjen kinaamista ja riitelyä ja tukkanuottasilla olemista sai jatkuvasti olla selvittämässä kun taas pojat ei tapelleet yleensä mistään asiasta.. myös jo päiväkoti-ikäiset tytöt juonivat toistensa päänmenoksi paljon enemmän kuin pojat. (mistä ne oppiikin ne jo silloin?? ei ihme että naisvaltaisilla aloilla työpaikkakiusaaminen on ihan mahdotonta....)

itte kasvoin 2veljen kanssa ja olin aina se seudun rämäpää. ihanoin punkkari isoveljee ja sen rumpuja ja prätkää ja protestoin jo kai pikkulikkana sitä että tyttöjen ois pitänyt käyttäytyä tietyllä lailla ... ainakin äitini mielestä.
ainakin mulla oli niin hanakala murrosikä ja teinikausi että hohhoijaa.. toivottavasti en ikinä saa sellaista tyttöö kasvatettavakseni.. [:D] tietysti jokainen on yksilö ja lapsen kasvatus vaikuttaa varmasti lopputulokseen. tai sitten on tälläinen jääräpää että vaikka kotona kuinka asetettiin rajoja ja kasvatettiin ni yks hailee..... [;)] tein just niinku itte halusin.... ja vielä oikein protestoin kaikkea vastaan..[:D] ja ehkämulla kuitenkin on jotenkin sellainen vanhoillinen kuva että tytöt on jotenkin heikompia ja niiden puolesta saa aina vaan huolehtia ja haulikon kanssa ootella kotiovella yöllä että kenen retkun kaa se nyt sieltä tulee..[;)][;)] kun taas pojat on omatoimisempia ja pärjäävät tuolla maailmalla kyllä..... mulla ei kyllä pitäisi olla tuollaista vanhoillista ajatusta, olenhan itte hyvä esimerkki että kyllä tytöt selviää ja pärjää... ihan samoin kuin pojatkin.

itse toivoin hartaasti poikaa esikoiseksi ja olin 100 % varma lapseni olevan poika.... ultrassa meinasi maailma kaatua kun kätilö sanoi 99% vauvan olevan tyttö. itkin pitkään autossa ja kotona. syy harmistukseen oli se että olisin toivonut että mieheni saa pojasta auton/prätkän rassauskaverin ja karjalan erämaihin vaelluskaverin ja soittohommiin "oppilaan".. ja pelkäsin että miehelleni tyttöuutinen olisi myös pettymys.. tytön myötä pelkäsin että tyttö jää täysin vieraaksi isälleen..
MUTTA mieheni katellessa mun harmistusta tokasi että olet sinäkin kyllä ihan mahdoton ja osasi tämänkin asian kääntää niin loistavasti parhain päin tuumaamalla että tytöstä voi yhtälailla olla hänelle kaveriksi kaikkiin noihin asioihin ja moniin muihinkin ja että HÄNESTÄ voi olla myös tytön kaveriksi(vaikka tiijän että mieheni ei mihkään nukkeleikkiin ala.. ei millään..) ja että se on persoonallista ja kasvatuksesta kiinni mihin lapsi kiinnostuu. jotain poikaa ei välttämättä kiinnosta sitten yhtään mikään muu kuin kotona pleikkarin pelaaminen tai esim. tanssi.. (itte oon tanssinut vuosia teininä joten vastoin mieheni ajatuksen juoksua kannustan kyllä poikaa tanssimaan!!!! kun mieheni taas ajattelee että se ei sovi pojille sitten ollenkaan.. :) ) kun taas joku tyttö rakastaa telttailla ja vaeltaa ja jos äitiinsä tullee niin ihan varmasti on kädet rasvassa prätkän kimpussa heti vaan ku mahdollista.... [:)] kesti kuitenkin kauan että sain itseni käännettyä poikakanavalta tyttökanavalle.. silti kaupoissa huomaan että ohitan pienet mekot ja hörhelöt automatiik... oon ostanut vasta kaksi mekkoa...... kaikkee harlikka/pääkallovaatetta kyllä löytyy.. [;)] toivottavasti tytön myötä ittekkin käännyn vaaleanpunaiseen hörhelö-ajatukseen.. en sitten tiijä onko TÄMÄ SITÄ MUOTTIIN KASVATTAMISTA VAI KASVATTAMISTA POIS MUOTISTA?? jotenkin sitä vaan ajatteli että meiltä sujuisi luontevammin pojan kasvattaminen kuin tytön... nyt se ajatus tosin jo kuopattu.


tiijän että monille tälläinen toivominen on kuin punainen vaate/tabu. pitäisi olla onnellinen että lapsi on terve jne.. mutta minä nyt vaan olen kasvanut poikien kanssa koko elämäni ja kaikki kaverini ovat olleet poikia harrastusteni johdosta joten jotenkin sitä on pikkulikasta asti toivonut että haluan lapsen sitten joskus ja se on poika.. ja silloin nuorempana parikymppisenä toivoin vielä että niitä pitää olla kolme.... [:D]
mutta kyllä tää mamma on niin onnellinen tytöstä että meinaa pakahtua.. hartain toive on vaan että kunhan lapsi on terve. niinkuin jokainen äiti toivoo.
 
Tottakai kaikki toivovat vauvaa ja sitten tervettä vauvaa ja sitten tulee niitä varovaisia sukupuoli toiveita...mutta...
Esikoista odottaessa toivoimme miehen kanssa molemmat tyttöä ihan kamalasti, kun selvisi, että odotamme poikaa minulle pettymys oli jotain ihan kamalaa ja ajattelin tosi kamalia asioita esikoisesta. Pistetään hormonien piikkiin :). Pettymys kesti kolmisen päivää ja sen jälkeen en osannut ajatellakaan muuta kuin pikkupoitsua enkä muuta toivonutkaan :D
Nyt kun esikkomme on reilu kaksi vuotias niin enpä osaa ihanampaa lasta kuvitella.
 
Mun oli nyt pakko tähän kommetoida kun samasukupuolta oleva toivois samaa sukupuolta olevaa. niin mulal tää menee kyllä aivan toisinpäin. Mä tosiaan toivon todella paljon poikaa, vaikka ei se tyttökään pettymys ole, mutta mä olen aina halunnut poikalapsen :)
 
Mulla taas oli vähän päinvastanen tilanne esikon kanssa. Toivoin todella kovasti poikaa ja jotenkin vaistosin miehestäni saman, vaikka kaikille sanottiin että ihan sama kumpi tulee. Salaa toivoin koko ajan poikaa ja mitä lähemmäs tultiin tokaa ultraa, sitä enemmän aloin pelätä että "mitä jos se onkin tyttö, hirveä pettymys varmasti miehelle" ja muuta typerää :D Myönnän että muutama riemunkiljahdus pääsi kun ultraaja sanoi lapsen olevan poika, ja vielä hyvin selkeä sellainen, ei ollut epäilystä.

Jotenkin mulla on aina ollut semmonen olo että haluan ensisijaisesti pojan, vaikka en yhtään epäile sitä ettenkö olisi tyttöä rakastanut aivan yhtä lailla. Nyt toista odotellessa rehellisesti minulle on aivan sama kumpi tulee! Vahvasti on tyttö-olo ja iloitsen siitä, mutta jos vauva onkin poika, niin ei haittaa yhtään! Tervetulleita ovat molemmat
 
Ku olin tohon aiemmin kirjoittanut että poikaa haluan, nini mulla kyllä mieli muuttu aivan tyäsin amtkan varrella ja oli ihan sama kumpi sieltä tulee. Meille on tulsosa tyttö, enkä yhtään pettynyt ole vaan tosi iloinen kunhan lapsi olis terve :)<3
 
Mä ajattelin jo vuosia sitten, että haluaisi kaksi poikaa. Silloin en tosin ollut varma, haluanko lapsia ylipäätään. Mutta ajatuksenani oli että jos haluan lapsia, niiden pitäisi olla poikia.
Kun tulin raskaaksi, toivoin poikaa ja mies samoin. Ajattelin että tyttökin on ihan ok. Ensimmäisessä ultrassa hoitaja oli 99% varma että kyseessä on poika ja sen jälkeen alettiin odottaa poikaa ja ollaan jo hankittu kaikkia poikamaisia juttuja.. mutta koko ajan kalvaa taustalla pelko että se olisikin tyttö. Ei siis sinällään mitään vikaa, tyttövauva saa tulla.. mutta nytkun on jo varma että se on poika ja on hankittu poikien vaatteita, niin nekin menisi hukkaan. Pojalle on jo nimi ja siitä on jo puhuttukkin. Oon myös suunnitellut millaisia harrastuksia pojan kanssa aletaan harrastaa (jalkapalloa).
Rakenne ultraan on nyt muutama viikko ja täytyy pitää peukkuja että lapsi on tosiaan poika :)

Mä haluan pojan, koska olen tottunut enemmän poikiin/miehiin. Omaan perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kolme veljeä. Olin pienestä pitäen isin tyttö. Itselläni oli aika vähän kavereita, joten vietin aikaa pikkuveljen kavereiden kanssa. Ja nyt olen töissä paikassa, jossa on vain miehiä. Tulen muutenkin paremmin juttuun miesten kanssa. Poika tuntuu näin ollen paljon mukavammalta vaihtoehdolta. Lisäksi pikkuveli sai 9kk:tta sitten pojan ja haluaisin että serkukset voisi paremmin leikkiä keskenään, kun olisivat samaa sukupuolta :)
 
Takaisin
Top