Sukupuolitoiveet, pettymys

Tolteekki

Tolteekki

Satasella mukana keskusteluissa
Heip
 
Olen seurannut paljon odottajien, synnyttäneiden jne keskustelua sekä netissä että IRL, onko paljonkin "pettymyksen" tunnetta oman lapsen sukupuolesta? Onko tämä kovinkin yleistä. Plus olen saanut aika vahvan mielikuvan noin yleisesti, että poika on useimmin "pettymys" kuin tyttö. Kylläkin aina hetkellinen, ja hälvenee piankin[:)]
 
Ymmärrän kaiken laiset tunteet odotuksen aikana, mikään ei ole kiellettyä ja hyvä kun niistä puhutaan. Mietin vain miksi tyttö on toivotumpi, tai siis miksi saan sellaisen mielikuvan. Pelottaako jalkapallokentän reunalla seisominen, lapsen riehakkuus tai se että hoitaako poika vanhempiaan myöhemmin ollenkaan tai pitääkö yhteyttä. Tällaisia olen lukenut perusteeksi.
 
Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä asiaan, tämä on alkanut kovasti vain kiinnostaa. Voin aiheuttaa nyt vihaistakin kommenttia, mutta varmasti kaikki keskustelu on aina hyväksi. Jos vaikka joku juuri painii tämän asian ja huonon oman tunnon kanssa???
 
Myös aikaisemman ammattini ja lopputyöni kannalta aihe kiinnostaa. Nykyään kylläkin olen teknisellä alalla[:)]
 
Mun on turha väittää ettenkö olis toivonut tyttöä tällä kertaa, mullahan on neljä poikaa. Mutta en ollut pettynyt neljännenkään pojan kohdalla kun ultrassa hän paljastui pojaksi, jotenkin osasin odottaakin poikaa. Tätä viidettä oottaessa olin hyvin epäuskoinen että on tyttö ja kun vihdoin (ehkä kuudennen ultrauksen jälkeen) uskoin että tyttö se on, itkin kyllä ilosta. Väitän silti että en olis ollut pettynyt poikaan. Mua vähän jopa pelotti miten osaan hoitaa ja kasvattaa tytärtä... 

Täytyy lisätä vielä että ultrauksia tehtiin monta raskausdiabeteksen takia.
 
Itsellä on ainakin sellainen tunne, että kumpi vaan, ei haittaa.. Miehellä sitten on ollut selvästi vain ja ainoastaan poika mielessä, joten voi olla, että hän olisi pettynyt, jos tyttö tulisi. En tiedä vielä, kysynkö seuraavassa ultrassa sukupuolta vai en.. sen näkee varmaan vasta siinä tilanteessa. Ainakin periaatteessa haluaisin pitää yllärinä, mutta toisaalta tuntuu, että isälle olisi hyvä tietää sukupuoli, saisi sitten aikaa "sopeutua" ajatukseen, jos tytär oliskin matkalla.. Mutta mitään ajatuksia jomman kumman lapsen "helppoudesta" ei ole kyllä mieleen tullut edes! Nyt ehkä sitäkin alkaa sitten ajatella... hmm.. 
 
Kerron tässä nyt oman kokemukseni asiasta.. Alussa, kun rupesin odottamaan oli miulla vahvana toiveena saada tyttö. Pelkkä ajatuskin pojasta kauhistutti, osittain juuri sen ylivilkkauden takia, ja osittain koska kaikki pojat lähipiirissäni ovat olleet mielestäni aivan kauheita kakaroita - siis suoraan sanottuna! Myös äitini, mummoni sekä serkkuni, joka sai esikoispoikansa vuosi sitten, ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että kyllä sieltä tyttö on tultava. Jopa niin vahvasti, että miulle on tullut välillä mieleen olisiko poika heille suoranainen pettymys. Ja mitä enemmän sitten näitä ulkopuolisia toiveita ja puheita alkoi satelemaan, sitä enemmän mie itse muutin mielipidettäni suuntaan " Mitä hiton väliä sillä sukupuolella on, eihän siihen voi vaikuttaa!" Koska ei ole edes sanomatta selvää, että lapsi on edes terve syntyessään - mitä vain voi tapahtua, tai kehityshäiriö voi tulla vaikka kuinka terveellisesti olisi elänyt raskausaikana - niin ei sitä pienelle lapselle enää haluaisi tuottaa sitä taakkaa, että hän saattaisi olla mahdollisesti ns. "väärää sukupuolta".

Emme tiedä mitä sukupuolta esikoisemme on, mieheni kanssa halusimme jättää sen yllätykseksi. Mutta merkkien mukaan olisi poika tulossa, eikä se enää tunnu yhtään hullummalta ajatukselta. Sitä vain alkujaan mielipiteensä perusti joihinkin kokemuksiin pojista, sekä romanttisoituun kuvaan tyttölapsesta, joka on rauhallinen ja äidin pikku apulainen. Nyt kun asiaan olen enemmän perehtynyt, niin olen huomannut ettei lapsi ole sukupuolensa summa, vaan yksilö. Ihan yhtä raisu tai villi voi tyttökin olla, tai poika voi olla rauhallinen pikku apulainen. Uskaltaisinkin siis väittää, että tällainen tietyn sukupuolen toivominen johtuu tietämättömyydestä ja mutu-tuntumasta, ei osata katsoa asioiden syvintä ydintä. Ja länsimaissa tuo tytön toivominen on aika uusi asia vielä, vanha kansakin sanoi: " Tyttö tuli, tyhjä tuli. Poika tuli, paljon tuli", ja monissa maissa tyttösikiöitä varta vasten abortoidaan "huonompina". Onneksi täällä ei sentään niin pitkälle mennä, täällä lasten sentään annetaan olla mitä ovat. [:)]
 
Kyllähän sitä varmaan hyvin monet naiset toivovat tyttöä ja miehet omaa poikaa esikoiseksi varsinkin. Sama juttu oli meillä vaikka en sitä myöntänytkään. Ultrassa sitten poika paljastui niin kyllähän sitä pitkään mietti, että oishan se saanut tyttö olla. Äkkiä nuo ajatukset kuitenkin hävis ja nyt ei vois muuta ajatellakaan kun poikaa [:)][:)] Lähipiirissä on sellasia tyttöriiviöitä, jotka on vilkkaampia kun pojat mitä tiedän joten senkin puoleen ei tuo poika haittaa yhtään vaikka kaikkihan on yksilöitä. Pääasia, että on terve!! [:)]
 
Minuakin huolestutti aluksi ajatus pojasta. Ajattelin, etten varmasti osaa olla pojan kanssa, en osaa leikkiä hänen kanssaan enkä varmasti ymmärtäisi häntä niin hyvin kuin tyttöä. Ystävänikin sanoi, että hän on aivan eri tavalla päässy kakkosensa maailmaan, kun tämä on tyttö. Nukkeleikit ym. sujuvat kakkosen kanssa paremmin kuin esikoispojan kanssa aikoinaan autolla päristelyt ja vastaavat. Jotenkin naisena sitä ehkä osaisi eläytyä paremmin tytön maailmaan, vaikka tietenkin lapset ovat yksilöitä.

Minä toivoin siis alussa kovasti tyttöä. Mies sanoi koko ajan, että aivan sama kumpi tulee, kunhan on terve. Silti hän aina huomaamattaan puhui pojasta, poikien jutuista jne. joten osasin arvata, että poika siellä miehen mielessä kumminkin oli. Jossain vaiheessa aloin tottua ajatukseen pojasta, ja hiljalleen tuli ihan poikafiilis. Aloin katsella kaupassa sinisiä vaatteita jne. Pari kertaa ennen rakenneultraakin ehdin jo masua taputella ja sanoa:"Reipas poika, äidin kulta".

No, ultrassa oli sitten näkyvinään pieni tyttönen! Aluksi olin aivan ymmälläni, tuli sellainen olo että whaaaat, senhän piti olla poika! Miehenikin taisi lyhyen hetken olla vähän ymmällään, pettynytkin.
Tällaiset ajatukset ja tunteet menivät kuitenkin äkkiä ohi. Ei kyse ole siitä, että tyttö olisi miehelleni tai minulle jotenkin huonompi asia, jotain ei-toivottua. Sitä vain ehti jo säätää aivonsa ja ajattelunsa poika-taajuudelle, joten meni hetki niiden uudelleen virittelyssä ja tyttö-odotukseen totuttelussa. Nyt olen erittäin iloinen omasta pienestä tytön tylleröstä [:)]

Välillä tuntuu, että tämä sukupuoliaihe on monelle melkoinen tabu. Vanhempia, jotka toivovat jompaa kumpaa sukupuolta, katsellaan kulmat kurtussa. Eikö muka riitä, että lapsi on terve? Jos kehtaa tunnustaa toivovansa tiettyä sukupuolta, toiveen olisi parasta olla sitten tyttö. Ihan kuin nykyään ei saisi toivoa poikaa, koska sellaisen ajattelun nähdään olevan jotain vanhanaikaista, tyttö-vihamielistä. Kuitenkin tuntuu, että monella vanhemmalla on pieniä toiveita jomman kumman sukupuolen suuntaan, vaikka asiasta ei uskalleta puhuakaan.

Meillä kävi niin, että olisi varmaan pitänyt pitää suu kiinni näistä toive-asioista. Menin ihan suoraan sanomaan, että miehelleni oli pieni pettymys, kun tulossa onkin tyttö. Meillä perheessä tämä taidettiin tulkita niin, että mieheni pitää tyttö-lasta jotenkin huonompana asiana eikä haluaisi tyttöjä lainkaan. Tähän voivat liittyä vielä väärät käsitykset ja mielikuvat mieheni kulttuurista tai uskonnosta. Sisareni meni eräässä tunnekuohussa sanomaan minulle, että kohta olen taas paksuna, kun nyt ei tulekaan poikaa, ja mieheni ei saanut mitä tahtoi [:@].

Mieheni loukkaantui tästä todella kovasti. Hän itse on kasvanut perheessä, jossa oli viisi poikaa ja vain yksi tyttö. Vanhemmat toivoivat kovasti lisää tyttöjä ja mieheni äiti otti jopa terveydellisiä riskejä tullakseen vielä raskaaksi ja saadakseen tytön. No, saivathan he sitten vielä kaksi tytärtä, joista tuli taloon kauan kaivattuja prinsessoita, jotka ovat saaneet vain parasta - paljon enemmän kuin perheen pojat koskaan. Siksi mieheni ei voi ymmärtää sitä, että joku ajattelee hänen suosivan poikia. Hänen perheessään tytöt ovat olleet aina yhtä rakkaita kuin pojat, ehkä jopa enemmänkin.

Olisikohan pitänyt korostaa erityisesti, että mieheni kokema pettymys oli nimenomaan hyvin pieni, hetkellinen? Häntä tuskin suretti se, että lapsi on tyttö, vaan todennäköisemmin se, että hänen mielikuvansa omasta pojasta eivät toteudu ainakaan tällä kertaa. Silti täytyy sanoa, että kun lähdimme lasta "tekemään", ei mielessä ollut kertaakaan tietty sukupuoli. Me halusimme nimenomaan lapsen, emme joko tyttöä tai poikaa. Sukupuoli on täysin toissijainen asia sen asian rinnalla, että olemme yhdessä saaneet aikaiseksi jotain ihmeellistä ja ihanaa, pienen ihmistaimen. [:)][:)][:)]
 
Minä kyllä ihan oikeasti toivoin poikaa, ja sellainen kyllä vahvasti pitäisikin olla tänne matkalla. [:)] Itselläni on kaksi isoveljeä, toinen n. 5 vuotta ja toinen n. 10 vuotta vanhempia kuin minä ja pidin tärkeänä että ensimmäinen lapsi (jos niitä nyt koskaan enempää tulee) olisi poika. Isoveli on suojelija, isoveli opettaa (tytöllekin) että jokaisesta päähän potkaistusta jalkapallosta ei tartte itkeä, ja että ylipäänsä turhista ei kitistä (sitten isompanakaan elämässä). Tälläiset on minun mielikuvani. Jotenkin vain ärsytti ajatus "pienestä prinsessasta", jolle sitten sukulaiset ostaa vaaleanpunaisia mekkoja. Ajattelin myös, että miehelle voisi olla helpompi, että ensimmäinen olisi poika, voisivat sitten tehdä niitä "poikien juttuja", mutta mies on ollut koko ajan sitä mieltä, että ei ole niin väliä kumpi on tulossa.

Ja näin kun ei vielä yhtään tiedä tulevan lapsensa persoonallisuutta, niin jotenkin vahvasti korostuu tuo sukupuolijako "pojat reippaita ja tytöt kilttejä". Vaikka onhan tässä maailmassa toki vaikka minkälaisia tyttöjä ja poikia. [:)]

Tänään rv 38+ 2
 
Minulle on ihan sama, kumpi on. Pääasia on, että on jompikumpi ja terve. En toivo sen enempää tyttöä, kuin poikaakaan. Molemmissa olisi omat ihanat puolensa [:)] Miehen toive olisi poika, mutta hänellekin loppujen lopuksi sama, kumpi tulokas on. Pääasia, että on terve - niinhän se yleensä [;)]
 
Joo-o, samaa olen miettinyt itse. [8|] Meille pitäisi olla tulossa tyttö ja kun kerrottiin siitä suvulle niin kaikki olivat todella onnellisia. Siskot sanoivat heti, että kyllä se tyttövauva ekaksi lapseksi on paaaljon helpompi kuin poika (heillä poikia tullut ensin ja sitten tyttö) ja hoitaminen vauvasta lähtien ollut helpompaa tytön kohdalla. Jotenkin tuo tuntuu oudolta, miksi poika olisi pettymys? ei ainakaan meille olisi niin. Kirjoittelen yhden äidin kanssa, jolla on kohta puolivuotias lapsi. Lapsi heille ensimmäinen ja tyttö. Suunnitelmissa olisi jo toinen raskaus ja toivovat siitä tyttöä, myös mieskin. Kun kerroin hänelle, että tyttö se taitaa olla tulossa meille hän vastasi siihen, että kyllä se tyttö on ihana tapaus ja niin helppo hoitaa ainakin heillä. Mieskin oli sanonut, että ei pistä pahitteeksi vaikka saataisiin toinen tyttö taloon. Onnitteli sitten minua oikein kovasti kun eka lapseksi olisi myös meille tulossa tyttö.
 
Minulla itsellä tosin suvussa paljon tyttöjä ja olen itse perheen viides lapsi ja kaikki olemme tyttöjä. Isäni, joka on ollut koti-isä, sanookin, että jos olisi ollut 5 poikaa hoidettavana kotona olisi ollut paljon rankempaa varmasti. Me olimme siis kotona kouluikään asti ja äiti kävi töissä. Että sellaista...  minun tapauksessa kokemuksen pohjalta tulee tuo toive tytöstä suvussa. Meille kyllä kelpaa kumpi vain! [:)] kuhan olisi vain terve.
 
Meille tulossa poika <3 ja onnellisina odotellaan [:)][:)] Pääaisia että on terve ja kaikki hyvin sukupuolella ei mitään merkitystä
 
Eiköhän se ensimmäinen ole aina "isoin" hoidettava, oli se sitten tyttö tai poika. Pääasiahan on että lapsi on terve, mutta mielestäni on hauska nyt päästä sisälle "miesten maailmaan" oman pojan kautta koska tyttöjen jutut on nähty jo :)
 
Mulla pisti silmään tuo Aurinkopuuterin siskojen kommentti, että tytöt olisi helpompia hoidettavia heti alusta alkaen.. Mihinkähän tää perustuu? Ja millä tavalla helpompia.. ?
Ihmettelee huvittuneena kolmen pojan äiti, joka miettii miten helpoksi tytön kanssa olisi voinut mennä.. varmaan ois hoitanu ite ittesä... HEH..
Tuttavapiirissäni on paljon jo aikuisikään ehtineitä lapsia, tyttöjä ja poikia. Poikkeuksetta kaikki sanovat, että alussa on ihan sama kumpaa hoitaa, mutta teini-iässä pojat ovat huomattavasti helpompia ja murrosikä menee kivuttomammin ohi.
Tytöt ovat kieroja ja valehtelevia, näin kärjistäen sanottuna..
Aika näyttää sitten, miten käy omien kohdille.
Ja kyllä, neljäskin poika on hyvin tervetullut[8D]
 
Sillä tavoin perusteltu, että ovat vähemmän äänekkäämpiä tytöt kuin pojat, kun alkavat ryömiä/kontata/kävellä eivät ole suunapäänä jokapaikassa ja hiljaisempia kuin pojat. Nyrkit heiluu vähemmän ja leikit ei ole rajuja niinkuin monesti pojilla (tai ainakin heidän pojilla on). Olen kyllä itse kanssa huomannu saman, että tytön kanssa ovat ainakin tähän mennessä päässeet helpommalla mitä poikiensa. Mutta itse siis olen sitä mieltä, että kumpi vaan yhtä tervetullut ja toki minun siskoille myös. Mutta sitähän se ei poista, että tyttöjen kanssa he ovat kokeneet elämän helpommaksi kuin poikien, samoin kuin isäni.
 
Minä en ainakaan ollut mikään helppo tyttö. Milloin olin menossa tukkimaan naapurin savupiippua ja milloin varastettiin naapurista murot ja hillot, tai tuhottiin auton konepelti [:D] Ikää siis alle kouluiän verran [:D] Ei ne tytöt ainakaan poikkeuksetta helpompia ole, kuin pojat. Ilolla otan vastaan sen riiviön, joka tuolta on tulossa, oli se sitten tyttö tai poika [;)]
 
Täällä myös yksi tyttö, joka oli aika vaikea tapaus.. todella kovaääninen vauvasta asti näin on äiti kertonut, päiväunilta kun heräsi niin äiti pelkäs jo etukäteen, koska oli aina kuin pehvaan ammuttu karhu.. Puussa kiipeämiset, vesileikit ojissa ja puroissa, nuotion teot, lukuisat haaverit ja tikit matkan varrella... Oli sitten tyttöjenkin leikkejä, esim. naapurin tytön kanssa kun keksittiin leikkiä kampaajaa ja saksittiin innolla toistemme hiukset. Oli siinä vanhemmilla "hauskaa", mulla oli vielä seuraavana päivänä eskarissa valokuvaus. [8D]
Äiti sanonut että oli se helpotus kun pikkuveli oli sitten niin leppoisa lapsi, hermolomaa mun jälkeen. Siskolla myös on itsellään kaksi lasta, eka oli poika ja toinen tyttö, ja heillä myös tyttö selvästi tätiinsä tullut ja poika aika iisi tapaus. Mielenkiinnolla odotan minkälaisen vintiön omaan elämäänsä saakaan..
 
Uskon että riippuu osittain myös kasvatuksesta, tuleeko tytöistä rauhallisia ja pojista äänekkäitä vai toisinpäin. Mies sanoi, ettei tyttöjen kanssa voi leikkiä niin rajuja leikkejä mitä poikien kanssa.. :) Onhan se kärjistetysti ajateltu, että tytöt ei pystyisi samaan mitä pojat mutta tyttöjähän suojellaan enemmän mitä poikia. Sitähän sanotaankin että "pojat on poikia" :)

Onhan tietty muksun omalla persoonallisuudellakin merkityksensä. Perhevalmennuksessa sanoivat, että ei ole ihmeellistä jos rauhallisille vanhemmille tuleekin tempperamenttinen muksu..
 
Miulla oli ihan herttasen yhdentekevää kumpi on tulossa. Aiemmin mitä mietin niin pojan/poikien kasvattaminen on itselleni henkilökohtaisesti helpompaa kuin tytön/tyttöjen. Lapsen isästä tiesin, että hän haluaa poikaa, ei välttämättä tästä lapsesta, mutta jossain vaiheessa kyllä. Kolmannen tytön jälkeen olisi omien sanojensa mukaan alkanut miettimään, että onko poikaa tulossakaan..[:)] Rakenneultrassa paljastui, että poika on tulossa. Mies oli innoissaan ja aikoi  käydä kätilölle reklamaation tekemässä, jos onkin tyttö..[:D][:D] Tuskin kuitenkaan on palauttamassa vaikka tiedän, että pettyy, jos nyt jostain syystä onkin tyttö.

Syitä tuohon miksi poikien kasvattaminen on minulle helpompaa on monia. Mie olen kans kiipeilly puissa pienenä ja rakennellut itselle puuhevosia ja majoja jne. Leikin kyllä myös barbeilla, kotista ja parturiakin, mutta en omiin hiuksiin toista kertaa. Kaverin hiuksiin lähinnä kampauksia teimme. Me parturoimme kesällä heinäturppaita ulkona..[:)] Nyt aikuisempana vaikka opiskeltu ammatti (ja tulevakin) on "naisten aloilta", olen tehnyt töitä paljon miesten kanssa (Miksi muuten miesten töissä vaaditaan vähempi koulutusta? Ainakin osassa töissä.). Muutenkin meidän elämäntyylissä lapsi oppii nopeammin kulkemaan metsässä ja tekemään nuotion sekä tunnistamaan ainakin Harley-Davidsonin kuin shoppailemaan kaupoissa uusia ihania vaatteita. Tiedän, että tuo on kärjistetysti sanottu, mutta perinteistä tyttöä en osaisi kasvattaa näillä mielenkiinoilla/harrastuksilla ja työhistorialla. Todennäköisesti olisi/tulisi joka tapauksessa enempi tai vähempi poikatyttö. Eipä siinä kyllä poikakin tulee saamaan piirrustusvälineitä jne. "rauhallisempiakin" leikkejä opetella.[;)]

Niin ja lisäyksenä vielä... Onko täällä muita joilla häiritsee/ärsyttää tuo termi "kunhan vaan on terve"? Mie ymmärrän, että jokainen vanhempi toivoo tervettä lasta, minäkin. Toisaalta kehitysvammaisten kanssa töitä tehneenä/tekevänä tiedän, että "pieni vamma" on semmoinen jonka kanssa pärjää kokolailla helpostikin ja vaikka se vie jotain ilosta verrattuna terveeseen lapseen se monesti antaakin ihan eritavalla ilon ja onnistumisen hetkiä. Minun korvaan se kuulostaa vähän siltä, että sairas lapsi ei olisi niin tervetullut/toivottu/välitetty kuin terve. Minulla se on vähän sama juttu kuin tuo "väärää sukupuolta" oleva lapsi. Ja nyt niitä vihaisia vastauksia vasta taitaakin tulla...
 
Mun on pakko sanoa että neljän pojan äitinä vihaan sanontaa "pojat on poikia". Ihan kuin se antaisi luvan käyttäytyä miten sattuu.

Minusta poikien kasvatus on ollut helppoa ja sivusta katsottuna tyttöjen kanssa on paljon enemmän "harmia". Siks jännitänkin kovasti miten tän prinsessan kanssa käy...
 
viimeinen aivan samaa mieltä sinun kanssasi tästä asiasta! Tämän olen miehelle kanssa koettanut päähän teroittaa, että sen varjolla ei sen paremmin poika saa tehdä pahojaan kuin tyttökään. Tosi ärsyttävä sanonta. Sanotaan mielummin että lapset on lapsia [;)]
 
Olen koko elämäni ajatellut että eka lapseni olisi tyttö. En tiedä mistä tuo johtuu, muttä näin on. Ja siksi on ollut kovin vaikeaa ajatella että lapsi olisikin poika. Mieheni odottaa poikaa, ja moni onkin veikannut lasta pojaksi. Olen jo totuttautunut ajatukseen myös pojasta. Ja tiedän että on lapsi kumpi tahansa rakastan sitä ihan täysillä, sama asia on myös jos lapsi on esim. kehitysvammainen. Ymmärrän hyvin tuon ¨Kunhan on terve¨ ärsytyksen, toki kaikki haluaa terveen lapsen. Emme saaneet rakenneultrassa tietoa kumpi tulee, joten jännitellään loppuun asti [:)] Hassua miten jotenkin se ettei vauva vehkeitään esitellyt olikin musta tosi suloista ja en ollutkaan hurjan pettynyt kuten olisi saattanut luulla.. Mies oli pettyneempi kuin minä, jotenkin vauvasta olisi ehkä tullut konkreettisempi hänelle jos olisi saanut tietää sukupuolen...[8|] Harmittaa kun ei edes potkut tunnu vielä ulospäin. Hän tuskailikin yksi ilta että miksi hän ei tunne mitään [8|] No kyllä kohta tuntee ja pääsee isikin mukaan konkreettisemmin [:)] Iltaisin makoilen aina maha hänen selkää vasten jos tuntuisi potkuja..[:D]
 
Takaisin
Top