Tekoälyn ekogolisesta kuormasta
@syllogismi jo mainitsikin. Moni ei tule ajattelleeksi kuinka paljon Chat gpt:n kanssa käydyt keskustelut vaativat resursseja. Tietenkin se helppous houkuttaa, kun ei tarvitse kuin istua näpyttelemässä ja tekoäly "hoitaa homman". Ympäristövaikutuksista pitäisi todellakin puhua enemmän.
Jotenkin herää kysymys siitä, että eivätkö ihmiset enää osaa etsiä ja koota tietoa itse, kun pitää aina kysyä kaikkeen ratkaisu Chat gpt:ltä? Ja kun sitä Chat gpt:tä tunnutaan käyttävän ihan kaikkeen. Siltä kysytään jopa vinkkejä päivän ruoaksi yms.
Itseäni ärsyttää suunnatomasti, kun nykyään tulee aina Google-hakuun se hemmetin tekoälytiivistelmä ensimmäiseksi hakutulokseksi. Erityisesti siksi, että se on 90% ajasta täyttä kukkua.
Puhelimella kokeilin joskus muutama vuosi sitten huvin vuoksi Siriä, mutta se jäi siihen pariin kokeiluun. Ei vain ole minun juttuni.
Olen ollut pari kertaa tilanteissa, joissa ihmiset ovat laittaneet tekoälyllä tehtyä musiikkia soimaan. Ei kai sellaista kukaan kuuntele? Ainakaan tosissaan? Molemmilla kerroilla olen toivonut olevani jossain muualla, kun musiikki on laitettu soimaan. Vierastan jo autotuneakin, saati sitten sitä, että musiikki ei ole aitoa alunperinkään.
Elokuvamaailmassa ei onneksi vielä ihan hirveästi törmää puhtaasti tekoälyllä tehtyyn materiaaliin. Minä kun olen tällainen vanhanaikainen käsityöihminen, jolla on mm. lavasterakentajan koulutus, niin minulle jo cgi:n yleistyminen on ollut vaikea paikka. Ihan jo sillä, että se tietokoneella ihmisen animoima lavaste/tehoste näyttää merkittävässä osassa tilanteita todella huonolta. Ja meikäläisen ammattikunta menettää työnsä, kun lavasteet tehdään tietokoneanimaatioilla. Saati sitten se, että joissain tilanteissa olen jo huomannut cgi:n tilalla käytettävän tekoälyä (tai sitten todella huonoa cgi:tä). Näin menevät vielä animaationörttienkin työt. Onneksi sentään perinteinen teatteri ei ole vielä ainakaan kovin paljoa siirtynyt "digi"-lavasteisiin.
Sitten taas ammattissa, joka minut tälläkin hetkellä työllistää, on toisaalta tekoälystä omat hyötynsä, mutta toisaalta se on myös haitallista. Esim. koneellisesti jaetut lääkkeet säästävät aikaa hoitajilta, mutta niissäkin on virheitä ja kaikki pitää kuitenkin aina tarkistaa. Ja pussilääkkeissä virheiden korjaaminen onkin sitten vähän aikaa vievämpi kuin manuaalisesti dosettiin jaettujen korjaaminen. Lääkevaihdot ovat pussijaossa hankalampi juttu kuin manuaalisessa jaossa. Tekoälystä/digitalisaatiosta hoitoalalla voisi puhua vaikka koko päivän.