Stressi ja sen välttely

[Kuunvalo]

Miltä teistä muista tuntuu tämä alkuraskaus henkisesti?

Esikoisen aikaan en ollut älyttömän huolissani, enkä ehkä edes tiedostanut kuinka moni asia voikaan mennä pieleen! Nyt tämän toisen raskauden kanssa tuntuu, että pelkään ihan hirveästi kaikkea ja olen paljon tietoisempi asioista jotka voivat joka suhteessa mennä kehitysaikana pieleen. Lisäksi stressiä aiheuttaa parisuhde, töihin paluu, se, että esikoinen on edelleen lomalla hoidosta ja hoidan itse 24/7 kunnes eskari alkaa.. Mies on huidellyt omissa menoissaan viikonloput ja nyt seuraava on jo kolmas, kun on sopinut muuta. Kun yritin puhua tuosta, oli sitä mieltä ettei 6v hoito enää ole erityisen raskasta. :banghead:

Myös se, että koen tämän olevan VIIMEINEN mahdollisuus olla raskaana ja saada lapsi, koska parisuhde/ikä/endometrioosi/ on sellainen olo, että nyt jos jotain kävisi se olisi sitten siinä. Uutta yritystä ei olisi, koska tämä ei ollut ns. Tarkoittamalla aikaansaatu.. Eli paineet on ihan eri mitä ekassa raskaudessa, kun silloin oli toki mahdollisuus, että jos jotain kävisi, yritettäisiin uudelleen. Nyt näin ei tapahtuisi.

Lisäksi on pienempiä ongelmia, kun on tullut useamman ihmisen kanssa ristiriitoja. Tulen hyvin helposti väärinymmärretyksi ja sitten kun yritän selittää ja avata asiaa, se ymmärretään jankkaamiseksi ja tahalliseksi riidan haastamiseksi :arghh:. Nyt sitten poden pahaa oloa henkisesti, kun inhoan olla riidoissa ihmisten kanssa, mutten tiedä miten tilanteen saisi aukeamaan kun ei saa puhua asiasta! .

Tuntuu, että on henkisesti ihan puhki ja suorastaan paska olo, ja pelottaa että se aiheuttaa jotain toisaalta sisäistän, että saahan huumeidenkäyttäjätkin lapsia jne, mutta se ei helpota tätä kun kaikki pelottaa ja ahdistaa. Sitten kun ahdistaa se, että oma ahdistukseni tekee jotain, se ahdistaa lisää. Oravanpyörä.

Miten te siis suhtaudutte tähän pelkomöykkyyn tai onko sitä? Yritättekö olla raskaana zen ja mitäs jos se ei onnistukaan? Kaikkialla puhutaan siitä miten sikiöön vaikuttaa öisin stressi, niin se stressaa itseäni ainakin hain lisää!

Kuinka höllätä nutturaa??

 

[Turvonnut]

Miltä teistä muista tuntuu tämä alkuraskaus henkisesti?

Esikoisen aikaan en ollut älyttömän huolissani, enkä ehkä edes tiedostanut kuinka moni asia voikaan mennä pieleen! Nyt tämän toisen raskauden kanssa tuntuu, että pelkään ihan hirveästi kaikkea ja olen paljon tietoisempi asioista jotka voivat joka suhteessa mennä kehitysaikana pieleen. Lisäksi stressiä aiheuttaa parisuhde, töihin paluu, se, että esikoinen on edelleen lomalla hoidosta ja hoidan itse 24/7 kunnes eskari alkaa.. Mies on huidellyt omissa menoissaan viikonloput ja nyt seuraava on jo kolmas, kun on sopinut muuta. Kun yritin puhua tuosta, oli sitä mieltä ettei 6v hoito enää ole erityisen raskasta. :banghead:

Myös se, että koen tämän olevan VIIMEINEN mahdollisuus olla raskaana ja saada lapsi, koska parisuhde/ikä/endometrioosi/ on sellainen olo, että nyt jos jotain kävisi se olisi sitten siinä. Uutta yritystä ei olisi, koska tämä ei ollut ns. Tarkoittamalla aikaansaatu.. Eli paineet on ihan eri mitä ekassa raskaudessa, kun silloin oli toki mahdollisuus, että jos jotain kävisi, yritettäisiin uudelleen. Nyt näin ei tapahtuisi.

Lisäksi on pienempiä ongelmia, kun on tullut useamman ihmisen kanssa ristiriitoja. Tulen hyvin helposti väärinymmärretyksi ja sitten kun yritän selittää ja avata asiaa, se ymmärretään jankkaamiseksi ja tahalliseksi riidan haastamiseksi :arghh:. Nyt sitten poden pahaa oloa henkisesti, kun inhoan olla riidoissa ihmisten kanssa, mutten tiedä miten tilanteen saisi aukeamaan kun ei saa puhua asiasta! .

Tuntuu, että on henkisesti ihan puhki ja suorastaan paska olo, ja pelottaa että se aiheuttaa jotain toisaalta sisäistän, että saahan huumeidenkäyttäjätkin lapsia jne, mutta se ei helpota tätä kun kaikki pelottaa ja ahdistaa. Sitten kun ahdistaa se, että oma ahdistukseni tekee jotain, se ahdistaa lisää. Oravanpyörä.

Miten te siis suhtaudutte tähän pelkomöykkyyn tai onko sitä? Yritättekö olla raskaana zen ja mitäs jos se ei onnistukaan? Kaikkialla puhutaan siitä miten sikiöön vaikuttaa öisin stressi, niin se stressaa itseäni ainakin hain lisää!

Kuinka höllätä nutturaa??

terve, toinen ressaaja!

minä olen aina ollu hirvee ressaaja nytkin plussaa odottaessa ressaan ihan kokoaika ja ajattelen tietenkin, että aiheutan vkm jne.
voin vaan kuvitella tuon tilanteesi. ressaamatta kun ei oikein voi olla jos semmoinen ihminen on. mutta yrittäisin sinuna vain nyt mennä sieltä mistä aita on matalin. ihmissuhteet varmasti kestävät hetken ”tauolla”. ei sun tarvitse rautalangasta vääntää tuossa tilassa kenellekään mitään. ja pistä ukko tekemään kauppareissut ja rasittavat jutut jos ei kerta muuten auta. mahdollisimman rennosti johonkin missä 6v viihtyis itsekseen ja ite puiston penkille hengittelemään syvään. sori, ei varmaan helpota yhtään tää viesti

 

[Uusperheellinen-84]

Jos tämä nyt menee loppuun asti, niin mulla stressi tulee jatkumaan siihen asti kunnes vauva syntyy johtuen edellisestä raskaudesta, jonka piti jäädä viimeiseksi. Mutta kaikista parasta terapiaa mulle on ollut jooga ja meditaatio millä saa oikeasti tyhjennettyä pään. Mua ei juurikaan pelota keskenmeno. Enemmän pelottaa kaikki muut komplikaatiot, mitä voi tulla. Varhaisia keskenmenoja olen kokenut ja ne ei hirveästi ole minuun vaikuttaneet. Tietysti joku myöhäinen km olisi aika painajainen, koska se ruokkisi suoraan omia traumoja. Hengitys on se kaiken avain siihen stressin madaltamiseen ja rauhallista hengitystä pyrin nyt harjoittamaan aina kun mahdollista.

 

[Kuunvalo]

Kiitos vastauksista Turvonnut ja Uusperheellinen-84. Pitäisi ottaa tuo meditaatio listalle, mulla on vaan sellainen ongelma että mua pelottaa sulkea silmät päivällä kotona jos en yritä nukkua. Ylivilkas mielikuvitus niin ei ole helppoa. Ehkä voisin yrittää käydä kävelemässä R-A-U-H-A-L-L-I-S-E-S-T-I ja muuten koittaa hengitellä. Viikon päästä pääsen viikottaiseen joogaan ja toivon, että se auttaisi, jos meditaatiota tulee tarjolle niin mielelläni kävisin ohjatussa. Jotenkin ryhmän keskellä on turvallisempi olo, kuin yksin kotona.

Pitää koittaa saada puoliso osallistumaan enemmän, kun vain saataisiin erätauko riitelylle siitä olisi jo paljon apua. Olen hirmuinen stressaaja muutenkin, niin tuntuu että nyt on KAIKKI ihan pielessä :arghh: Mutta hengittely ja pitäisi yrittää kovasti rauhoittua ja keskittyä mukaviin asioihin ja niihin mistä olen iloinen.

 

[Uusperheellinen-84]

Kuunvalo, mulla ollut sama että oon ollut ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettu. Mutta vuosien harjoittelu on tehnyt musta rauhallisemman. Tuli mieleen jos toi meditaatio on alkuun vaikeaa, niin eft naputtelu voisi olla vaihtiehto. Se tuntuu alussa ihan hölmölle touhulle, mutta nopeasti sen huomaa että se rauhoittaa :) . Ja kun äiti on rauhallinen, niin vauvakin on.

Keinoja rauhoittumiseen on monia. Mulle kundalini jooga on rakas harrastus ja olen opetellut rauhoittumaan mantrojen tahtiin. Laitan korvanapeista mantroja soimaan, kun on pahin hetki, tai sulkeudun vessaan tekemään 10 minuutin minimeditaation. Latasin myös luurille yhden joogisen raskauskirjan. Mulla tosiaan tää raskaus tuo pintaan pelkoja, jotka on jo kerran tapahtuneet, niin mun on pakko ns tehdä kaikkeni, että pysyn järjissäni.

 

[Hezzu]

Mä odotin että mä stressaan tän lapsen hengiltä, mutta olen yllättävän rauhallinen ainakin vielä. Väsymys, jatkuva vessahätä ja nälkä on sen verran ”voimakkaita” oireita, että pystyn uskottelemaan itselleni, että kaikki on kunnossa vaikka ei ollakkaan vielä pientä nähty tai ylipäätään todettu että hän on vielä mukana. Raskaus on tehny musta jotenki rauhallisemman ja kärsivällisemmän.

 

[Siiru]

Itseäni stressaa eniten tällä hetkellä koulu ja se että saanko sen ajoissa pois alta.. En haluaisi jättää tehtäviä roikkumaan koska pahimmassa tapauksessa siihen tulisi parin vuoden tauko, ja tiedän itsestäni että mun on vaikea motivoitua siihen sitten uudelleen. Noh, ei kai auta kuin elää päivän kerrallaan ja tehdä joka päivä vähän jotain tehtäviä.

 

[Stina]

En onneksi oo ollut ihan niin stressaantunut/panikoiva kun pelkäsin! Mutta välillä iskee kamala pelko ihan puskista, tunne, että eihän kaikki nyt vaan voi mennä hyvin. Onneksi mies jaksaa kuunnella huolia ja lohduttaa, ilman sen tukea olisin kyllä ihan pulassa
Ollaan lasta toivottu jo niin pitkään, että välillä vaan tulee epäuskonen olo..
Stressiä pikkasen aiheuttaa myös omat opinnot ja mietityttää miten saa ne hoidettua edes jonkin laisella aikataululla loppuu!
Yritän vaan luottaa siihen, että asiat järjestyy, tavalla tai toisella !