Stevia makeutusaineena raskausaikana??

Näin kirjoitti lyhennettynä Kuluttaja-lehti Steviasta (löytyy myös Eviran sivuilta):

"Stevia on kaloriton ja puhdas luonnontuote. Ilo on kuitenkin ennenaikaista. Makeutusainepurkista ei nimittäin löydy ollenkaan steviaa. Stevia-kasvin tai sen osien käyttö elintarvikkeissa on EU:ssa kielletty. Se, mitä purkista löytyy, on stevia uutteesta valmistettua makeutusainetta, stevioliglykosidia (E 960) ja sitäkin tuotteesta vain 4%. Pakkausmerkinnät ovat harhaanjohtavia ja niihin tulee muutoksia."

Luultavasti kasvia ja sen vaikutuksia ei ole tutkittu vielä tarpeaksi. Jättäisin siis, erityisesti raskaana ollessa, "stevian" kaupan hyllylle.
 
Mulle kaverin äiti mainitsi, että sitä ei raskaana olevat saa käyttää. Käytä ihan sokeria. Ite oon tottunu käyttää kahvissa makeutusainetta, mutta kun sain tietää raskaudesta siirryin saman tien sokeriin. :)
 
Stevia-aine on yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan vaaratonta odottavalle äidille ja sikiölle. Eli voi käyttää! Sitä on testattu viime vuosina rotilla yms.
Tässä vielä lainaus FDA:lta eli jenkkien elintarvike- ja lääkevirastolta, joka vastaa noista turvalausunnoista:

The U.S. Food and Drug Administration states that stevia extracts and whole leaf stevia have not been approved for use, so be sure to only use the processed version found in foods.

Eli tuon mukaan on tutkittu juuri tätä stevioliglykosidia, joka on valmistettu steviauutteesta, ja tuo on tutkimusten mukaan vaaratonta. Kokonaista stevia-kasvia tai siitä tehtyjä suorauutoksia ei ole tutkittu, eli niitä ei myöskään varmuuden vuoksi suositella käytettäväksi raskaana ollessa. Mutta tää makeutusaine siis ok, mitä Suomessakin nyt myynnissä ja lisänä joissain tuotteissa.
FDA on antanut sille luokituksen GRAS eli generally recognized as safe tuolle listalle missä on raskausaikana turvalliset makeutusaineet.
 
Niin paitsi, että Eviran mukaan Suomessa ei saa vielä myydä steviaa... Ei sitä oikeaa ja puhdasta.
 


totoro kirjoitti:
Niin paitsi, että Eviran mukaan Suomessa ei saa vielä myydä steviaa... Ei sitä oikeaa ja puhdasta.


? Ainakin ulkomaiset nettikaupat ovat toimittaneet Suomeen. Ja viherpeukalot voivat itse kasvattaa, kasvaa hyvin Suomen ilmastossa :) siis JOS haluaa...
Itse en järin ihastunut steviaan ole, siinä on hassun imelä maku. Tietenkin nämä uudet "stevia"-tuotteet voivat maistua ihan erilaiselta, mun kokemukseni rajoittuu siihen oikeaan steviaan ja sen käyttöön leivonnaisissa yms. Tosin jos kaupassa pitää valita sokerilimsan ja stevialimsan välillä, taidan ottaa stevian :)
 
Minä käytän Steviaa. Mulla on raskausdiabetes ja vältän siitä syystä sokeria ja turhia hiilareita, mutta esimerkiksi teetä on ihan mahdoton saada alas siltänään ilman makeutusta. Lisäksi olen käyttänyt steviaa smoothiessa (joita juon aamiaiseksi ja iltapalaksi, tehty tuoreista marjoista ja rasvattomasta rahkasta/jugurtista). Kysyin neuvolassa stevian käytöstä mutta hoitaja tunnusti ettei tiennyt. Olen itse lueskellut netistä noista tutkimuksia jne. ja olen tullut siihen tulokseen että uskallan käyttää.
 
Steviaa voi huolettomasti käyttää raskauden aikana. Siinä on samat määrä rajoitukset kuin ei-raskaana olevillekkin. Japanissa ja muualla stevia on ollut pitkään käytössä ja ei ole todettuja sivuvaikutuksia raskauteen. Steviaa voi myös itse kasvattaa siemenistä ja uuttaa öljyyn tai alkoholiin (yli 50%) jolloin saa steviauutetta tai sitä voi ostaa jauheina, mm. maltodekstriiniin sekoitettuna tai puhtaana (vihreä on itse kasvia, valkoinen puhdistettua steviaa). Maku on hieman metalli -mainen, joten yleensä sen kanssa käytetään jotain muuta kuten hedelmäsokeria pyöristämässä makua, mutta kaikkeen tottuu.

Iherbissä on monia stevia tuotteita, jopa valmiiksi makuaineilla mm. vanilja (organiisia, ei keinotekoisia makuja).

Jos pelkkä stevia ei maistu, sillä voi korvata osan sokerista ja osan käyttää hieman sokeria, jolloin makeus pysyy mutta kalorimäärä jää matalemmaksi, tosin annostelu on tuotekohtaista.

 
Takaisin
Top