Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Perustin tälle nyt oman ketjun, ettei huku painonpudotusketjun sisälle. :)
Aion siis pitää sokerittoman syyskuun ja hankkiutua samalla eroon sokerikoukusta, johon olen tässä kesän aikana itseni saanut. Minulla sokerista irtautumiseen toimii parhaiten tällainen kunnon kuuri, jonka jälkeen voin sitten jatkaa kohtuullista herkuttelua esim. kerran viikossa.
Mainostin suunnitelmaani painonpudotusketjussa, ja siellä oli ainakin joku kiinnostunut liittymään seuraan. Siispä ajattelin, että tänne sokerittoman syyskuun omaan ketjuun voisi jakaa ajatuksia herkkutauon sujumisesta ja vaikka vinkkejä terveelliseen herkutteluun. :)
Itse aion siis luopua kaikesta lisätystä sokerista syyskuun ajaksi. Tarkoitus on välttää myös suolaisia herkkuja, kuten sipsejä - joskaan en niitä kyllä muutenkaan juuri koskaan syö.
Kuka on mukana? :)