Soittelu ennen synnytystä

Emmy'

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Meillä oli tuolla huhtikuisissa 2012 jo puhetta tästä aiheesta, niin ajattelin nostaa sen tännekin esille. Eli: itseäni (vaikka kärsivällinen ihminen olenkin) on alkanut potuttaa se, että minulle soittavat vuorotelleen kaikki sukulaiset siskosta anoppiin ja kummitätiiin tyyliin "joko-joko?". Onko synnytys jo alkanut? Onko merkkejä siitä, että se alkaisi kohta? Mitä neuvolassa sanottiin? Älkää käsittäkö väärin: minusta on ihana, että ihmiset huolehtivat minusta ja ovat huolissaan. Eiväthän he mitään pahaa tarkoita. Tarkoitan vaan, että soittelua on nyt tässä viimeisen viikon ajan ollut joka päivä ja samat kysymykset. Sanon aina, että "kyllä minä sitten ilmoitan, kun on jotain ilmoitettavaa". Ikään kuin sukulaiseni/ystäväni eivät usko, että ilmoitan vauvan syntymästä heille. Esikoiseni syntymää voidaan joutua odottamaan parhaimmillaan/pahimmillaan vielä neljä viikkoa (LA kahden viikon kuluttua), joten en todellakaan jaksa kuukautta vastailla näihin kyselyihin yhtä ystävällisesti. Voisin kuvitella, että jos LA ylittyy, niin olen todella kiukkuinen tilanteeseen itsekin, eikä silloin kymmenen puhelua päivässä yhtään auta tilannettani! Ottakaa kantaa! ;)    
 
Mooi!

Mulle ei onneksi soitella (vielä) mut oon itse toodella kyllästynyt yleiseen uteluun tästä raskaudesta ja vauvasta. Tuntuu ettei ihmisillä oo enää muuta puhuttavaa mun kanssa ku raskaana oleminen ja vauvan sekä mun vointi. Ärsyttävä, vaikkakin.. Ei ketään pahaa tarkoita. Viime viikonloppuna oli aivan kamala tilanne, kun miehen sukulaisnainen kysäisi muutaman muunkin ihmisen läsnäollessa mun painoa ja kuinka paljon on tullut kiloja lisää.. Öö.. Mitäs siinä sitten muutaku punastelemaan että empäs kerrokaan.. Kun ei muutenkaan oo ihan sujut itsensä kanssa. :D Mulle riittää, että neuvolassa ja äippäpolilla tivataan vointia ja sun muuta.. Muut ihmiset saisivat nyt vaan antaa olla!
 
Kyllä muakin viime raskaudessa alkoi ärsyttämään ne loputtomat puhelut tuosta aiheesta. Jos koko raskauden ajan olen kaikesta kertonut avoimesti ja heti kun jotain on tapahtunut/selvinnyt, niin miksi ihmeessä en ilmoittaisi jostakin niinkin tärkeästä että synnytys on käynnistynyt tai että lapsi on jo syntynyt!! Ja jos itse siinä supistuksien lomassa ei jaksa puhelinta käyttää niin eiköhän se mies saa pari tekstaria laitettua. Viime kerralla taisin soittaa äidille ja sanoin että ilmoittaa muille. Turha sitä on itse koko sukua soittaa läpi kun on hiukka kiirusta. :)
 
Itsellä vasta alkamassa viimeinen etappi, mutta tiedän, ettei minulle monet soittele. Jos äitini olisi vielä elossa, niin varmasti kysyisi joka päivä samaa LA paikkeilla. Mutta kun ei ole, niin ei varmaan ole ketään sellaista, jota hirveästi kiinnostaisi :)
Muutenkaan minulta ei ole kysytty kuin korkeintaan, että miten on sujunut, onko sujunut kaikki hyvin? Ei mitään kauheita uteluja :D
 
Tuo on oikeasti ihan tosi ärsyttävää. Siksipä ajattelinkin, etten kerro kenellekään tutulle oikeaa laskettua aikaa, vaan sanon että jos jouluksi syntyy, niin hyvä (LA 15.12). Esikoinen synty viikoilla 41+6, aika käynnistykseenkin oli jo varattu, mutta onneksi lähti sitten itsekseen. Noilla ylimenneillä viikoilla tutut kyseli tavatessakin, että eikö se vieläkään ole syntynyt. Siinä vaiheessa teki mieli sanoa, että "synty, synty, mutta minä vaan kantelen tätä mahaa muuten vaan mukana, kun en raaskinu luopua." :D Tiedän, että ihmiset on uteliaita ja kiinnostuneita, mutta siinä vaiheessa tuommoinen ottaa kyllä ihan älyttömästi aivoon, kun on jo itekin ollu sen melkein kuukauden valmis luopumaan siitä vatsasta... :D
 
Mymmeli-85: Nauroin ääneen tuolle sinun kertomallesi "mahan huvikseen kanniskelu"-jutulle - hih :D Osuitkin juuri naulan kantaan siinä, että miltä minustakin tämä meininki tuntuu! Minulla nyt rv 41+1 ja yliaikaiskontrolli tiistaina. Tänään minulle sanoi yksi kaveri kanssa, että "Ei kenelläkään hänen tuntemallaan ole mennyt noin paljon yli!" Mitä siihenkin sitten sanot? No minulle menee piru vie - en edelleenkään voi asiaan vaikuttaa, kun ei saunat tms. keinot tee mitään asialle! Tuo täytyy pitää mielessä jos koskaan tulen uudelleen raskaaksi, niin täytyy sanoa se LA sitten johonkin kahden viikon päähän eteenpäin siitä oikeasta LA:sta! ;)  
 
Työkaverillani on nyt se tilanne, että heille soitellaan koko ajan näitä "joko" puheluita ja laitetaan viestiä. Heillä on nyt viikon yli lasketun ajan mennyt. Nauroin, että itse en vastaisi siinä kohtaa enää puhelimeen kun ensimmäinen kysely olisi tullut. Totesin myös, että voisi valehdella lasketun ajan. Hän nauroi, että olisipa sen tajunnut silloin kuukausia sitten :D itse taidan tuota taktiikkaa käyttää kanssa, että huijataan vaikka viikolla lasketun ajan kanssa. Hermot menisi, jos kok ajan joku olisi utelemassa. Kiitos vain Mymmeli-85  tästä ideasta :)
 
Itselläni on ihan tappi otsassa, kun lasketusta ajasta on kaksi päivää. Kaikki soittelee, tekstailee tai kyselee pihalla, eikö se ole jo syntynyt. Kaikki kyselyt ovat aivan varmasti hyväntahtoisia, mutta enköhän minä sitten ilmoita kun on jotain ilmoitettavaa eikä se vauva synny päivittelemällä yhtään nopeammin! Lisäksi aletaan vielä lohduttelemaan, että "juu, nuo ekat tuppaa usein menemään yli ja kyllä se sieltä tulee ja onko sinulla mitään tuntemuksia?"
A) Minulla on aivan taatusti se viimeisin tieto, miten synnytykset etenee ja miten niitä tänä päivänä hoidetaan. Se, miten jonkun muun synnytys lopulta meni, ei liity mitenkään omaani.
B) Minä en halua selitellä alapäätuntemuksiani jok'ikiselle vastaantulijalle muutenkaan, saati sitten monesti päivässä. Mitä ne kellekään kuuluu?

Pinna on niin kireällä enkä normaalisti ole näin ilkeä mieleltäni. Nyt vaan ei ole kärsivällisyyttä olla kohtelias ja toivonkin, että kaikki lopettaisivat piinaamiseni. Ilmoitan, tai mies ilmoittaa, kun on jotain ilmoitettavaa, mutta nyt olisi tärkeintä antaa sen odottavan äidin olla rauhassa ja levätä! En haluaisi tulla loukanneeksi ketään siksi, etten jaksa heidän (hyväntahtoisiakaan) uteluitaan juuri nyt.

Note to self: En ikinä aio olla niin ajattelematon, että piinaan viimeisillään raskaana olevaa naista utelemalla, kun varmasti kukaan ei odota synnytystä yhtä paljon kuin hän itse!
 
Extra note to self:

1. Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa kerro laskettu aika kaksi viikkoa myöhemmäksi kuin se todellisuudessa on.

2. Älä ota selvää vauvan sukupuolesta jos yrität pitää sen salaisuutena. Et osaa valehdella ja ihmiset eivät tippaakaan kunnioita sitä, että haluatte puolisosi kanssa pitää vauvan sukupuolen omana tietonanne. On paljon helpompaa sanoa, ettei ole otettu selvää. Todennäköisesti tiedän seuraavalla kerrallakin ilman ultraa, kumpi sieltä on tulossa mutta enhän voi olla varma. ;)
 
Esikoisen aikaan kukaan ei soitellut joko nyt soittoja. Mut sitten kun ilmotettiin että tyttö on syntynyt alkoi puhelin pärisemään. 15 tunnin synnytyksen jälkeen olisin halunnut vaan olla. Nyt tämän tulevan kanssa teen niin et laitan puhelimen kiinni, mä lepään ja nautin vauvasta.
 
On vielä 6vk matkaa, joten ei oo vielä tullut kyselyitä synnytyksen käynnistymisestä. Mä olen saikulla supisteluiden takia (jo 8vk lepoa takana) ja multa sukulaiset kyselee koko ajan "mitä kuuluu?" ja mua jurppii se! Siis koska mä olen kotona vaakatasossa 24h, niin kuinka paljon erilaisia mun kulumiset voi joka päivä olla? Hah, oon kyllä yrittänyt ystävällisesti heille vastailla, mitta välillä pistän kännykän äänettömälle, ei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa!
 
Täällä mennään jo 40+3 eli la oli perjantaina. Jo viimeviikon maanantaina alkoi ystävien, isovanhempien ja sisarusten soittelu, että "koska se tulee" ja "joko siellä ollaan synnytetty" . Kyllä jurppii, kun itsekin jo haluaisi pienoisen syntyvän. Esikoinen syntyi 40+6 eli en uskonutkaan, että tämäkään syntyisi sen aikaisemmin, mutta kyllä toivon pääseväni pian sillä ystäväni sai perjantaina vauvan ja olisi ihana päästä hänen kanssa edes yhdeksi päiväksi samaan aikaan sairaalaan ihastelemaan vauvojamme :) <3
 
Haha, muuttakaa ulkomaille niin eivät häiriköi yhtään niin useasti Suomen päästä kun on soittelu kalliimpaa. :D Rv 40+4 ja aika rauhassa oon saanut olla. :)
 
Takaisin
Top