Sisaruksille kertominen ja reaktiot

lillijy

Oman äänensä löytänyt
Millaisia kokemuksia teillä on tulevan vauvan sisaruksille kertomisesta ja millaisia reaktioita olette saaneet?
 
Esikoinen oli 2v ku kerrottiin et hälle tulee pikkusisarus. Ei se oikeen aluks tuntunu sitä hirveesti ymmärtävän, mutta sitte ku vatsa kasvo ni vähän ihmetteli et oikeestikko siellä on vauva :)
Nyt esikoinen, reilu 4v, haluais kovasti pikkusiskoa :) ei toki olla lapsille vielä kerrottu vauvasta, mutta toivoo et meille tulis lisää lapsia.
 
Meillä esikoinen 3,5v ja ei olla kerrottu. Kerrotaan varmaan sitten kun masu alkaa kasvaa :D ei olla pahemmin suunniteltu, mutta jos nyt kerrottais niin hän kyllä kertoisi kaikille :D nuorempi on 1,5v joten hän ei vielä edes ymmärrä pahemmin :D
 
Mekin kerrotaan lapsille vasta joskus ekan kolmanneksen ja ultran jälkeen, kun ollaan valmiita kertomaan kaikille. Noi kaksi ei osaisi pitää suutaan kiinni, niin että niille kertominen on sama asia kuin kertoisi kaikille. Kuopusta odottaessa esikoinen oli alle vuoden ikäinen, niin ei kamalasti tarvinnut olla huolissaan kertomisesta, kun ei se oikein ymmärtänyt koko vauva-asiaa ennen kuin bebe tuotiin kotiin. Silloinkin se lähinnä 1,5v:n viisaudella ihmetteli, että jääkö tuo tänne asumaan.
 
Me ei kanssa tästä kerrota lapsille ennen kuin ultran jälkeen. Lapset ei ole osanneet yhdistää mun pahoinvointia raskauteen. Keskimmäinen sanoi mulle tänään, että äiti, sulla on siksi huono olo, kun et ole käynyt ulkona tänään. Tämä oli siis aamulla. Aiemmin ollaan kerrottu, kun maha kasvanut ja kerrottu muillekin. Eipä nuo paljoa ole aiemmin asiaa ihmetelleet, kun olleet niin pieniä. Nyt ne kyllä innostuu, paitsi ehkä esikoinen (poika), joka muuttaa kuulemma pois jos meidän taloon tulee yhtään enempää tyttöjä. Tytöt taas sanoneet, että voisivat ottaa vauvan niiden huoneeseen nukkumaan, mutta mulle ei kuulemma voi tulla enää vauvoja. En tiedä miksi niin ajattelevat. Esikoinen sanoi niille, että kyllä voi, mutta ei ne enää halua. Taitaa olla siis yllätys kaikille :happy:
 
Tarkotus ois kertoa lapsille vasta nt-ultran jälkeen, eli elokuun puolella. Jos vaan saan mahan pidettyä piilossa sinne asti :rolleyes: Nuo kaks ei kyllä osaa salaisuuksia pitää, varmasti koko naapurusto tietäisi ennen ku kerkeäisin silmiä räpäyttää :grin

Jos varhaisultrassa on kaikki ok ja neuvolassakin kuuluu sykkeet, niin voisin harkita jo niiden jälkeen kertomista, jos maha tulee vauhdilla esiin ja oon kovin huonovointinen...
 
Meidän esikoisella ei kielelliset taidot ole ikätasoiset, en tiedä mitä kaikkea hän ymmärtää. Ollaan kyllä sanottu että äidillä on vauva mahassa ja hänestä tulee isoveli ja talvella tänne kotiin tulee pikkusisarus asumaan, mutta taitaa olla hänelle ihan vieraita konsepteja. Pitkä prosessi on tämän kanssa edessä, toivon että hän ajan kuluessa ja mahan kasvaessa vähän ymmärtäisi, ettei vauvan tulo olisi sitten niin suuri shokki.
 
Me kerrottiin tänään meidän kohta 5v esikoiselle varhaisultran jälkeen (7+0). Ollaan suvulle pikku hiljaa tässä jo kerrottu (koska turvotus) eikä haluttu että kukaan muu asiaa lipsauttaa. Kerrottiin esikoisestakin jo 8-9 viikoilla ja nyt jotenkin tuntuu toisen kohdalla että iloitaan nyt kun on aihetta iloon ja surraan yhdessä sitten jos tulee surun aiheita. Suruista kerrottais kuitenkin joka tapauksessa niin kiva iloitakkin.

Otin ultrakuvista kopiot ja kirjoitin pienen kirjeen tulevalle isoveljelle :Heartpink
 
Meillä on 5-vuotias esikoinen. Hän alkoi reagoida, kun äiti on väsynyt ja huonovointinen niin senkin takia päätettiin kertoa ajoissa. Ei sitä pysty lapselta salaamaankaan. Hän on ainakin nyt iloinen siitä että saa pikkusisaruksen. :) Taitaa kyllä jännittääkin. Paljon myös kyselee, miksi äidin vatsassa on vauva. Olipa kerran elämä vastasi hieman kysymyksiin. Mutta kysymykset tuskin loppui vielä.
 
Meillä kans etenkin esikoinen siinä iässä, että huomaa paljon asioita ja höpöttää myös paljon eli taatusti kertoisi eteenpäin heti :hilarious: Pyritään siis kertomaan vasta tokalla kolmanneksella.
 
Me ei olla kerrottu lapsille vielä mitään. Ei kerrottu keskenmenneestäkään raskaudesta. Oltaisi kerrottu ultran jälkeen, mutta siellä tulikin huonoja uutisia. Siksi tälläkin kertaa ajateltiin odottaa vähintään varhaisultraan, mutta ehkä jopa NT-ultraan. Meidän lapset ovat jo isoja, 9-, 12- ja 13-vuotiaita ja osaavat kyllä varmaan olla hiljaa, mutta ottaisivat varmaan menetyksen raskaasti. Mulla on niin iso riski keskenmenoon ja myös siihen, että sikiö ei olekaan terve, että parempi varmaan odottaa, että oikeasti on vauva meille tulossa.
 
Mulla oli lapset mukana varhaisultrassa, ei tietenkään kohta 4v ja 1,5v tajunneet asiaa mutta kun kotona isille näytettiin ultrakuvaa niin esikoinen hoksasi ja kysyi innoissaan "äiti,äiti! onko tämä kuva sinun mahasta, onko siellä vauva!!" Sen jälkeen piti ultrakuvaa varmaan tunnin kädessä ja ihaili sitä. :love7 Oli niin innoissaan kun kuuli että sieltä on tulossa toinen pikkusisarus. Sovittiin ettei päiväkodissa puhu asiasta mitään, mutta en tiedä onko osannut pitää suutaan kiinni :grin
 
Mun oli pakko kertoa esikoiselle ku on niin huono olo ja väsy, ja esikoinen ihmetteli miksei äiti jaksa tai pysty tekemään. "äiti ei varmasti rakasta mua enää" :sad001
Esikoinen kysy varmaan 6 kertaa et "ai oikeesti?!" mutta sen jälkeen ei oo puhunu asiasta mitään. Liekö ees ymmärtäny kuitenkaan.
 
Esikoinen on ruvennut juttelemaan että vauva voi sitten nukkua sen huoneessa ja muuta sellaista. :love017 Kerrottiin hänelle että alkuun vauva nukkuu isin ja äidin huoneessa, mutta kun pikkusisarus on isompi he voi saada yhteisen lastenhuoneen. Tänään sitten nukkumaan mennessä sanoi että haluaisi heille kerrossängyn, kun Unikko on 3 tai 4. Taisi tykästyä ylhäällä nukkumiseen, kun nukkui mökillä kerrossängyssä yläpedissä. :D Se kerrossänky voisi kieltämättä tilankäytöllisesti olla kätevä.
 
En ole vielä kertonut isosisaruksille, mutta tilasin tulevalle isoveljelle t-paidan missä lukee Isoveli 2021. Annan lahjaksi niin sitten ne saa arvata mitä se tarkoittaa:) :Heartred
 
En ole vielä kertonut isosisaruksille, mutta tilasin tulevalle isoveljelle t-paidan missä lukee Isoveli 2021. Annan lahjaksi niin sitten ne saa arvata mitä se tarkoittaa:) :Heartred
Mistä tilasit t-paidan? :)
 
Meillä jo muksut isompia... 13v oli innoissaan, kun saa biologisen sisarruksen :) pienempi 7v innoissaan, hämillään ja huolissaan. Pelkää, että hänet unohdetaan.
Täällä menossa vasta rv 7+6, mutta oli jo pakkoa kertoa.. ensin ajateltiin kertoa nt-ultran jälkeen. Mutta alkoi nuo jo ihmettelee, kun oksennan ympäri vuorokauden :hungover:
 
En ole vielä kertonut isosisaruksille, mutta tilasin tulevalle isoveljelle t-paidan missä lukee Isoveli 2021. Annan lahjaksi niin sitten ne saa arvata mitä se tarkoittaa:) :Heartred
Eilen saatiin paita ja piti tottakai antaa se heti, samalla kiva että sai kertoa miksi olen ollut niin väsynyt ja voinut pahoin :grumpy:
Tyttö 9v oli niin iloinen:Heartbigred poika 6v kysyi että kuka se on, kun isosisko selitti että ymmärrätkö että meille tulee vauva:grin sen jälkeen ne on molemmat puhunut siitä koko ajan ja kyselee mun vointia. Sanoin kyllä myös että mitä vaan voi vielä tapahtua mutta halusin että ne oli ensimmäiset joka sai tietää
 
Me kerrottiin tänään miehen lapsille, 13+2 on mittarissa nyt. Meille siis tämä on ensimmäinen yhteinen lapsi. Lapset 6 ja 8 ottivat asian oikein hyvin. Pienemmällä oli synttärit ja annettiin heille yhteinen paketti missä oli muutama pikkuvauvan vaate. Sitten he yhdessä miettivät, kenelle nämä on jne. Sitten kun pienen vihjailun kautta tajusivat, mistä kyse, olivat molemmat hämillään mutta ihan vissiin onnellisia. Neiti 6 vee onkin koko illan silitelly mahaa, ihmetellyt ja kikatellut asiaa :Heartpink
 
Takaisin
Top