Sisarpuoli

Inita

Silmät suurina ihmettelijä
Hei onko täällä jollain kokemusta asiasta. Miesystävälläni on jo 8vuotias tytär joka on ollu huomion keksipisteenä kun tulee viikkonloppu vierailulle. Asiasta ku kerrottiin tyttölle purskahti itkuun ja nyt ku käy vierailuilla tuntuu että on unohtanut koko raskauden. Itse olen ainakin mielissäni raskaudesta ja miesytäväni myös mutta silti toivoisin että miehen tytär olisi myös iloinen asiasta.
 
Ei ole varsinaisesti kokemusta, mutta omille 4 ja 6 vuotiaille olen kirjojen avulla sanoittanut tulevaa. Osaavat varautua tulevaan ja esittävät omia kysymyksiä. Tällä hetkellä on menossa äiti vaihe ja pienempi pyytää jopa syöttämään. Välillä on pitkiä aikoja kun asiaa eivät edes muista.
 
Meillä poika 8v. Aluksi oli innoissaan jos tulija olisi poika. Kun kuuli että onkin tyttö niin asia ei enää kiinnosta. Ajattelin että lapsi tarvitsee ns sulatteluaikaa ja ottaa sen taas itse puheeksi kun siltä tuntuu. Voi olla että iloitsee vasta syntymänkin jälkeen, kuka tietää. Kannattaa antaa lapselle aikaa...
 
Nyt tyttö on alkanut ymmärtää että olen raskaana ja vauva syntyy ihan kohta. Kateutta ja huomion hakua on alkanut ilmaantumaan kun vihdoin ymmärtää ettei ole se ainut isän "vauva" enää. On myös innoissaan ainakin hetken ja kyselee erilaisia kysymyksiä (osa mukavia ja osa ei niinkään mukavia).
 
Mitä on "ei niin mukavia" kysymyksiä?
Millainen kateus ja huomion haku? Onko koulussa kaikki hyvin?

Meillä on tyttö ja poika 9v ja tyttö ja poika 7v (bonukset joka toinen viikko). Meillä ei oo bonuksia ja 7v poikaa kauheesti kiinnostanu raskaus, joskus kysymys milloin syntyy mut ei kauheesti muuta... 9v poika enemmänkin innoissaan. :)

Ootko yrittänyt keskustella bonuksen kanssa? millainen hänen toinen vanhempansa on?

Meillä selvis tossa että äitinsä bonuksille sanonut että vauva vie heidän huoneensa ja kaikkee semmosta niin tottakai se vaikutti, onneksi niin isoja jo että ymmärttävät kun selitimme että ei näin TODELLAKAAN tule tapahtumaan.

Ei tarvitse vastata mulle kun ehkä laitoin aika monta kysymystä mihin et halua vastata, ja se ok. Mut jos vaikka ei oiskaan "vaan" se vauvan tulo sillä bonuksella... :)
 
Koulussa menee tyttöllä hyvin nytkin menossa kaverin syntymäpäivä juhlille ja Tyttön äitiin yllätyin kuinka hyvin otti asian vastaan. olen saanut pieniä vaatteita ja jopa vauva lahjan häneltä minkä tyttö olisi itseleen halunnut kun oli kuulemma hänen näköinen lahja.

Ja ollaan puhuttu tyttön kanssa vauvasta ja meinasin lisää puhua kun seuravan kerran tulee käymään ja kysellä että "jännitääkö" uusi sisar jo.

Mitä "ei niin mukaviin" kysymyksin tulee ne koskee usein kuolemaa "Onko vauva kuollut" "syntyykö vauva kuoleena" tyylisiä enkä aina edes osaa vastaa näihin. Tyttö vasta kumminkin 8vuotias niin ei sen vielä kuolemasta tarvisi välittää.

Tyttö itse ilmoitti että haluaa kaikki vauvan tavarat itseleen mitä olemme saanut. Tyttön unohtelee välillä asioita mutta unohtelusta on tullut isompi asia mitä ennen oli. Saattaa kysyä saman kysymyksen parin minuttin välein kun muka jo unohti asian ja nätisti kun yritettään pyyttää tyttöä olemaan hiljaa kun katsotaan yhdessä telvisiota niin saattaa silti jatkaa höpötyksiään. Ja oma huonekin tytöllä on mutta silti pitää nukkua samassa huonessa meijän kanssa joka pikkasen stressaa sillä itse pomppin pitkin yötä vessaan enkä haluaisi tyttöä herättää siihen ja sit aamulla herättään aikasin huutamaan "isä tee aamupalaa" vaikka itse osaa tehä aamupalaa josta seuraa kova ääninen leikkiminen joka sit loppuu ku noustaan ylös sängystä
 
Kuolemasta puhuminen on ihan normaalia tuossa iässä (meillä juuri 7v mietti kuolemaa ja miten kuolee ja mitä tapahtuu ja ja ja...)oletko yrittänyt kysyä mistä tämmönen kysymys tulee? Ehkä hänellä on joku jolla on kuollut läheinen ja tämän takia pelottaa myös että vauvalle voisi käydä jotain? En siis tiedä mutta en usko että hän ilkeyttään kysyy...

Ihana kuulla että teillä hyvät välit tytön äitiin! :)

Se että haluaa lahjat ja tavarat niin jos mietimme että hän on vasta 8v niin voi olla hyvin vaikeeta ymmärtää miksi vauva joka ei ole syntynyt saa tavaroita ja hän ei.

Meilläkin on semmonen "höpöttäjä ja unohtelija" täällä kotona, tiedän todellakin mistä puhut, mutta ei hänkään tarkota sitä pahalla, hän vain on semmonen.

Se että PITÄÄ nukkua samassa huoneessa niin kuullostaa ehkä hieman oudolta, nyt ei kuitenkaan välttämättä ois paras aika sitä muuttaa, näin lähellä laskettua, voi sit tuntua siltä että hänen paikkansa viedään teidän huoneesta.

Mitä aamupalaan tulee niin voi olla niin helppoa että ei halua syödä yksin? Voisko sopia että isänsä nousee hänen kanssaan tekemään aamupalaa tai teette aamupalan illalla valmiiksi niin että voi jääkaapista vain ottaa. Mikä on aikaisin? On varmasti tylsää aamulla yksin..
Onko teillä askartelu tarvikkeita mitä voisi käyttää aamulla tai pädi/puhelin/tv?
 
Takaisin
Top