Sikainfluenssarokote - ottaako vai ei?

Affinia

Satasella mukana keskusteluissa
Hei!

Odotan esikoista, olen 10. viikolla raskaana, ja viime päivinä uutisoidut uudet sikainfluenssatapaukset ovat alkaneet mietityttämään rokotuksen ottamista. Mediassa ennustetaan uuden epidemian käynnistymistä myös Suomessa.

En yleensä mielellään ota ns. flunssarokotuksia ja ainoan kerran ottamastani normaalista kausi-influenssarokotteesta seurasi muutamia vuosia sitten kuukausien kutiseva ihottuma koko käsivarteen.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä pari viikkoa sitten ei asiasta puhuttu lainkaan.

Olisiko sikainfluenssarokote nyt kuitenkin syytä / suositeltavaa ottaa? Onko useimmat palstalaisista käyneet sen ottamassa, vai onko täällä muitakin, joita rokotteen ottaminen arveluttaa?
 
Otin kyllä viime vuonna rokotteet, molemmat. Säästyin flunssilta.
En tiedä miksi, mutta jotenkin nyt on semmonen tunne ja intuitio, että en tiedä uskallanko raskaana ottaa koko rokotuksia.
Kun on näitä epäilyjä olemassa.
En tiedä ottaisinko, olen miettinyt asiaa jo monta viikkoa. Pian pitäisi päättää.
Kuitenkaan en haluaisi mitään flunssaa itselleni, enkä tietenkään vauvalleni.
 
Viime vuonna otin N1H1 rokotteen ja siitä puolentoista viikon kuluttua alkio oli kuollut rv6+5. Keskeytynyt keskenmeno todettiin sitten noin kk päästä niskapoimu-ultrassa. Välttämättä näillä ei ole tekemistä keskenään, mutta itseä askarruttaa miksi mitään taulukoita keskenmenojen määrästä ei ole julkaistu rokotetuilla ja ei rokotetuilla viime talvlta.....[&o]
 
En ottaisi. Tai en ottanut kun siitä eniten pauhattiin (pidän lääkefirman rahastuksena koko touhua enkä luota sen turvallisuuteen, en sillon enkä nyt.) Kuitenkin kun rv4-5  (huhtikuu?)kävin ekassa neuvolassa niin periaatteessa "väksinin" se hoitsu sen mulle anto. Tai en sanonut että sitä haluan ja se sen sit kävi "samalla mulle sekottamassa" niin kehdannut enää kieltäytyä vaikka kaduin sitä heti kun se piikki oli kädessä.. No onneksi ei noilla viikoilla vielä sikiöön taida vaikuttaa. Normaalisti on raskaus edennyt enkä ole ollut kipeä mutta se oli vaan se sikapiikki ei kausirokote.

Nyt ne tyrkyttää joka käänteessä sitä kausirokotetta jossa on se sika rokotekin josta on muka poistettu se aine joka on ongelmia aiheuttanut (ja mistähän senkin voi tietää mikä aine on ongelmia aiheuttanut kun tutkimuset vielä pahasti kesken?) ja en todellakaan sitä ota! Ja kuulemma se vuoden alussa otettu rokote ei välttämättä enää tehoakkaan tänä talvena [>:] Ja eikö se sillon laitettu just sitä varten että sitten talvella kun on isomaha niin on iso riski jos sen saa... Joten ilmeisesti siitä rokotteesta ei todellisuudessa tiedä juurikaan kukaan ja kaikki vaan veikkailee juttuja ja yrittää olla vakuuttavia. Ite en oo koskaan ottanut mitään näitä "ylimääräisiä" rokotuksia ja vastustuskyky on erittäin hyvä. Kyllä riittää kun lukee juttuja tai telkkarista kattonut pari dokkaria ihmisistä joille on tullut siitä oireita (toki se on pieni osa jolle oireet tulee että monihan "selviää" siitä ilman oireita)  niin en halua sitä riski ottaa itseeni enkä lapseen. Sairastelu kuitenkin on kaikkein paras vastustuskyvyn tuoja ei rokotteet. Sama periaate on käytössä tulevan vauvan kanssa: ei tule saamaan kuin ne perusrokotukset mitä on annettu jo vuosikymmenien ajan. En halua lastani koekaniinikis.
 
Kaikkihan tekee itse päätöksen. Mielestäni ei ole reilua yhdistää km influenssarokotteeseen, kun on niin monta syytä miksi raskaus keskeytyy. Eli syy-seuraus ei ole todettu.

Helmikuisissa olemme asiasta keskustellet - ohessa linkki siihen keskusteluun: http://forum.vau.fi/tm.aspx?m=144400

Sinne olin laittanut kolme THLn linkkiä, minkä perusteella minä - joka olen siis normaalisti flunssarokotteita vastaan - muutin mieleni, ja otin piikin.

http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/rokottaminen/influenssarokotukset

http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/rokottaminen/influenssarokotukset/raskaana_olevien_influenssarokotukset/

http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/influenssarokotukset/usein_kysyttya_influenssarokotuksista

Itse tulen olemaan viimeisellä kun flunssa-aalto jyllää pahimiillaan - 2008 sekä minä että mieheni sai A-influenssan, ja se ei ollut yhtään hauskaa. En halua olla 39 asteen kuumeessa kun pitäisi vauvan puristaa ulos. Luin nuo tiedotteet ja tein harkitun päätöksen. Me raskaana olevat ollaan riskiryhmässä koska vastustuskykymme on heikentynyt, vaikka syöt extra vitamiineja. Itse olen vetänyt extra vitamiineja koko raskausajan (ja ennen), extra D3 vitamiinia kuukauden, ja kuitenkin olen nyt jo toisessa flunssassa reilun kuukauden sisällä. Eli senkin takia otin rokotteen.
 
Asiasta kukkaruukkuun on hassua kun sanotaan että raskausaikana on huono vastustuskyky kun mulla ei koko aikana oo ollut pienintäkään nuhaa.. Normaalistikkaan en ole kipee ollut varmaan..5vuoteen? mutta nyt aattelin et varmasti tuun kipeeks kun mieskin (28v) on viimeks intissä ollut kuumeessa niin sairasti just viikolla flunssan jossa oli kuumetta pari päivää ja nuhaa ja kaikki mahdollinen niin mulla ei mitään oireita! Koputetaan puuta.. Mut vitamiineja aina oon syöny ja mitään rokotteita en oo ottanu.. Joten senkään takia en tahdo noita ylimääräsiä piikkejä ottaakaan tai lapselle antaa jos omalla perus sairastelu taustalla oon tälläsen vastustuskyvyn itselleni saanut niin musta se todistaa jo sairastelun tarpeellisuuden ja hyödyn. Mutta jokainen tekee kuinka parhaaksi näkee. Ite lähinnä tekee mieli aina vaan kehottaa ihmisiä tutkimaan asioita itse kuin 100% luotolla kuunnella neuvolatätejä ja niitten neuvoja..ainakin aika moni äiti on näin sanonut kun lapsi kasvaa että pitää olla vähän kriittiinen kaikkeen mitä ne sanoo kuin uskoa vaan sinisilmäisesti. Mutta varmasti raskausaikana kaikki taudit on triplasti pahempia että sinäänsä kyllä ymmärrän rokotusten tarpeellisuuden ja itekkään en kyllä innolla lähtis lasta pusertamaan hirveessä kuumeessa mutta toivotaan että näin ei käy..
 
Basura: ihan sama juttu. Normaalisti en ole kipee, bakteerisairaukset (lähinnä angina) on joskus tullut. Ehkä joka toinen vuosi jossain flunssassa. Mutta nyt, raskausaikana, olen ollut kipeä usaan otteeseen.

Ja se on tutkittu juttu että raskaana olevien vastustuskyky on heikentynyt. Näin yleensä ottaen.
 
Hei, onko kenelläkään kokemusta sikainfluenssarokotteen otosta raskaana? Muistissani on joitakin lehtijuttuja joissa olisi puhuttu keskenmeno riskistä? Vai muistanko väärin?

 Itse en ole rokotetta ottanut viimevuonna, koska meillä oli sikainfluenssaan sopiva kuumetauti perheessä tuolloin, jonka itsekkin sairastin. Tosin sitä ei koskaan testattu mitenkään, vaan lekuri teki diagnoosit oireiden mukaan. Nyt vähän mietityttää kyseinen sairaus, koska kyse ei ole vain minusta.
 
Minä olen kyllä kuullut ja kokenut neljässä raskaudessa, että vastustuskyky paranee.
En ole koskaan sairastanut raskaana ollessa. Muutenkin hiukset vahvistuu, kynnet vahvistuu jne..

Raskauden jälkeen, eli synnytyksen jälkeen on taas sitten toinen juttu vähän ajan päästä. Lähtee hiukset ja kynnet ohenee ym ym..
Mistä lie moinen johtuu [:)]
 
Minä otin, lähinnä sitä varten että kun tässä nyt ei ole oikeastaan olemassa tietoa kumpi olisi haitallisempi sikiölle rokote vai influenssa ja THL rokotetta suosittelee (neuvolasta ei otettu mitään kantaa [8|]) joten kun ei itsellä sen parempaa tietoa ole, ajattelin etten ala besserwisseröimään tässä asiassa kun asiantuntijat sanovat että ota. Myöskään en muuten ole koskaan ottanut mitään kausi-influenssa rokotteita, mutta tämän nyt otin just sitä varten etten halua sairastaa tautia raskaana koska sen vaikutuksista sikiölle ei myöskään ole tietoa. Comme si comme ca (vai miten se nyt meni [:)]).

Mulla myös keskeytynyt keskenmeno vk 10 kesällä - kuukausia sikarokotteen jälkeen... Voi olla että on mutta voi olla että ei ole. [;)]
 
Minä otin sikainfluenssarokotteen viime syksynä, olin tuolloin muistaakseni raskausviikolla 6 tai 7. Ei tullut flunssaa ja meillä on tällä hetkellä terve tyttö [:)]
 
Minulle tarjottiin viime vuonna rokotetta useaan otteeseen vaikka en edes riskiryhmään kuulunut. En ottanut. Kaverini otti ja sairasti kuitenkin, samoiten mieheni sisko (oli raskaana, synnytti terveen ja kauniin tyttären).
Nyt raskaana ollessani rokotetta ei ole tarjoiltu mistään suunnasta, ei edes neuvolasta. Olen niin epäilevällä kannalla näiden rokotteiden kanssa että jää tälläkin kertaa ottamatta. Raskauden aikana en muutenkaan ole sairastanut edes normaalia kuumeflunssaa, minkä normaalisti tähän mennessä olisin sairastanut ainakin pari kertaa.
 
Otin rokotteen rv 13 ja terve tyttö syntyi. Tyttö saanut alkunsa hoitojen kautta ja keskenmeno riski on mulla suurempi muutenkin, silti koin että on turvallisempaa ottaa rokote. Itse en usko rokotteen aiheuttavan keskenmenoa.
 
Otin sikainfluenssarokotteen 2009 lokakuussa rv 39+2 ja terve poika syntyi samalla viikolla 40+0.

Olin menossa normaali neuvolakäynnille ja neuvolan täti vain ilmoitti, että nyt laitetaan sikainfluenssarokote, ota käsivarsi paljaaksi. Eipä siinä paljoa kerennyt miettimään ja tuumailemaan, että otetaanko sitä vai ei, kun aikaisemmin siitä ei ollut mitään puhetta. Olin kyllä tietoinen tv:n ja radion kautta, että näitä aletaan raskaana oleville laittamaan, mutta oletin että neuvolassa vähän kerrottaisiin riskeistä tms...

Synnyttämään mennessä kätilö kysyi, että mieteinkö kauan, että uskallanko ottaa rokotteen... Tämä vähän ihmetteli, ettei neuvolassa oltu kerrottu rokotteesta. Kätilö itse oli 20 viikolla raskaana ja sanoi, että oli itse tarkasti miettinyt rokotteen ottamista ja oli kuitenkin sen ottanut.
 
IhaNainen sanoikin jo kaiken, mitä munkin piti sanoa.

Tässäkin raskaudessa otin rokotteen (viikkoja 26) enkä saanut mitään oireita ja vaavi tuntuu voivan mahassa vallan mainiosti.
 
Otin viime syksynä rokotteen. Ei mitään ongelmaa, ei flunssan flunssaa koko talvena ja terve tyttö syntyi toukokuussa.
 
Jenskula, tässä tulee nyt tosi vakuuttava vastaus kun en löydä sivua mistä tiedon luin, enkä ihan tarkkaan muista miten se meni, mutta se, että nyt sitä suositellaan kaikille raskaanaoleville eikä vain riskiryhmiin kuuluville (esim joku perussairaus) liittyy siihen, että laajan sikainfluenssaepidemian vaara on nyt korkea. Esim poliorokote annettiin vuonna 1986 kaikille kansalaisille kun sairastuneiden määrä lähti äkkiseltään nousuun, muistan kun isin kanssa käytiin hakemassa se sokeripala (eikö se se ollut). Tällä välillä yleisiä rokotekampanjoita ei ole ennen sikainfluenssaa ollut. Pl tietysti normaaliin rokoteohjelmaan kuuluvat rokotteet...

Joku varmaan osaa selittää tämän paremmin... Mutta jäi mieleen kun itsekin hain vastausta kysymykseen että ottaako vai eikö.
 
Itse otin se viime syksynä vai millon se nyt olikaan. Mutta sillon en ollut raskaana. Otin sen koska kuuluin riskiryhmään. Nyt kun olen raskaana niin en uskalla sitä ottaa, vaikka viikkoja onkin jo 36+4. Ystäväni otti rokotteen raskaana ja sai oikein ihastuttavan ja terveen tytön. Mutta tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni.
 
Varasin juuri ajan neuvolaan ja otan samalla kaikki rokotteet. Neuvola tädin kanssa pitkään jutustelin ja ei ole mitenkään mahdollista, että nämä rokotteet aiheuttaisivat mitään.
 
Takaisin
Top