En löytänyt sopivaa kohtaa minne avata keskustelua tästä aiheesta joten avasin tämän tänne. Löytyykö palstalta sijaisvanhempia? Tai onko aihe kiinnostanut? Me olemme tätä paljon pohtineet ja kiinnostaisi kovasti omaa apua tarjota. Onko palstalaisilla minkälaisessa sijoituksessa lapsia; lyhyt tai pitkäaikais? Me olemme sen verran pitkällä pohdinnoissa että taidamme joulun jälkeen olla sosiaalihuoltoon aiheesta yhteydessä. Olisi mukava kuulla aiheesta myös muiden mielipiteitä ja kommentteja!
Sijaisvanhemmuus
- Ketjun aloittaja Äiti85
- Aloituspäivämäärä
Onpa mielenkiintoinen aihe! Tästä olisi mukava lukea, toivottavasti saat vastauksia. :)
Vauva3
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Oon tätä paljon miettinyt erityisten lasten vanhempana etenkin. Mutta sivusta seuranneena sijaisvanhemman elämää en ole valmis siihen niin kauan kun omat lapset on pieniä.
Ne lapset tulee välillä niin rankkojen kokemusten kanssa ilman ennakkovaroitusta ja vaativat todella, todella paljon aikaa ja ymmärrystä. Saati millaista voi olla elämä kun vanhemmat on esimerkiksi narkomaaneja jotka kyttää, uhkailee ja aiheuttaa kokoaja jotain ongelmaa
Aivan mielettömän ihanaa että ihmiset edelleen ryhtyy tähän hienoon ja rankkaan hommaan
Mekin ihan varmasti vielä kun aika suo Kannattaa olla yhteydessä sosiaalitoimeen, pääset mukaan ryhmään jossa on muitakin hommaan "hakevia" ja kuulet enemmän.
Ne lapset tulee välillä niin rankkojen kokemusten kanssa ilman ennakkovaroitusta ja vaativat todella, todella paljon aikaa ja ymmärrystä. Saati millaista voi olla elämä kun vanhemmat on esimerkiksi narkomaaneja jotka kyttää, uhkailee ja aiheuttaa kokoaja jotain ongelmaa
Aivan mielettömän ihanaa että ihmiset edelleen ryhtyy tähän hienoon ja rankkaan hommaan
Mekin ihan varmasti vielä kun aika suo Kannattaa olla yhteydessä sosiaalitoimeen, pääset mukaan ryhmään jossa on muitakin hommaan "hakevia" ja kuulet enemmän.
Mua kiinnostaisi kovasti ryhtyä sijaisvanhemmaksi jonain päivänä, kunhan olen saanut nämä biologiset isommiksi. Hyvä ystäväni on sijaisvanhempi miehensä kanssa, heillä on kaksi lasta pitkäaikaissijoituksessa. Välillä heillä on kuulemma aika rankkaa, toinen lapsista on melko vasta heille tullut ja jo hieman vanhempi ja aivan kamalista oloista 
Mutta kuulemma pikkuhiljaa helpottaa kun lapsi alkaa luottamaan.
Mutta kuulemma pikkuhiljaa helpottaa kun lapsi alkaa luottamaan.Noita asioita olemme myös paljon pyöritelleet. Toisaalta ymmärtääkseni itse saa aika hyvin määrittää mitä on valmis hyväksymään ja vastaanottamaan. Vai? Aikoinaan veljeni kävi perhepäivähoidossa jossa perhepäivähoitajalla oli kaksi lasta pitkäaikaisessa sijoituksessa. Kumpikaan lapsista ei ollut bioistaan kuullut vuosikausiin mutta sossu ei tavoittanut heitä kysyäkseen lupaa adoptioon. Tästä varmaan on itsellä jäänyt mieleen ajatus alitajuntaan kytemään sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä.
Minun vanhempani toimivat sijaisvanhempina, kun olin lapsi. Meitä oli me kolme omaa ja 2 sijaislasta ja hyvin sulautuivat joukkoomme. Sijoitus päättyi, kun lastensuojelu katsoi sijaislasten voivan palata taas kotiinsa. Nyt melkein 20 vuotta myöhemmin vanhempani toimivat taas sijaisvanhempina, tällä kertaa teinille, ja myöhemmin saattaa tulla yksi tai kaksi lasta lisää. Perheen omana lapsena koin saaneeni lisää sisaruksia, mutta siihen kannattaa kiinnittää huomiota, ettei omat lapset koe joutuvansa syrjään (me ei koettu).
Vanhemmiltani olen ymmärtänyt että sijaisvanhemmuus on rankkuudestaan huolimatta palkitsevaa. Sijoitettu lapsi vaatii usein paljon huomiota ja rakkautta, ja ainakin yhden aikuisen kotiin. Sijaisvanhempia tarvitaan yhä enemmän ja enemmän, joten on hienoa, jos joku haluaa siihen ryhtyä
Vanhemmiltani olen ymmärtänyt että sijaisvanhemmuus on rankkuudestaan huolimatta palkitsevaa. Sijoitettu lapsi vaatii usein paljon huomiota ja rakkautta, ja ainakin yhden aikuisen kotiin. Sijaisvanhempia tarvitaan yhä enemmän ja enemmän, joten on hienoa, jos joku haluaa siihen ryhtyä
Meillä on tuttava, joka toimii tukiperheenä, vaikka juuri saivat oman lapsen. Olisivat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi kyllä muuten.
Omat isovanhempani ovat toimineet lastenkodin vanhempina, ja yhä edelleen n. 50 vuotta myöhemmin nämä lastenkotilapset jaksavat vanhuksia muistaa :)
Äiti85, todella hienoa jos tuollaiseen vastuutehtävään jaksat ryhtyä!
Omat isovanhempani ovat toimineet lastenkodin vanhempina, ja yhä edelleen n. 50 vuotta myöhemmin nämä lastenkotilapset jaksavat vanhuksia muistaa :)
Äiti85, todella hienoa jos tuollaiseen vastuutehtävään jaksat ryhtyä!
Olen nyt puhunut aiheesta Helsingin kaupungin, Pelan ja Sos-lapsikylän kanssa ja taidamme jatkaa keskustelua Helsingin kaupungin kanssa. Siellä on helmikuussa starttaamassa seuraava valmennus ja tuona aikana on ainakin aikaa miettiä ja pohtia asiaa vielä joka kantilta.
Meistä tuli vähän sattumien kautta sijaisvanhempia. Tutun poika kiireellisesti sijotettin meille. Meillä meidän oma vauva otti asian todella hyvin.
Saanko kysyä onko poika tullut teille pidemmäksi aikaa vai lyhyeksi hetkeksi? Miten hän on tilanteeseen suhtautunut? Entä lapsen biovanhemmat? Jos tuntuu että on liian henkilökohtaisia kysymyksiä niin ymmärrän jos haluat jättää vastaamatta. Meidän lähipiiristä ei vain nyt löydy ketään kenelle tätä kysymystulvaa kaataa. :) Jotenkin itseä kiinnostaa valtavasti kuinka nimenomaan tulla toimeen biovanhempien kanssa.
Mun pikkuveljeni on nyt teini-iässä, hän ei siis edelliskerralla ollut vielä syntynytkään, ja ihan hyvin hänkin on ottanut sen että äidillä ja iskällä riittää halua huolehtia meidän lisäksi myös muidenkin lapsista. Hän on myös aika samanikäinen kuin nyt sijoituksessa oleva nuori, hän on kuitenkin heistä kahdesta se vanhempi, eli saa kerrankin olla "isoveli". Mun muut sisarukseni ovatkin jo tavanneet perheen "uuden tulokkaan", minä asun oman perheeni kanssa niin kaukana etten ole vielä häntä tavannut.
Poika on nyt ainakin näillä tiedoilla tammikuun loppuun asti, mutta tarvittaessa pidempään. Ollaan tunnettu pojan kanssa jo ihan siitä asti, kun hän on ollut vauva ja hän itse oli sitä mieltä, että haluaa tänne tulla (ilmotti että hän muuttaa tänne ainiaaksi). Biovanhemmista äiti on vähän sen oloinen, että häntä ei kauheasti kiinnosta, missä lapsi on ja isä alko käyttäytymään vähän uhkaavasti. Pojalle ehdotettiin vanhempien tapaamista, mutta hän sanoi ettei halua nähdäkään niitä. Itse olen pojan äidin kanssa ihan hyvissä väleissä ja kerron kuulumisia, mutta en sitten tiedä kuinka paljon häntä kiinnostaa kuulla.
Vanhempani ovat laskeneet, että jos tulee tilanne, että olisi sijaislapsi, joka tarvitsisi jatkuvaa sijaisvanhemman kotona oloa, niin toinen pystyisi jäämään kotiin (ja siinä tapauksessa kotiin jäisi äitini), mutta eivät ainakaan vielä pystyisi jäämään molemmat kotiin, koska rahallinen korvaus ei kattaisi kuluja.
Meidän perheessä on elänyt yksi sijaislapsi sinä aikana kun asuin kotona, ja olemme toimineet tukiperheenä vuosia. Tällä hetkellä vanhemmillani asustaa yksi sijaislapsi kahden siskoni seurana. Sijoitukset ovat olleet pitkäaikaisia. Itse haluan myös käydä pride-valmennuksen ja toimia sijaisvanhempana, mieskään ei ole ajatusta lytännyt :)
Vieraan lapsen ottaminen perheeseen ja omaan kotiin ei todellakaan ole mikään pieni päätös. Sijaislapsen taustat ovat usein epäselvät, eikä traumojen todellinen syvyys tule ilmi ennen kuin lapsi on elänyt perheessä jonkin aikaa. Meillä on tästä klassinen esimerkki... sijoitukseen piti saapua normaali, terve 8v poika, mutta hän olikin kehitykseltään 3-vuotiaan tasolla. Yllätys oli melkoinen, kun tähän ei oltu osattu varautua. Kyllä siinä piti hetken miettiä, että miten suhtautuu kun 8v poitsu alkaa maalailla paskalla vessan seiniin. Poika osoittautui myös väkivaltaiseksi ja itsesuhoiseksi, hän muun muassa yritti hukuttaa 4v siskoni paljuun ja pohti, kuinka voisi tappaa itsensä. Tilannetta ei helpottaneet biovanhemmat, isä uhkaili perhettämme ja oli väkivaltainen. Reilu vuoden verran teimme töitä ja yritimme pojan kanssa, mutta taustalta kumpuavat rajut traumat johtivat siihen, että sijoitus purettiin pojan joutuessa osastolle hoitoon.
Nykyinen sijaislapsi on 9v tyttö, jonka kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia. Vanhemmillani tyttö on aina iloinen ja mukava, ja kertookin viihtyvänsä hyvin. Biovanhemmat eivät ole juurikaan olleet osa tytön elämää koskaan, mutta kummasti ovat alkaneet ottaa yhteyttä sijoituksen jälkeen. Vanhemmillaan ollessaan käymässä tyttö oireilee rajusti, mutta vanhempieni luona ei ole ollut mitään ongelmaa.
Näiden kokemuksien pohjalta olen päättänyt, että jos meille joskus sijaislapsi tulee, hän tulee olemaan perheen pienin. Haluaisin lapsen pitkäaikaiseen sijoitukseen, jolloin lapsesta todella saisi perheenjäsenen. Vauvan kanssa on helpompi lähteä luomaan suhdetta, eikä lapsen traumat ole vielä niin syvät kuin vanhemmalla lapsella. Meidän kohdalla tuo ensimmäinen sijoitus meni niin penkin alle kuin vain voi, eikä positiivisia kokemuksia jäänyt käteen lainkaan, joten se varmasti vaikuttaa omalla kohdallani siihen, että haluaisin sijoitukseen ihan pienen lapsen.
Kannattaa myös miettiä tarkkaan, mitä kautta sijaisvanhemmuutta lähtee toteuttamaan. Meidän kohdalla sossujen toiminta on toisinaan ollut käsittämätöntä ja ala-arvoista, mutta matkan varrelle on sattunut myös muutamia ihaniakin ihmisiä. Suosittelen selvittämään, millaisten ihmisten kanssa olet alkamassa yhteistyöhön. Lapsen tiimoilta sosiaalityöntekijöistä tulee hyvinkin tuttuja, joten on hyvä, jos kemiat kohtaavat.
Ja mitä tuohon rahoitukseen tulee, niin yhden ihmisen tulot saa juuri ja juuri korvattua. Meillä äitini pystyi jäämään kotiin ja opiskelemaan.
Tulihan romaani, toivottavasti kokemuksistani on jotakin hyötyä :)
Vieraan lapsen ottaminen perheeseen ja omaan kotiin ei todellakaan ole mikään pieni päätös. Sijaislapsen taustat ovat usein epäselvät, eikä traumojen todellinen syvyys tule ilmi ennen kuin lapsi on elänyt perheessä jonkin aikaa. Meillä on tästä klassinen esimerkki... sijoitukseen piti saapua normaali, terve 8v poika, mutta hän olikin kehitykseltään 3-vuotiaan tasolla. Yllätys oli melkoinen, kun tähän ei oltu osattu varautua. Kyllä siinä piti hetken miettiä, että miten suhtautuu kun 8v poitsu alkaa maalailla paskalla vessan seiniin. Poika osoittautui myös väkivaltaiseksi ja itsesuhoiseksi, hän muun muassa yritti hukuttaa 4v siskoni paljuun ja pohti, kuinka voisi tappaa itsensä. Tilannetta ei helpottaneet biovanhemmat, isä uhkaili perhettämme ja oli väkivaltainen. Reilu vuoden verran teimme töitä ja yritimme pojan kanssa, mutta taustalta kumpuavat rajut traumat johtivat siihen, että sijoitus purettiin pojan joutuessa osastolle hoitoon.
Nykyinen sijaislapsi on 9v tyttö, jonka kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia. Vanhemmillani tyttö on aina iloinen ja mukava, ja kertookin viihtyvänsä hyvin. Biovanhemmat eivät ole juurikaan olleet osa tytön elämää koskaan, mutta kummasti ovat alkaneet ottaa yhteyttä sijoituksen jälkeen. Vanhemmillaan ollessaan käymässä tyttö oireilee rajusti, mutta vanhempieni luona ei ole ollut mitään ongelmaa.
Näiden kokemuksien pohjalta olen päättänyt, että jos meille joskus sijaislapsi tulee, hän tulee olemaan perheen pienin. Haluaisin lapsen pitkäaikaiseen sijoitukseen, jolloin lapsesta todella saisi perheenjäsenen. Vauvan kanssa on helpompi lähteä luomaan suhdetta, eikä lapsen traumat ole vielä niin syvät kuin vanhemmalla lapsella. Meidän kohdalla tuo ensimmäinen sijoitus meni niin penkin alle kuin vain voi, eikä positiivisia kokemuksia jäänyt käteen lainkaan, joten se varmasti vaikuttaa omalla kohdallani siihen, että haluaisin sijoitukseen ihan pienen lapsen.
Kannattaa myös miettiä tarkkaan, mitä kautta sijaisvanhemmuutta lähtee toteuttamaan. Meidän kohdalla sossujen toiminta on toisinaan ollut käsittämätöntä ja ala-arvoista, mutta matkan varrelle on sattunut myös muutamia ihaniakin ihmisiä. Suosittelen selvittämään, millaisten ihmisten kanssa olet alkamassa yhteistyöhön. Lapsen tiimoilta sosiaalityöntekijöistä tulee hyvinkin tuttuja, joten on hyvä, jos kemiat kohtaavat.
Ja mitä tuohon rahoitukseen tulee, niin yhden ihmisen tulot saa juuri ja juuri korvattua. Meillä äitini pystyi jäämään kotiin ja opiskelemaan.
Tulihan romaani, toivottavasti kokemuksistani on jotakin hyötyä :)
nane♥
Näppärä viestien naputtelija
Mulla kanssa kokemusta tästä. Ja tietoakin. Sijais vanhempia tarvitaan kokoajan lisää ja lisää. Koska huostaan otettuja lapsia on yhä enemmän. Lapsia otetaan herkästi pois omilta vanhemmilta.
Syy voi olla ihan mitätönkin.
Vanhempani aloittivat perhekodin 80 luvulla, ennenkun itse synnyin. Heillä oli yksi biologinen lapsi ennestään. Ottivat ensiksi 2 sisarusta.(alkoholi perheestä) lapset tulivat hyvin toimeen keskenään. Pari vuotta siitä synnyin minä. Sijais lapset pitivät minua ja isoveljeä kuin oikeana sisaruksena. Se oli merkki että lapset oli kotiutuneet perheeseemme hyvin. Pidän heitä läheisinä vieläkin. Kun olin 6 vuotias sijoitettiin kolmas lapsi joka oli minun ikäiseni. Siitä vähän aikaa tuli 2 lisää ja yhdessä vaiheessa meitä olikin jo 11. Suurin osa sijoitetuista oli fas lapsia ja Kokeneet kovia. Osa oli käynnyt jo monessa paikassa kunnes päätyivät meille.
Jos mä olisin ollu ihan hirveen mustis lapsi omista vanhemmista. Olisi varmasti tullut vaikeata. Minun vanhemmat kertoivat kun olin jo tarpeeksi vanha kuulemaan miksi sijoitettuja lapsia oli. Tietenkin pidin niitä lapsia kuin olisivat ollut oikeita sisaruksia. Kasvoimmehan samassa kodissa. Kun sain kouluni käytyä menin vanhemmilleni töihin. Ja isäni kuoltua, jatkoimme äitini kanssa niin kauan kun viiminen lapsi oli täys ikäinen ja lähti muualle. Tietenkin meillä oli lyhyt aikaisiakin lapsia jotka oli viikon tai jopa kuukaudenkin. Olihan se lapsena kivaa kun vanhemmat oli joka päivä kotona ja leikki kavereita oli laidasta laitaan. Mielestäni kuitenkin jos sijais vanhemmaksi halutaan. Olisi tärkeä myös omilta lapsilta kysyttävän että he ymmärtävät jakaa äidin ja isän. Se ei sovi kaikille. Se on sitoutumista. Sijoitetut lapset tarvitsevat paljon läheisyyttä turvaa ja rajoja. Siis sitä että osataan kuunnella lasta ja tukea niitä asioita.
Ei voi vaan kokeilla ja sanoa et ei tää ollutkaan mun juttu. Kuten monet on sanonnu että sittenkun omat lapset on jo isompia sitten harkitsevat sijaisvanhemmuutta. Olen itsekkin ajatellut ja puhuttu asiasta. Omat lapset on niin pieniä kuitenkin vielä että haluan itsekkäästi niille hyvän lapsuuden. Voisihan sellaista kokeilla vaikka vain vkloppu paikaksi . Tosiaan sosiaalitoimistoista saa tietoa minkälaista sijais paikkoja tarvitaan. Ehkä minustakin tulee jonain päivänä sijais äiti.
Anteeksi kirjoitus virheistä
Syy voi olla ihan mitätönkin.
Vanhempani aloittivat perhekodin 80 luvulla, ennenkun itse synnyin. Heillä oli yksi biologinen lapsi ennestään. Ottivat ensiksi 2 sisarusta.(alkoholi perheestä) lapset tulivat hyvin toimeen keskenään. Pari vuotta siitä synnyin minä. Sijais lapset pitivät minua ja isoveljeä kuin oikeana sisaruksena. Se oli merkki että lapset oli kotiutuneet perheeseemme hyvin. Pidän heitä läheisinä vieläkin. Kun olin 6 vuotias sijoitettiin kolmas lapsi joka oli minun ikäiseni. Siitä vähän aikaa tuli 2 lisää ja yhdessä vaiheessa meitä olikin jo 11. Suurin osa sijoitetuista oli fas lapsia ja Kokeneet kovia. Osa oli käynnyt jo monessa paikassa kunnes päätyivät meille.
Jos mä olisin ollu ihan hirveen mustis lapsi omista vanhemmista. Olisi varmasti tullut vaikeata. Minun vanhemmat kertoivat kun olin jo tarpeeksi vanha kuulemaan miksi sijoitettuja lapsia oli. Tietenkin pidin niitä lapsia kuin olisivat ollut oikeita sisaruksia. Kasvoimmehan samassa kodissa. Kun sain kouluni käytyä menin vanhemmilleni töihin. Ja isäni kuoltua, jatkoimme äitini kanssa niin kauan kun viiminen lapsi oli täys ikäinen ja lähti muualle. Tietenkin meillä oli lyhyt aikaisiakin lapsia jotka oli viikon tai jopa kuukaudenkin. Olihan se lapsena kivaa kun vanhemmat oli joka päivä kotona ja leikki kavereita oli laidasta laitaan. Mielestäni kuitenkin jos sijais vanhemmaksi halutaan. Olisi tärkeä myös omilta lapsilta kysyttävän että he ymmärtävät jakaa äidin ja isän. Se ei sovi kaikille. Se on sitoutumista. Sijoitetut lapset tarvitsevat paljon läheisyyttä turvaa ja rajoja. Siis sitä että osataan kuunnella lasta ja tukea niitä asioita.
Ei voi vaan kokeilla ja sanoa et ei tää ollutkaan mun juttu. Kuten monet on sanonnu että sittenkun omat lapset on jo isompia sitten harkitsevat sijaisvanhemmuutta. Olen itsekkin ajatellut ja puhuttu asiasta. Omat lapset on niin pieniä kuitenkin vielä että haluan itsekkäästi niille hyvän lapsuuden. Voisihan sellaista kokeilla vaikka vain vkloppu paikaksi . Tosiaan sosiaalitoimistoista saa tietoa minkälaista sijais paikkoja tarvitaan. Ehkä minustakin tulee jonain päivänä sijais äiti.
Anteeksi kirjoitus virheistä
Riekonmorsian
Oman äänensä löytänyt
Heippa! :) Mahtava ketju!! Hienoa, että näin monikin on täällä kiinnostunut aiheesta :)
Olen käynyt sijaisvanhemmuuskoulutuksen eli pride valmennuksen Nuorten Ystävillä, tykkäsin ja suosittelen lämpimästi. :) Itse en lähtisi edes ajattelemaan sijoitusta kunnan tai kaupungin kautta vaan ehdottomasti haluaisin sijoituksen tapahtuvan nuorten ystävien kautta. Sieltä saa varmasti aina avun sosiaalityön tekijöiltä, käyvät usein perheen luona, joten perhe ei jää missään tilanteissa pulaan toisin kuin kunnan/kaupungin sosiaalityöntekijöiden kanssa. Ja Nuorten ystävien rahallinen tuki lapsesta on niin suuri, että toinen vanhempi voi jäädä kotiin ja käyttää oikeasti aikaansa lapsen auttamiseen ja oman perheen hoitamiseen. Toki rahallinen tuki määräytyy kunnan/kaupungin mukaan, kuitenkin se on usein vain "kulukorvaus" joka on vähän yli 600e. :/
Usein puhutaan, että sijasperheistä on pulaa. Varsinaisesti pulaa ei ole, vaan siinä mielessä pulaa on että lapselle yritetään aina etsiä mahdollisimman hyvä perhe. Esim. Sijaisperheen lapsilla olisi samoja harrastuksia kuin sijoittavalla lapselle on. Tai lasten iät natsaisivat.. jne. Eli sosiaalitoimistot tarvitset paljon perheitä, jotta heillä on varaa valita ja löytää juuri se oikea ja sopiva perhe lapselle :)
Sijaisvanhemmuudessa tulee myös aina muistaa se, että lapsen olisi paras olla biologisten vanhempiensa kanssa ja se tulisi olla tähtäimenä että hän voisi palata sinne. Toki yleensä pitkäaikais sijoituksissa niin ei tule käymään ja lapsi on sijoitettuna vähintään 18 vuotiaaksi asti. :/ Mutta aina päämääränä sijaisvanhemmilla tulisi olla se.
Nuorten ystävillä myös ollaan tarkkoja siitä ettei sijaislapsi tule hajottamaan kenenkään perhettä, se ei ole tarkoitus. :) Vaan siellä yritetään etsiä juuri oikea lapsi oikeaan perheeseen =) Toki hankaluuksia on aina ensin ja tulee olemaan, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitin =) Ja myös Nuorten ystävillä otetaan biologiset lapset huomioon, heidät haastatellaan ja kysellään miltä heistä tuntuu. Koko perhe otetaan siis huomioon.
Mutta mitä meihin tulee.. Meillä olisi haaveina aloittaa tukiperheellä viimeistään syksyllä 2016, riippuen miten tulevan aviomieheni sielunhoito opinnot menevät. Jonka jälkeen toivottavasti olisimme saaneet myös oman lapsen/lapsia ja sitten tulisi ajankohtaiseksi sijaisvanhemmuus. Sitten kun on tarpeeksi kokemusta ja lakipykälät täyttyisivät haluaisimme perustaa perhekodin :) Yritin hakea heti 18 vuotiaan pride valmennukseen, mutta sieltä sanottiin ettei kukaan noin nuori ole edes hakenut sinne joten he eivät tienneet mitä tehdä ja odotin muutaman vuoden ja päästivät koulutukseen :D
Mielestäni koulutus oli todella silmiä avaava ja toivoisin että moni kävisi sen vaikka ei sijaisvanhemmaksi ryhtyisi. Siitä on varmasti hyötyä myös omien biologisten lapsien kanssa ja tajuaa mikä vastuu vanhemmuudessa on. :)
Tsemppiä kaikille, jotka sijaisvanhemmuutta miettivät! :)
Anteeksi tämä romaani, innostuin vähän! :)
Olen käynyt sijaisvanhemmuuskoulutuksen eli pride valmennuksen Nuorten Ystävillä, tykkäsin ja suosittelen lämpimästi. :) Itse en lähtisi edes ajattelemaan sijoitusta kunnan tai kaupungin kautta vaan ehdottomasti haluaisin sijoituksen tapahtuvan nuorten ystävien kautta. Sieltä saa varmasti aina avun sosiaalityön tekijöiltä, käyvät usein perheen luona, joten perhe ei jää missään tilanteissa pulaan toisin kuin kunnan/kaupungin sosiaalityöntekijöiden kanssa. Ja Nuorten ystävien rahallinen tuki lapsesta on niin suuri, että toinen vanhempi voi jäädä kotiin ja käyttää oikeasti aikaansa lapsen auttamiseen ja oman perheen hoitamiseen. Toki rahallinen tuki määräytyy kunnan/kaupungin mukaan, kuitenkin se on usein vain "kulukorvaus" joka on vähän yli 600e. :/
Usein puhutaan, että sijasperheistä on pulaa. Varsinaisesti pulaa ei ole, vaan siinä mielessä pulaa on että lapselle yritetään aina etsiä mahdollisimman hyvä perhe. Esim. Sijaisperheen lapsilla olisi samoja harrastuksia kuin sijoittavalla lapselle on. Tai lasten iät natsaisivat.. jne. Eli sosiaalitoimistot tarvitset paljon perheitä, jotta heillä on varaa valita ja löytää juuri se oikea ja sopiva perhe lapselle :)
Sijaisvanhemmuudessa tulee myös aina muistaa se, että lapsen olisi paras olla biologisten vanhempiensa kanssa ja se tulisi olla tähtäimenä että hän voisi palata sinne. Toki yleensä pitkäaikais sijoituksissa niin ei tule käymään ja lapsi on sijoitettuna vähintään 18 vuotiaaksi asti. :/ Mutta aina päämääränä sijaisvanhemmilla tulisi olla se.
Nuorten ystävillä myös ollaan tarkkoja siitä ettei sijaislapsi tule hajottamaan kenenkään perhettä, se ei ole tarkoitus. :) Vaan siellä yritetään etsiä juuri oikea lapsi oikeaan perheeseen =) Toki hankaluuksia on aina ensin ja tulee olemaan, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitin =) Ja myös Nuorten ystävillä otetaan biologiset lapset huomioon, heidät haastatellaan ja kysellään miltä heistä tuntuu. Koko perhe otetaan siis huomioon.
Mutta mitä meihin tulee.. Meillä olisi haaveina aloittaa tukiperheellä viimeistään syksyllä 2016, riippuen miten tulevan aviomieheni sielunhoito opinnot menevät. Jonka jälkeen toivottavasti olisimme saaneet myös oman lapsen/lapsia ja sitten tulisi ajankohtaiseksi sijaisvanhemmuus. Sitten kun on tarpeeksi kokemusta ja lakipykälät täyttyisivät haluaisimme perustaa perhekodin :) Yritin hakea heti 18 vuotiaan pride valmennukseen, mutta sieltä sanottiin ettei kukaan noin nuori ole edes hakenut sinne joten he eivät tienneet mitä tehdä ja odotin muutaman vuoden ja päästivät koulutukseen :D
Mielestäni koulutus oli todella silmiä avaava ja toivoisin että moni kävisi sen vaikka ei sijaisvanhemmaksi ryhtyisi. Siitä on varmasti hyötyä myös omien biologisten lapsien kanssa ja tajuaa mikä vastuu vanhemmuudessa on. :)
Tsemppiä kaikille, jotka sijaisvanhemmuutta miettivät! :)
Anteeksi tämä romaani, innostuin vähän! :)