Sammas kielessä

Nebula

Vauhtiin päässyt keskustelija
Onko muilla vauvoilla kielen päällä valkoista katetta? Mun mielestä ihan normaalia, että sitä on kun esikollakin oli ja meni sit iteksee pois jossain vaiheessa. Saatiin ohjeeksi sitruunaa laittaa päivittäin kielen päälle ja jos ei tehoa niin sienilääke. Luin pakkauksen mahdolliset haittavaikutukset, enkä uskalla antaa sitä nyt ollenkaan. Mielellään kuulisin jos muillakin on ja onko puututtu siihen mitenkään? Ja vauva ei kyllä mitenkään näytä haittaavan se, ei ole kipeä ym.
 
Meidän tytöllä oli, mutta nyt ei oikeestaan enää ole ollut. Meille neuvottiin vichy vesi, sillä sitten valeltiin muutamia kertoja päivässä. tuntui se auttavan meillä. Neuvolalääkärikin sanoi, että hyvännäköinenhän tuo jo on, vaikka silloin kielessä oli hieman sammasta vielä. Neuvottiin myös keittelee pulloja ja tutteja, mutta neuvolassa sanottiin et katellaan rauhassa miten lähtee häviämään. meillä tosiaan tuolla vedellä hävisi.
 
Meillä ei tuota ongelmaa ole, mutta kuulin maitokahvilassa imetystukiäidin neuvovan puristamaan vauvan kielelle puolukkaa. Tähän aikaan vuodesta tuoretta, kypsää puolukkaa onkin sopivasti saatavilla. :) Ja rinnat on ilmeisesti syytä hoitaa samalla..? Asiaan paremmin perehtyneet osaavat varmasti neuvoa miten. :D
 
Iltatähti, millä valelit vichyä kielen päälle? Mä olen yrittäny kertis muovihanskalla sitä sitruunan mehua sinne hieroa, mutta alkaa yökkäilemään. Tuttia ja pulloja ei ole käytössä nyt ollu pitkään aikaan.

Mimmu77, Kumma kun ei neuvolassa puhuttu mitään tuosta rintojen hoitamisesta samalla. Täytyypä kysäistä. Puolukkaa puristelin aiemmin jo vatsavaivoihin, niihin se auttoi, mutta ei kieleen meidän tapauksessa. Voi tosi olla niin sitkas, ettei lähdekkään helpolla.
 
Joo niin oon käsittänyt, et se tarttuu kielestä rintaan ja jos imettää eikä hoida rintaa samalla, se vaan jatkaa kiertämistä suun ja rinnan välillä. Tuon vichy- ja puolukkaohjeen olen kuullut myöskin.
 
Pumpulipuikolla ihan valelin. Rintoja en hoitanut juurikaan, joskus vichyä niihinkin :wink oli meilläki aika sitkas, mut lopulta lähti. Eikä kannata tressata, lähtee aikanaan. Eihän se lapselle kuitenkaan kipua aiheuta! Lisäksi juoteltiin vähän ihan vaan vettä, en tiedä sit oliko siitä apua tai huuhtoiko kieltä :)
 
Meillä oli ihan pienenä sammasta ja ajan myötä vichyhoidolla lähti. Pumpulipuikon kastat vichyyn ja sillä sivelet kielen. Emmaa yökötytti sekin, mutta ei yhtä pahasti kuin sitruuna. :D Rintoja en hoitanut mitenkään, tutteja keitin ahkerasti.
 
Yhdessä nimeltämainitsemattomassa paikassa on imetystukiryhmä ja siellä vasta näin aktiivisen sammaskeskustelun.
 
Meilläkään ei tätä vaivaa ole, mutta minäkin olen kuullut tuon puolukan tehoavan! :)
 
Ei varmaan liity tähän sammakseen,mutta tuoksuuko teidän vauveleiden suu ihan toffeelta? Nuuhkuttelen sitä aina välissä, kun se tuoksu on niin ihana :D
 
Joo! Se tuoksu on maailman ihanin! Tässä tunnustautuu myös yksi vauvan suun nuuhkija. :D Muuten vauva ei tuoksu juuri miltään, mutta tuo suun nuuhkuttelu palkitsee!
 
Takaisin
Top