minä&nuijapää
Oman äänensä löytänyt
Huomenta.
Täällä kirjoittaa 21 vuotias kahvikuppi kädessään aamutunneilla - vapaapäivää viettävä nuori nainen.
Ei oo mun tapaista yleensäkään kirjoittaa foorumeihin tai mihinkään julkiseen tietoon omia asioita, ja nytkään en oo varma salaako mun tunnus mun henkilöllisyyden. Ei kai sillä niin väliä.
Mä sain perjantaina tietää olevani raskaana. Raskaana, vaikkei sen pitänyt olla mun kohdalla mahdollista muutamista raskaista syistä.
Mistä epäilin? - en epäillyt. Multa tuli punertavaa v-vuodon seassa ja vähän nipisteli vatsaa, ajattelin että varmaan joku tulehdus. Lääkäri ei uskonut tulehdukseen kun katsastettiin tilanne, veikkasi joko tautia tai raskautta. Naurahdin, että taudit ei voi olla mahdollisia, että mun mies on tosi kiltti eikä tekis mitään sellaista ja raskaana mä en voi olla (syistä joita en täällä viitsi mainita).
Lääkäri kehotti kuitenkin tekemään jonkun halvan testin vaikka kotona, että sen jälkeen menisin tautiklinikalle. Jotenkin tosi huvittuneena menin ja ostin lähimmästä apteekista testin. Olin siis kauppakeskuksessa ja menin yleisvessaan.
Testin tein. Ja selkeä plussa.
Pari ekaa päivää meni itkiessä ja shokissa, miten tää on mahdollista kun mulla loppu vasta 5 päivää sitten mun normaalit kuukautiset? Eikä mun pitäis olla raskaana? Eikä mulla ole mitään muuta oireita paitsi väsymys/vitutus/kiukku jonka oon vaan ajatellu johtuvan jostain syys/talvi masennuksesta tmv. Ja muutenkin oon terveyden tilaltani sellanen että välillä heikottaa ja päätä särkee jne, joten ite en ainakaan huomaa mitään pahoinvointia..
Nyt on jotenkin epätodellinen olo, testit tehty joka päivä, kaikki plussia, mutta jotenkin sitä ei usko todeksi. Neuvolaan ja TK oltu yhteydessä. Enemmän mua stressaa koska en tiedä äitiydestä saati raskaudesta mitään.
En mä edes ole miettinyt haluaisinko mun elämässä lasta koska se ei ole ollut vaihtoehto.
Mut en mä aborttia pysty tekemään. En ainakaan nyt kun tää tilanne voi olla, joko pidän nyt, tai en välttämättä tule enää raskaaksi. Ja kyllähän mä joskus oon miettiny et jos sylissä ois se oma käärö. Kotona ois se konttaava jne.
Mä oon vakituisessa työsuhteessa luojan kiitos, mutta satun työskentelemään turvallisuusalalla vartijana ja järjestyksenvalvojana. Työhön liittyviä kysymyksiä ja stressiä on yllin kyllin. Mitä mun pomo sanoo tähän kaikkeen? Otetaanko mua enää vakavasti? Pystynkö enää elämässäni tekee sitä työtä mistä oikeasti tykkään?
Mulla on vierelläni 5 kuukauden ikäinen koiranpentu, jonka hankkiminen oli mulle yhtä iso päätös kun olisi lasta adoptoinut, koska ajattelin että tavallaan se kompensoi sitä etten voi saada lasta. Koira on pieni, ja energiaa täynnä. Iloinenkin. Silti huolettaa, miten pärjään? Mitä jos koira ei hyväksy vauvaa?
Olen myös parisuhteessa, ehkä maailman tasapainoisimman ja kilteimmän miehen kanssa. Työssäkäyvä - toki kalja maistuu vapaalla kuten normaalilla suomalaisella miehellä. Mutta mieheni on monella tapaa oikea onnen potku. Ei lyö, ei huuda. Tukee tosi paljon.
Hänen mielipide asiaan oli ettei halua lasta, mutta tukee päätöstä jos pidän sen. Ei hän(kään) ollut ajatellut lasta ainakaan tässä vaiheessa elämää. Ollaan vasta muuttamassa yhteen (miettikää otettiin kolmio ja nythän se yksi huone tulee hyvin käyttöön :D )
Tosiaan ollaan muuttamassa, kolmioon - miksi kolmioon? Alkuperäinen suunnitelma oli että jos toisen naama alkaa ärsyttää jossain vaiheessa niin voi leiriytyä sinne yhteen huoneeseen josta oltais tehty sellanen laiskanlinnake. Koti on muutenkin ihana ja ihan parin viikon päästä me muutetaan!
Mulla oli muutakin suunnitelmaa ensi vuodelle. Kamppailulajien jatkaminen jne. Tuntuu että niin moni asia jää. Mietin että mitä voin oikein tehdä?
Mitä voin syödä? Miten voin liikkua? Mitä voin tehdä?
Okei joo kaikki sanovat että neuvolassa selviää. Mutta jotenkin mä tahdon tietää heti. Ja inhoon hakea netistä sitä tietoa. Eniten tässä häiritsee se, etten tiedä mistään mitään. On jotenkin ihan outo olo. Ei tunnu siltä että olisi raskaana. Mulla on ihan "normaali" olo, jossei tätä stressiä oteta huomioon.
Eniten mietityttää, että millähän viikolla mä olen?
Kun tää byrokratia laittaa mut odottamaan ikuisuuden.
Ja ne neuvolan ajanvaraukset voi ************ mä en kestä niitä jonoja.. nimimerkillä jonotin eilen oikeasti 58 minuuttia. Ja en päässyt varaamaan.
Nyt haen lisää kahvia, toivottavasti täältä saa asiallista keskusteluseuraa! :)
Täällä kirjoittaa 21 vuotias kahvikuppi kädessään aamutunneilla - vapaapäivää viettävä nuori nainen.
Ei oo mun tapaista yleensäkään kirjoittaa foorumeihin tai mihinkään julkiseen tietoon omia asioita, ja nytkään en oo varma salaako mun tunnus mun henkilöllisyyden. Ei kai sillä niin väliä.
Mä sain perjantaina tietää olevani raskaana. Raskaana, vaikkei sen pitänyt olla mun kohdalla mahdollista muutamista raskaista syistä.
Mistä epäilin? - en epäillyt. Multa tuli punertavaa v-vuodon seassa ja vähän nipisteli vatsaa, ajattelin että varmaan joku tulehdus. Lääkäri ei uskonut tulehdukseen kun katsastettiin tilanne, veikkasi joko tautia tai raskautta. Naurahdin, että taudit ei voi olla mahdollisia, että mun mies on tosi kiltti eikä tekis mitään sellaista ja raskaana mä en voi olla (syistä joita en täällä viitsi mainita).
Lääkäri kehotti kuitenkin tekemään jonkun halvan testin vaikka kotona, että sen jälkeen menisin tautiklinikalle. Jotenkin tosi huvittuneena menin ja ostin lähimmästä apteekista testin. Olin siis kauppakeskuksessa ja menin yleisvessaan.
Testin tein. Ja selkeä plussa.
Pari ekaa päivää meni itkiessä ja shokissa, miten tää on mahdollista kun mulla loppu vasta 5 päivää sitten mun normaalit kuukautiset? Eikä mun pitäis olla raskaana? Eikä mulla ole mitään muuta oireita paitsi väsymys/vitutus/kiukku jonka oon vaan ajatellu johtuvan jostain syys/talvi masennuksesta tmv. Ja muutenkin oon terveyden tilaltani sellanen että välillä heikottaa ja päätä särkee jne, joten ite en ainakaan huomaa mitään pahoinvointia..
Nyt on jotenkin epätodellinen olo, testit tehty joka päivä, kaikki plussia, mutta jotenkin sitä ei usko todeksi. Neuvolaan ja TK oltu yhteydessä. Enemmän mua stressaa koska en tiedä äitiydestä saati raskaudesta mitään.
En mä edes ole miettinyt haluaisinko mun elämässä lasta koska se ei ole ollut vaihtoehto.
Mut en mä aborttia pysty tekemään. En ainakaan nyt kun tää tilanne voi olla, joko pidän nyt, tai en välttämättä tule enää raskaaksi. Ja kyllähän mä joskus oon miettiny et jos sylissä ois se oma käärö. Kotona ois se konttaava jne.
Mä oon vakituisessa työsuhteessa luojan kiitos, mutta satun työskentelemään turvallisuusalalla vartijana ja järjestyksenvalvojana. Työhön liittyviä kysymyksiä ja stressiä on yllin kyllin. Mitä mun pomo sanoo tähän kaikkeen? Otetaanko mua enää vakavasti? Pystynkö enää elämässäni tekee sitä työtä mistä oikeasti tykkään?
Mulla on vierelläni 5 kuukauden ikäinen koiranpentu, jonka hankkiminen oli mulle yhtä iso päätös kun olisi lasta adoptoinut, koska ajattelin että tavallaan se kompensoi sitä etten voi saada lasta. Koira on pieni, ja energiaa täynnä. Iloinenkin. Silti huolettaa, miten pärjään? Mitä jos koira ei hyväksy vauvaa?
Olen myös parisuhteessa, ehkä maailman tasapainoisimman ja kilteimmän miehen kanssa. Työssäkäyvä - toki kalja maistuu vapaalla kuten normaalilla suomalaisella miehellä. Mutta mieheni on monella tapaa oikea onnen potku. Ei lyö, ei huuda. Tukee tosi paljon.
Hänen mielipide asiaan oli ettei halua lasta, mutta tukee päätöstä jos pidän sen. Ei hän(kään) ollut ajatellut lasta ainakaan tässä vaiheessa elämää. Ollaan vasta muuttamassa yhteen (miettikää otettiin kolmio ja nythän se yksi huone tulee hyvin käyttöön :D )
Tosiaan ollaan muuttamassa, kolmioon - miksi kolmioon? Alkuperäinen suunnitelma oli että jos toisen naama alkaa ärsyttää jossain vaiheessa niin voi leiriytyä sinne yhteen huoneeseen josta oltais tehty sellanen laiskanlinnake. Koti on muutenkin ihana ja ihan parin viikon päästä me muutetaan!
Mulla oli muutakin suunnitelmaa ensi vuodelle. Kamppailulajien jatkaminen jne. Tuntuu että niin moni asia jää. Mietin että mitä voin oikein tehdä?
Mitä voin syödä? Miten voin liikkua? Mitä voin tehdä?
Okei joo kaikki sanovat että neuvolassa selviää. Mutta jotenkin mä tahdon tietää heti. Ja inhoon hakea netistä sitä tietoa. Eniten tässä häiritsee se, etten tiedä mistään mitään. On jotenkin ihan outo olo. Ei tunnu siltä että olisi raskaana. Mulla on ihan "normaali" olo, jossei tätä stressiä oteta huomioon.
Eniten mietityttää, että millähän viikolla mä olen?
Kun tää byrokratia laittaa mut odottamaan ikuisuuden.
Ja ne neuvolan ajanvaraukset voi ************ mä en kestä niitä jonoja.. nimimerkillä jonotin eilen oikeasti 58 minuuttia. Ja en päässyt varaamaan.
Nyt haen lisää kahvia, toivottavasti täältä saa asiallista keskusteluseuraa! :)
