Sad beige -vanhemmuus

[Vargynja]

Sad beige -vanhemmuudella tarkoitetaan sisustustyyliä, jossa ei ole oikein muita värejä kuin seesteistä beigeä. Siis myöskään lapsilla ei ole värikkäitä leluja tai ne on piilotettu pois näkösältä. Mitä mieltä sinä olet tyylistä? Uskotko sen olevan haitallinen lapsille?

Omasta mielestäni on ehkä hieman liioiteltua sanoa sen olevan haitallista. (Totta kyllä, en ole asiantuntija.) Mutta tylsänä sitä silti pidän, enkä ymmärrä, miksi kaiken pitää olla väritöntä. Itse olen iloinen jos saan pukea lapsille värikkäitä vaatteita ja värikkäät lelut on väripilkkuja, jotka piristävät aikuistakin. (Muutenhan meidän sisustus on varsin epäsisustusta eli sekalaisia huonekaluja, joita hankkiessa ei ulkonäkö ole ollut päällimmäisenä mielessä. Paljon valkoista ja tummaa.) Lasten leikit myös saa olla päivän ajan levällään. Meidän koti ei siis taida sopia lainkaan seesteiseen somemaailmaan.

 

[Myrsky21]

Ei meidänkään koti sovi seesteiseen somemaailmaan tai mihinkään sisustuslehteen. Oon aika rento kodin sisustuksen osalta ja aikanaan kun yhteen on muutettu niin huonekaluja tuli multa ja mieheltä ja ollaan hankittu osa jälkikäteen.
Lapsi saa leikkiä ja lelut olla värikkäitä ja houkuttelevia leikkimään enkä jaksa niitä joka välissä piilottaa vaan lastenhuoneessa saa näkyä lapsi ja näkyy toki kotona muutenkin.
En usko että on haitallista jos haluaa pitää kodin beigen värisenä tai vaaleana tms

 

[Däumeline]

Mun kokema ei ole ihan sad beigeä, mutta ymmärrän miten se voi olla haitallista:
Mä olen mielestäni epäterveellisen perfektionisti ja tämä johtuu narsisti äidistäni, joka oli aina stressaantunut siitä miltä meidän perhe näyttää ulospäin. Meillä oli koko korttelin puhtain koti, äiti aina vaan siivosi eikä koskaan leikkinyt meidän kanssa. Silti aina oli muka niin likaista et meille ei voinut tulla edes naapurin lapset leikkimään. Ihmettelin naapurin taloa, jossa oli tuplasti enemmän lapsia ja aina kuraa lattioilla, eikä se ollut ongelma. Itse sain huudot jos tulin kengät jalassa sisälle.
Muistan äitini myös ostaneen mulle mokkaiset lenkkarit ja sanoneen että niillä täytyy kävellä nätisti. Villiluonteisena lapsena kuitenkin kurastin ne heti pellolla. Näin aikuisena tiedän, että vika oli äidissäni, ei minussa, leikin normaalin lapsen tapaan. Itse ostan siksi lapselleni vaatteita, jotka saa likastua. Joiden menetys ei näy kukkarossani eikä harmita ketään.
Esikoisen vauvavuonna huomasin miten itselleni oli vaikeaa vauvan sormiruokailujen sotkuisuus, ahdistuin siitä, ettei ollut aikaa siivota samalla tavalla. Tajusin, että ajatusmallini johtuu lapsuudestani, jossa ei saanut likastaa ja sotkea, jossa kodin oli oltava tiptop. Helposti huomasin laittavani uudestaan mieheni jo ripustamat pyykit, koska ne eivät olleet mielestäni laitettu "nätisti".
Näitä esimerkkejä on paljon, eikä pelkästään siivoamiseen liittyviä. Onneksi olen nyt koittanu muuttaa käytöstäni ja sallinut sotkun olla osa elämää.

Sad beige on mielestäni vähän tätä samaa, halutaan kodin ja lapsen näyttää ulospäin täydelliseltä. En tiedä yhtään sad beige vanhempaa, joka ei tekisi sitä vain somen takia.. Se on täysin aikuisen makuun, ehkä näillä vanhemmilla on ollut mun lapsuutta vastainen lapsuus kamalan sekasotkun keskellä ja haluavat nyt minimalistisuutta. Ne ketkä tätä harrastaa sanoo, että se on harmonista ja lapsikin rauhottuu. Voi olla, mutta uskon silti, et lapsi olisi onnellisempi, jos saisi haluamansa halpis t-paidan lempi tv-sarjan hahmon kuvalla kuin sen kalliin vaatemerkin yksvärisen t-paidan. Mielestäni lasten ollessa pieniä sisustuksessa on joustettava ja kun lapset on isoja voi panostaa siihen enemmän omaan makuun.

 

[Magnoliae]

Mä pinnistelen sad beige -vanhemmuutta vastaan, koska en halua olla just sellainen äiti mitä @Däumeline omasta äidistään kertoo. Somessa en ole, joten se ei ole itselläni syy.

Olen vaan tosi herkästi kaikesta "sälästä" ja epäharmoniasta kuormittuva, ja mulle on tärkeää että päivän päätteeksi, siis lapsen mentyä nukkumaan, on talossa suht siistiä.

Lapsen lelut saa kuitenkin olla levällään ja leikit olla kesken päivän mittaan eikä leluja valita värimaailma edellä (vaikka itse niin saattaisinkin haluta). Lapsen piirustuksia ja tarrakokoelmia paperiarkeillaan on meillä seinillä ja jääkaapin ovessa.

Lapsen vaatteet on kyllä useimmiten yksivärisiä / hillityllä kuosilla, mutta värejä löytyy eikä taida olla yhtään beigeä vaatetta. Ja vaatteissa saa rymytä eikä haittaa KUN tulee pyykkiä.

Eli tunnistan itsessäni sad beige -vanhemman piirteitä (omien yliherkkyyksieni / päähänpinttymieni takia), mutta yritän pitää ne sivussa, koska todellakin ymmärrän miten haitallista lapselle on jos joutuisi kasvamaan kodissa, jossa kaikkea pitää varoa ja tarkkailla.

 

[Däumeline]

@Magnoliae Mun mielestä tuo kuulostaa tasapainoiselta Toki minäkin valitsen kirpparilta kauniita vaatteita ja kuoseja. Valitsen vaatteet lapselle itse valmiiksi seuraavalle päivälle, koska saan päänsärkyä mieheni valitsemista vaatteista (ei osaa valita vaatteita yhteensopiviksi). Pyrin siihen et ei olis Ryhmä Hau sukat jalassa samaan aikaan kun on Pipsa Possu paita päällä.
Siivoan kämpän päivän päätteeksi niin ettei ole tahroja pöydillä ja lattioilla sekä kuivamoppaan muruset lattialta joka ilta, tähän menee onneksi vain muutama minuutti. Muakin ahdistaa liika sälä ja koitan pitää lasten lelut lähinnä siellä lastenhuoneessa, toki ei haittaa jos niitä on muutamia olohuoneessa. Meilläkin lapsen piirrustuksia keittiön jääkaapissa. Esikoinen ei joulunakaan saanut viittä joululahjaa enempää.
Mun mielestä se sad beige raja menee just siinä et jos se rajoittaa lapsuutta niin et lapsi ei saa mieleisiään leluja ja ei saa olla lapsi siksi et pitäis pelätä hienojen vaatteiden menevän rikki normaalissa lapsen elämässä. Sitä et rajoitetaan aikuisten halujen ja maun takia sitä mikä pitäisi olla kaikille sallittua lapsuutta. En tiedä kovinkaan monta pientä tyttöä, jolla ei olis ollut jossain vaiheessa sateenkaari-vaihetta (sateenkaarella varustetut lelut ja jutut kiinnostaa).

 

[Niittyleinikki_]

Täällä Suomessa kun elettiin savupirteissä, niin kyllä värimaailma oli varmaan aika sad beige tai sad brown. Lapsia kasvoi silloinkin. Tai vaikka Afrikan savimajassa, tuskin siellä on muovileluja. Lapsi voi oppia värit myös luonnosta ja ruuista (omena punainen, porkkana oranssi, puut vihreitä jne)

 

[pilvikirsikka]

Meidän koti on kunnon huvikumpu asutaan vanhassa talossa jossa jo muutenkin asiat on vähän sinne päin ja siihen kun lisää vielä lauman lapsia ja eläimiä, niin ei voi liian neuroottinen olla muakin kyllä ahdistaa liika sekasorto ja saan aina välillä hermoromahduksia ja pistän koko perheen siivoamaan mutta aika rentoa meillä on. Sisustuskin on kaikkea muuta kuin mitä somessa tai sisustuslehdissä on.

Pääasiahan se on että jokainen viihtyy kotonaan tuollainen liika neuroottisuus ei kyllä palvele ketään. Kyllä sitä sitten taas ehtii puunata ja laittaa kotiaan kun lapset on isompia. Tai ainakin minä ajattelen niin! Mieluummin käytän ajan lasten kanssa touhuamiseen kuin siivoamiseen.

 

[Kawa]

Tää on musta tosi mielenkiintoinen aihe, hyvä nosto ja kommentoin vaikka omaa lasta ei vielä olekkaan

Käytän somea, mutta en juurikaan ikinä päivitä mitään, en varsinkaan omasta kodista. Pidän neutraalista värimaailmasta ja lasten leluissa tai tavaroissa en ihan värikkäimmistä tavaroista kovasti pidä ja varmasti valitsen murretumpia/neutraalimpia sävyjä. Vaatteista en juuri välitä minkä värisiä ne ovat ja lapsille mielestäni kuuluu myös värikkäämmät vaatteet! En silti myöskään ajattele, että kaiken pitäisi olla lasten huoneessa pelkkää beigeä, mutta pyrin siihen että koti näyttäisi sitten joskus lapsen tavaroineen omaan silmään kivalta. Meillä ei myöskään juuri vieraita hirveästi käy kun asutaan sen verran kaukana kaikista läheisistä, eli todella teen kaiken lähinnä vain itselleni.
En usko, että yksinään sad beige -tyyli on haitallista lapselle, mutta ehkä juuri sen takana olevat syyt (some, perfektionisti) voivat olla. Tiedän että tulen saamaan myös läheisiltä äiti-ihmisiltä inhottavia kommentteja värivalinnoista, mutta eipä se juuri minua haittaa, teen asiat itselleni en muille.

 

[Niittyleinikki_]

Jatkan vielä kun ehdin paremmin nyt. Juu, itse mulla on vähän tietyt värisävyt, joita oon suosinut lastenhuoneen sisustuksessa, tosin siellä oli edellisen asukkaan jäljiltä maalatut seinät, jotka oli pakko ottaa osaksi sisustusta, ja joka tavallaan oli sit inspiraationa. Mulla on ehkä semmonen sad pastel - meininki. Siis lastenhuoneessa, lapsen vaatteissa ja leluissa. Mutta muuten meidän muiden huoneiden sisustus ei ole yhtään pastelli/beige. Tyttövauvalle se pastelli/hempeys vaan jotenkin sopii.

Ehkä osoitan sillä myös rakkautta ja välittämistä, että laitan kauniisti ja sävy sävyyn. Siis toki muutenkin osoitan, mutta vertailukohtana jos en välittäisi lapsesta ja en välittäisi vaikka kulkee ryysyissä. Lisään vielä että ennen lapsen saantia mulla ei vähempää olisi voinut kiinnostaa vauvan vaatteet ja pukeminen. Mut niin se raskaus muutti ajattelua.

Toinen syy on että oma ulkonäkö on raskuden jälkeen kamala, joten mieluummin panostan vauvaan Itse kuljen juurikin niissä ryysyissä.

Joo ja someen en ole ottanut sisustuksesta yhtään kuvia.. Joten somen takia en tätä värimaailmaa suosi, enkä vieraita varten, vaan itselle se tuo iloa ihan joka aamu kun katsoo lastenhuonetta /lapsen vaatetusta

Ja lapsen pukeminen mulla on kans melkein överi tarkkaa, onneksi mies ei pue ikinä, tai jos pukee, niin pyytää antamaan vaatteet. En voi kuvitella sitä järkytystä jos hän saisi päättää vaateyhdistelmät No ei kai. Mutta joo, tykkään yhdistellä vaatteita värien mukaan, tuoda kontrastia tai muuta silmää miellyttävää. Tämä on mielestäni osa elämästä nauttimista, leikkiä väreillä, kuin taidetta. (En tykkää muuten yhtään printtivaatteista tai jostain missä on mitään kaupallisuuteen/lastenohjelmiin tms viittavaa, sellaisia meillä ei ole.)

EDIT: Myös tutin valitsen aina vaatteiden sävyn mukaan

Toki ehkä eroa siinä, että kun lapsi on vasta 1 v, minä vielä saan päättää värit Sitten jos hän isompana päättääkin että tykkää räikeistä väreistä ja printtipaidoista, niin tietysti mennään hänen ehdoilla. Mutta nyt saan vielä ite päättää niin nautin siitä silmää miellyttävästä värimaailmasta

Tää oli tosiaan tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe!

 

[Pingviiniemo]

Meidän koti on aina siisti ja tip top, koska olen lähes pakonomainen siivooja. On vaikeaa oppia hölläämään, kun on koko ikänsä ollut tällainen. Hyvä puoli on se, että esikoinen rakastaa siivoamista yhtä paljon kuin minä ja yksi päivä tarkisti että matot on suorassa ennenkuin tulee vieraita ettei kukaan kaadu.

Värejä meillä on sen sijaan lasten huoneessa, kuin huvikummussa. Lasten huone rönsyilee vaikka mitä sateenkaaren värejä, kun itse rakastan värejä hirmuisesti. Muu talo on aika neutraalia, mutta lämpimiä sävyjä ja sisustuselementtejä on. Lasten huoneen sen sijaan kuuluu olla mielestäni värikäs.

 

[Hippunen22]

Tuntuu että tämä sad beige -nosto esim hesarilta on vähän sad homma itsessään ja taas yksi tapa luoda lisäpaineita ja syylissyydentuntoa äideille. Makuja on monia ja usein monet menevät muodin mukaan. Tuollainen minimaalinen monokromaattisuus voi olla tämän hetken sisustusmuotia, juurikin henkisesti ylikuormittuneisen maailman megatrendin vuoksi, jotta ihmisten hermosto saisi ikään kuin levätä edes silmillään kotona.
Epäilen että lapsi siitä kärsii, ja onhan maailma muutoin pullollaan värejä mitä ihastella jos lapsi niin haluaa.
Ylisiisteys ja sen kaltainen neuroottinen kurinalaisuus ovat eri asioita.

 

[Hippunen22]

Lisätäkseni edelliseen, siskon kanssa ollaan ysärilama-ajan pieniä ja meillä oli kotona silloin myös tosi beigeä ja ruskeaa kun katsoo vanhoja kuvia. Noh, eipä siinä, meistä kasvoi molemmista hyvin paljon värejä käyttäviä taiteilijoita

 

[Lilileilaa]

Ite kans tunnistan ilmiön ehkäpä juuri somemaailmasta. Mutta lapset ei varmana kärsi siististä tai sisustetusta kodista tai että on vain puisia leluja/hillittyjä värejä.

Meillä on aika sotkuista kotona(eikä astianpesukonetta)ja haluisin osata pitää kodin siistimpänä. Haluisin kans että olisi kauniimpaa kotona(matot, verhot, sohva yms mietitympiä), mutta aikaa eikä autoa ei ole etsiä käytettynä eikä rahaa ostaa uutena semmosia mitä haluaisin/puoliso haluaisi.
Nyt alkanut pyytämään esikoista viemään astiat tiskipöydälle ruuan jälkeen itse yms ja leluja siivoiltu yhdessä jo pidemmän aikaa. Ihan vaan että hän oppisi siistimmäksi aikuiseksi kuin vanhempansa uskon että semmonen perussiisteys on enemmänkin pieniä opittuja tapoja eikä niinkään se että siivoaisi ihan kauheesti enemmän. Lasten vaatteet on aika randomia meillä ja käytännöllisyys edellä usein. Itselläni lasten vaatemaku on aika paljon neutraalimpi ja hillitympi kuin mitä isovanhemmat on meille kärränneet, mutta silti käytetään rakkaudella kaikkia vaatteita missä on mitään järkeä(siis semmosia ihmeellisiä rimpsufarkkuhameita ei).

Säädbeigeen liitän itse semmosen dynamiikan mikä on mielestäni kummallisen yleinen ja pahimmillaan haitallinen: sisustus ja kaikki "makuun" liittyvät asiat on perheen naisen temmellyskenttä. Eli mies tai lapset ei saa päättää esteettisistä asioista omassa kodissaan. Monilla toki voi olla että puoliso ei haluakkaan päättää.

 

[harsokukka]

Musta tuo oli vähän kummallinen nosto Hesarilta, eikä sad beige parenting mielestäni ole mikään todellinen uhka lapsille, jos verrataan vaikkapa vanhempien hoitamattomiin päihde- ja mielenterveysongelmiin, lapsiperheköyhyyteen tai väkivaltaan. Vähän sellainen juttu, jolla saadaan ne kaikki hyvät perusvanhemmat osoittelemaan toisiaan sormella ja ylpistymään, että Minun Lapsellani on sentään Värejä Ympärillä.

Meidän koti ei ole sad beigeä nähnytkään, ja lapsen vaatteissakin suosin todellakin värejä, samoin omissani. Mutta sitten taas toisaalta ymmärrän kyllä sen, että mulle olisi aivan kauhistus jos lapsi innostuisi Autot-elokuvan fanikrääsästä, koska kirkkaanpunainen on mun inhokkiväri ja se yhdistettynä niihin muihin värikkäisiin autoihin ja keltaiseen tekstiin ja hrrrrrrr, siis aivan kammottavaa. Niin tätä vasten ymmärrän ihan hyvin sen, että joku saattaa suhtautua vähän kaikkiin väreihin samalla tavalla ja ahdistua niistä ympärillään.

Varmasti voidaan sanoa, että lapsi hyötyy väreistä ympärillään. Pieni vauvahan ei oikein kai näekään muita kuin kirkkaita värejä. Mutta sitten taas toisaalta joku lastenpsykiatrikin totesi, että kaikkia vanhemmuuteen liittyviä ohjeita ja suosituksia on nykyään niin paljon, että ne alkavat olla jo keskenään ristiriidassa eikä niitä kaikkia edes VOI noudattaa pimahtamatta täysin. Joten minä annan kyllä ihan synninpäästön niille vanhemmille, jotka tässä yhdessä asiassa haluavat toimia "suositusten vastaisesti", jos se on heidän omalle hyvinvoinnilleen tärkeää - ehkä heidän lapsillaan on sitten aina paljasjalkakengät jalassa, selkä menosuuntaan -turvaistuin 125-senttiseksi asti, kourallinen kasviksia tarjolla jokaisella aterialla, imetetty kaksivuotiaaksi eikä ruutuaikaa ollenkaan ennen kahden vuoden ikää. Nämä siis vain esimerkkinä kaikista niistä vaatimuksista, joita vanhemmille asetetaan.

Ja joo, itsekin koen, että tällainen sad beige -vanhemmuus voi olla osa tosi haitallisiakin vanhemmuustapoja, mutta automaattisesti se ei sitä ole. Ja eikö esim. montessori-ideologiaan ihan kuulukin ne puunväriset puulelut?

 

[Pikkupikkupikkunen]

Tunnistan kyllä ilmiön. Yritin ostaa vauvalle käytettynä leikkimattoa ja ne oli kyllä järjestään beigejä tai harmaita tms. Vähän tuntui turhalta. Siis ei kai kenenkään mielestä ne riemunkirjavat matot oo kauniita, mut käyttäjä taitaa pitää enemmi niistä väreistä, niin ostin mieluummin sen missä on sata eri väriä. En kyllä oo muutenkaan mikään sisustaja ja meillä on enemminkin kaaos kun harmonia kotona.

 

[Vargynja]

Teillä on kyllä paljon hyviä pointteja. Mustakaan ei ole hyvä osoittaa syyttävällä sormella sisustustyylin takia. Jokaisella oma makunsa ja vanhemmusneuvoja on tosiaan niin joka lähtöön, ettei kaikkia voi toteuttaa. Enemmänkin ajattelisin juurikin, että jos homma menee niin yli, että se rajoittaa lapsia, se on ongelmallista. Siis jos lapsen leikkejä rajoitetaan sisustuksen vuoksi tai joutuu olemaan varpaillaan ettei vain sotke kotia tai vaatteitaan. Siis tietenkään ei voi esim. rikkoa paikkoja, mutta ehkä tästä sai pointista kiinni. Jos homma menee yli (kuten Däumelinen äidillä), niin se ei ole hyvä. Itse annan lapsen hyvin paljon vaikuttaa vaatteisiinsa ja jos nyt haluaa sateenkaaren värisen yhdistelmän niin sitten laittaa. Tosin pakko myöntää ettei mulla oikein ole värisilmää sen suhteen, mitkä värit sopii tai ei sovi yhteen. Eli ne riitelevät värit ei pistä silmääni.

 

[Olive]

Jatkan vielä kun ehdin paremmin nyt. Juu, itse mulla on vähän tietyt värisävyt, joita oon suosinut lastenhuoneen sisustuksessa, tosin siellä oli edellisen asukkaan jäljiltä maalatut seinät, jotka oli pakko ottaa osaksi sisustusta, ja joka tavallaan oli sit inspiraationa. Mulla on ehkä semmonen sad pastel - meininki. Siis lastenhuoneessa, lapsen vaatteissa ja leluissa. Mutta muuten meidän muiden huoneiden sisustus ei ole yhtään pastelli/beige. Tyttövauvalle se pastelli/hempeys vaan jotenkin sopii.

Ehkä osoitan sillä myös rakkautta ja välittämistä, että laitan kauniisti ja sävy sävyyn. Siis toki muutenkin osoitan, mutta vertailukohtana jos en välittäisi lapsesta ja en välittäisi vaikka kulkee ryysyissä. Lisään vielä että ennen lapsen saantia mulla ei vähempää olisi voinut kiinnostaa vauvan vaatteet ja pukeminen. Mut niin se raskaus muutti ajattelua.

Toinen syy on että oma ulkonäkö on raskuden jälkeen kamala, joten mieluummin panostan vauvaan Itse kuljen juurikin niissä ryysyissä.

Joo ja someen en ole ottanut sisustuksesta yhtään kuvia.. Joten somen takia en tätä värimaailmaa suosi, enkä vieraita varten, vaan itselle se tuo iloa ihan joka aamu kun katsoo lastenhuonetta /lapsen vaatetusta

Ja lapsen pukeminen mulla on kans melkein överi tarkkaa, onneksi mies ei pue ikinä, tai jos pukee, niin pyytää antamaan vaatteet. En voi kuvitella sitä järkytystä jos hän saisi päättää vaateyhdistelmät No ei kai. Mutta joo, tykkään yhdistellä vaatteita värien mukaan, tuoda kontrastia tai muuta silmää miellyttävää. Tämä on mielestäni osa elämästä nauttimista, leikkiä väreillä, kuin taidetta. (En tykkää muuten yhtään printtivaatteista tai jostain missä on mitään kaupallisuuteen/lastenohjelmiin tms viittavaa, sellaisia meillä ei ole.)

Toki ehkä eroa siinä, että kun lapsi on vasta 1 v, minä vielä saan päättää värit Sitten jos hän isompana päättääkin että tykkää räikeistä väreistä ja printtipaidoista, niin tietysti mennään hänen ehdoilla. Mutta nyt saan vielä ite päättää niin nautin siitä silmää miellyttävästä värimaailmasta

Tää oli tosiaan tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe!

Tää vois olla melkein mun kirjoittama, sillä erotuksella että mies kyllä pukee välillä vauvaa itse ja päättää vaatteet. On kyllä hyvä pukeutumaan itsekin, parempi kuin minä, joten luotan hänen makuun. Eikä meillä ole kauheasti ”yhteensopimattomia” vaatteita.

Mutta siis juurikin pastellisävyjä, ja murrettuja värejä. Leikkimatto oli pastellisävyinen, ei harmaa tai beige muttei myöskään sirkuksenkirjava. Mutta muut lelut ollaan kyllä ostettu sen mukaan mistä neiti tykkää, ja kun alkaa kertomaan millaisia vaatteita tahtoo niin saa kyllä niistä päättää. Nyt vielä helppoa kun on vasta vuoden verran ikää

 

[Selah]

Itse kuulun myös kategoriaan missä silmää miellyttää harmonia, mutta ei siitä mitään pakkomiellettä ole tullut, enkä myöskään käytä somea mikä vaikuttaisi asiaan. Mietin kyllä esim että olisin tehnyt vauvan värikkäiden vaunulelujen päälle jotain neutraalimman värisiä juttuja peittämään kirkkaat värit ulkopuolisille, mutta vauvan puolelle jää se värikäs. No en ikinä toteuttanut tätäkään pohdintaa, mikä kuvaa hyvin mun suhtautumista asiaan. Olis kiva, mutta ei ehkä vaivan arvoinen.

Meillä on perheessä yksi sad beige somettaja-äiti, jolla kaikki oli yhteen aikaan vain valkoista, nykyään mukana myös harmaata ja nyt tuota beigeä. Heillä on viisi lasta. Moni puhuu aina vähän ivailevalla tyylillä heistä, kun monesti tuntuu että menee vähän yli. Esimerkiksi kodin ulkopuolella isän piti myös vaihtaa paita jos pojan paita likaantui ja meni vaihtoon. Kuitenkin heillä kotona ollessaan on usein likaista ja villiä lapsiperheen menoa, lapsilla on eriparivaatteita, vaikka someseuraajat ei voisi sitä ikinä kuvitella. Ulos lähdettäessä lapset ovat omanneet äidin siistin tyylin ja valitsevat itsekin siistit sointuvat vaatteet, vaikka kaapissa olisi muutakin.

 

[Niittyleinikki_]

@Lilileilaa Joo, mulla on just tuommonen mies, jos kysyn millaiset verhot tai mitä puen lapsen synttäreille, vastaa että ei vois vähempää kiinnostaa Sopii mulle! Hän ei ole esteettinen eikä kiinnitä mitään huomiota vaatteisiin mitä muilla tai itsellä on päällä. Saattaa kysyä onko mulla uusi paita, vaikka mulla on ollut se päällä puoli vuotta Kätevää! Ei tarvii ostaa uusia vaatteita kun hän luulee niitä uusiksi Hän taas toisaalta tietää tasan tarkkaan mitä työkaluja omistaa ja missä ne on. Niitä on varmasti tuhat.

Mut oon itseasiassa sisustanut hänen kodin tyyliin, kun muutin hänen kotiinsa. Hänellä oli tummaa sisustusta, joten pidin sen linjan, vaikka itellä on ollut aina vaalea sisustus.

Olen kyl nähnyt näitä koteja, joissa on ehkä hieman tossun alla oleva mies (jota mun mies ei todellakaan ole), ja nainen on päättänyt kaiken, on kristallikruunua, hempeää rusettia, kynttilämerta jne. Jos itse olisin mies, tulis olo et mihin sitä uskaltaa edes istua tässä prinsessaunelmassa. Muutenkin varmaan ahdistaisi miehenä asua kermakakkusisustuksessa Tai who knows kun en ole mies. Mut mietin et vähän sama kuin miten hyvin nainen viihtyis asua autotallissa (poikkeuksia tietysti on!!)

@harsokukka Joo puna-keltainen räikeä printtivaatetus ois kyllä mun painajainen Apua. Toisaalta mulla on itellä ollu kaikenkukertavaa vaatetusta kultaisella 80-luvulla. Ja silti musta tuli sad pastel

Samaa mieltä monen kanssa että tämä koko sad beige-juttu oli ehkä vähän keksimällä keksitty. Tosiaan esim. Montessorissahan nämä on positiivisia juttuja. Nyt vaan liitetty tuo etuliite "sad" ja kaikki on kauhuissaan.

 

[Miyn]

Lisätäkseni edelliseen, siskon kanssa ollaan ysärilama-ajan pieniä ja meillä oli kotona silloin myös tosi beigeä ja ruskeaa kun katsoo vanhoja kuvia. Noh, eipä siinä, meistä kasvoi molemmista hyvin paljon värejä käyttäviä taiteilijoita

Mun huoneessa taas kaikki oli vitivalkoista, kun olin lapsi. Valkoiset maalatut seinät (isä kyllä väitti lorauttaneensa maalipurkkiin hieman punaista, ettei olisi ihan maalarinvalkoista, mutta epäilen tätä vahvasti). Kaikki huonekalut valkoista lastulevyä: sänky, yöpöytä, kirjahylly, kirjoituspöytä). Lattia vaalea muovimatto. Nyt mulla on kotona esillä Tikkurilan värikartta ja ainoa valkoinen löytyy katosta ja keittiön kaapeista. Olisin halunnut sitruunankeltaiset keittiönkaapit mutta kun asia esitetään keittiökaupassa siten, että "se tuo sitten XXXX euroa lisää hintaa", niin otettiin sitten vain se valkoinen.

Ai niin, silloin kotikotona kun meillä tehtiin iso remontti (olin teini) ja vaihdoin huonettakin ja sain valita sinne itse tapeetin, niin otin vaalean liilan sävyisen ja se on kyllä tosi kiva. Tiesin jo silloin, etten pidä valkoisesta sisustuksesta.

Lapsen huoneessa on tällä hetkellä kahta eri väriä seinässä (kun se vaaleanvihreä loppui ja keittiön seinämaalia jäi vähän yli, niin vedin viimeisen seinän sitten samalla värillä mitä keittiökin).
Elämässä pitää olla väriä, vielä kun löytyisi värikkäitä mattoja niin olisi kiva.