Saako tästä edes puhua..

[Mariel]

Vanhemmalla veljellä on ollut pienenä rakas nukkensa :) Marika nimeltään Nukke oli omassa kokoelmassanikin ja aivan yhtä rakkaana varmasti.. Se oli vieläkin tallella varastossa ja oli vaikeaa heittää roskiin kun tiesi, miten tärkeä oli molemmille :) Muuten olisi vieläkin tallella, mutta oli niin vanha, että silmistä lähtenyt väri ja muutenkin koko nukesta ja hiuksetkin harvenneet.. Näytti siltä kuin olisi oikeasti kuollut jo vuosia sitten, kammottava !!

Mutta kyllä jos pojan saa ja nuket kiinnostaa niin saa siinä missä tyttö autoradan :)

Muoks; Ja kyllä tyttö saa olla prinsessakin, toivomus on ettei kuitenkaan olisi koko aikaa Itselläni vieläkin se tyyli, että välillä haluaa olla naisellinen ja ei nyt prinsessamainen mutta sinne päin.. Ja välillä en tiedä kumpi tässä parisuhteessa on miesmäisempi

 

[DT]

Minusta kaikki prinsessajututki on kivoja, mutta meillä tytölle ostettu hyvin erityylisiä vaatteita (nyt kuulostaa sininen väri olevan in - inhoan ite sinistä pojillaki, mutta ostan jos oikeesti haluaa sen värisen jonku). Lelujaki laidasta laitaan eli autoja, junarataa yms. löytyy myös. Kaveri inhoaa prinsessajuttuja ja vältti niiden ostamista viimeiseen asti, mutta tulipa se vaihe tytöillensä siitä huolimatta. :D

 

[Yönseutu]

Mahtaako kaikille tytöille tulla jossain kohtaa prinsessavaihe..? Tai vaaleanpunainen vaihe, sellaisen muistan omiltakin teiniajoilta. Se jaksaa ihmetyttää miten lapsiin on jo ihan pienenä "koodattu" sukupuolikäyttäytyminen, jotenkin vaan pojat innostuu heti autoista ja pörinöistä kun taas tytöt osoittaa kiinnostusta nukkeihin ja kotileikkeihin. Siis vaikka kumpiakin juttuja olisi tarjolla! Toki kiinnostusta voi olla kumpaankin suuntaan, mutta yleensä menee näin.

Me ei edes tiedetä sukupuolta etukäteen, joten en osaa yhtään kuvitella vielä miltä tulevaisuus näyttää. Vaatteita sun muuta on kaikennäköistä ja on tulokas kumpi tahansa, pyrin välttämään kaikkia plassuja värejä ja kuoseja kun en niistä tykkää yhtään. Niin pitkään ainakin kun voin itse vaikuttaa asiaan. Graafisia juttuja muksuille tuntuu olevan kovin vähän tarjolla, harmi.

 

[KoBe]

Kun olin hoidossa, muistan vieläkin miten isommat lapset opetti että punainen on tyttöjen väri on punainen ja poikien sininen. Sitten piti tykätä punaisesta, koska lapsena oli jotenkin tärkeää kuulua joukkoon, eli tässä tapauksessa sukupuolikoodautua. Onneksi kuitenkin sai leikkiä aika vapaasti sekalaisia leikkejä.

Itse tuli just leikittyä tosi paljon nukeilla, mutta myös match boxeilla ja niillä isommilla metalliautoilla. Miekkailtiin ja leikittiin myös ritarilinnalla. Mikään prinsessa en ollut, mutta rakastin helyjä silti.

Olen varmaan aiemmin jo maininnut, että haluan että molemmat lapset oppivat onkimaan ja perkaamaan kaloja, lennättämään leijaa, heittämään frisbeetä, vuolemaan puukolla, auttamaan ruoanlaitossa, pyykinpesussa jne. Myös pulkkamäet, hiihdot, luistelut ym. on asioita joita haluan lapsille opettaa.

Tosiasiassa vaikka sainkin aika vapaan kasvatuksen vanhemmiltani, en koskaan ollut yhtä kiinnostunut koneista kuin veljeni, vaikka olin kateellinen kun hän tiesi niin paljon. Halusin tietää, mutten ollut oikeasti kiinnostunut autoista, lentokoneista tai moottoreista.

 

[Yönseutu]

Se on totta, että joukkoon kuuluminen on tärkeää johonkin teini-ikään asti ainakin. Meillä oli pienenä sekä nukkeja että automatto pikkuautoineen, mutta esim. ekan oikean Barbien sain vasta 10-vuotiaana lahjaksi sukulaisilta - ja olin tietty ihan kade kavereille, joille saatettiin ostaa uusi Barbie randomisti kauppareissulla... Nyt vanhempana osaa toki arvostaa sitä mitä sai tai ei saanut ja muutenkin katsoo aivan eri näkökulmasta omien vanhempiensa opettamia asioita. Samaan tyyliin toivon osaavani kasvattaa ja opettaa myös oman lapseni.

Jännä kyllä pohtia miten kotoa tulevat mallit vaikuttavat: meitä on kaksi tyttöä eikä olla ehkä kumpikaan oltu koskaan sellaisia perustyttömäisiä, mä varmaan siskoa enemmän. Ja mäkin kuitenkin päädyin opiskelemaan insinööriksi sekä käymään armeijan.

 

[Torakka]

Mulla ei ikinä ollut lapsena prinsessa vaihetta, kaikki tutut ja sukulaiset aina naureskelee sille kuinka myrtynyt aina olin kun äiti oli pukenut minut mekkoon. Olen kasvanut kolmen veljen kanssa ja olen aina ollut poikatyttö ja itsekkin siksi tunsin pojan tulemisen jotenkin luontevammaksi. Mietin että osaisinko olla äiti tyttärelle, kun en itsekkään "osaa olla nainen". Koko sinä aikana kun olen itse päättänyt mitä päälleni puen, en ole mekkoa pitänyt kuin hääpäivänäni ja silloinkin väännettiin siitä miehen kanssa pitkään. En omista yhtiäkään korkokenkiä ja meikkaaminen ei ole vahvin taitoni.:) Minulle olisi ollut isompi kynnys kasvattaa tyttöä, kun itse olen joutunut kahlaamaan aikamoiset paskat elämässäni läpi poikatyttönä. Pelkäsin että oma tyttäreni joutuisi kestämään kaiken saman, kun en osaisi kasvattaa häntä "oikein".

 

[Mariel]

Täälläkään ei mekkoa päälle tule! Joskus pienen pienenä ollut kun äiti on niitä itse ommellut ja tietysti päälle pukenut, mutta heti kun itse on jotakin asiasta ymmärtänyt niin mekkojen pitäminen loppui siihen.. Myöskään meikkejä en osaa enkä halua käyttää, muutakuin ripsaria (hillitysti) ja meikkivoidetta/puuteria.. Korkokengissä sama juttu kuin Torakalla.. Ikinä en ole sellaisilla edes koittanut kävellä, puhumattakaan siitä että sellaisia omistaisi Ala-asteella oli vain tyttökavereita ja yläasteen myötä ne kaikki karisivat yhtä "poikatyttöä" lukuunottamatta joka oli niin samankaltainen kanssani.. Hänkään ei tullut muiden tyttöjen kanssa toimeen, niinkuin en minäkään.. Tai ei ollut muiden kanssa mitään yhteistä..

Yhdessä aamunavauksessa joku tyttö kertoi tarinaansa, miten hänellä ei ollut yhtäkään tyttökaveria ja keräsi sitten pojista kaveripiirin itselleen.. Päätin, että tuo on tarina itsellenikin! Ja tuumasta toimeen Meni vuosia hyvissä poika-kaveriporukoissa ja menin mukana kuin yksi pojista, ilman että se olisi ollut sen kummempaa.. Äitini oli tosin hetken sekaisin kun luuli, että on MONTA miestä kierroksessa Tajusi lopulta asian ja ymmärsi, että kavereitahan ne vain olivat.. :) Nyttemmin näillä pojilla, joista on tullut miehiä on mustasukkaiset tyttöystävät tai ovat muuten vaan jääneet perheineen pois kuvioista.. Niinkuin nyt itsekin olen jättäytynyt kotirotaksi miehen myötä.. Mutta muistot pysyy Ja mieluusti antaisin samat muistot omalle tyttärelle jos se hällekin luontevampaa olisi.. :)