Saako tästä edes puhua..

Itse hieman toivoinkin poikaa, vaikka ihan varmasti olisin ilahtunut tyttölupauksestakin.
Mieheni kyllä oli aivan varma, että kyllä sieltä tyttö on tulossa. Sukupuolen selviämisen jälkeen sanoi " En sitten saanutkaan pikkuprinsessaa", että kai oli tyttöä toivonut! Ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään pettyneeltä.

Ei sillä loppujenlopuksi mitään väliä ole kumpi tulee, ihan yhtä rakas lapsi on kuitenkin varmasti! Uskon että on ihan normaalia mietiskellä ja vähän toivoakkin sukupuolta etukäteen.
 
Mulla oli esikoisesta tosi vahva tunne että on poika. Rakenneultrassa saatiin tietää että tyttö onkin tulossa, ja reaktioni oli mielenkiintoinen...en ollut pettynyt mutta matkalla kotiin sain aikaiseksi tappelun miehen kanssa, olin jotenkin superärsyyntynyt siihen että olin ollut väärässä. Mua myös jotenkin kauhistutti etten osaisi olla tytön äiti kun olin jo kuvitellut itseni niin pojan äidiksi :grin Tätä ärsytystä ja järkytystä ei kuitenkaan kestänyt kun pari tuntia. Katselin ultrakuvia ja pikkuhiljaa aloin olla itsekin sitä mieltä että tyyppi on ihan tytön näköinen :)

Nyt toista odottaessa huomaan välillä toivovani että se on tyttö, koska nyt taas tuntuu siltä etten osaisi olla äiti pojalle. Viime yönä näin unta että rakenneultrassa kuulen vauvan olevan poika ja oon aivan superpettynyt. Tietenkään en olisi jos näin kävisi, mutta jotain prosessia mieli tuolla pitää yllä. Onneks tänkin asian miettiminen päättyy tänään kun saadaan asia tietää :smiley-bounce012Tähän "tyttötoiveeseen" liittyy muuten myös se (täysin itsekäs) ajatus että en joutuisi hankkimaan niin paljon uusia vaatteita vaan kakkonen saisi ykkösen vanhoja kuteita käyttöön.Mutta kaikki nää kelailut on siis sellaisia...mitenhän sen selittäisi... höpöhöpö-kelailuja. Kyl te kai tajuatte :D
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Mun mielestä ne sukupuolitoiveet ja rajutkin pettymykset on ihan tosi sallittuja! Tosin mun on varmaan helppo sanoa, kun ei itellä oo väliä. Mutta miehen pettymys pelottaa. Kerron vähän meidän juttuja aiheesta.

Mä olin aina (siitä lähtien kun tiesin haluavani äidiks, eli joskus ymmärryksen alussa 2-3-vuotiaana) ajatellu että haluan ehdottomasti ensin pojan, ja sitten vielä tytön jolla olis huolehtiva isoveli. Isoveli! Se oli tärkee pointti. Lisäks halusin vielä ehkä kolmannen lapsen joka vois olla kumpi vaan: toisaalta olis ihanaa jos olis vaan yks prinsessa, toisaalta ajatus siskosten keskinäisistä suhteista kutkutti enemmän kuin veljesten.

Olin 17 kun jätin pillerit pois ja ajattelin olevani valmis äidiks pienelle pojalleni. Suunnitelmat oli kuitenkin ihan erit mulla ja luontoäidillä, koska en koskaan tullu raskaaks - tai jos tulinkin niin sain keskenmenon. Sitten tapasin miehen joka vei jalat alta, ja joka paatuneena bodarina vakuutti tappaneensa kaikki siittiönsä romuilla. Aiemmasta suhteesta miehellä oli silloin 8vee tyttö joka oli 8 vuotisen ehkäisyttömän suhteen ainoa tulos. Surullisena mutta varmana rakkaudestani ja tunteistani nielin tän kohtalon siitä etten koskaan sais omia lapsia ja suostuin kosintaan. Tasan viikko kihlauksesta tein plussatestin. Omalla kohdallani siis todellakin pätee klisee että kun lopettaa haluamansa etsimisen, löytääkin sen nenänsä edestä!

No, sitten ei ollut enää mitään väliä kumpi tulee koska joka tapauksessa mun esikoisella olis jo isosisko. Pääasia oli että musta oli nyt tulossa äiti. Rakenneultrassa selvis että neitokainenhan siellä köllötteli, ja sairaalan käytävällä mies tokas että "No enkö mä vieläkään saa poikaa?" Ja mä aloin itkee, toitotin vaan ettei se oo mun vika, ja mies lohdutti ettei ollut tosissaan. Ja ihana ylpeä toisenkin prinsessan isä hänestä tuli.

Ja nyt on tulossa kakkonen. Ite ajattelin plussauksen aikoihin että tuun varmasti haluaan äärettömästi poikaa. Nyt oonkin yllättyny kun huomaan esimerkiks vauvan vaatteita hiplatessani etten oikeesti osaa päättää kumpia ihastelisin toiveikkaammin! Molemmissa on molemmat ihanat puolensa.

Mutta se mies! Ollaan vähän puheltu ettei kysyttäis ollenkaan sukupuolta ens maanantain rakenneultrassa, mutta pelkään että mies toivoo (salaa, koska väittää ettei väliä oo) niin paljon poikaa että tammikuussa isi kokee pahan pettymyksen. Tää on ainoo syy miks emmin sitä että pitäiskö sukupuoli kuitenkin kysyä - että mies ehtis tottua kumpaan tahansa ajatukseen ja kokee sen mahdollisen pettymyksenkin nyt eikä sitten kun vauva on jo sylissä.

Kauhee stoori. :D

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Mä tiedän, että tän isä siellä kaukana toivoo aika lailla poikaa. Itse kyllä kallistun enemmän tytön kannalle, jotenkin vaan aattelen, että mun on helpompi kasvattaa itsekseni täällä tyttöä, ja ehkä kulttuurierotkin taittuu helpommin tytön kohdalla, kun ei sitten välttämättä olekaan isälle niin tärkeä. Kauhea ajatella näin, mutta eiköhän se osin ihan totta ole. Tyttölupaus on vahvemmin saatu, joten ehkä mun pieni toive on sitten kuultu. Siskojen nuorimmat ovat poikia, eli serkuista ei sitten ole ihan niin leikkikavereiksi, kuin tietenkin pojan kohdalla varmaan olisi. Peukkuja tosin sille, että siskon projekti onnistuisi ja tulisi leikkikaveri tälle mun pienelle - oli jo ekan kohdalla takkuista, eikä toinenkaan ole helpolla tulossa. Edelleen olen vankasti sitä mieltä, että tää on ihan mun "oma", enkä välttämättä kaipaa miestä, vaikka tietenkin se elämää helpottaisi jos olisi toinen jakamassa vastuuta, ja pääsisi useammin irtaantumaan lapsesta. Taidan siis omia jokatapauksessa tän lapsen ihan vaan mun omaksi, huolimatta siitä jos vielä pojaksi muuttuu matkan varrella =)
 
Minä olen toivonut kauan tyttöä, mutta siihen vaikutti suurelta osin se, että veljelläni on nyt 7 vuotias poika, tämän meidän lapsemme serkku, ja olin tuolloin kun tyttöä aloin haaveilemaan paljonkin tekemisissä veljeni ja hänen perheensä kanssa. Tämä lapsemme serkku kuitenkin kasvatettiin todelliseksi kauhukakaraksi (ensimmäiset sanat olivat kirosanoja ja vanhemmista olikin hienoa, että lapsi kiroilee ja huutaa, tuhoaa paikkoja sekä haukkuu ihmisiä). Tyttöhaavetta siis voimisti se ajatus ja kauhistus, että jos oman lapsen saisi ja se olisi poika niin tämän kauhukakaran läsnäolo mm mökillä tekisi helposti omasta pojasta samanlaisen.. Nyt kuitenkin kun ikäeroa on noin paljon ja tiedän, että mies tahtoisi ennemmin ensimmäiseksi poikaa (molemmat sukupuolet tahtoisi hänkin lopulta) niin minulla ei enää ole niinkään väliä, tyttö olisi ihana mutta olisi se poikakin ihan yhtä ihana niin pääsisi isi ostamaan mopoja sitten myöhemmin :wink
 
Kovasti odotin poikaa ja oon ties minkä ikäisestä lähtien tiennyt, että haluan poikalapsen, joten nyt tämä tyttölupaus oli hieman järkytyskin - mutta aivan yhtälailla otetaan toki tyttökin vastaan !
Nyt vaan harmittaa, kun ei saanutkaan laittaa Olavi-nimeä :wink
 
Itse päätin 15-vuotiaana että saan esikoiseksi Alinan. Kuitenkin kun aloimme esikoista odottamaan mieheni oli satavarma siitä, että poika tulee. Hän toivoi poikaa, joka aiheutti myös sen että minä aloin toivoa poikaa. Olimme ihan varmoja, että lapsesta tulee poika ja se saikin työnimet Tarmo. Rakenneultrassa selvisikin että tulokas on tyttö ja voin sanoa, että se tunne oli aivan kamala. Tuntui, että olin pettänyt mieheni luottamuksen kun mahassa olikin tyttö niin toivotun pojan sijaan. Työnimeksi muuttui Tarmo-Liisa.

Viime kerrasta oppineena annoimme rakkaalle masuasukillemme nyt suoraan nimen Yrjö-Marja, koska emme tiedä kumpi sieltä tulee. Salaa toivon totta kai poikaa, koska tyttö jo on. Tahdon molemmat. Miehelleni puhun koko ajan tyttöolosta ja siitä, että tyttö sieltä tulee. Olen varma siitä. Pelkään, että jos toivon ääneen poikaa, niin miehelleni pettymys on kahta suurempi, jos (kun) sieltä se tyttö tuleekin. Kuten KoBe sanoi, tällä ajattelutavalla pessimisti ei kai pety niin kovasti :wink

Enempää emme siis onnellisia voisi olla nykyisestä tytöstämme ja ei se maailma siihen kaadu jos toinenkin tyttö on. Sen kanssa kun tietäisi jo miten asiat sujuvat. Mutta kuitenkin sukunimelle olisi kiva saada jatkaja, meitä kun ei suomessa ole muita meidän kolmen (kohta neljän) lisäksi.
 
Minlex: Täälläkin oli hieman sellainen olo, että oli jotenkin pettänyt miehen. Harmitteli, että nyt ei tulekaan autonrassaajakaveria, vaikka koitin sanoa että toki tyttökin voi tehdä "miesten" juttuja. :rolleyes:
 
Nostelen vähän tätä ketjua, kun aloin miettimään että miten te, jotka koitte pettymyksen tai pelkäsitte sitä, voitte sen asian kanssa nyt? Oottekl ehtiny tottua ajatukseen että tuleekin toista sukupuolta kuin mitä toivoitte tai onko se alkanut tuntua jopa ihan kivalta? Entä ne jotka toivoi kovasti tiettyä muttei vieläkään tiedä kumpi tulee, onko pettymyksen pelko alkanjt haihtua tai voimistua?
 
Mulla oli alkuun olo, et tää on ihan varmasti poika ja samaa sanoi mies. Rakenneultrassa olisimme halunneet tietää kumpi tulossa, mutta pieni laittoi kädet haaravaliin. :grin Eipä siis varmaa tietoo kumpi tulossa, mutta kätilön veikkaus oli tyttö. Mulle nousu hymy huulille, mut mies edelleen sitä mieltä et poika siellä on. :grin Nyt en enää tiiä kumpi siellä on, mut kaapissa olisi vaaleanpunaista osittain odottamassa. Välillä tekisi mieli ostaa testi ja kattoo kumpi siellä on, mutta en sitten taas tiiä. Äääääää... rakas se silti on!!! :Heartred
 
Kyllä täällä tyttöajatukseen on totuttu. Unisex -vaatetta suurin osa hankituista on mutta viimeisen parin viikon aikana on melkoinen kasa selkeesti tyttövaatteita liitetty joukkoon :D mehän ei siis älytty rakenneultran aikana sukupuolta tiedustella kun oltiin niin ihmeissään kaikesta mutta lopuksi kätilö sanoi että tyttö jos häneltä kysytään ja 4D:llä tutkimuksen loppuun teki. Puhutaan vauvasta miehen kanssa usein jo tulevalla nimellä, että todella outoa ja yllättävää on, jos sieltä kuitenkin poika tupsahtaisi. :)

Enää ei kyllä ole mitään järkytyksen tai pettymyksen tai hämmennyksenkään tunteita tyttöajatusta kohtaan. Rinsessa saisi saapua jo vaikka tänä vuonna meidän puolesta :)
 
Itse toivoin monta vuotta tyttöä, kun sitten mies antoi ymmärtää, että tahtoisi mieluummin pojan niin itsellänikin tuli poikaolo ja olin rakenneultraan saakka varma, että poika siellä on.. Kätilö kuitenkin sanoi melkoisen varmasti, että jos häneltä kysytään niin tyttö hän on :) Äitini on alusta saakka sanonut, että vatsa on kasvanut niin, että tyttö sieltä on tulossa kun takaa näkyi ennemmin kuin edestä.. Rakenneultran jälkeen mieskin sanoi, että oli varma tytöstä vaikkei viitsinyt sitä ääneen vieklä sanoa ennenkuin asia varmistuu.. Onnellinen tuntuu tyttölupauksesta olevan :)
 
Täälläkin on jo järkytykseltä päästy ylitse. Varsinkin kun näki velipuolen 10 kk ikäistä tyttöä viikonloppuna ja oli varsin suloinen, isosilmäinen ja pitkä ripsinen tapaus. :grin
Tosin ärsyttää kun kaikki haluaisi nyt antaa __vain__ vaaleanpunaista, kun olen yrittänyt selventää että ei sillä ole väliä, vaikka tyttö olisi puettu siniseen, vihreeseen, mustaan tai muuhun "pojan" väriin. o_O
 
Meilläni mies on sitä mieltä, että tervetuloa, kunhan on terve "poika". :grin Lisäsi sitten, että kyllä se rakastaa sitä yhtä lailla vaikka olisi tyttö. :p Meillä on mun puolelta paljon tyttöjä, mut miehen puolelta taas poikia.
 
Meille siis tulee toinen tyttö. Nyt ollaan jo sovittu miehen kanssa, että tehdään vielä kolmas tyttö niin on hänellä sitten kunnon rinsessat ympärillä. Ollaan kyllä erityisen onnellisia toisesta tytöstä ja pettymystä ei samalla tavalla tullut kuin viimeksi. Ehkä tilannetta helpotti se, että anoppi kovaan ääneen harmitteli sitä että ei tule poikaa. Siitä suututtiin miehen kanssa molemmat kunnolla, niin kasvoi tuo yhteinen onni tytön saamisesta vielä suuremmaksi!
 
Miehellä tosiaan 6v poika jo on, niin mietiskeli raskauteni alkuvaiheessa, et oishan se tyttö aika kova juttu. Sai sitten puheillaan mullekin uskoteltua, et tyttö on tulossa. Jotenkin siinä orientoiduin tyttöön, vaikka suoraan sanottuna itse poikaa halusin. Koen, että mulle on poikien kanssa aina enemmän yhteistä. Kaikkien tuttujen tyttölapset ovat lähinnä rasittavia, pikkuvanhoja prinsessoja, jotka koreilevat hörhelöissään ja pojat sulppuja röllejä, joiden kanssa löytyy aina yhteistä (Star wars, Turtlesit ym omat suosikit) :grin

Rakenneultra näytti sitten poikaa, niin puol minuuttia meni ku yritin tajuta, että suunnitelmat muuttuivatkin ja sit olin kyllä iloinen tuloksesta. Mies haikaili hetken tytön perään, mutta totesi, että varmemman päälle otettaessa poika on parempi. On jo jutut ja lelut valmiina. Ja sitäpaitsi, veikkaan, että tämä ei meidän viimeiseksi jää, niin katotaan sitten sitä tyttöä...

Alunprinkin olin suunnnitellut, et oli lapsi kumpi tahansa, niin sille vaaleenpunainen/-sininen linjalle ei lähdetä. En muutenkaan perusta sukupuolirajoitteista minkään suhteen. Kaikki hankitut tavarat ovatkin unisex-tyyppiä :) Kuljin mäkin veljen kuteissa ja olin poikatyttö ja kuitenkin halusin miehen ja vartalo toimii ja näyttää kuten naisen vartalon kuuluukin. Mitäs sen on väliä, että mulle ei osteltu barbeja. Kerran sain sellaisen lahjaksi, niin me broidin kanssa tehtiin sille murharovio. Sidottiin se puuhun ja poltettiin... Olen silti melko normaali...melko :grin:grin
 
Itsekin melko normaaliksi kasvanut, vaikka en koskaan tyttöjen hommia pahemmin älynnytkään. Pari vauvanukkea toki oli, mutta mielummin otin lelueläimet ja pidin niillä tappeluleikkejä pystyssä. Toinen lempileikki oli veljen kanssa Pokémon - isä tosin ei osannut arvostaa meidän huutoa ja kiljumista, kun koitti katsoa seittemän uutisia ja se oli TIETYSTI paras aika leikkiä keittiössä Pokémonia :grin
 
IceDiamondin viestiin liittyen, olen viimeaikoina huomannut, että haluan luvatusta tytöstä (tyttöä siis alunperin toivoinkin) kaikkea muuta kuin vaaleanpunaista prinsessaa :D Niskakarvat nousivat pystyyn heti aluksi kun miehen äiti totesi sukupuoliennusteen kuultuaan, että "prinsessa tulossa" EI OLE! :D

Itselläni oli lapsena paljon nukkeja ja barbeja ja poneja mutta yhtä paljon myös autoja ja poikamaisia leluja eikä mikään ollut ylitse muiden vaan kaikki ihan yhtä tärkeitä.. :)

Kaupassa mies ihasteli jotakin suurta kauko-ohjattavaa hienoa autoa (kelpaisi mullekin :wink ) ja sanoin, että kohta saa ostotoiveita sellaisista.. Eka reaktio oli, että "Se on tyttö!!", mutta selitin toiveeni saada tytöstä samanlainen myös poikaleluista tykkäävä kuin itsekin olin niin sitten tuli sentään lause, että jos se sellaista autoa pyytää niin aivan varmasti saa.. :wink Jee!! Isikään ei halua prinsessaa tytöstä :wink
 
Siis mullahan on tosi ristiriitaiset ajatukset tuosta, että jos tytön joskus saan, niin haluan ostaa hennon vaaleanpunaisia ja harmaita ja pellavaisia vaatteita, mutta en halua että tyttö käyttäytyy kuin prinsessa. Inhosin itse lapsena kun muut tytöt kirkuivat, mutta sitten se vaan täytyy hammasta purren kestää jos oma tyttö on semmonen. En tiedä, miten anoppi suhtautuisi tyttöön kun hänellä itsellään ei tyttöjä ole ollut. Oman äidin kohdalla uskon tietävänä, kun olen saanut kiipeillä puissa ja leikkiä autoilla ja sotaleikkejä (vaikka äitini ei näistä sotaleikeistä innoissaan ollutkaan).

Oon kyllä ajatellut joskus hankkia pojallekin vauvanuken, jos ne vähänkään kiinnostaa. Jos ei, niin pehmoleluja ainakin, siis niiden Legojen, autojen ym. lisäksi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top