Saako lapsia kutsua tytöiksi ja pojiksi?

Mä kutsun omaa lastani 'lapseksi' sellaisissa konteksteissa, joissa sukupuolen tietämisellä ei ole mitään merkitystä. Mulle kun hän on nimenomaan ensisijaisesti lapsi, ja vasta sen jälkeen poika. Vieraita lapsia esim. leikkipuistossa kutsun yleensä kavereiksi, koska en halua alkaa vaatteiden tai hiusten pituuden perusteella olettamaan mitään. Poika ja tyttö eivät silti ole meillä mitään kiellettyjä sanoja, käytetään silloin kun on tarvetta ja kun varmasti tiedetään että nimitys menee oikein.
 
Omaa lasta kutsun kyllä aika usein pojaksi kun vauva sana alkaa tuntua jotenkin liian pieneltä? Ja taapero on liian pitkä sana. :hilarious: En siis kotona rinnasta sitä ollenkaan sukupuoleen (vaikka ehkä pitäisi).
Töissä ja muiden lasten kanssa en kyllä käytä sanoja tyttö/poika.
 
Totta kai saa, niitähän he ovat. Miksi lapsi olisi parempi sana? Omaa lasta puhuttelen nimellä, mutta vieraampia tytöksi/pojaksi, jos en tiedä nimeä.
 
Käytön lapsista poika ja tyttö nimityksia. Käytän myös aikuistakin mies ja nainen, joten teen oletuksia sukupuolesta..
Usein kyllä vieraiden lasten kanssa tulee myös käytettyä lapsi tai kaveri sanaa, mutta omista puhun tutuille "tyttö teki jotain", erottele siis kuka lapsista, enkä käytä nimiä, kun ei esim. työkaverit niitä varmasti muista.
 
Saa, mutta jotain tilannetajua käyttäen. Vieraista lapsista en aina osaa tai viitsi alkaa arvuuttelemaan, joten puhun kaverista tai "toisesta" miten nyt lauserakenteeseen istuu (esim. Toinen keinuu nyt, odotetaan vuoroa).

Omat lapset on yleensä puheessa lapsia, mukeloita tai vastaavia. Sanon myös pennuiksi kaikella rakkaudella vaikka olen ymmärtänyt että monet liittävät tähän negatiivisen konnotaation. Kyllä ne tyttöjäkin ovat, mutta "hyvä tyttö" sijasta sanon mieluummin "hyvä lapsi" koska eivät ole koiria (vaikka pennuiksi joskus kutsunkin, puhunkohan itseni kohta pussiin...)

Naapurin poika pukeutui kouluikään saakka pinkkiin ja mekkoihin, tukka oli puolipitkä ja vieraat olettivat usein tytöksi, mikä taas harmitti poikaa. Olen siitä oppinut olemaan olettamatta liikoja.

Tämä on kyllä jännä aihe. Naapurin pojan äiti kysyi minulta (em. syystä) kasvatanko lapseni sukupuolineutraalisti kun puhun paljon vain lapsesta enkä tytöstä. Se ei ole ollut tarkoitus (meidän tytöt on aika stereotyyppisiä prinsessoja kasvatuksesta riippumatta), mutta istuu parhaiten omaan suuhun.
 
Minä puhuttelen vieraita lapsia joko lapsina, tyttöinä tai poikina. En koskaan sano kaveri. Olisi outoa olettaa, että joku on toisen kaveri vain siksi, että on suunnilleen samaa ikää ja liikkuu samassa paikassa. Ei ne lähikaupan aikuisetkaan ole minun kavereitani.

Omaa kuopusta kutsun lapseksi tai pojaksi. Usein sanon "minun ihana lapseni"
 
dimou sanoi:
Mä kutsun omaa lastani 'lapseksi' sellaisissa konteksteissa, joissa sukupuolen tietämisellä ei ole mitään merkitystä. Mulle kun hän on nimenomaan ensisijaisesti lapsi, ja vasta sen jälkeen poika. Vieraita lapsia esim. leikkipuistossa kutsun yleensä kavereiksi, koska en halua alkaa vaatteiden tai hiusten pituuden perusteella olettamaan mitään. Poika ja tyttö eivät silti ole meillä mitään kiellettyjä sanoja, käytetään silloin kun on tarvetta ja kun varmasti tiedetään että nimitys menee oikein.
Click to expand...

Olen aika samoilla linjoilla. En halua ehdoin tahdoin korostaa sukupuolta silloin, kun sillä ei ole mitään merkitystä (eli useimmiten). Ja vieraista lapsista en halua tehdä oletuksia, sillä ulkonäön perusteella niitä ei tosiaankaan kannattaisi tehdä. Omakin poika(oletettu)ni haluaa välillä pukeutua mekkoon ja käyttää tukassaan pinnejä (kun hiukset olivat pidemmät, myös esim. lettejä), ja häntä kutsutaan yhtenään tytöksi leikkipuistoissa ym. Tätä tapahtuu myös silloin, kun lapsella ei ole mitään stereotyyppisen "tyttömäistä" päällään - hän nyt vain on aika pieni ja siro ja siis ilmeisesti monien mielestä näyttää tytöltä. Vielä se ei ole lasta haitannut, ja harvoin jaksan korjata, mutta vähän aina ihmettelen, kun monet niin auliisti tytöttelevät ja pojittelevat vieraita lapsia. Itse käytän sanaa "lapsi" niin vieraista lapsista kuin yleensä omistanikin - jos siis en puhu lapsista heidän nimillään.

Tuntuu, että ihmisillä on lähtökohtaisesti jokin tarve lokeroida muut ihmiset tytöiksi tai pojiksi, naisiksi tai miehiksi. Se on vähän kummallista, kun sitä alkaa oikein ajatella. Enkä ole itsekään tästä vapaa - muistan, kun kerran junassa oli lapsi, josta ei voinut mitenkään päätellä sukupuolta - edes nimestä, joka oli sukupuolineutraali. Sain itseni kiinni siitä, että asia jotenkin häiritsi minua, vaikka sukupuoli on aina ollut minulle täysin toisarvoinen asia. En todellakaan kysynyt lapsen sukupuolta, mutta mielessäni asiaa pohdin, ja sitten myös sitä, että miksi lapsen sukupuolen tietäminen olisi muka ollut jotenkin merkityksellistä. No, ei tietysti mistään järkevästä syystä. Yritänkin omalla kohdallani tiedostaa ja kyseenalaistaa tällaisia ajatusrakenteita ja pyristellä niistä irti.
 
Minun mielestäni saa sanoa. ”Kaveri” on liian teennäinen, varsinkin jos lapset eivät ole kavereita keskenään. Sillä taas ei ole väliä, jos poika haluaa vaikkapa mekon.
 
Saa sanoa tytöiksi ja pojiksi. Olen kuitenkin hieman varovainen olettamaan lasten sukupuolta. Poikaani on aika monta kertaa luultu tytöksi, mikä harmittaa häntä. (Oletus tehty joko pitkien hiusten vuoksi tai sitten siniset vaatteet saa hänet näyttämään tytöltä, sillä yleensä hänellä on aina sinistä päällä kun sukupuolesta erehdytään.) Jos siis näen puistossa tai muulla julkisella paikalla lapsen, en suorilta kutsu tytöksi tai pojaksi hiusten pituuden tai vaatteen värin perusteella. Jos vaikka kuulen lapsen nimen tai on muitakin syitä kuin hiusten pituus olettaa tytöksi tai pojaksi, kutsun sitten sen mukaan. Muulloin tapauskohtaisesti kaveriksi tai lapseksi tai "toiseksi lapseksi" tai vain "toiseksi". Esim "päästä toinen välillä keinumaan".
 
Takaisin
Top