Saako lapsi päättää?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Saako teillä lapsi päättää itse? Millaisista asioista hän saa päättää?

Meillä lapsi saa tehdä päätöksiä vanhempien asettamien raamien sisällä. Esimerkiksi: Lapsi ei päätä mitä meillä on päivälliseksi (toivoa voi ja joskus toiveita toteutetaan), mutta hän saa päättää järkevistä vaihtoehdoista mitä hän syö välipalaksi. Siis kotona ollessaan, päiväkodissa hän syö sitä mitä on tarjolla. Hän saa päättää juoko välipalalla vettä vai maitoa. Lounaalla ja päivällisellä hän juo maitoa. Lapsi saa valita paidan, mutta vanhempi sanoo otetaanko t-paita vai pitkähihainen.
 
Annan lasten päättää paljon pieniä asioita; otetaanko mansikka- vai banaanijugua aamupalalla, laitetaanko kerhoevääksi leipää vai karjalanpiirakkaa, puetaanko tämä vai tuo paita, jne... Yleensä annan siis vaihtoehdot josta saa itse päättää.
 
Meillä poika (1v 8kk) on nyt ruvennut aamuisin päivävaatteiden pukemisen yhteydessä näyttämään esim. sen, minkä bodyn haluaa päälleen. Vaatteet ovat siis hyllyssä "hoitopöytälipaston" vieressä, ja sieltä hän sitten nappaa haluamansa bodyn ja housutkin, jos löytää. Olen sitten yleensä laittanut hänelle juuri sen bodyn, minkä hän haluaa. Housuja sitten otan joskus toisetkin esille, jos poika valitsee sellaiset, mitkä on tarkoitettu kotihousuiksi (on esim. niin kuluneet, etten "kehtaa" poikaa tarhaan laittaa sellaisissa :D ).

Muissakin asioissa olen nyt ruvennut antamaan vaihtoehtoja, eli kahdesta asiasta poika voi valita toisen. Joskus kyllä nostan pojan itse näyttämään esim. keittiössä pöydältä, mitä hän haluaa välipalaksi, kun tarjolla on vaikkapa leipää, smoothieta, hedelmää, eli monta vaihtoehtoa on, mutta poika osaa hyvin ponnekkaasti sanoa ei, jos näytän jotakin väärää, mitä hän ei halua. Poika kun ei sinänsä vielä puhu, niin täytyy mennä vielä tälleen näyttämistaktiikalla, kun en minä ainakaan aina ymmärrä, mitä hän osoittelee siellä lattialla seistessään :)
 
Esikoinen on valinnut vaatteensa jo parivuotiaasta, aikuinen lähinnä varmistaa että ovat säänmukaiset. Eilen oli päiväkodissa eri pari lenkkareissa - pakkasin molemmat parit mukaan mutta eivät tädit kokeneet sitä ongelmana.

Lapsi saa myös valita mitä syödään esittämistäni vaihtoehdoista tai toivoa. Samoin voi päättää missä järjestyksessä tehdään asioita esim ruoka vai kylpy ensin. Iltalukemisen tietty valitsee jne. Paljon saa vaikuttaa mutta ihn vapaasti ei vielä kuitenkaan. Joka vuosi vähän enemmän.

Vauva ei päätä vielä juuri mitään. Vaikka toisaalta jämäkästi kyllä kertoo kun haluaa syödä, haluaako maitoa, kiinteitä vai vettä janoonsa; milloin nukutaan. Niin, kyllähän omaa tahtoa ilmaistaan jo pienestä pitäen :)
 
Saa päättää. Kumpi paita laitetaan, tai valitsee itse paidan ja minä siihen sopivat housut, mitä ruokaa tehdään, maitoa vai vettä, lippis vai hellehattu, mennäänkö mummolaan leikkimään vai haluaako olla kotona mielummin, mennäänkö lenkille rattailla vai pyörällä yms. Sellaisia asioita, joissa ei ole kellekään haittaa päätti lapsi sitten miten vain. Minä päätän "isommista" asioista, esim. lapsi ei saa istua autossa etupenkillä vaikka haluaisi eikä mennä ulos talvella ilman rukkasia vaikka haluaisi lapaset yms. millä oikeasti on merkitystä.
 
Poika on vasta 1,5 v., joten hänellä ei juuri ole vielä päätösvaltaa mihinkään. Ulkona saa toki päättää, mitä leikitään. Näköjään hän on myös päättänyt, ettei suostu enää syömään puuroa. Mikäpä siinä, leivon itse kauraleipää tai annan TalkMuru-muroja. Ehkä se puuro rupeaa maistumaan taas myöhemmin, jos poika ei ole isäänsä tullut. :rolleyes:
 
Samoilla linjoilla meilläkin mennään, että pienissä asioissa annetaan kyllä päätösvaltaa ja isomissakin annetaan mahdollisuus kertoa mielipiteensä :)
 
Annan lasten päättää paljon pieniä asioita; otetaanko mansikka- vai banaanijugua aamupalalla, laitetaanko kerhoevääksi leipää vai karjalanpiirakkaa, puetaanko tämä vai tuo paita, jne... Yleensä annan siis vaihtoehdot josta saa itse päättää.

Samoilla tavoin kuin zenillä :greet025
Tottakai on myös niitä tilanteita kun lapsi ei päätä vaan aikuinen. Jos on kauppareissu tai työpäivä tms:grin
 
Aika samoin kuin muutkin täällä. Annamme meidän kohta 2-vuotiaalle vaihtoehtoja pienissä asioissa. Kumpi paita/body/mekko laitetaan? Haluatko mango vai päärynäsosetta välipalaksi? Mitä puuroa? Jogurttia vai viiliä? Välillä väli- tai iltapalan aikaan tulee lipsuttua ja annamme vapaammin valita. Lapsi ei vielä osaa puhua paljoa, mutta osoittelusta ja niistä muutamasta sanasta sitten arvomme, mitä tahtoo. Mutta tämä oikeastaan vain koska lapsi ei edes pyydä mitään järjetöntä.

Samoin valitsee itse kirjahyllystä iltasadun tai mihin puistoon haluaa leikkimään.
 
Takaisin
Top