Rydman haluaisi poistaa äitiyspakkauksen - mitä mieltä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Wille Rydman on X:ssä kommentoinut että äitiyspakkaus pitäisi lopettaa. Asiasta uutisoi Iltalehti täällä. Mitä mieltä sinä olet?

Omasta mielestäni pakkauksen lakkauttaminen olisi vain typerää. Toki jos etuuden ottaa rahana, sillä rahalla saa käytettynä enemmän vaatteita. Mutta moni sen kuitenkin yhä ottaa, mikä kertonee jo paljon. Ei sitä otettaisi, jos se olisi turha. Ja lisäksi laatikossa on muutakin kuin vaatteita ja keskustelua herättänyt pallo. Se on jo itsessään ensisänky. Ja toki siellä on tärkeimpiä vauvanhoitotarvikkeita, mistä on varsinkin esikoista odottavalle iso apu. Ei tarvitse miettiä jokaista juttua kynsisaksista alkaen miettiä ja hankkia.
 
Itsekin olisin saattanut tästä pöyristyä (ihan vaan senkin takia koska Rydman 🤢), mutta satuin just tänään näkemään instassa erittäin hyvän pointin siitä, että pakkausta varten tuotetaan satoja tuhansia uusia vaatteita vuosittain, suurin osa halpatuotantomaissa (ks. myös case pallo). Valtavan tarjonnan vuoksi ne eivät mene käytettynä kaupaksi, ja monet jäävät pieneksi lähes käyttämättöminä. Mihin tämä valtava vaatemassa lopulta päätyy? @Vargynja pointti vauvanhoitotarvikkeista on ihan hyvä, mutta kyllähän tekstiilit ovat se pakkauksen ykkösjuttu.

Täytyy tunnustaa että itsellä, kun päätin ottaa molemmille kaksosille omat pakkaukset, eivät kestävyysnäkökohdat juuri käyneet mielessäkään muuten kuin siten, etten aivan holtittomasti ostellut uusia vaatteita ennen lasten syntymää kun pakkaukset oli valmiina odottamassa. Mutta pääasiassa kyllä tunnesyyt määräsivät, miksi halusin kaksi pakkausta; tästä kestävyys-/kulutusasiasta sietäisi puhua paljon enemmän, en tiedä olisinko tehnyt saman valinnan jos oisin tähän näkökantaan törmännyt toissa keväänä. Jos joskus saan kolmannen lapsen, en aio pakkausta ottaa vaikka olisi miten kivat kuosit.
 
Muokattu viimeksi:
Mä nyt en mene siihen kuinka paljon vihaan tuota Rydmania ja koko puoluetta mitä edustaa... 😵 Mutta muutenkin jos olisi joku toinen esittänyt ideaa olisin pitänyt huonona ideana. Ei sitä mun mielestä pitäisi lakkauttaa, vaikka onhan tuo totta että paljon vaatteita yms tulee niitä varten tuotettua lisää....
 
Mun mielestä se pakkaus on ihan älyttömän kivasti koostettu, vaikka kaikki siinä tulevat vaatteet eivät toki voikaan kokonsa puolesta kaikille vauvoille mahtua. Ei mulla ainakaan esikoisen odottajana ollut mitään hajua, millaisia vaatteita sille lapselle pitäisi ostaa (ja vieläkin puuttuu sitä sun tätä, vaikka laskettuun aikaan on enää 1,5 kk 🥴)

Samalla rahalla saisi toki vaikka miten paljon käytettyä tavaraa, mutta esim. itselläni on vaan rajallinen määrä jaksamista ja viitsimistä pyöriä kirppareilla/vintedissä/torifissä.
 
Minusta pakkaus on yhteiskunnan osoitus tuesta lapsiperheille ja tietynlainen arvokannuste lisääntymiselle. Ennemmin tarvittaisiin enemmän kannusteita perheellistymiselle kuin niiden poistoa. 🙄
Oon just tätä mieltä. Itse pakkauksen kannatus on itsellä vähän niin ja näin. Mutta ihan tyhmää näin pientä säästöä, mutta niin symbolista (ja toisille tosi tarpeellista) lapsiperheiden etua poistaa.
 
Äitiysavustuksesta ei tulisi luopua. En ole mikään Rydman fani, mutta onhan varsinaisesta pakkauksesta luopumisessa monta pointtia. Juuri tuo tekstiilien määrä on suuri ja iso osa tehdään halpamaissa. Jos olisi laadukasta kotimaista tuotantoa voisin sen helpommin ymmärtää, tai edes tuotettu Euroopassa. Äitiyspakkaus otettiin aikanaan käyttöön sodan jälkeisessä Suomessa, jolloin lastentavaroille ja -vaatteille oli varmasti erilainen tarve kuin nyky-yhteiskunnassa.

Tietysti äitiyspakkaukseen liittyy byrokratiaa, joka maksaa yhteiskunnalle. Ihan jo esimerkiksi julkiset kilpailutukset pakkauksen sisällöstä. Sitten tulee varastointikuluja, rahtikuluja, pakkauskuluja, hallintoa jne. Näiden lisäksi vielä Kelan puolelta tulee byrokratiaa äitiysavustuksen hakimisen osalta.

Mutta joo onhan se äitiyspakkaus ihan symppis :red-heart:Parasta koko laatikkossa meidän lapsien osalta lopunpitäen oli toppapuku+tumput, villahaalari ja vaunupussi, mutta moni tavara ja vaate jäi vähälle käytölle tai kokonaan käyttämättä.
 
Haluan tarkentaa edellistä viestiäni siten että äitiysavustuksesta luopumisen kannalla en missään nimessä ole. 😅 Mutta toteutus sietäisi tarkastelua. Vähintäänkin mielestäni pakkauksen (vaate)sisältöä tulisi päivittää, siellä on suhteettoman paljon pieniä kokoja joille ei ole juuri lainkaan käyttöä, meilläkin jäi osa ihan muutamaan käyttökertaan vaikka pojat oli syntyessään sen kokoisia että hukkuivat äp-vaatteisiin eli pienetkin koot oli meillä käytössä suht pitkään. 68 ja siitä ylöspäin olis ehdottoman tervetulleita korvaamaan osan niistä 50/56-vaatteista.
 
Täällä 8kk vauva ja kaikki pakkauksessa olevat asiat on nyt tullu tai tulossa käyttöön. Mun mielestä saatiin ihana pakkaus ja käytin jopa sitä itse pakkausta sänkynä parvekkeella kun pieni nukkui ulkona. Isoin etu mun mielestä tuossa pakkauksessa on just se, että ei tarvi itse miettiä jokaista asiaa vaan pysty luottaa siihen että pakkauksen avulla pärjää pitkälle. Jos ja kun jostain pitää leikata niin kyllä mun mielestä äitiyspakkaus ja ylemmän keskiluokan lapsilisät on ne joitten leikkaamisesta tulee vähiten vahinkoa. Varsinkin siis jos se pakkauksen sijaan saatava raha säilyy. Rydmanin toki leikkaisin myös pois, mutta ei mennä nyt siihen.
 
Ehkä epäsuosittu mielipide, mutta yksi ongelmahan on myös me käyttäjät. Paljon täälläkin lukee ja muualla kuulee, ettei tule käyttämään kaikkia vaatteita, koska kuosit ei miellytä. Meillä jokainen vaate tuli käyttöön ja olivat mieluisia, en nyt ehkä laadusta paljon ymmärrä, mutta ei ne nyt ole käsiin mulla ainakaan hajonnut. Eli se jos ottaa pakkauksen ja ei käytä vaatteita, on mielestäni hieman ongelmallista 🤔( lapsihan ei ymmärrä kuoseista mitään) mutta olisihan paljon kestävämpää ostaa kirppareilta, tosin niin montaa vaatetta pakkaus ei sisällä, etteikö sen lisäksi pysty hyödyntämään kierrätettyjä vaatteita. Eli en ole ihan varma omasta mielipiteestäni 😅 itse en ota pakkausta toista kertaa kestävyys syistä. Koska me emme tarvi kaksia kaikkea sitä mitä pakkaus sisältää. Vaatteet sieltä oisin halunnut, mutta en sitä kaikkea muuta sälää, koska niitä on riittävästi jäljellä.
 
@problemsolved meillä oli käytössä jopa se vuoden 2022 pakkauksen kaamea avokado-body. 😂 Puklailevan vauvan kanssa sai pestä pyykkiä enemmän kuin tarpeeksi. 😅 Mutta juurikin tuo on minusta hyvä pointti, että jos sen ottaa, niin pitäisi sitten myös käyttää.
 
Mietin itse aika usein kestävyysasioita, mutta äitiyspakkauksen kuormitus luonnolle on aika pientä verrattuna kaikenmaailman kaivoksiin ja datakeskuksiin joita suomeen tälläkin hetkellä hulluna rakennetaan. Että jos sillä perusteella ollaan lakkauttamassa niin melko tekopyhää hallituksen edustajalta... Säästöjä taas jos tavoitellaan, olisi syytä alkaa hakea niitä muualtakin kuin lapsiperheiltä. Omassa työssä joudun päivittäin näkemään miten huonosti perheet voivat enkä kannata mitään heikennyksiä lapsiperheille.

Meillä aikalailla kaikki pakkauksen vaatteet tulivat käyttöön ja menivät sitten eteenpäin sukulaislapselle. Olen myös ostanut kirpputorilta aiempien vuosien vaatteita jos on ollut kohtuuhinta ja kuosi miellyttänyt.

Yksi asia mikä äitiyspakkaus keskustelussa usein unohtuu on se että pakkauksen saaminen edellyttää käyntejä neuvolassa. Pakkaus/raha on siis myös motivaattori neuvolassa käymiselle, myös niille jotka sinne eivät välttämättä muuten raskausaikana menisi.
 
Yksi asia mikä äitiyspakkaus keskustelussa usein unohtuu on se että pakkauksen saaminen edellyttää käyntejä neuvolassa. Pakkaus/raha on siis myös motivaattori neuvolassa käymiselle, myös niille jotka sinne eivät välttämättä muuten raskausaikana menisi.

Itseasiassa ei edellytä, sillä raskaustodistuksen saa myös yksityiseltä (rahalla). Uskon silti että kaikki sen todistuksen vähintään hakevat, jotta saavat muutkin äitiyspäivärahat sun muut Kelan etuudet pakkauksen/avustuksen lisäksi.
 
Moni kun sanoo, että on ensiäideille hyvä kun tässä pakkauksessa on kaikki tarpeellinen niin kyllähän sitä voisi yhtä hyvin neuvola antaa listan käteen tarvittavista asioista ja Kelalta saat 210€ niiden hankkimiseen niin päästäisiin eroon tuosta byrokratiasta ja jokainen saisi hankkia just ne jutut mitkä tulee oikeasti käyttöön. Mutta.. en silti kannata siitä luopumista ihan vaan sen lähettämän viestin takia 😅 Järki-ihmisenä on joutunut erikseen opetella ettei kaikkea mitata rahassa ja optimointi ei ole aina lopputuloksen kannalta paras ratkaisu.
 
Takaisin
Top