Dark91
Vauhtiin päässyt keskustelija
itse plussasin sunnuntaina ja lopetin lauantaina jo e-pillerien syönnin. Nyt 6 päivää pillerien loppumisesta mulla alko normaaleja menkkoja muistuttava vuoto. Olen netin kaivanut ylösalaisin ja löysin jopa artikkelin siitä, että vuodot ovat normaaleja alkuraskauden ja yleensä raskauden aikana. Noin joka viides nainen joutuu näiden vuotojen vuoksi panikoimaan raskautensa aikana. On se vaan julmaa. Eikä ole myöskään sitä kerrottu netissä, että mitä minkäkinlainen vuoto tarkoittaa, sillä jokaisella naisella tämä on hyvin hyvin yksilöllistä. Ja jopa eri raskaudessakin voi olla erilaista vuotoa.
Kuitenkin yleisohjeena varmaan vuotojen kanssa on se, että tarkkailee vuotoa tarkasti ja myös kipuja tarkkailee. Joillakin naisilla ei keskenmenon yhteydessä ole lainkaan kipuja tai he eivät edes vuoda lainkaan jolloin on kyseessä keskeytynyt keskenmeno.
Joillakin naisilla raskaus jatkuu huolimatta kivuista, runsaudesta, väristä ja koostumuksesta. Joillakin jo pelkkä ruskea tiputtelu kertoo keskenmenon, joillakin verisen vuodon joka saattaa jopa sisältää hyytymiä jälkeen raskaus jatkuu normaalisti.
Kuitenkin yleisohjeena myös se että ottaa yhteyden omaan äitiysneuvolaan, terveysasemaan tai päivystykseen ja pyytää päästä tutkimuksiin. Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä että voi olla keskenmeno kyseessä, kannattaa varautua asiaan, mutta on kuitenkin mahdollisuus että raskaus jatkuu keskenmenoepäilyistä huolimatta.
Kivut ovat merkki myös jostain. Jos alavatsaa ja alaselkää särkee todella voimakkaasti myös levossa, tutkimuksiin kannattaa hakeutua.
Toivottavasti teillä joilla on vuotanut, raskaus jatkuu ja terve vaavi syntyy <3
toivon itsekin parasta, että masukkini on hengissä (huom jos testi näyttää vielä plussaa kun teen uuden viikonloppuna) :B <3

) ainakin sinne 30.pvä että saattoi ärsyttää limakalvoja se tai sitten se istukka on sen verran lähellä kohdun suuta että saattaa sieltäkin vuodella. Voi ihanaa! nyt on olo kuin keuhkojen päältä oltaisiin yksi vuoristo tiputettu pois! 30. pvä näkee sitten tarkemmin tilanteen ja on paremmat laitteet millä voi sitten tutkia että mistä se vuoto sitten johtui. Jos se muuttuu runsaaksi verenvuoto tai tulee voimakkaita aaltomaisia kipuja niin mentävä näyttämään uudestaan. Tänään on aivan ihanan hyvä päivä!!