Rotavirusrokote

Meillä oli lähes itkuton, persikkaihoinen ja säännöllisesti kakkaava vauva ekaan rota-rokotteeseen asti. Sen jälkeen meni vatsa sekaisin, ja muutaman päivän päästä alkoi ihottuma, joka diagnosoitiin seuraavassa neuvolassa atooppiseksi.

Otettiin vielä toinen rota, jota kadun suunnattomasti. Se räjäytti pankin ja ihottuma meni huonommaksi ja vatsa lakkasi toimimasta. Alkoi myös reagoida äm kautta syömisiini, jota ei aiemmin ollut. Oireina ihottuman lehahtelu sekä kova itkuisuus ja kutina etenkin iltaisin. Yöt levottomia. Epäilen itse, että rokote on järkyttänyt vauvan suoliston mikrobistoa ja aiheuttanut sen että herkistyy äm kautta tosi vahvasti. Maitoallergia tässä päällimmäinen epäily itsellä.
Neuvolan ohjeilla nyt pelleillään rasvojen kanssa, mutta itse aion ottaa maidottoman dieetin käyttöön. Vauvalle aloitetaan myös maitohappobakteeri.
Kuulostaa hyvin samalta kuin meillä esikoisen kanssa.. kokeilin kans sit jossain vaiheessa maidotonta imetysdieettiä, mutta siitä ei ollut apua. Selvisi, että pieni oli herkistynyt rotarokotteen seurauksena maissille (täyteaine), ja se yleistyi kaikkiin tärkkelyksiin. Olin siis sitten hyvin vähähiilarisella ruokavaliolla ja tää oli alku pienen paranemiselle. Tehtiin siis laajat msas-analyysit joista nuo yliherkkyydet selvis. Pikkuhiljaa saatu ruoka-aineita lisäiltyä vuosien aikana.

Toivottavasti siellä helpottaa pian 🙏🏻 mikään ei oo niin tuskallista kuin seurata pienen taistelua ja yrittää itse kaikki keinot sen helpottamiseksi ❤️ meillä nuoremmat ei oo rotaa saaneet ja etenkin tokan kohdalla olin niin yllättynyt, miten helppo vauvavuosi voi olla. Usein sanotaan, että vauvoilla kaikki vaiheet on normaaleja, mutta kyllä siellä isompien hankaluuksien takana yleensä on jokin syy.
 
Takaisin
Top