Romanttinen isänpäiväkilpailu alkaa!

[Zubbuli]

Juhannus ja vuosi 1993, olin tuolloin 18v. Juhannus suunnitelmani peruuntui ja jäin kotia. Päätin lähteä äitini ystävän seuraksi illalla bubiin. Vastaan tuli kaksi hieman juhlinutta miestä pyöräillen, kummemmin kiinnittäny huomiota, kuin senverran, että toinen oli erittäin komea. Kuulin tömähdyksen takanani ja havahduin kurkkaamaan taakseni, toinen miehistä kaatui ja sain ihanan hymyileväisen huomionosoituksen pystyssä pysyneeltä komealta tummalta mieheltä.

Myöhemmin illalla päätin mennä vielä lenkille. Nämä kaksi pyöräilijää oli juttusilla parkissa olevan autoilijan kanssa. Kun huomasin heidät jälleen, iski paniikki, rohkeana tyttönä kävelin reippain askelin ohi. Olin kerinnyt puolikilometriä kävellä, kun olkapäässäni tunsin painoa ja havaitsin, aikaisemmin ohittaneeni komistuksen pitävän kättänsä olkapäälläni. Muistan kuinka aloin jännittää ja puna alkoi levitä kasvoilleni, sain sanottua hei, tai jotain siihen suuntaan mongersin. Pelkäsin kovasti päästäväni suustani sammakoita. Hän puhui jostain virstanpylväästä, että minä olisin sellainen, ei ollut sivistys-sanakirjaa mukana, enkä senkummemmin miettinyt sanan merkitystä, kuin vasta kotia päästyäni. Hänkin tuntui olevan jännittynyt ja puhuttiin molemmat sanoilla, joita toinen ei välttämättä ymmärtänyt. Näin hänellä sormuksen, kummemmin katsomatta missä sormessa ja ajattelin heti, hänen olleen varattu. Taas panikoin, selitin lenkkini päättyvän tähän suuntaan nytten ja käännyin. Kaduin monta päivää kääntymistäni ja sitä, etten tiennyt edes hänen nimeänsä. Olin varma, etten tule enää näkemään häntä, joka kylläkin jäi häiritsemään, koska tunsin jotain häntä kohtaan sen pienen hetken.

Viikko kulunut kohtaamisesta. Olin luvannut ystävälleni tapaavani hänet markkinatansseissa ravintolassa lauantai iltana. Odoteltuani turhaan häntä, havaitsin miesporukan pelaavan biljardia, jossa oli tämä viikko sitten tapaamani komistus. Illan aikana tutustuttiin paremmin. Muistan kuinka säikähdin, kun hänen nimessään oli ärrä keskellä nimeä ja siihen aikaan minulla oli ärrävika, eli kieleni ei taipunut ärrän kohdalla. Turhamaisena tarkkana minäminänä ihmisenä ajattelin, että nimen perusteella en voisi seurustella hänen kanssaan. Sovittiin kummiskin treffit seuraavalle päivälle. Rohkenin mennä odottamaan häntä sovitulle paikalle, josta hän lupasi autollansa tulla hakemaan. Hyvin ujona ja hiljaisena tyttönä, sain sanottua varmaankin koko matkan aikana yhden lyhyen lauseen, en pidä hevosista. Käytiin naapuripitäjän hiekkarannalla suutelemassa. Sitä sunnuntai päivää heinäkuussa ei unohda koskaan, mutta paikan nimen olen unohtanut.

Siitä sitten alkoi seurustelu ja hyvin pian perheen perustaminen. Raskaaksi tulin vuonna 1994, kihlat ja yhteen muuttaminen. Oikeen rytinällä lähti rakkaustarina käyntiin. Tuli vuosi 1995, valmistuin ammattiin ja viikonpäästä siitä, ensimmäinen poikalapsemme syntyi.

Ärrä vikani parani täysin ja monen vuoden päästä kerroin puutteestani rakkaalleni. Selvisi myös se, että hän oli ihastunut hiljaiseen ja ujoon olemukseeni. Hiljainen ja ujo minäni katosi jossain vaiheessa, silti rakkaus on kestänyt 20 vuotta, joka on ollut sisällöltänsä tapahtumarikas.

Toinen rakkauden hetelmä pullahti maailmaan helmikuussa 2013.

 

[Nala_13]

Tais olla loppukevättä tai alkukesää vuonna 2004, eli olin silloin vielä 18v. Elin melko masentavaa vaihetta elämässäni, en ollu tyytyväinen mihinkään, vähiten itseeni. Istuin päivät ja yöt koneella, chattailin ja pelailin jippii.fi:ssä biljardia. Jostain kumman syystä aloin kiinnittään huomiota tiettyyn nimimerkkiin, joka tuntui myös olevan jatkuvasti pelailemassa biljardia. Pelien lomassa pystyi juttelemaan toisen kanssa, juteltiin niitä näitä.

Jossain vaiheessa, viikkoja myöhemmin huomasin ihastuneeni tämän kyseisen nimimerkin takana kirjoittavaan ihmiseen. Vaihdoimme sähköpostiosoitteet ja kirjoittelimme paljon mesessä, sitten vaihdoimme puhelinnumerot ja tekstailimme paljon. Molemmat meistä kertoi paljon asioita toisilleen ja vaikka edes kuvia ei oltu nähty, niin toinen tuntui luotettavalta ja jotenkin tutulta.

Kesällä pappani kuoli ja tämä nettituttavuuteni lohdutti minua ihanilla viesteillään. Alkusyksystä sovittiin, että hän tulee tapaamaan minua kotipaikkakunnalleni (matkaa välillämme oli 220km). Järkevä kun kuitenkin olen, tajusin ottaa kaverini matkaan ja sopia tapaamisemme yleiselle paikalle. Tapaamisilta koitti ja pian paikalle kurvasi pikkuinen Micra ja sieltä takapenkiltä hymyili mulle maailman komein mies (tai no poikahan hän vasta oli; 17v.), maailman suloisinta hymyä :) Rakastuin siinä hetkessä ja olin täysin myyty. Sinä iltana vaihdoimme ensisuudelman kymmenien, tuntemattomien ihmisten hurratessa vieressä! Ilta alkoi olla jo myöhä ja hänen piti lähteä takaisin kotiinsa kavereidensa kanssa. Tekstailimme vielä pitkään sinä yönä.

Loppusyksystä oli minun ja kaverini vuoro mennä ihastukseni kotipaikkakunnalle. Varasimme hotellihuoneen viikonlopuksi. Tulihan siellä toinen yö nukuttua lusikka-asennossa ihastukseni kanssa :) Viikonloppu meni nopeaa ja tuli taas kotiinlähdön aika. Tekstiviestein sovimme seurustelevamme ja taisin parin viikon kuluessa ollakin takaisin poikaystäväni luona. Asuin hänen, hänen äitinsä ja hänen pikkusiskonsa luona 2-3 viikkoa ja kävin kotona oleilemassa viikon :)

Kesäkuussa 2005 muutimme yhteiseen vuokra-asuntoon. Toukokuussa 2006 menimme kihloihin. Heinäkuussa 2006 otimme yhteisen koiran. Elämä oli ihanaa!
Vuonna 2009 riitelimme paljon ja erosimme. Asuttiin kämppiksinä 2 viikkoa ja sinä aikana tajusimme, että meidät on tarkoitettu yhteen. Syksyllä 2011 ostimme rivarikolmion ja nyt tammikuussa 2014 on esikoisemme laskettu aika Rakastan miestäni nyt ja aina! Odottelen nyt uusintakosintaa (emme eron jälkeen olleet enää kihloissa) ja häitämme haluaisin juhlia parin vuoden sisällä Olen maailman onnellisin nainen tällä hetkellä

 

[childofsummer]

Elin juuri villeintä sinkkukauttani eorttuani kihlatustani. Miehiä tuli ja meni, en toivonut enkä halunnutkaan mitään vakavaa. Miksi olisin halunnut, juurihan minut oli petetty ja lyöty maahan. Olin hiljalleen saamassa itsetuntoni palautumaan entiselleen.
Olin tutustunut hyvin hurmaavaan joukkoon virolaisia nuoria miehiä, jotka olivat suomessa töiden perässä. Päätimme ystäväni kanssa vierailla heidän majapaikassaan. He asuivat vanhassa omakotitalossa, kymmenkunta miestä saman katon alla. Yksi heistä kiinnitti huomioni. Hän oli komea, noin parikymppinen mies. Luonnollisen ruskeat, puolipitkät hiukset, vahvat kasvonpiirteet. Ja maailman ystävällisimmät siniharmaat silmät jotka tuijottivat minua. Sivusilmällä huomasin aina kun käännyin hänestä poispäin miten hän vain tuijotti. Alkuun pidin tätä hieman ärsyttävänä. Siispä päätin mennä suoraan hänen juttusilleen. Istahdin hänen viereensä ikkunalaudalle. auringonlasku sokaisi silmiä, hän asetti aurinkolasit otsaltaan silmilleen. Sytytin savukkeen ja katsoin kaunista auringonlaskua. Hän tuijotti jälleen. Kysyin suoraan miksi hän tekee niin. Hän hymyili hurmaavaa hymyä, ei mitään täydellistä pepsodent-hymyä, vaan aitoa, hassua hymyään. Hän selitti ettei vain saa katsettaan irti sinisistä, suurista silmistäni. Hymyilin, kiitin kohteliaisuudesta ja tunsin miten vatsassa tuntui pientä perhosten lepattelua. Siirryimme keittiöön juttelemaan. Olimme vain kahden, koko illan. Juttelimme niitänäitä, nauroimme ja jaoimme elämässä tapahtuneita kommelluksia ja kokemuksia. Yhtäkkiä tuli hiljainen hetki. Hän oli tullut huomaamattani todella lähelle. Hän otti kasvoni käsiinsä ja suuteli minua. Tosin sen jälkeen pyyteli anteeksi, eihän hän tiennyt oliko suutelu ok minulle. Naurahdin hänen varovaisuudelleen ja suutelin vuorostani häntä. Tämän illan jälkeen noita suudelmia on satanut miljoonia tämän 3 vuoden aikana jonka olen kanssaan viettänyt. Tottakai on ollut ylä- ja alamäkiä, monet riidat on riidelty, sanottu pahasti, silti aina sovittu ja tunnustettu rakkautta toista kohtaan, halattu, pyydetty anteeksi, rakasteltu. Kesällä meille syntyi pieni tyttövauva, isänsä silmäterä. Hän hellii ja hoivaa meitä molempia talon "naisia", ymmärtää kiukuttelut ja lohduttaa kun olo on apea ja mikään ei tunnu onnistuvan. Hän jaksaa olla positiivinen silloin, kun itse en löydä elämästä mitään myönteistä. Hän on minun tukeni ja turvani, tyttärelleen mahtava isä ja ylipäätään verraton mies. En löydä sanoja kiittääkseni häntä kaikesta siitä mitä hän on tuonut tullessaan elämääni. Rakastan häntä sydämeni pohjasta.

 

[Odottaja84]

Tarina alkaa talvesta 2002-2003. Seurustelin tuolloin "vähemmän vakavasti" erään pojan kanssa. Hän vei minut lätkämatsiin ja pysähtyi jutustelemaan kaverinsa kanssa, kun olimme menossa istumaan kentän päätykatsomoon. Huomioni kiinnittyi tähän kaveriin. Peli alkoi. Poika istui oikealla puolellani, samoin kaveri istui toisessa katsomossa oikealla. Katselimme kaverin kanssa toisiamme vähän väliä poikaystäväni ohi. Peli meni aivan toisessa suunnassa. Poika kyseli, että mitä sinä katsot, kun peli menee tuolla. Valehtelin katselevani häntä. Kului muutama viikko ja erosimme pojan kanssa. Meni vain muutama päivä, kun tältä kaverilta alkoi tulla minulle sähköpostitse viestejä. Tutustumishaluja, treffikutsuja jne. Vastailin niihin kuten sähköposteihin yleensäkin. En torjunut, mutta en suostunut lähtemäänkään minnekään.

Vietin sen kevään ja kesän sinkkuelämää. Syksynkin vielä. Tapailin muita poikia, opiskelin, biletin.Samalla tämä exäni kaveri "piiritti" minua. Laitteli edelleen treffikutsuja. Tuli marraskuu ja lähdin ystäväni kanssa konserttiin Helsinkiin. Menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun ja iltapäivällä eräs toinen kuin em. exäni tuli käymään luonani kahvilla. Palkitsin kaverin sinnikkyyden ja lähdin treffeille hänen kanssaan samana iltana. Kun poika tuli minua autollaan hakemaan treffeille, hyvästelin samalla exäni parkkipaikalla. Ei menty treffeille. Vaan Hesburgeriin limsalle. En syttynyt vieläkään vaan annoin pakkeja pakkien perään. Tapailtiin erittäin tiiviisti, lähes päivittäin, mutten halunnut mitään enempää.

Vuodenvaihteessa poika oli jopa apuna vanhempieni muutossa. Äitini oli aivan myyty ja koetti puhua minulle järkeä, että "siinä on sinulle hyvä poikaystävä.". Yleensä hyvin epäileväinen ja torjuva isänikin kannusti. Tuli lauantai 10.1.2004 ja olin lähdössä tyttökaverieni kanssa bilettämään. Poika lupautui kuskiksi. Eräs hänen sanamuoto kolahti minuun, sillä laitoin tyttökavereilleni viestiä, etten pääsekään. Jäätiin minun opiskelijayksiööni viettämään lauantai-iltaa. Seurustelu alkoi siitä, mutta kävin silti lähes joka viikonloppu tyttökaverieni kanssa bilettämässä. Tällä kertaa varattuna tyttönä. Poikaystäväni ei ollut koskaan käyttänyt alkoholia, ei vieläkään ja hän oli meille aina kuskina.

Juhannuksena hän joi elämänsä ensimäiset humalat kanssani siinä samaisessa opiskelijayksiössäni. Menimme kihloihin 1.7.2004 ja olimme kovin rakastuneita. Koko tapailumme ja sittemmin seurustelumme alkuajan, poika asui vanhempiensa luona. Vanhemmat alkoivat epäillä, että onko esikoispojalla joku tyttö, kun ei häntä paljoa kotona tapaa enää.

Tavarat alkoivat pikkuhiljaa löytää tiensä minun opiskelijayksiööni, jonne viralliset paperit siirrettiin 1.9.2004. Asuttiin toukokuuhun 2005 asti pienessä opiskelijayksiössäni, kunnes muutettiin kaksioon. Siinä asuttiin syksyyn 2009, jolloin ostimme yhteisen kaksion yhteisen asuntolainan avulla. Siinä asunnossa asumme edelleen.

Syksyllä 2010 aloimme jutella vauvasta. Jätin ehkäisypillerit pois ja päätimme, että tulee jos on tullakseen. Ei paineita. Meni 1/2 vuotta ja tulin raskaaksi. Raskauteni oli kovin vaikea rv 29 alkaen. Poikamme syntyi rv 36+2 sektiolla 21.1.2012. Hän oli vastsyntyneenä minun näköiseni enemmän, mutta pikkuvauvasta alkaen kuin kopio isästään. Myös luonteen osalta.

Avioliitosta on ollut puhetta useaan otteeseen, häitä vain ei ole koskaan tanssittu. Olemme aina olleet sitä mieltä, että meillä on hyvä näin. Naimisiinmeno ei muuta mitään. Rahantuhlausta jos ei muuta. Olemme kuitenkin luvanneet toisillemme olla aina yhdessä, joten papin aamen ei vaikuta mihinkään. Loppukeväästä tänä vuonna, mies yhtäkkiä halusikin minusta itselleen vaimon ja kirkko on varattu kesälle 2014. Häistä tulee hyvin pienet ja intiimit perhehäät.

Kaikkien näiden vuosien aikana olen huomannut, että olen löytänyt sielunkumppanini. Meidät on vaina tarkoitettu toisillemme. Emme ole toistemme parhaat ystävät, kuten joidenkin parien tiedän olevan. Elämäni rakkaus! Sydän meinaa pakahtua ja pullahtaa rinnasta ulos, kun ajattelen häntä. Emme voisi elää ilman toisiamme. Rakkautemme on pysyvää!

Ongelmia on tietysti myös ollut, mutta olemme erityisen ylpeitä ongelmanratkaisukyvystämme. Aina on kaikesta selvitty ja uskomme, että selviämme vastakin. Isoistakin kriiseistä, sekin tiedetään.

Hän on maailman ihanin mies ja paras isä!

 

[Kyfi4534230]

Oli kesä vuonna 1996 kun olin perheeni kanssa veneilemässä kallaveden saaristossa. Tarkkaa saarta en muista sillä olin tuolloin vain 4vuotias. Tuleva mieheni sattui samaan saareen kansamme ja rupesimme kahtena lapsena tutustumaan ja leikkimään keskenämme, vanhempien mukaan tutustuimme hiekkaleikeissä. Onneksemme myös vanhempamme tutuatuivat toisiinsa ja rupesimme pitämään yhteyttä perheidemme välillä. Olimme mieheni kanssa yhdessä kaikki kesät, syntymäpäivät sekä pyhät ja välillämme oli aina aivan erityinen side. Appivanhempani sanoivat jo tuolloin minua miniäkseen ja opettivat minut kutsumaan heitä anopiksi ja appiukoksi. Kaikki sanoivat meidän olevan kuin paita ja peppu. Meistä on kuvattu viisi vuotiaina sellainen video, jossa kävelemme käsi kädessä soratietä eteenpäin nukenvaunut mukanamme käsi kädessä kun mieheni yhtä-äkkiä pysähtyy ja menee ojan penkalle. Sieltä hän hakee minulle kukan ja ojentaa sen minulle käteen ja antaa samalla minulle pusun poskelle. Jotenkin jo tuolloin kaikki oli aivan erilaista mieheni kanssa kuin muiden kanssa; emme ikinä tehneet mitään vastaavaa kenenkään muun kanssa kuin toistemme. Iän kansvaessa pystyimme pitämään enemmän yhteyttä toisiimme puhelimien välityksellä (asuimme 15km päässä toisistamme joten pienenä ei päässyt kylään jos vanhemmat eivät olleet mukana). Aluksi alle kymmenen vuotiaina leikimme yhdessä kotia, vesileikkejä ja kaikkia mahdollista maan ja taivaan väliltä. Pusuttelimmeja pidimme toisiamme lapsenomaisesti kädestä ja kaikkien mielestä olimme todella suloisia ja kaikki sanoi meistä vielä tulevan pari. Sitten tulimme murrosikään ja toinen rupesi jo ihan eri tavalla kiinnostamaan, oli perhosia vatsassa ja kaikki tahattomatkin kosketukset värisyttivät. Meillä oli niin hyvä tilanne kun vanhempamme tunsivat toisensa ja olimme olleet koko lapsuutemme yhdessä joten simme yökyläillä toistemme luona vaikka olimmekin todella nuoria. Sitten 20.6.2007 olimme mieheni vanhempien mukana veneellä, oli yö. Emme malttaneet rueta nukkumaan kun toinen oli niin ihana siinä vieressä sängyllä, juttelimme ja olimme lähekkäin. Olimme vain 13 ja 14-vuotiaita joten kaikki tällaiset asiat olivat hyvin uusia ja jännittäviä. Sitten siinä vain kävi niin että aamuyön pikkutunneilla rupesimme suutelemaan ja suutelimme monta tuntia putkeen. Nukuimme tuona yönä ehkä pari tuntia kun enempää ei malttanut mutta silti oli virkeämpi ja onnellisempi kuin koskaan. Siitä päivästä lähtien rupesivat asiat sitten rullaamaan, aluksi tietysti asuimme pitkään molemmat vanhempien luona kun olimme niin nuoria mutta kävimme säännöllisesti toisen luona viettämässä kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Lopulta se meni siihen että asuin enemmän mieheni luona kuin kotona joten ajattelimme että nyt on hyvä hetki muuttaa yhteen vaikkei mieheni vielä ollut täysi-ikäinen. Näin löysimme ensimmäisen yhteisen kodin ja rupesimme rakentamaan yhteistä elämää. Jonkin ajan kuluttua päätimme ottaa meille koiran, jota sittemmin seurasi toinen koira. Kihloihin menimme 4 vuoden yhteiselon jälkeen, 20.6.2011. Oltuamme 5 vuotta yhdessä rupesimme puhumaan lapsen hankinnasta sillä molemmat olemme todella lapsirakkaita ja elämäntilanteemme sen salli. Tulin elokuussa 2012 raskaaksi (ollessani 19-vuotias, mieheni 18-vuotias) ja nyt meillä on ihana kohta 6kk ikäinen prinsessa elämäämme rikastuttamassa meiheni on niin hyvä isä ettei parempaa voisi edes toivoa, heidän välinen vuorovaikutus on jotain niin ihanaa seurattavaa äidin silmistä 20.6.2015 tulemme sanomaan toisillemme tahdon nilsiän kirkossa, lapsemme ollessa 2-vuotias morsiusneito. Paljon on koettu, paljon on nähty ja paljon on mahtunut näihin ihaniin vuosiin ja odotan innolla tulevaisuutta! Näin se rakkaustarina voi alkaa jo muutamien vuosien iässä, nimimerkillä onnellista yhteiseloa jo 17vuotta

 

[Nannis]

Opiskelin toista vuotta lähihoitajaksi ja olin suorittamassa eräässä kuntoutustalolla viiden viikon työssäoppimisenjaksoa. Osasto jossa olin työssäoppimassa oli omatoimisia sekä päivittäistä apua ja ohjausta tarvitsevia kuntoutujia. Olin tulossa hoitajien toimistosta aulaan juttelemaan kuntoutujille kun tapasin mieheni. Hän oli silloin kuntoutusjaksolla aivovammansa vuoksi, jonka hän sai kuusi vuotta sitten onnettomuudessa. Niin komea, tatuoitu ja vangitevan katseen omaava mies katsahti minuun saman aikaisesti kun vilkaisin mieheen päin. Toinen hoitajista oli juttelemassa siinä hänen kanssaan ja päätin liittyä seuraan. Huomasin kuinka tämä mielenkiintoinen mies katseli minua ja hymyili koko ajan. Punastelinkin vähän. Juttelimme päivästä ja kehuin hänen tatuointejaan.. valitettavasti minun oli melko pian lähdettävä oman kuntoutujani kanssa toimintoihin ja jutustelu sai jäädä. Myöhemmin tapasimme kuntotalon ruokasalin aulassa.. Hän pysäytti minut ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt mitään niin kauniimpaa kuin minun tuikkivat silmäni, sanoi minua tähtitytöksi. Hymyilin ja se tuntui niin hyvältä. Sen jälkeen en häntä tavannut enää kyseisessä kuntoutustalolla ja työssäoppimisenikin loppui. Mutta hän jäi mieleeni pyörimään.. valtasi kutkuttava ajatus siitä, että tapaisin hänet jossain vaikka ihan kahvittelun merkeissä. Valitettavasti olin silloin parisuhteessa, joka kylläkin oli melko huonossa jamassa. Etsin kuitenkin hänet facebookista ja laitoin kaveripyynnön.. siitä lähtien pidimme yhteyttä ihan vain ystävinä vaikka molemmat tunsimme vetoa toisiimme. Kahvittelimme yhdessä ja pystyimme keskustelemaan asioista maan ja taivaan väliltä. Erotessani silloisesta parisuhteesta hän jaksoi kuunnella minua ja helpottaa oloani. Valmistuin lähihoitajaksi, lähdin kesäksi ulkomaille töihin ja kun palasin takaisin suomeen muutin ihan eri kaupunkiin kuin missä olimme tavanneet ja silloin opiskelin. Mutta silti yhteydenpitomme jatkui. Sovimme, että tapaisimme pitkän ajan jälkeen.. näimme lokakuussa 2012 ja siitä tämä rakkaustarina alkoi, annoimme sille palavalle halulle ja rakkaudelle vallan välittämättä muiden mielipiteistä tai mistä tahansa muustakaan. Kuukausi sen jälkeen marraskuussa menimme kihloihin ja mieheni muutti luokseni helmikuussa 2013. Nyt odotamme yhteistä pientä ihmettä syntyväksi joulukuussa Häät ovat myös tuloillaan kesällä 2014

A R

 

[Kärhö]

Se uskomaton riemu ja vapautuneisuus, kun monen kuukauden odotuksen jälkeen sain vihdoin asua yksin! Takana oli pitkä ja epäonninen parisuhde, josta lähteminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Olin saanut pienen opiskelija-asunnon kerrostalon yhdeksännestä kerroksesta. Ikkunasta tuntui avautuvan näkymä tulevaisuuteen eikä mikään tuntunut haittaavan mielialaa – ei edes se, että istuin iltaisin pimeässä koska en ollut saanut apua kattolamppujen laittamisessa. Ihan yksin ei sentään kirppislöydöillä kalustetussa pimeässäkään tarvinnut olla, sillä olihan seuranani rakas koirani.

Isossa opiskelijatalossa naapureita ei edes moikattu, mikä tuntui välillä surulliselta. Edes koirani ei ollut tottunut moiseen välinpitämättömyyteen. Niinpä se ilahtui suuresti, kun eräänä iltana talon pihalla nuori mieshenkilö pysähtyi rapsuttamaan. Ihan pyyteetöntä sekään ei ollut, vaan mies kertoi jonkun vallanneen hänen parkkipaikkansa ja kyseli vieraspaikan sijaintia. Puheliaana ihmisenä juttu johti toiseen ja jossain vaiheessa mainitsin, että olen juuri muuttanut taloon. Aikamme juteltuamme koirani alkoi vinkua lenkille ja mukavan juttutuokion jälkeen lähdin jatkamaan matkaa.

Tiedättekö sen tunteen, kun jotain ihmistä ei vaan saa mielestään? No juuri sehän tuosta kohtaamisesta jäi. Sellainen olo, että sen ihmisen kanssa olisin viihtynyt vähän pitempään. Miestä ei kuitenkaan näkynyt ja voin tunnustaa, että välillä vilkuilin näkyisikö jossain ikkunassa tutun näköistä ihmistä. Ei näkynyt. Elämä jatkui ja ne sitkeimmätkin ajatukset luovuttavat lopulta. Olin siis jo lähes unohtanut (tai ainakin niin itselleni uskottelin) sen kohtaamisen tuottaman hyvänolontunteen ja keskityin suostuttelemaan itsepäistä piskiäni iltalenkille (jostakin syystä koira oli vetänyt jarrut kiinni talon nurkalla), kun näin miehen astelevan alaovea kohti. Koirani tietenkin päätti rynnätä miehen luokse rapsutusten toivossa ja minä siinä sitten nolona perässä. Tälläkin kertaa koira sai rapsutuksia ja juttu luisti mukavasti. Miestä kuitenkin selvästi palelsi viilenevässä illassa t-paitasillaan ja aloin tehdä lähtöä koiran kanssa. Tässä vaiheessa mies kysyi, olenko saanut lamput jo kattoon. Hämmentyneenä vastasin rehellisesti, että en. Mies lupasi tulla auttamaan jos haluaisin, voisin kuulemma käydä pimpottamassa ovikelloa koska vain (hän asui kuusi kerrosta minua alempana).

Jos totta puhutaan, eihän minulla edes ollut niitä lamppuja, jotka olisi voinut sinne kattoon laittaa! Seuraavana päivänä suuntasinkin ostoksille ja ystäväni muistaa varmaan loppuikänsä puhelun, jonka hänelle epätoivoisena soitin Ikean lamppuosastolla kysyessäni neuvoa siihen, voinko oikeasti pyytää vierasta miestä lamppuja laittamaan. ”Saat joko lamput kattoon ja kaupan päälle hyvää seuraa. Tai sitten saat hyvää seuraa ja kaupan päälle lamput kattoon,” ystäväni neuvoi.

Meni muutama päivä ennen kuin rohkaistuin soittamaan miehen ovikelloa ja kysymään, koska mies voisi tulla lamppuja laittamaan. Kauhukseni mies lupasi tulla saman tien (kello oli puoli yhdeksän illalla) ja niinpä sitten astelimme pimeään asuntooni. Se tuntui täyttyvän kokonaan tuosta miehestä ja hänen läsnäolostaan. Kun mies oli saanut lamput kattoon, tarjosin hänelle lasin viiniä ja lupasi myöhemmin kiittää myös pullakahveilla. Mies oli menossa aamulla aikaisin töihin ja hetken istuttuaan hän lähtikin kotiinsa.

Itse ajattelin että pyydän häntä kahville jonkin ajan kuluttua. Ennen kuin ehdin tätä kuitenkaan tehdä, sain jokseenkin eriskummallista postia – sellaisia nipsuja, joilla voi kiinnittää johdot lattialistoihin! Tajusin heti kuka oli ne käynyt tiputtamassa postilaatikostani. Olin nimittäin lamppujen laiton yhteydessä maininnut, että sellaisia pitäisi hankkia. Enpä ole koskaan aiemmin ilahtunut niin paljon muutamasta nipsusta. Pitkästä aikaa tuntui, että lähellä on ihminen joka on oikeasti kuunnellut minua ja välittää. Seuraavana päivänä pyysin miehen pullakahville (hän söi seitsemän korvapuustia!), vaihdoimme puhelinnumeroita ja siitä alkoi ystävyytemme. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että tiesihän sen alusta asti mihin se tulee johtamaan. Mutta silloin itse tilanteessa tunsin itseni teini-ikäiseksi tytöksi, joka on ihastunut maailman ihanimpaan poikaan. Näimme muutaman viikon ajan päivittäin, käytimme yhdessä koiraa iltaisin (ja öisin!) ulkona, katsoimme elokuvia, laitoimme ruokaa ja vietimme aikaa yhdessä. Olimme sattumalta molemmat muuttaneet samaan aikaan kyseiseen taloon emmekä kumpikaan tunteneet alueelta ketään muita. En kuitenkaan uskaltanut millään tavalla ilmaista tuntevani enemmän kuin ystävyyttä, koska en halunnut menettää tuota ihmistä elämästäni. Pitkien kävelylenkkien aikana tuli puhuttua syvällisiäkin, kerrottua entisistä parisuhteista ja pettymyksistä, haaveista ja toiveista. Ehdimmepä hankkia yhteisen saunavuoronkin (minä käytin siitä ensimmäisen puolituntisen ja mies toisen). Vaikka vietimme paljon aikaa yhdessä, suhteessamme ei ollut mitään fyysistä ja enkä nähnyt miehen puolelta mitään viitteitä siitä, että hän olisi minusta kiinnostunut muussa kuin ystävyysmielessä.

Eräänä perjantai-iltana katsoimme miehen luona yhdessä elokuvaa ja rohkaistuin sen verran, että puolihuomaamattomasti nojasin mieheen. Hän ei reagoinut tähän mitenkään. Katsoimme koko yön elokuvia (mies halusi näyttää minulle kaikki lempileffansa) ja aamuseitsemältä pohdimme, lähdemmekö hakemaan lähikaupasta jäätelöä aamupalaksi. Mies päätti kuitenkin lähteä nukkumaan ja minä lähdin omaan kotiini. Päätin että luovutan tämän ihastukseni kanssa, en kuitenkaan tule saamaan siihen vastakaikua. Niin monta tilaisuutta miehellä olisi ollut vastata vihjeisiini. Iltapäivällä mies kyseli minua kanssaan pelaamaan frisbeegolfia. Sen verran olin nukuttuani leppynyt, että lähdin mukaan ja vietimme mukavan päivän kirpeässä syysilmassa. Illalla mies pyysi luokseen jälleen leffaa katsomaan, mutta päivän ulkoilusta väsyneinä nukahdimme molemmat sohvalle. Jossain vaiheessa havahduin ja sanoin lähteväni kotiin nukkumaan. Kotona uni ei tullutkaan ja hetken päästä sain mieheltä tekstiviestin, jossa hän toivotti hyvää yötä. Lopuksi hän vielä laittoi, että seuraksikin saa vielä tulla. Tai olla tulematta. Päätin lähteä katsomaan elokuvan loppuun (mitä kaikkea hölmöä sitä ihastuneena tekeekin). Mies sanoi laittavansa minulle kaakaota ja siinä vedenkeittimien poristessa hän yhtäkkiä tokaisi, että näytän siltä että kaipaan halia ja kaappasi minut syliinsä. Sitä riemun ja onnen kuplivaa tunnetta voi verrata ensisuudelmaan. Vaikka kyseessä ei ollut kuin ystävällinen halaus, jotenkin sen siinä tilanteessa ymmärsin aloitteeksi. Vietimme yön sylitysten sohvalla jutellen kaikenlaista ja aamuneljältä mies pyysi minut viereensä nukkumaan. Sen jälkeen se oli menoa.. En muista koskaan olleeni niin rakastunut ja niin onnesta sekaisin. Olisin halunnut tallettaa sitä tunnetta johonkin purkkiin – se oli kuin huumetta. Pari viikkoa tästä mies sanoi rakastavansa minua ja muutaman kuukauden päästä päätimme luopua sadasta neliöstä kahdessa eri kerroksessa ja hankimme yhteisen asunnon. Kihlat, häät ja lapsetkin löytyy jo, mutta se onkin sitten kokonaan oma tarinansa (vaikkei yhtään vähemmän mielenkiintoinen!)

Voi siis sanoa, että sain hyvää seuraa ja kaupan päälle ne lamput kattooni. Tai kuten Facebook-päivitykseni tuona päivänä kuului ”löysin elämä(ä)ni valon”.

 

[Injaded]

Meidä tarinamme on oikeaa salamarakkautta.
Muutin Oulusta Espooseen joulukuussa 2011 ja tapasimme mieheni kanssa muutamaa kuukautta myöhemmin työn merkeissä. Minun työpaikkani meni remonttiin ja meidät sijoitettiin muihin toimipisteisiin siksi aikaa töihin ja päätin käydä tutustumassa tilapäiseen työpaikkaan etukäteen asiakkaan näkökulmasta. Jo tuolloin meidän katseet kohtasivat, mutten tiennyt vielä mieheni olevan töissä siellä.
Ensimmäinen työvuoroni saikin sitten melkoisen shokkialun kun tajusin, että mies kuka hetken läsnäolollaan sai minut hetkeksi ymmälleni onkin kollegani. Pari viikkoa meni ihan vain työasioita jutellessa ja toiseen sitä kautta tutustuessa. Erään työpäivän päätteeksi minua odottikin sitten facebookissa kaveripyyntö ja seuraavat yöt menikin tiiviisti siellä kirjotellessa. Jossain vaiheessa keskustelut muuttu siihen suuntaan, että sovimme jo siitä millainen hääkakku meille tulee ja kumpi vaihtaa sukunimeä vihkimisen yhteydessä - emmehän me edes seurustelleet vielä!
Asiaan tuli kuitenkin muutos aika pian, päätimme yhtenä päivänä lähteä yhdessä parille töiden jälkeen ja seuraavana aamuna olimmekin ulkoiluttamassa koiraani yhdessä. Parin päivän päästä menin ekaa kertaa hänen luo kylään ja sillä reissulla olen edelleen. Parissa viikossa muutimme tavarani hänen luokseen ja menimme kihloihin noin 2 kk tapaamisestamme, naimisiin vuoden kuluttua kihlauksestamme ja vihkimisestä kului alle kuukausi kun testi näytti positiivista. Nyt odotamme innokkaasti helmikuussa syntyvää pienokaistamme.
Joku ystävistäni kysyi hääpäivänä, että eikö ole yhtään ikävä takaisin pohjoiseen, missä kaikki vanhat tutut on ja voin sanoa täydestä sydämestäni, etten haluaisi olla missään muualla kuin täällä rakkaan aviomieheni kanssa! Jokaisessa suhteessa on ne hyvät ja huonot hetket ja minusta meidän yhteinen työtausta on auttanut siinä, että toisesta on nähnyt ne pahimmat puolet jo siellä, eikä siten sellaisia yllätyksiä ole tullut, joita monet nopeasti etenevät parit kohtaavat.

 

[Miramaria]

Heippa kaikki!

Kilpailu on nyt päättynyt, ja raati vetäytyy vaikean päätöksen ääreen. Voittajat julkistetaan tämän viikon aikana!

Kiitos kaikille osallistuneille, on ollut ihana päästä lukemaan tarinoitanne! :)

 

[Miramaria]

Kisan voittajat ovat selvinneet! Käy katsomassa voittajat täältä! :)