Meillä oli tänään nimiäiset ja vaikka kaikki katastrofin merkit oli nähtävissä jo eilisestä lähtien, oli kuitenkin onnistuneet ja mukavat juhlat.
Olin ajatellut ostaa pöytiin kukiksi tulppaaneita ja käydä ostamassa ne lauantaina etteivät aukea liikaa ennen tätä päivää. No unohdin ystävänpäivän ja joka paikasta oli tulppaanit loppu ja kaikki kukkakaupat kiinni jo siihen aikaan kun oltiin liikenteessä. Tänään huomasin että tekemäni juustokakut oli mystisesti lössähtäneet joten ykskaks meillä ei ollutkaan kahvipöytään kuin muffineita.
Aamulla vaan kiireellä sitten kukkakauppaan josta sitten satasella kukat mukaan. Mies lähti kauppojen auettua kauppoihin etsimään kakkuja samalla kun minä syötin ja puin vauvaa ja sisko laittoi juhlapaikkaa.
Kuitenkin juhlat oli sitten oikein kivat ja vauva sai nimekseen Sofia