Itse ostin ensin käsitkäyttöisen, mutta en sillä saanut mitään irti. Sitten ostin sähköisen, ja jopas alkoikin toimimaan. Itsellä siis ei maidonkerääjiä tai liivinsuojia tarvittu, maitoa ei todellakaan tullut pisaraakaan liikaa (mutta toisaalta tuli riittävästi täysimetykseen), jolloin rintapumppua tarvittiin "ainoastaan" silloin, kun oli pidempään erossa pikkuisesta ja piti tyhjentää rintoja eroaikana heruneen maidon osalta. (ja ennen eroa pumppasin pakkaseen maitoja, joita hoitaja sitten syötti neidille ollessani itse muualla menossa).
Eli siis aika yksilöllistä tuo on, itse en isoja investointeja tekisi ennenkuin oma tilanne (ja rintojen maitoisuusaste) selviää.