Rinnat ja maito

tirppana

Jostain jotain jo tietävä
Ajattelin mielenkiinnosta kysyä, kuinka monella on jo alkanut tulla maitotippoja rinnoista?
Lisäksi olisi kiva kuulla kokemuksia rinnoissa tapahtuneista muutoksista erityisesti ensiraskauden ajalta.
 
Itselläni rinnat eivät ole kasvaneet, samoilla rintsikoilla mennään vieläkin. Myöskään maitotippoja ei ole kuulunut. Oikeastaan olen hämmentynyt rintojen vähäisestä muutoksesta, sillä olin todellakin odottanut, että rinnat kasvaisivat ja pyöristyisivät ihan kunnolla jo näihin viikkoihin mennessä (rv 28). Koen ainoastaan, että nännipihat ovat aavistuksen laajentuneet ja tummuneet.
 
Koskakohan maitotippoja alkaa yleensä tulla?
 
[:D]Aika hassu juttu kävi..lueskelin tuota sun tekstiä ja aattelin ei mulla ainakaan oo mitään vielä tullut tisseistä,menin vessaan ja peilistä vilkasin itteeni niin huomasin että yökkärissä nännin kohdalla märkäläntti[:D][:D]Että täällä vissiin on tippoja alkanut tulla[:D]
Mulla alko rinnat turpoomaan heti alkuraskaudessa. Ennen raskautta selviydyin hyvinkin B-kupilla,nyt on käytössä D-kupin liivit ja tuntuu että saa isommat vieläkin käydä hankkimassa[&:]hui..
 
Mä jouduin jo ihan alkuraskaudessa siirtymään B-kupista C-kuppiin ja nyt pikkuhiljaa D-kuppiin. Toi turpoaminen on kyllä jättänyt jälkensä ja muutamia hailakoita arpia on rintoihin ilmestynyt. Nännit myös suurentuneet ja tummuneet. Jostain rv 20 asti mulla on tota maitoa tullut ja olen jopa käynyt lääkärillä sen takia kun sitä on alkanut tulemaan niin paljon että tissejä särkee jos ei sitä maitoa purista välillä pois.. Lääkäri tähän sitten et ei oo mitenkään poikkeavaa. joillakin sitä vaan alkaa tulemaan ja käski olla mahdollisimman paljon puristelematta ettei se maidontuotanto lisäänny.. nyt on jo vähän tasaantunut to maidontulo eikä tissejä säre enää ihan niin paljon.. eipä pitäis olla ongelmaa sit vaavin synnyttyä riittääkö maito vai ei [:D]
 
Joo-o, kyllä, useamman viikon, jos ei jo kuukauden päivät, on rinnoista tihkuttanu jotain maidontapasta... Illalla sen huomaa parhaiten, kun yöpaitasillaan ilman rintsikoita hipsii mennä. Tissien kohalla joka ilta märät läntit, ja sit yön aikaan tulloo lakanoihinkin länttejä. Meillä on sängyssä tulva, ennen kun ipana syntyy!!! Nyt oon ruvennu päivisin pitämään liivinsuojuksia, kun meinaa tihkua paidan läpi.
 
Mulla ei oo vielä tullu mitään :/ Nännit on kasvanu ja tummentunu vähän, sekä valitettavasti myös kuivunut.

Käytössä ollut koko ajan sama B-kuppi, mutta täytyis käydä kokeilemassa isompia kun ei mitkään istu enään hyvin. Kotona oonkin ilman kun se ei tunnu miestä haittaavan [:)] Stressi mulle vielä tulee minkälaiset imetysliivit sitten ostan etukäteen kun maito nousee vasta sairaalassa jos nousee... Oon kans niin pihi omissa vaateostoksissani etten haluais ostaa mitää mikä ei istu [8|]

Synnytysvalmennuksessa kerrottiin, että kannattaa varautua siihen että jos esim kauppareissulla jonkun toisen vauva itkee, niin siinä tilanteessa saattaa alkaa maitoa suihkuamaan.
 
Tosi mielenkiintoista lukea kokemuksistanne!! :)
 
Mohomaha: Mullakin nännninpäät ovat aavistuksen laajenneet ja oudosti kuivuneet, vaikka rasvaankin niitä usein. Lisäksi jos tarkasti tihrustaa, niin nännien keskellä on toisinaan vaaleita, liki valkoisia alueita, luultavasti maitorauhasia. Silti ei ole ainakaan toistaiseksi mitään tullut.
 
Aika hassua tuo, että jos kuulee vieraan vauvan itkua, voi alkaa maito tihkumaan! :D
 
Mun ei tartte kuin esikoiseni nukutustilanteessa katsoa suloisena nukkuvaa tytärtäni ja heti on paita märkänä. Eli myös onnellisuuden tunne omaa lasta kohtaan voi jo saada rinnat tippaseen. Kuten myös se itku, josta jo mainittiinkin. Esikoista odottaessani mulla alkoi rinnoista tippasta viikolla 26 rasvatippoja ja nyt toka odotuksessa on tullut jo viikosta 18 alkaen. Kai tuokin siis on yksilöllistä jokaisella odottajalla ja saman henkilön odotuksissa.
 
Mulla muuttunut pienestä B-kupista isoon C-hen ja imetysliivit hankin D-kokona. Näin se on ainakin aikasemmin mennyt, saa nähdä ny miten käy. Nännit tummuneet, muuten ihan normaalin oloiset nuo on, vähän arat kylläkin. Maitoa ei suoranaisesti tihku (luojan kiitos), vaan pari pisaraa sieltä erittyy, jos rintaa puristelee. Mulla "pieni" ongelma tuon imetyksen kanssa. Se kuvottaa mua, todella todella todella pahasti. Ei häiritse siis muiden imetys, ainoastaan oma. En tuu imettämään kuin pari kolme ekaa kuukautta ja sen jälkeen luultavimmin lopetan. Tuon pari kuukautta imetän ihan pelkästään sen takia, että tiedän ensimmäisten kuukausien olevan todella tärkeitä. 
 
Täälä on tullut maitoa jo reilu kuukauden ajan. Aluksi en edes ymmärtänyt, että maitoa voi tulla näinkin aikaisin. Luulin muuten vain sotkeneeni paitani [:D][:D]
Aluksi tuli vain muutamia tippoja, jotka aamulla olivat kovettuneet paitaan ikävästi. Mutta tässä muutama viikko sitten, maitoa oikein valui mahalle. Tunne oli aika jännä :D Eikä tuntunu oikein mukavalta. [:D] Ei tokikaan sattunutkaan, tuntui vain epämukavalta.
Rinnat muutenkin on kasvanut, ennen C-kuppi ja nykyään on D-kuppi. Monelta olen kuullut, että heillä on rinnat kosketus arat, olleet ihan alusta asti. Mutta mulla ei ole olleenkaan arkuutta ollut rinnoissa.

Mua kans imetys mietityttää... Pelkään, että se sattuu ja osaanko ja tuleeko maitoa ja onko pakko imettää ? Kaikkia asioita vain miettii.. Ja voihan vaikka nyt tuleekin maitoa, niin ei tule sitten vauva syntyy tai ei tule tarpeeksi. Tai sitten taas vuotaa niiin kun vesi hanat. Samoin pelkään myös rintatulehduksia, jonka aikana pitää myös tyhjentää rinnat; joka on kuulemma aika kivuliasta.
Imetysliivejäkään en ole vielä ostanut yksiäkään.
 
Takaisin
Top