Onko teille tullut repeämiä synnytyksessä? Miten niitä hoidettiin? Kuinka kauan paraneminen kesti?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Ekasta tehtiin episiotomia, johon laitettiin muutama itsestään sulava tikki. Suihkutella piti paljon. Oli kyllä todella kipeä. Sairaalassa istuin sellasella rinkulatyynyllä ku ei ois muuten pystynyt istuun ja muistan että kotonakin oli vielä vaikeuksia istua ku ei ollut tuollaista tyynyä. Parissa viikossa pahimmat kivut oli poissa, mutta haava kyllä jomotteli vielä pitkään ja tuntui vielä vuosienkin päästä välillä sellaista kireyttä.
Tokasta tais tulla vaan pari nirhaumaa ja kolmannesta ei mitään.
Leikattiin episiotomia ja oli järkyttävän kipeä pitkään. Varmaan 1kk jomotti ja istuminen oli välillä kipeää. Muistan, että vielä 2kk jälkeen tuntui välillä epämukavuutta. Varmaan vuosi meni ettei vaivannut enää ollenkaan
Ei turhaan ole vanha kansa puhunut lapsivuodeajasta! Jälkivuodon ajan äidin ja vauvan on ollut tarkoitus pysyä sängyssä (ja siis olla tekemättä edes kotitöitä) ja miehen on pitänyt pysyä siitä sängystä poissa.Mulla sama kokemussitten toisesta synnytyksestä se parantui, vaikka piti leikata uudestaan
mutta se parantui onneksi nopeasti!
Neljännestä tuli pienet nirhaumat häpyhuuliin ja pissaaminen kirveli aivan julmetustiei laitettu tikkejä ja olin ehkä vähän liikaa jalkeilla, niin ne otti itseensä. Lepääminen vaakatasossa olis niin tärkeää!
Ei turhaan ole vanha kansa puhunut lapsivuodeajasta! Jälkivuodon ajan äidin ja vauvan on ollut tarkoitus pysyä sängyssä (ja siis olla tekemättä edes kotitöitä) ja miehen on pitänyt pysyä siitä sängystä poissa.