Raskausoireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lilies
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onko muilla havaittavissa ylienergisyyttä? 😅 Herään aamusin klo 5.30 ja pakko lähteä purkamaan energiaa ulos. Nukun tooosi huonosti öisin, mutta silti päivällä ei haukotuta ollenkaan. Ja pesänrakennusvietti on ilmestynyt myös jostain ihmeen ajoissa 😂

Voimia kaikille etovan olon kanssa kamppaileville! Ihmettelen kovasti, että pahoinvoinnista ei ole mulla näkynyt vielä merkkiäkään 🫡 toisaalta tänään vasta 4+4, mutta aiemmissa raskauksissa se on alkanut jo ennen plussaa…
 
Mulla on tuota ihan samaa vaihdellen väsymyksen kanssa 😅 eilen oli väsymyspäivä, mutta tänään sitten oli jo ennen seiskaa kolme pesällistä puita poltettu takassa ja sämpylätaikina kohoamassa. Pesänrakennusvietti on kova, lupasin itselleni, etten tee esikoisen huoneessa MITÄÄN ennen rakenneultraa ja kas kummaa, nyt on postissa tulossa vaikka mitä kivaa DIY-projektia 😂

Kyseenalaistan jälleen koko raskauden, olo on "normaali", ei pahoinvointia tai edes niitä jomotteluja. Onneksi ei oo testejä kotona, muuten testaisin vainoharhaisesti. Viikon päästä vasta on oma lupa tehdä viikkodigi, kun tulee 5+4 mittariin.
 
Huh, kuulostaapa tehokkaalta @ohdake! Ja kyllähän ne DIY-projektit kannata tehdä just sillon, kun energiaa riittää vaikka muille jakaa 😂

Nyt kun vielä osattais nauttia oireettomuudesta 🙏🏻
 
Hölmö juttu, mutta ihmettelen kun itsellä maha on turvoksissa tuosta navan kohdalta / hieman alempaa selkeästi, eli suurin pullistuma tulee siihen. Aiemmin ollut niin että nimenomaan alamaha / kohdun alue pullistuu. Onkohan muilla ollut yhtään samaa? Nyt mietin tästäkin että pullistelenko väärin :D
 
Onko muilla havaittavissa ylienergisyyttä? 😅 Herään aamusin klo 5.30 ja pakko lähteä purkamaan energiaa ulos. Nukun tooosi huonosti öisin, mutta silti päivällä ei haukotuta ollenkaan. Ja pesänrakennusvietti on ilmestynyt myös jostain ihmeen ajoissa 😂

Voimia kaikille etovan olon kanssa kamppaileville! Ihmettelen kovasti, että pahoinvoinnista ei ole mulla näkynyt vielä merkkiäkään 🫡 toisaalta tänään vasta 4+4, mutta aiemmissa raskauksissa se on alkanut jo ennen plussaa…
Voisin ottaa tuota energiaa vähän tännekin päin 🫣😆 koulutehtävät senkun kasaantuu ja esikoisen kanssa täytyisi jaksaa touhuta mutta ei ole virtaa oikein mihinkään. Huono olokin riivaa jopa niin ettei yöllä saanut sen takia nukuttua
 
Mulle tuli puoleksi tunniksi aamulla huono olo, yökin kolme kertaa ja oksennukseen päättyi. Toivon todella, että tää oli vaan kertaluontoinen. Nyt ei ainakaan ole enää mitään oloja.
Ei oo oloja enää näkynyt ties mikä eilen oli 🫠
 
Voisin ottaa tuota energiaa vähän tännekin päin 🫣😆 koulutehtävät senkun kasaantuu ja esikoisen kanssa täytyisi jaksaa touhuta mutta ei ole virtaa oikein mihinkään. Huono olokin riivaa jopa niin ettei yöllä saanut sen takia nukuttua
Haha, lähetän sinne kunnon energiatankkauksen ja hyviä yöunia 💪🏻😊 mullakin tää energia kohdistuu kyllä ihan muualle kuin töiden tekemiseen 😅
 
Täällä tuntuu, että oireet on hävinny tai ei oo ainakaa nii voimakkaat ku aluksi. Joko keho tottu raskaushormooniin vai voikohan kieliä sitten jostain🫣
 
Täällä tuntuu, että oireet on hävinny tai ei oo ainakaa nii voimakkaat ku aluksi. Joko keho tottu raskaushormooniin vai voikohan kieliä sitten jostain🫣
Ei kannata yliajatella, vaikka turha sitä on sanoa. ❤️ Toisilla oireet aaltoilee, toisilla loppuu ja toisilla niitä ei vielä ole ollut ollenkaan.
 
Ei kannata yliajatella, vaikka turha sitä on sanoa. ❤️ Toisilla oireet aaltoilee, toisilla loppuu ja toisilla niitä ei vielä ole ollut ollenkaan.
Todellakin, ja on myös mahdollista oireilla, vaikka raskaus ois jo keskeytynyt, eli kannattaa tosiaan yrittää olla tulkitsematta oireita! Tsemppiä kaikille piinailuun!
 
Täällä lääkityksestä huolimatta aamulla pari kertaa yökkäilin ja sama homma nyt iltapäivästä. Oon nyt ottanut iltaisin 2 tbl ja aamulla 1 tbl. Pohdin jos vielä lisäisin sen yhden iltapäivään, sitten menis maximilla se xonvea. Jollain toisella oli sama myös käytössä, onko pitänyt nostaa annosta? Ja millä rytmillä otatte lääkkeet?
Selkää myös jomotellut tänään.
 
Mua närästää niin paljon, että on huono olo. Tänään hain vihdoin Renniet apteekista 🤞🏻Jännä fiilis, kun muuten ei oikeen mikään yökötä.
 
Viikonloppuna alkoi pahoinvointi, kaikki ällöttää niiiin paljon etten kestä, ihan hirveä tämä olo. 🤮 Väsymyskin vaan lisääntyy ja lisääntyy. Hain kokeiluun B6 vitamiinin mutta jos siitä ei oo apua niin sitten on pakko siirtyä resepti valmisteisiin. Mietin vaan et miten ihmeessä noita voi syödä, kun esim. bonjestan ja xonvean vaikuttava aine on doksylamiinivetysuksinaatti ja se kuuluu antihistamiineihin, oon aivan sairaan herkkä antihistamiinin väsyttävälle vaikutukselle, niin miten tämän väsymyksen kanssa voi elää normaalia arkea 😰
 
Moninaiset on oireistot. Yöheräily huonovointisuuden vuoksi, etova olo päivisin, väsymys, rintojen kipeytyminen, närästys, turvotus, jatkuva vessahätä, jatkuva nälkä-->syönnin jälkeen entistä huonompi olo, vatsakrampit. On kyllä huono-olo kerrassaan 🤮
Enkä muista koskaan olleeni näin väsynyt.
 
Tää väsymys on jotain ihan kauheeta. 🫠 viime yönä nukuin 12h unoset ja silti heräsin kamalassa väsymyksessä. Ei auta mikään määrä unta. Nytkin töissä täytyy ihan keskittyä ettei nukahda pystyyn.

Toinen raastava asia töitä ajatellen on tää vihikoiran hajuaisti. Kaikki mulle parturiin tulevat miehet haisee todella ikävälle 🫣 vaikka tiedän ettei ne varmasti oikeasti pahalle haise mutta silti haisee 😂 yritä vaan selittää tätä hajua itelle. Hah!
 
Itellä muutamassa päivässä oireet pahentuneet. Pahoinvointi, rinnat aivan törkeän kipeät ja hajuaisti herkistynyt niin että kadulla jo haistan kaukaa asioita.
 
Ja lisänä vieläkin kohta tokaa viikkoa jatkuva ummetus ja yölliset vatsakivut. Nukun ehkä 5 tuntia yössä. Väsymys varmasti jo siitäkin johtuvaa. 🫣
 
Mulla on aamusta ehkä 2 tuntia hyvä ja virkeä oli, kunnes alkaa pahoinvointi, joka kestää kunnes illalla nukahdan. Ja väsymys jatkuu eikä mikään määrä unta riitä. Tosin mun flunssakin paljastui koronaksi, niin en tiedä kuinka paljon sekin vaikuttaa. Ja tietty heti olen googlaillu kauhuissani mitä kaikkea korona alkuraskaudessa voi sikiölle aiheuttaa 😱
 
Ainiin ja mun pesänrakennusvietti ilmentyy haluna ostella tutteja?? En mitään muuta tartte, mutta haluan kaikki söpöt tutit tänne heti nyt!
 
Täällä nyt 7+3 ja mielellään ottaisin kans vastaan extra energiaa, että jaksaisi esikoisen kanssa 😂 väsyttää, mutta silti uni on yöllä tosi kevyttä. Viime yönä esikoinen tuli viereen pyörimään 00-01 kunnes nukahti, ite katoin kelloa vielä kahden jälkeen 🫠
 
Takaisin
Top