Raskausoireet

Voi apua, nyt on takana pitkä vuoro eli 7-21:30 ja voin kyllä sanoa että alkuraskaudessa näitä vuoroja ei kyllä pitäisi saada tehdä. Aivan tolkuton väsymys ja loputkin voiman rippeet meni väsymystä vastaan taistellessa 😴
Saksassa raskaana olevat eivät saa tehdä töitä yli 8,5 tuntia päivässä (eivätkä myöskään esim. yövuoroja). 😊 Toki siis edellyttää, että on kertonut raskaudesta työpaikalla.
 
6+0. Tää aamu alkoi pahoinvoinnilla, ja oli sellasta hapotusta ja röyhtäilyjä.. meni nopeesti ohi.

Ei oikein tiedä mitä joisi tai söisi. Hajut herkästi ällöttää, etenkin kala ja bensa. Juusto ei myöskään himota kuten yleensä.

Yöllä havahduin yksittäiseen megakramppiin kohdun ja alaselän puolella, muutoin on ollut aika vähän viime päivinä masutuntemuksia.

Lähes päivittäin on myös joutunu ottamaan päikkärit, kauhee sumu, usva-uuvelo ja velttous iskee siinä viimeistään yhdeltä päivällä. Raajat on ihan vetelät ja pahimmillaan darranen olo.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on niin kamalan huono olo ihan koko ajan. Aamut pahimpia mutta ei helpota edes yöllä. Jotenki toivoo että tulis sit se oksennus myös että helpottais edes hetkeks. 🤢

Saat täältä sympatiaa! Saatko mitään syötyä tai juotua?
 
Aamukahvi yökkäyttää, muuten ei selkeitä oireita. Vähän maha kipeä niinku menkat tekis tuloaan, mutta pidän sormet ristissä että tämä pysyy matkassa mukana 🥰
 
Täällä on myös ajoittain sellaista kevyttä alkavaa menkkakipua, joka ei sit kuitenkaan ala kunnolla. Rintojen ulkosivut ovat kipeät. Tää aivosumu on ehkä raskausoire, oon lukinnu itteni ulos, mennyt kauppaan ilman lompakkoa ja yrittänyy avata ulko-oven auton avaimella. Mutta muuten ei ole sen kummempaa, ei mitään pahoinvointia tai etomista tms. :Relieved Face:

Oon käyny 5 vuoden ajan vähän väliä lääkärillä, koska toi päikkäreiden nukkuminen on ollu mulle arkijuttu nyt 7 vuotta. Mä jaksan todella harvoin pysyä hereillä koko päivän, on pakko nukkua 13-16 maissa (tai vaan pysyä liikkeessä koko päivä). Jos en nuku päikkäreitä, oon valmis nukahtaa kello 19. Mutta eipä oo löytyny mitään kummempaa, yksi lääkäri sanoi ihan hyvin mun mielestä, että miksi en vaan kunnioittaisi mun kehon biologista kelloa ja nuku siis päikkäreitä. Eli en ole nyt tän poikkeavampaa väsymystä vielä bongannut. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Päikkärit best. Kesti tosin oppia, että päikkäreiden kandee tosiaan olla vaan se 10-20 min, ei yhtä tuntia. :rolling:
 
Tissit on tosi kipeet, varsinkin nännit. Eipä ole miehellä mitään asiaa puristella kaksosia vaikka siitä niin tykkää😂
Muuten olot on tällä hetkellä vähän ehkä jopa "hävinneet" kun oli niin koviakin kipuja yms...ni heti ihmettelen tätä olotilaa et onko normaalia😅 pahaolo helpottanu, mut odotettavissa että pahenee sit kertaheitolla jossakin kohtaa.
Alavatsaa nipistelee, ei niinkään kipuja enää. Päätä särkee aamuisin ja iltaisin. Vatsa ollut sekasin. Väsyttää edelleen ihan hirveesti😴
 
Järkyttävää pahaa oloa täälläkin, kuten @Nitskuu sanoi, tulis edes se oksennus niin saisi hetken helpotusta. Hermot tosi kireällä, vielä saan itseni hillittyä mutta on kyllä taistelua pään sisällä joka päivä. Kaikki ärsyttää ja tekis mieli lähtee yksin jonnekkin erämökkiin kauas kaikesta ja kaikista! 🤯
 
@Haavejuttu ; @Nitskuu ja muut kenellä pahoinvointi menee ihan järkyks. Kannattaa kysyä sellasta lääkettä avuks kuin Metoclopramide 10mg.
Mulle määrättiin tätä ja auttoi siihen ihan pahimpaan oloon, pystyi taas syömään ja nauttiin päivistä. Pystyi jopa nauttimaan raskaudesta😂😍 Pahoinvointi vetää kyllä niin mielen matalaks ku pelkkää selviytymistä muutoin.. Ilman tätä lääkettä, en olis selvinny siitä olosta! Mulla tätä lääkettä on edelleen jäljellä, kun määrättiin niin iso satsi. Sit kun alkaa se kamala pahoinvointi, ni en epäröi hetkeekään et aloitanko vai en.😌💪
 
@Haavejuttu ; @Nitskuu ja muut kenellä pahoinvointi menee ihan järkyks. Kannattaa kysyä sellasta lääkettä avuks kuin Metoclopramide 10mg.
Mulle määrättiin tätä ja auttoi siihen ihan pahimpaan oloon, pystyi taas syömään ja nauttiin päivistä. Pystyi jopa nauttimaan raskaudesta😂😍 Pahoinvointi vetää kyllä niin mielen matalaks ku pelkkää selviytymistä muutoin.. Ilman tätä lääkettä, en olis selvinny siitä olosta! Mulla tätä lääkettä on edelleen jäljellä, kun määrättiin niin iso satsi. Sit kun alkaa se kamala pahoinvointi, ni en epäröi hetkeekään et aloitanko vai en.😌💪

Kiitos vinkistä, täytyy tutustua tarkemmin! Tosiaan en ole vielä oksentanut, mutta paha oli jyllää lähes 24/7. Syöminen helpottaa oloa, mutta vaan sen ajan kun syö. Kun lopettaa, iskee paha olo taas. Ei nyt viitsisi ihan koko aikaa syödäkkään..
 
Ei raskausoire, mut taitaa eka syysflunssa tehdä tuloaan tänne. Mullakin päätä särkee ja kurkussa tuntuu... Kuopusksella valuu kaksi puroa vaihdilla nenästä. Kerkesivät juuri aloitta hoidossa, joten odotettavissa oli tämä
 
Ei raskausoire, mut taitaa eka syysflunssa tehdä tuloaan tänne. Mullakin päätä särkee ja kurkussa tuntuu... Kuopusksella valuu kaksi puroa vaihdilla nenästä. Kerkesivät juuri aloitta hoidossa, joten odotettavissa oli tämä
Täälläkin on just päivähoidon alotuksen kunniaksi kolme alle kuusvuotiasta ipanaa nuhakuumeessa, uteliaana odotellen että iskeekö se itsellekin kohta 😵‍💫
 
Täällä vasta 4+5. Oireena hyvin hyvin lievä pahoinvointi erikoisissa tilanteissa, esimerkiksi tänään tiskatessa. Likaiset astiat haisivat mukamas niin äklöttävälle. :tears:

Lisäksi lievää menkkajomottelua, kipeät rinnat, päänsärkyä ja itkuherkkyyttä.
 
Mulla oli jo muutama parempi yö unettomuuden kanssa kunnes viime yönä valvoin kaks tuntia ja kesken valvomisen iski myös nälkä😅 mulla on smoothiepusseja yöpöydällä näitä tilanteita varten ja se oli kyllä ihan pelastus.
 
Mulla oli jo muutama parempi yö unettomuuden kanssa kunnes viime yönä valvoin kaks tuntia ja kesken valvomisen iski myös nälkä😅 mulla on smoothiepusseja yöpöydällä näitä tilanteita varten ja se oli kyllä ihan pelastus.
Hyvä vinkki. Kelasin tossa just eilen että vähiten toivon tota unettomuutta. :/

Täällä alkoi eilen rintojen arkuus ihan kunnolla, pyöräily töihin oli töyssyissä snadisti kivuliasta hommaa. Pitäiskö hankkia tukevammat liivit, tai urheiluliivit 😄
 
Täällä on myös valvottu aamuyöllä pari tuntia viime yönä. Nyt sitten vasta väsyttääkin. 😴 Etova olo myös jatkuu.
 
Jaahas, tänään 11 jälkeen kauhea lounasajan nälkä iski, mut nyt istun lounaalla ja ei maistu yhtään 🥲 vatsa kurnii, mutta ruoka ällöttää, ihanaa!
 
Itellä myös tänään 4+5 eli samoissa mennään!🤗 Toi päänsärky on kyllä aikamoista😅😱 Oon joutunu siihen sit välillä ottaan panadolia, kun muuten en sais ollenkaan nukuttua.
Onpas hauskaa meillä on siis sama arvioitu laskettu aikakin! Toivottavasti saataisiin molemmat (ja kaikki muutkin!) vauvat syliin huhtikuussa 🤗

Minulle on vielä toistaiseksi uni maistunut. Kovasti tsemppiä unettomuudesta kärsiville, se on tosi ikävä vaiva!

Tänään ollut etova olo koko päivän alkaen aamukahvista, joka ei mennyt alas... Jääkahvi sen sijaan maistuu aivan ihanalta! 😄
 
Etova olo iltaa kohti lisääntyy. Osa hajuista ällöttää, varsinki kakkavaipan vaihto on jotain ihan tuskasen kamalaa 😆
 
Takaisin
Top