Raskausmyrkytys

Kaurasydän

Vasta-alkaja
Heips!

Onko täällä muita raskausmyrkytyksen läpikäyneitä?
Miten teillä meni ja kuinka synnytys sujui?
Onko tauti tullut uudestaan mahdollisissa seuraavissa raskauksissa?

Itsellä lähes koko raskausaika meni tosi hyvin. Vasta loppuvaiheessa alkoi oireet, turvotusta, ja neuvolassa verenpaine ja proteiinit vähän koholla, +1. Sain viikon päähän ajan äitipolille, jolloin proteiinit oli koholla jo +4. Raskausmyrkytys siis todettiin ja jouduin jäämään sairaalaan käynnistämään synnytystä. Siinä viikonlopun ajan yritettiin käynnistellä, mutta se oli hidasta ja kun isompia supistuksia lopulta tuli, nostivat ne verenpainetta liikaa. Samaan aikaan myös veriarvot oli huonot. Maanantaina sit päädyttiin sektioon ja vauva syntyi raskausviikolla 37+0. Hän oli viikkoihin nähden pieni, kun istukan toiminta oli jo huonontunut. Poika lähti vauvateholle mieheni kanssa ja itse olin osastolla tarkkailtavana, lopulta viikon verran sektion jälkeen.

Itse sektio meni hyvin ja siisti arpi jäi. Vaikeinta oli oikeastaan kaikki epävarmuus ennen ja jälkeen. Yllätyin siitä, miten pitkään raskausmyrkytyksestä toipuminen kesti synnytyksen jälkeen, jotenkin olin ajatellut että kaikki oireet vaan maagisesti katoaa kun vauva on ulkona. :D Mun verenpaineet ei millään meinanneet laskea sairaalassa ja lähtivät tasaantumaan lopulta vasta kotona. Senkin jälkeen kesäajan kirkas auringonpaiste kävi silmiin ja pidin välillä aurinkolaseja sisälläkin. Kaikki oireet onneksi lähtivät lopulta.

Vaikka tauti oli mulla vaikea, on kiitollinen olo siitä että saadaan nyt olla terveitä molemmat, eikä mitään kouristuksia tullut. Saatiin olla suurempien käsien kannateltavana. 🙏🏻
 
Mulla oli myös raskausmyrkytys. Hyvin samankaltainen tarina kuin sulla. Kävin neuvolassa 38+0 missä oli proteiinit hieman koholla ja verenpainekin, mulla tosin on valkotakkihypertensio ja olin jo pitkään mittaillut myös kotona verenpaineita. Siitä lähti virtsanäyte labraan ja kun sielläkin todettiin proteiinit koholla, niin käsky soittaa synnärille ja sain seuraavalle päivälle sinne ajan. Menin käymään 38+1, ja sovittiin käynnistys 38+5. Istukka oli alkanut jo toimia huonommin ja vauvan kasvu alkanut laahata.

38+2 eli seuraavana päivänä mulla tuli kuitenkin kotona näköhäiriö ja samalla todella korkeat verenpaineet. Soitto synnärille ja käsky tulla sinne sairaalakassin kanssa, ja osastolle jäätiin. Synnytystä alettiin käynnistää ja se olikin tosi hidas prosessi. Käynnistyksen aikana sain muutamia näköhäiriöitä ja verenpaineet olivat ajoittain tosi korkeat, vaikka olin lääkityksellä. Kiivaasti kuitenkin jatkoivat käynnistystä, vaikka itse olin jo ihan poikki ja aloin toivoa sektiota. Saliin päästiin 38+6 ja vauva syntyi lopulta kuitenkin kiireellisellä sektiolla 39+0. Meidän vauva oli myös hyvin pienikokoinen.

Synnytyksestä on nyt reilu 5kk. Jälkitarkastuksen aikaan mulla oli verenpaine edelleen hienoisesti koholla. Piakkoin kontrolloidaan labrat ja verenpaineesta pitäisi taas tehdä seuranta. Saa nähdä, joudunko aloittamaan verenpainelääkityksen. En tiennyt itsekään, mitä riskejä raskausmyrkytykseen liittyy ja miten se voi vaikuttaa jopa loppuelämän terveyteen.
 
Takaisin
Top