Raskausmyrkytys

siira

Satasella mukana keskusteluissa
Ajattelimpa kirjotella tänne tästä omasta tilanteesta jos jollakin samankaltaista niin vertaistukea löytyy!
Elikkä olin yhden yön osastolla koska verenpaine korkeella sekä leukkareita ja valkuaista virtassa. Rv 36+2. Päästivät kumminki seuraavana päivänä kotio ja antoivat äitiyspolikliniikalle ajan seuraavaksi torstaiksi.
No torstaina sitten läksin polille ja Ultrattii ja tehtii sisätutkimus
Vauvalla kaikki hyvin, vähän pienehkö mutta silti ok. Vettä tarpeeksi ja hyvät virtaukset napanuorassa. Kohdun tilanne kypsä, auki kahdelle sormelle ja käytävää n.2cm. Verenpaineet oli kans ihan ok mutta valkuaispitoinen virtsa joten jouduin jäämään taas osastolle. Rv 37+1 tällöin oli. Lääkäri sanoi että pitää ottaa virtsaviljely ja keskipissa näyte, käyrätä kolmekertaa päivässä ja myös katsoa verenpaineet ainakin sen kolme kertaa päivässä. Jos tilanne pahenee niin synnytys käynistetään.
Keskipissa näytteestä otettiin näyte mahdollisesta pissatulehduksesta mutta tulos oli negatiivinen. aika kummallista mut oon käyny lukemassa niin joillakin muillakin ollu sama. Valkuainen oli lisääntynyt virtassa edellisestä viikosta joten jouduin jäämään polille ainakin maanantaihin.

No tänä aamuna sitten lääkäri kiersi huoneet, mul on verenpaineet ollu hyvät, vauvan sydänkäyrät ollu hyvät, ei mitään oireita muutenkaan muutako tämä valkuaispitoisuus pissassa, JOTEN synnytys silti käynnistetään! :D Lääkäri sanoi että ei näe mitään syytä pitkittää seurantaa ku tilanne voi kumminki pahentua tosi nopeasti ja viikkojaki mulla siis hyvin (Rv37+5) Olin asiaan tyytyväinen ku alkoi jo turhauttaa täälä polilla makaaminen eikä mitään tapahdu, kotona sitten taas olisi ollu ihan paniikissa koko ajan vauvan takia että onko vauvalla kaikki hyvin.(mulla myös tosi paha paniikkihäiriö joka aina aiheuttaa ylimäärästä huolta ja hampaitten kiristelyä)

Nyt siis ensimmäinen käynnistys pilleri otettu n.3 tuntia sitte ja jos supistelut ei ala niin   tunnin päästä uusi pilleri :) Jännittää ja pelottaa kovasti! Oma kulta on myös täälä niin tuki löytyy läheltä ja anoppikätilö tulee sitten paikalle ku supistelut alkavat!

Toivon vain että kaikki menee hyvin! Tsemppiä kaikille muille jotka eivät ooo vielä jakautunu! Toivottavasti täs on jotain tolkkua en oom ikään paras kirjottaan :P
 
Kuullosti ainakin siltä että siellä otettiin asia vakavasti eikä pitkitetty asiaa eli odotettu pahentumista. Täältä lähetän sinulle todella paljon jaksamista ja stemppiä koitokseen! emoticon
Kappas meillä on jopa sama LA. Niin ja hyvin kirjoitit.

RonjaM & "NaPPula" rv 37+5
 
Heippa!! Tsemppiä käynnistykseen ja synnytykseen!! Me kotiuduttiin viime perjantaina prinssin kanssa. Vappuna aloitettiin käynnistys raskausmyrkytyksen takia, verenpaineet muutama viikkoa 150-160/90-100. Valkuaista aina joka päivä virtsassa. Albetol lääkettä söin muutaman viikon ja kotona piti seurata verenpainetta ja valkuaismäärää. Niin vappupäivänä minulle annettiin kolme tablettia jotka eivät käynnistäneet synnytystä (pieni varoitus et voi olla ettei käynnisty niillä..), maanantaina minulle laitettiin emättimeen virtsakatetri näköistä putkea jonka päässä pallo (täytettiin 50 ml keittosuolalla). Tämä oli muutama tunti sisällä ja tuli ulos itsestään kun paikat auki neljä senttiä. sitten vain synytyshuoneeseen jossa kalvot puhkaistiin ja oksitosiinitippaa laitettiin käteen. Minulla vain oli niin huono säkä että paikat eivät auenneet vuorokaudessa kun kahdeksaan senttiin ja tyssäs siihen.. Pojan syke rupes olemaan niin matala että alkoivat huolestua... Eli kiirreellinen sektio tehtiin tiistaina ja prinssi syntyi 14.07.

Toivotaan että sun ei tarvi odotella yhtä kauan nyyttiä kun minä :) Tsemppiä vielä kerran!!!
Täällä odotellaan innolla lisäinfoa synnytyksesi kulusta :)
 
Noniin! nyt on poika maailmassa! <3 10.5. oli ehkä elämäni pelottavin ja myös onnellisin päivä!  Synnytys ei käynistynyt tableteilla joten seuraavana päivänä lääkäri sitten kertoi että kalvot puhkaistaan, sitä ennen piti vielä tabletti ottaa. Ja sitten ku tuli aika niin kaikki kävi tosi nopeasti.. yhtäkkiä olin synnytys salissa ja kalvot oltiin puhkaistu, supistukset alkoivat ja vedin siinä samalla sitten ilokaasukännejä kunnes enkeli tuli ja laittoi epiduraalin joka vei kivun pois. tämän jälkeen alkoi pelottava osio, mut laitettiin tippaan ja vaikka se oli ihan pienellä niin vauvan sydänäänet laskivat aina supistusten yhteydessä, kohta sali oli täynnä porukkaa ja ei muutako kiireellinen sektio. itkin ja pelkäsin. Kaikki meni hyvin ja pojan ensiparkaisut sai onnen itkut miehellä ja mulle. koko homma kesti vain kolme tuntia. Napanuora oli kiertyny löysästi kaulan ympäri ja sitten vielä mahan ympäri ja vauva ikään kuin roikkui istukasta henkseleissä, jtn aina ku supistusten yhteydessä yritti alaspäin niin napanuora kiristi ja sydänäänet laskivat, onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Mutta kaikki ei tähän loppunut ei siinä että itse olin älyttömän kipiä eikä sängystä ylös päässy niin jo toisena iltana tuli lääkäri meille kertomaan että vauva pitää lähettää OYSsiin koska sokerit eivät vaan pysyneet. Tuntui aivan kamalalta mut minkäs teet.. Itse voisin mennä perässä kunhan vähän kunto kohenisi No sitten mun tulehus arvot olivatkin sen 259 (norm. pitäis olla alle 10) makasin 39 asteen kuumeessa antibioottitipassa ja olin varma että joku tässä vielä menee pieleen. No lauantaina onneksi oli tulehusarvot jo sen verran laskeneet että päästiin lähtemään ouluun ja vauvalla on kaikki ok, sokerit pysyy yms. mutta keltaisuutta vielä seurataan. Toivon vain että vauva olisi täysin terve ja pääsisimme jo kotiin! <3
 
siira: Täytyy sanoa että oli Teillä kestämistä. Ensin pienet synnytysongelmat sitten vaavin sokerit ja vielä sinun tulehdusarvosi. Toivotamme täältä koko perheelle paranemisia ja jaksamista! emoticon Ja onneksi olkoon vauvan johdosta.

RonjaM & "NaPPula" rv 38+4
 
Onneksi olkoon Siira pikkupojan johdosta!!! Mikäköhän näissä pojissa on kun sektiolla pitää ottaa pihalle?? emoticon  (oli pakko lattaa tuo hauska "hymiö")
Toivotaan että kohta alkaa helpottamaan teillä ja että pääsette kotia aloittamaan ihanaa vauva-arkea!! emoticon


 
Ehkä pojay haluavat säväyttää ensi hetkestä lähtien tai jotain :) ja JEEij kiitos tsempeistä! tänään pääsimme onnellisesti kotia! <3 <3 <3
 
Takaisin
Top