Raskausmasennus

S

Snowflake15

Silmät suurina ihmettelijä
Tästä aiheesta ei juurikaan puhuta vaikka tämä aika yleinenkin aihe on? Itse kärsin tästä vaivasta nyt ja voin sanoa että tämä on todella kuluttavaa ja voimia vievää. :sad001
Mieli on maassa melkein jatkuvasti. Pieniä hyviäkin hetkiä on mutta itsestäni tuntuu että suurin osa ajasta menee mieli maassa. Itkuja, itsesyytöksiä, epäilyä tulevasta, mustasukkaisuutta siitä että itse joudun luopumaan melkein kaikesta, jaksamisen puutetta, mielenkiinnon lopahtamista,... lista voisi jatkua aika pitkälle...
Neuvolaan en ole vielä ollut yhteydessä, ensimmäinen käynti on vasta tulossa. :sad010
 
Minullakin lievä masennus enää mutta neuvolassa sanottii että mun pitäs olla heti yhteydessä akuutti polille että saisin käydä juttelemassa.. pidän kyl siitä mut en jaksa mennä sinne yksinkertaisesti. Itse mietin että saanko synnytyksen jälkeise masennuksen helpommi nyt.
 
Samat ajatukset täällä, ei vaan pää kestä jos tähän päälle tulee vielä jälkeinen masennuskin :sad001 Itse aion terveydenhoitajalta kysyä josko pääsisi juttelemaan jonkun kanssa. Suosittelen myös sinne jenzku92!
Jaksamisia ja yritetään rämpiä päivä kerrallaan eteenpäin! :hug013
 
Minullakin on ollut itkeskelyä, pelkoa ja alakuloa. Olen sanonut ääneenkin miehelle ja yhdelle kaverille että pelkään masentuvani kohta. Yläasteella olin masentuntut ( vaikka apua tai diagnoosia en siihen ikinä hakenut) koulukiusaamisen takia. Jotenkin luotan siihen, että alakulo muuttuu iloksi, jos ultrassa on kaikki hyvin.
 
Mun eka raskaus oli täynnä kysymyksiä, pelkoa, itseinhoa ja kaikkea mustaa, mutta oli iloa ja onneakin. Synnytyksen jälkeen se sit vasta alkoikin ja menin siihen pisteeseen ettei mies enää jaksanut olla ainoa tuki ja neuvolan kautta sain lähetteen psyk.terv.hoitajalle. Niillä eväillä menty nyt yli vuosi ja meinaan mennä tän raskaudenkin.

Puhukaa neuvolassa, ei oo häpee hakea apua kun omassa päässä ei riitä tila kaikille ajatuksille! :)

Jaksamista ja kynttilöitä palamaan niin häviää pimeys! :Heartred
 
Oon käynyt esikoisen menetyksen jälkeen psykoterapeutilla ja siitä on huimasti apua. Nyt tietysti tuntuu, että en tiedä miten selviän tästä kaikesta kesään asti, mutta yritän ottaa etappi kerrallaan. Vaikeeta se on, mutta ei kai muutakaan voi.

Kannattaa kyllä puhua ajoissa ihan avoimesti neuvolassa.
 
puhuttiin neuvolassa asioistan suoraan avoimesti ja asioiden oikeilla nimillä.. tällä hetkellä minulla menee hyvin, mutta saattaa olla mahdollista että ongelmia raskauden edetessä tulee, mutta valmistaudutaan jo mahd hyvin nyt.. jos vähänkin tuntuu että vaikeeta niin psykologille.. vuosi sitten oli pahoja ongelmia ja masennusta sekä ahdistusta.. mutta uskon että selviän tästä hyvin ja kaikki menee hyvin
 
Miten pitkällä teidän raskaus on? Mulla oli plussauksen jälkeen noin viikon verran sellaista pakokauhua, että "mitä hittoa tapahtuu". Mieliala heitteli miten sattuu ja olin pelokas, kun tuntui etten kestä raskautta ja elämänmuutosta. Tunteet yllättivät, koska raskaus oli todellakin toivottu ja tarkoin harkittu. Onneksi alkusokin jälkeen olo parani ja sain itseluottamusta. Niin ikään karsea pahoinvointi esti ajattelemasta liikaa :). Ei ole olemassa vääriä tunteita. Mua on auttanut, kun olen jutellut miehen kanssa ja tajunnut, että mä en ole yksin ja me tehdään tämä yhdessä. Nyt mä olen päättänyt jättää kontrollin vähemmälle ja vaan heittäytyä tähän hommaan ja katsoa mitä tapahtuu. Ystävä myös lohdutti, että äidiksi kasvaminen on pitkä prosessi ja välillä tosi kivulias, mutta se vaan tarkoittaa, että ottaa homman vakavissaan.
 
Mulla on nyt rv 10+4. Ongelmana on se etten pysty/halua heittäytyä tähän raskauteen. Pelottaa liikaa, jos kaikki menee päin p:tä.

Viime raskaudessa kaikki oli "hyvin", kunnes rv 36+2 ei ollutkaan ja 2 päivää myöhemmin olin äiti. Kuukautta myöhemmin olin äiti, mutta ilman lasta.

Ehkä se tästä, kun otetaan testejä ja mennään eteenpäin.
 
Lapsen menettäminen on varmasti ihan kauhea kokemus, eikä sitä tajua jos ei ole itse vastaavaa kokenut. Itsekin pelkään usein pahinta. Onnistunut raskaus ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys ja kaikkea voi tapahtua, mutta kai sitä on vaan pakko ottaa se riski. Jos sitä riskiä ei ota, niin varmasti katuisi myöhemmin. Kuovi, olet tehnyt jo ihan valtavan rohkean teon, kun kokemuksesi jälkeen olet uskaltanut loikata uudelleen raskauteen. Nyt se on sitten enää vapaata pudotusta. Kunpa saisit luottamusta, että kaikki menee hyvin. Samaa toivon meille muillekin.
 
Itselläni menossa vk7+0. Neuvolaan vielä pitkä aika! :eek::sad001 Mutta toiveikas taas, alkaa taas vähän näkyä valoa tunnelin päässä mutta tiedän että vain hetkeksi, nautitaan nyt tästä itkuttomuudesta!
 
Kannattaa hyvissä ajoin varautua myös synnytyksenjälkeiseen babybluesiin. Minulle tuli todella yllätyksenä esikoisen syntymän jälkeinen tunteiden ailahtelu masennuksesta valtaisaan iloon. Vuorotellen itkin ja nauroin. Se, kun vauva sitten oikeasti on siinä ja vaatii hoitoa, imetys pitää opetella ja kaikki on ihan uutta..samaan aikaan olin itse kuolemanväsynyt pitkästä ja raskaasta synnytyksestä. Ensimmäiset pari viikkoa saatoin alkaa itkemään ihan yhtäkkiä ja välillä melkein kaduin sitä, että olin edes lapsen halunnut. Onneksi omalla kohdalla se meni sitten ajan myötä ohi, mutta toisilla se voi johtaa synnytyksenjälkeiseen masennukseen.

Kannattaa kyllä jo nyt raskauden aikana jutella neuvolassa ja oman puolison/kavereiden kanssa aiheesta jos masentaa..kyllähän raskaus ja lapsen syntymä on isoimpia muutoksia elämässä, ja väkisin se myös tuolla mielessä muhii se ajatus siitä, ettei elämä tule lapsen jälkeen enää koskaan olemaan samanlaista kuin ennen. Mutta kyllä se sitten on sen arvoista!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top