Raskausdiabetes

Syreeni

Vasta-alkaja
Heippa! Onko täällä muita joilla on ollut esimerkiksi aikaisemmassa raskaudessa radi? Mulla on sellainen tilanne että sokerirasitus jäi neuvolan hoitovirheen vuoksi tekemättä ja synnytin yli 4.6kg vauvan. Nyt heti kun soitin raskaudesta neuvoi neukkutäti, että olisi hyvä aloittaa varalta heti raskausdiabetesruokavalio.. Tuntuu kyllä hurjalta ajatella kesää ilman jätskiä ja muutenkin vapaata ruokailua. Syön perusterveelliseesti, mutta herkuttelen tavallisesti aika isoja määriä..
 
Täällä yksi epäonninen, jolla oli toisessa raskaudessa lääkehoitoinen (ensin metformiini, sitten inska) radi. Ensimmäisessä raskaudessa radia ei testattu, koska mikään riskiraja ei ylittynyt. Silloin syntyi 4,3 kiloinen vauva. Esikoinen syntyi 40+6 ja söin kyllä jäätelöä ilman mitään suurta rajoittamista. En siis ihmettele, että vauva oli tuon kokoinen. Toinen vauva syntyi 39+3, painoi 3,9 kiloa.

Eilisessä neuvolassa käytiin läpi sokerirasitukseen liittyviä asioita sekä ruokavaliota. Meillä syödään kotona myös perus terveellistä kotiruokaa, mutta sokerihammasta kolottaa usein, joten normaalisti syön joka päivä jotain pientä hyvää. Tällä hetkellä oma olo ei juurikaan mahdollista herkkujen syöntiä, kun paha olo iskee heti karkinsyönnin jälkeen :sour: sinänsä siis onni, ettei makeaa edes tee mieli.

Mutta kyllähän sitä tietää, että tästä raskaudesta tulee piiiitkä mittauksineen ja insuliinipistoksineen. Toisessa raskaudessa nämä tulivat reilusti myöhemmillä viikoilla ja silloinkin mittailu ja pistäminen teki tiukkaa. Tässä raskaudessa insuliini aloitetaan varmasti paljon aiemmin, vs-mittauksista puhumattakaan :confused:
 
Mä sain neuvolasta lähetteen sokerirasitustestiin. Mummillani on 2-tyypin diabetes, joten sillä perusteella sain lähetteet. Olen itse normaalipainon alarajoilla, urheilen ja noudatan kasvisruokavaliota, enkä syö hirveästi herkkuja (etenkään nyt alkuraskaudessa ei ole tehnyt edes mieli), joten toivon, että testitulokset ovat normaalit ja ei raskauden aikana muutu huonompaan.
Sokerirasitustesti kuulosti aika inhottavalta, tai ensin 12h paasto, useita verikokeita ja jonkun liemen litkimistä. Vai kuulostiko se vaan pahemmalta kuin on?
 
Mä sain neuvolasta lähetteen sokerirasitustestiin. Mummillani on 2-tyypin diabetes, joten sillä perusteella sain lähetteet. Olen itse normaalipainon alarajoilla, urheilen ja noudatan kasvisruokavaliota, enkä syö hirveästi herkkuja (etenkään nyt alkuraskaudessa ei ole tehnyt edes mieli), joten toivon, että testitulokset ovat normaalit ja ei raskauden aikana muutu huonompaan.
Sokerirasitustesti kuulosti aika inhottavalta, tai ensin 12h paasto, useita verikokeita ja jonkun liemen litkimistä. Vai kuulostiko se vaan pahemmalta kuin on?

Kaikki toki kokee asiat eri tavalla, mutta mun mielestä tota sokerirasitustestiä ihan turhaan lietsotaan et se olis kauheaa. Mä oikein ahdistuin viimeks kun sinne piti mennä, mut ei se ollut paha. Ei tietty mikään suuri nautintokaan, mut kyllä siitä ihan hyvin selvis. Se on lopulta tosi nopeesti ohi. Mä varmasti joudun nytkin testiin, vaikka viimeks ei radia ollutkaan, mutta sillonkin siis piti mennä kun ainakin täällä meillä päin kaikki yli 27v siihen ’joutuu’.
 
Ei se sokerirasitus ole pahimmasta päästä, mutta ei toki mitään herkkuakaan. Mieluummin vain mittailisin viikon ajan sokereita, jonka perusteella voitaisiin sitten tehdä mahdollinen radi-diagnoosi. Lisäksi vaikka ylipaino ja ikä ovatkin radin riskitekijät, niin itse toisessa raskaudessa normaalipainoisena (joskin myös 29-vuotiaana) en saanut sokereita kuriin, vaikka söin miten ohjeiden mukaan :shifty: lääkärit lohduttikin, että joillain kroppa ei vain kykene käsittelemään raskausaikana hiilareita normaalisti, jonka seurauksena joudutaan ottamaan apua lääkityksestä (metformiini ja/tai insuliini), jotta vs-arvot pysyvät normaalin rajoissa.

Mutta huoli pois, rasitus ei ole pientä nälkää ja ylimakean litkun juontia pahempi rasti (ellei oli piikkikammoinen tai raskauspahoinvointinen). Hyvin se menee :rolleyes:
 
Pahoinvoivana sokerirasitus on tuskainen, muutoin ehkä liikaa lietsottu juttu.
 
Kiva kuulla teiltä, että se testi ei ole mikään paha juttu! :cat: Neuvolan terveydenhoitaja ehkä sai sen kuulostamaan pahemmalta ja vaikka lähes jokaisen ruumiinosan oon elämässä telonut, niin tällaiset kropan sisäiset testailut on aika uutta. Magneetti- ja röntgenkuvat on tullu sitäkin tutummaksi :p
 
Mä en ole kertaakaan käynyt sokerirasituksessa. En vaan pysty siihen mitenkään päin edes normaalioloissa kun tiedän etten saa sitä sokerilitkua alas. Mä en muutenkaan ole viimeisten parinkymmenen vuoden aikana syönyt mitään makeaa ja heti tulee pienestäkin huono olo mikä ei helpota millään
 
Joo se täytyy kyllä siitä litkusta sanoa, et jos ei oo makeaan tottunut tai tykkää makeasta niin on se aika kokemus. Mä sain sen viimeks kyllä ihan hyvin juotua mut huomas et siitä tuli sellaset pienet sokeritärinät kun aika vähän muuten sokeria syön.
 
Mitä makuja teillä on ollut tarjolla? Joskus kuulin niinkin kamalasti vaihtoehdosta kuin kirsikka :yuck: Mä olen joutunut likimäärin vain vadelman makuista, mutta olen kuullut myös appelsiinista ja/tai sitruunasta. Ylipäätään toivoisin, että olisi edes kaksi makuvaihtoehtoa, joista valita. Itse en esimerkiksi noitten rasitusten jälkeen ole voinut syödä/juoda mitään vadelmaesanssista ilman "makumuistoja".
 
Mulla oli viimeks myös vadelman makuinen. Ei siis kysytty et mitä haluun vaan se tyrkkästiin eteen. Että en tiiä olisko siellä ollut jotain muutakin. Tosta sitruunasta on kuullut. Onneks se vadelma oli jääkaappikylmää, veikkaan et vähän helpotti asiaa.
 
Hyi hirvitys. Pelkkä esanssikin saa kylmät väreet sanana aikaan. Mun piti viime syksynä ennen leikkausta vetää pari desiä jotain sitruunalitkua ja sekin oli jäätävän pahaa.
 
Sattuiko joku muukin lukemaan siitä uudesta suomalaisesta tutkimuksesta, jossa on todettu radin vaikuttavan vauvan synnytyksen aikaiseen hapensaantiin. Taas yksi lisäasia, jota saa pelätä synnyttäessä. Luin vain tutkimuksesta tehdyn jutun KaksPlussan nettisivuilta, joten en osaa kertoa siitä tarkemmin. Jäin vain miettimään, onko sillä merkitystä, jos radi on hyvässä hoitotasapainossa synnytyksen aikaan...
 
Mä pelkään, että todetaan radi jossain vaiheessa. Oon ylipainonen ja rakastan makeita herkkuja, niitä tulee syötyä liikaa, vaikkakin nyt alkuraskaudessa oon kattonut syömisiä tarkemmin ja ruokahalu ollut pahoinvoinnin takia huonompi. Meillä ei tosin suvussa ole diabetesta juuri yhtään. Vielä ei neuvolasta ole määrätty rasitustestiin, mutta itse haluaisin siihen jossain vaiheessa.
 
Kävin tänään tossa sokerirasituksessa ja eihän se ollu yhtään paha :grin Ei se liemi mitään hyvää ollu, mutta on sitä pahempiakin asioita suusta vedetty alas ja kun ykkösellä huuhtoo menee, niin eipä siinä ehi hirveesti maistelemaan. Jossaan vaiheessa mulle tuli vähän huono olo, mutta se kyl meni ohi nopee, kun joi vettä.
Että näin omalla kokemuksella voin sanoa, että huoli pois ja sitä testiä on ihan liikaa demonisoitu.
 
Esikoisesta oli radi. Jäin kiinni jo 12+ paastoarvosta sokerirasituksessa kun jouduin siihen jo silloin painoni takia. Oli muuten tiivistetyn spriten makuista litkua. Kotona ei ikinä yhtään poikkeavaa arvoa seurannoissa ja ruokavaliohoitoinen oli loppuun asti. Vauva normaalin kokoinen. Silti oli jotenkin paskamutsi olo kun sillä radilla ja sen mahdollisilla seurauksilla niin kovasti infottiin. Painoa tuli silloin koko raskauden aikana 3 kiloa. Olin kyllä jo valmiiksi TODELLA ylipainoinen ja senkin takia seurattiin äitipolilla tarkkaan ja usein. Odottivat varmaan viisikiloista vauvaa syntyväksi, tuli 3450 g. Toki melkein 3 viikkoa etuajassa.

Nyt ei sokerirasitus tässä raskaudessa onnistu kun minut on lihavuusleikattu. Eli itseseurantajakso on luvassa rv 24-28. Toivotaan että nyt ei radi tule kun painoakin on melkein 70 kiloa vähemmän. Joo kuulostaa kauhealta määrältä, yksi keskikokoinen ihminen :eek:

Mutta kovasti tsemppiä kaikille sokerirasitukseen menijöille. Siitä selviää kyllä ja se on omaksi, ja vauvan, parhaaksi.

Minä muuten tunnollisena kävin vuosi synnytyksen jälkeen uudessa rasituksessa kun suositus ainakin silloin oli. Ei mitään ongelmia niissä arvoissa.
 
Takaisin
Top