Noniin! Kertokaas muut odottavat, oletteko tunteneet yksinäisyyttä odotusaikana tai vastaavasti synnytyksen jälkeen? Onko kellään ideoita miten voisi ehkäistä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta? Onko ryhmiä, jotain toimintaa tai muuta vastaavaa tarjolla? Netissä ikävän niukasti tietoa tarjolla. Ei jaksaisi surkutellakkaan kotona vaan keksiä jotain ratkaisua tähän ajoittaiseen vertaistuen kaipuuseen :)
Raskausajan yksinäisyys
- Ketjun aloittaja Shav
- Aloituspäivämäärä
En ole odottaja, mutta kerronpa silti miten minä sain odotusaikana uusia tuttavia ja jotka olivat samassa elämäntilanteessa kuin minä.
Minä kävin mm. Odottavien äitien joogassa, jossa oli kiva keskustella muiden odottajien kanssa ja ohjaajan kanssa. Ja se vertaistuki oli mahtavaa siellä ja sain sieltä paljon vinkkejä odotusaikaan. Ja tietysti on varmasti myös muita ns "liikunta ryhmiä" odottaville äideille eli kannattaa tutustua kaupunkisi odottavien äidin liikunta paikkoihin esim. Jotkut kuntosalit pitävät odottajille mammajumppaa.
Ja toinen mistä sain tosi paljon vertaistukea on ihan tämä foorumi eli kannattaa ehdottomasti kirjoitella oman lasketun ajan ryhmään ja varsinkin salaisella puolella voi saada paljonkin vertaistukea. Ja jos sinulla kävisi niin hyvä tuuri kuin minulla kävi, että löytyisi toinen odottava äiti, joka asuu samassa kaupungissa kuin sinä, niin silloin varmasti voisi jo ihan livenäkin nähdä. :)
Minä kävin mm. Odottavien äitien joogassa, jossa oli kiva keskustella muiden odottajien kanssa ja ohjaajan kanssa. Ja se vertaistuki oli mahtavaa siellä ja sain sieltä paljon vinkkejä odotusaikaan. Ja tietysti on varmasti myös muita ns "liikunta ryhmiä" odottaville äideille eli kannattaa tutustua kaupunkisi odottavien äidin liikunta paikkoihin esim. Jotkut kuntosalit pitävät odottajille mammajumppaa.
Ja toinen mistä sain tosi paljon vertaistukea on ihan tämä foorumi eli kannattaa ehdottomasti kirjoitella oman lasketun ajan ryhmään ja varsinkin salaisella puolella voi saada paljonkin vertaistukea. Ja jos sinulla kävisi niin hyvä tuuri kuin minulla kävi, että löytyisi toinen odottava äiti, joka asuu samassa kaupungissa kuin sinä, niin silloin varmasti voisi jo ihan livenäkin nähdä. :)
Niin ja sitten vauvan synnyttyä kannattaa tutustua oman seurakunnan toimintaan, sillä useimmissa seurakunnissa on ekavauva- ryhmiä ja myös perhekahviloita, joissa varmasti käy muitakin vauvojen/ pienten lasten äitejä.
Ja mll ainakin järjestää erilaisia perhekerhoja eli kannattaa niihinkin tutustua.
Harmi vaan, että monesti noista ei oikein saa tietoa juuri keltään, joten kannattaa rohkeasti kysyä esim . Neuvolasta, että olisiko teillä suositella sellaisia paikkoja, joissa olisi muitakin äitejä. :)
Ja mll ainakin järjestää erilaisia perhekerhoja eli kannattaa niihinkin tutustua.
Harmi vaan, että monesti noista ei oikein saa tietoa juuri keltään, joten kannattaa rohkeasti kysyä esim . Neuvolasta, että olisiko teillä suositella sellaisia paikkoja, joissa olisi muitakin äitejä. :)
O
Ohoi
Vieras
Hei kiitoksia hyvistä vinkeistä! Näillä pääsee hyvin alkuun :)
Mua kiinnostaa, että minkälaisia olette muutoin luonteeltanne, jotka olette kokeneet raskauden aikana tai vauva-aikana yksinäisyyttä? Pelkona itselläni, että koen yksinäisyyttä, vaikka se ei ole minulle yhtään luontaista. Viihdyn suurimman osan ajasta yksikseni ja tarvitsen välillä ihan omasta miehestäkin "vapaata", että saan olla aivan yksin. Ystäviä mulla ei ole kuin muutama, oikeastaan vain kolme, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa ja sitäkin vain pari kertaa kuussa jos sitäkään. En ole kokenut yksinäisyyttä.
Jostain syystä silti pelkään, että saatan tuntea yksinäisyyttä, kun siitä on mua todella paljon peloteltu. Etenkin juuri vauvan syntymän jälkeen tuntuu, että on ennemmin sääntö, kuin poikkeus olla kamalan yksinäinen ja kokea se negatiivisena. Mua kun ei kiinnosta oikein mitkään perhekerhot yms harrastukset ainakaan toistaiseksi. Ehkä voisin silloin tällöin jossain käydä, mutta olen melko tuppisuu, jonka vuoksi minut tulkitaan ujoksi/tylsäksi/epäkiinnostuneeksi. Todellisuudessa puhun vain silloin, kun on oikeasti jotain sanottavaa, ennemmin olen kuuntelijan roolissa.
Onko jollain kokemusta tälläisestä "pelosta"?
Jostain syystä silti pelkään, että saatan tuntea yksinäisyyttä, kun siitä on mua todella paljon peloteltu. Etenkin juuri vauvan syntymän jälkeen tuntuu, että on ennemmin sääntö, kuin poikkeus olla kamalan yksinäinen ja kokea se negatiivisena. Mua kun ei kiinnosta oikein mitkään perhekerhot yms harrastukset ainakaan toistaiseksi. Ehkä voisin silloin tällöin jossain käydä, mutta olen melko tuppisuu, jonka vuoksi minut tulkitaan ujoksi/tylsäksi/epäkiinnostuneeksi. Todellisuudessa puhun vain silloin, kun on oikeasti jotain sanottavaa, ennemmin olen kuuntelijan roolissa.
Onko jollain kokemusta tälläisestä "pelosta"?