Raskausajan vuodot

Alethea

Oman äänensä löytänyt
Hei!
Kyselin teidän muiden kokemuksia, jos raskausaikana on ollut jossain vaiheessa jonkinlaista kummallista vuotoa.
- Millä viikoilla
- Minkälaista vuotoa
- Mistä johtui (jos selvisi)

Itselläni on ollut 20+ viikoilta ruskeaa vuotoa riesana :sad001
Aluksi tuli aikalailla viikon välein. Nyt pari viimeistä viikkoa jatkuvasti, päivän-pari voi olla taukoa, sitten taas tulee :confused: Olen nyt viikolla 25.
Sinä päivänä kun vuotoa tulee, on myös selvästi kuukautiskipuja vastaavia kipuja alavatsalla, emättimessä ja alaselässä, välillä koviakin jolloin joudun turvautumaan Panadoliin. Olen tosi stressaantunut aina kun vuotoa tulee, koska pelkään tietenkin mikä on vinossa ja onko vauvalla kaikki hyvin.
Kätilöopistolla kävin muutama viikko sitten asiasta, katsoivat kohdunsuun ja ultrasivat todella pikaisesti että vauva on hengissä. Syy ei selvinnyt. Viikoksi pisti saikulle.
Sen jälkeen kun sitä vuotoa on taas ilmennyt, olen soitellut neuvolan puhelinpalveluun ja sairaalaan äitiyspolillekin tossa ennen juhannusta..käskivät seurailemaan :inpain: Ei kai!
Tänään kun TAAS tuli, soitin neuvolaan taas ja sanoin että nyt pitää kyllä tutkia mikä on. En kestä tätä epätietoisuutta!!
Neuvolan ihminen puhelimessa oli kyllä myös huolissaan, mutta heillä ei ollut akuuttiaikoja antaa joten hän käski mennä terveyskeskukseen. Siellä lääkäri teki pikaisesti sisätutkimuksen, eli kokeili kohdunsuun joka oli hänen mukaansa kiinni. Muuten ei sanonut oikeastaan mitään. Saikkua kolme päivää ja huomenna labraan jossa otetaan jotain tulehdustestejä vihdoin. Aiemmin ovat testanneet vain virtsan.
Eli itse en vieläkään tiedä MISTÄ tämä jatkuva ruskea vuoto johtuu, siksi kyselenkin teidän kokemuksianne vuodoista raskausaikana.
 
Mulla ei oo koskaa ylimääräisiä vuotoja tullut ja nyt tosiaan neljäs raskaus.
Aivan varmasti stressaavaa. Toivottavasti on ihan harmitonta vuotoa ja tsemppiä epätietoisuuteen!!
Saisivat kyllä tutkia kunnolla jos noin kauan jo vuotoa jatkunut.
 
Mulla tuli rusehtavaa vuotoa alkuraskaudessa muutaman kerran, siinä rv12 paikkeilla. Muistelisin, että sitä tuli vähän ennen nt-ultraa ja muutama päivä sen jälkeen. Minkäänlaisia kipuja ei ollut. Sen jälkeen on ultrattu useasti ja vauvakin liikuskelee aktiivisesti, että ihan normaalia kai se silloin oli. Myöhemmillä viikoilla ei vuotoja ole ollut ja viime raskauskin oli vuodoton. Vuotoahan voi kai toki tulla limakalvoiltakin jos on oikein kuivaa, mutta toisaalta kivut viittaisivat siihen, että jostain muusta olisi kyse. Toivottavasti kaikki kuitenkin olisi kunnossa!
 
Eikös ruskea vuoto ole ns. kuukautisverta tai "vanhaa" verta? Ihan maallikkona kyllä arvailen.
Mulla on esimmäinen tulossa ja vk 11+6 tuli hulauksena kirkasta verta. Olin istunut töissä monta tuntia ja istuessa tunsin, että nyt jotain valuu. Kaikki ehti imeytyä housuihin, joten en tiedä, paljonko verta tuli. Sain puhelimen päähän päivystäjän gynen polilta, joka oli selvästi vastavalmistunut. Kysyi mm. paljonko tuli, 5ml, 10 ml? Lisäksi luetteli kaikki mahdolliset syyt verentuloon eteisistukkaa myöten ja muisti mainita myös, että silloin pitää tehdä keisarinleikkaus... En kyllä muista puhelusta oikein muuta kuin että se puhui paljon. Käski levätä ja seurailla. Sen kyllä sanoi, että jos muuttuu ruskeaksi, niin kyseessä on ns. kuukautisveri.
Pari päivää makailin ja muutama päivän ajan tuli pientä punaista tiputtelua sen verran, että vessapperista sen näki. Ultra oli 6 päivän kuluttua, joten en käynyt yksityisellä tarkistuttamassa sitä ennen. Kaikki oli hyvin ja ultrassa näkyi kalvonalainen hematooma (näkyy tuossa mun kuvassa). Kätilö kehui kymähermoiseksi, kun odotin 6 päivää ultraan. Hän kertoi, että hematooman pitäisi valua itsekseen pois ja kolmisen viikkoa tulikin ruskeaa tuhrua. Vk 20 ultrassa ei ollut jälkeäkään hematoomasta. Syy jäi arvoitukseksi.
Toivon kaikkea hyvää! Ainahan se on mukavampi, jos tietää syyn.
 
Mulla oli esikoisen aikana vuotoa(noin rv 10-15 välin), tosin se oli veristä ja epäselväksi jäi johtuiko se keskenmenneestä kaksoisraskaudesta vai hematoomasta. Hematoomia voi tulla helpostikin kohtuun jos siihen kohdistuu voimakas isku. Vuoto voi olla veristä tai rusehtavaa vähän riippuen missä kohdassa hematooma kohdussa on. Ja joskus voi esiintyä kipua vuodon yhteydessä. Mutta kannattaa tosiaan tutkia mahdolliset tulehdukset, sillä esim kohtu tulehdus/kohdun sisäinen tulehdus voi olla kohtalokas pienelle. Ja kannattaa oikeasti olla saikulla rauhaksiin ja vältellä rehkimistä.
 
mulla oli silloin olisko ollut rv 7-8 ruskeaa vuotoa joku viikon verran. veikkaus oli että oli ns kuukautisverta kun siihen aikoihin olisvat tulleet. oli kyl pelko itellä koko aika että kesken menee varmana ku aina wcssä käydessä tuli paperiin vaikkei mitään kipuja ollut. tuon jälkeen ei oo ollut mitään ja ny rv 23+4
 
Mulla tuli rv 7+6, just ekan neuvolakäynnin jälkeisenä aamuna verta. Se oli kirkasta ja klimpitöntä ja sitä tuli mun mittapuulla paljon, ehkä vajaa puoli desiä. Olin aivan varma että raskaus on mennyt kesken ja olin aivan sekaisin surusta. Neuvolasta lähettivät päivystykseen jossa eivät uskaltaneet ultrata sisäkautta ja eihän vatsapeitteiden läpi noilla viikoilla vielä mitään näy. Viikon sain odottaa epätietoisuudessa ennenkuin pääsin sairaalaan kunnon ultraukseen ja siellä todettiin että kaikki on hyvin. Ultratessa näkyi varjomaisena sitä verta ja sanoivat että sitä voi tihutella lähiviikkoina pois mutta mitään ei sen jälkeen enää tullut.

Mulla ois tuohon kalenterinlyömään ollut menkat ja oltiin harrastettu seksiä edellisenä iltana että ne kai laukaisivat vuodon. Tuon myötä kyllä pysyn ymmärtämään keskenmenon kokeneiden tuskaa ihan eri lailla. Se oli aivan kamalaa. Toi että joudut jatkuvasti elämään epätietoisuudessa ja pelossa on kyllä ihan kamalaa, tsemppiä :sad001
 
Mulla alapää turpos viime viikolla ja tuli ruskeaa tuhrua valkovuodon yhteydessä säikähdin kovasti ja soitin äp polille sano vaan että soita Seuraavana päivänä neuvolaan. Neuvolasta sain lääkäri ajan missä kävin tänään (viikko piti odottaa) turvotus kyllä laskenut ja valkovutoa tulee edelleen joten mulla todettiin emätin tulehdus :sad001 Eli ei se mun huoli turhaa ollut. 7 pv antibiootti kuurin sain
 
Mulla on ollut vuotoja. Alkuraskaudesta tuli kuukautisten aikaan vähän ruskeaa tuhrua, mutta nyt parien viimeisten kuukautisten aikaan myös ihan veristä vuotoa. Ensin olin tosi huolissani ja kävin neuvolassa ja neuvolalääkärillä ja tutkittiin et kaikki on kunnossa. Nyt sitten taas kun tuli vuotoa soittelin neuvolaan ja siellä oltiin ehkä vähän huolissaan tai silleen et ei se nyt mitään normaalia ole. Mutta laskeskelin sit uudestaan kuukautisajankohtia ja nuo vuodot on tullut juuri kuukautisten aikaan. Eli sillä hiukan rauhoituin, et kuulun sit noihin 25%:iin, jolla tulee vuotoja raskausaikana.. Mutta aluksi huoletti kyllä kovasti ja toki edelleen vähän.

Toivottavasti Alethea syy vuodoille selviää! Varmasti huolettaa ja kannattaa ottaa iisisti! Vaikka itse laitan vuodot nyt kuukautisten piikkiin niin kyllä ne rauhoittaa mut aina aika lailla, kun muuten touhuilen edelleen aika huoletta ja touhuan kuten ennen raskautta. Varsinkin tuolla ekalla kerralla kun veristä vuotoa tuli enemmän niin olin aika kipeänä ja olo tuntui tosi hankalalta. Ei kivaa! Eiköhän ne tutki sut kunnolla ja selvittele mistä johtuu.
 
Kiitos kaikille vastanneille kovasti! :) Vuodon syy ei edelleenään ole selvinnyt, mutta nyt ollut pidempi jakso tosta edellisestä kirjoituksesta tähän päivään, ettei sitä ole tullutkaan. Tänään taas vähän.
Tulehduksia EI löytynyt, eli ei sekään selittänyt vuotoja. Jotenkin olin varautunut henkisesti, että siitä se johtuu, senhän voi hoita...tulehdus siellä on pakosti oltava mikä aiheuttaisi nämä vuotelut.
Ja kun tulokset tuli negana, jotenkin tuntui lamaannuttavalta (vaikka oikeastihan se on Hyvä, ettei sellaisia ole!) kun jouduin takaisin lähtöpisteeseen..eli ei mitään tietoa eikä arvaustakaan mistä johtuisi.
Neuvolakin on tosiaan seuraavan kerran vasta elokuun puolella. Tietenkin jos tää vuotelu nyt jatkuisi runsaampana, sitten taas täytyy juosta johonkin tutkittavaksi. Alkaa vähän vaan luotto mennä, kun eivät saa selville mistä on kyse :confused013
 
Nyt sit eilen tuli valkovuodon mukana vaaleanpunaisia "klimppejä" :depressed: Jotenkin ajattelisin maalaisjärjellä, että limakalvot jotenkin nyt vaan reagoi ja siitä syystä tämmöstä kaikennäköstä vuotoa sitten tulee ja milloin taas ei tule o_O Jos tää nyt vielä jatkuu kauheesti, täytyy taas ottaa yhteyttä johonkin.
 
On tää kyllä mahdotonta!! Oon käynyt tässä välissä jo kerran taas tutkimuksissa, nyt ihan neuvolan gynekologilla, pari viikkoa sitten. Silloin tuli ihan holahtamalla pönttöön about ruokalusikallinen ruskehtavaa vuotoa. En vuotanut kuitenkaan enää tutkimuksissa. Joka tapauksessa hän tutki ja tutki, ja otti testejä.. MITÄÄN SYYTÄ EI LÖYDY :confused: Ei voi johtua istukasta, ei löydy mitään vuotokohtia, ei tulehduksia, ei ole lapsivettä ym.
Epäili että josko johtuisi sitten esim.kohdunkaulalla jonkun verisuonen rikkoutumisesta, mikä sitten valuilee sieltä pois. Jaa-a.

Nyt tuosta siis pari viikkoa. Viime yönä alkoi tulla taas reilummin ruskeaa vuotoa, ihan puskista :inpain:
Tulee ihan runsaasti pyyhkiessä ja lisäksi jonkun verran pikkuhousunsuojaan. Ei kuitenkaan mitään sidettä tarvitse, vauva liikkuu ym.
Siis mä oon NIIIIIIIIN TÄYNNÄ TÄTÄ!!! :angry Ettei saa nauttia raskaudesta.. vähän väliä pitää olla huolesta sairaana, mut koskaan ei mitään syytä tai vikaa löydy! Arghhhh!!

nyt rv30 (tää vuotelu alkanut rv20)
 
On tää kyllä mahdotonta!! Oon käynyt tässä välissä jo kerran taas tutkimuksissa, nyt ihan neuvolan gynekologilla, pari viikkoa sitten. Silloin tuli ihan holahtamalla pönttöön about ruokalusikallinen ruskehtavaa vuotoa. En vuotanut kuitenkaan enää tutkimuksissa. Joka tapauksessa hän tutki ja tutki, ja otti testejä.. MITÄÄN SYYTÄ EI LÖYDY :confused: Ei voi johtua istukasta, ei löydy mitään vuotokohtia, ei tulehduksia, ei ole lapsivettä ym.
Epäili että josko johtuisi sitten esim.kohdunkaulalla jonkun verisuonen rikkoutumisesta, mikä sitten valuilee sieltä pois. Jaa-a.

Nyt tuosta siis pari viikkoa. Viime yönä alkoi tulla taas reilummin ruskeaa vuotoa, ihan puskista :inpain:
Tulee ihan runsaasti pyyhkiessä ja lisäksi jonkun verran pikkuhousunsuojaan. Ei kuitenkaan mitään sidettä tarvitse, vauva liikkuu ym.
Siis mä oon NIIIIIIIIN TÄYNNÄ TÄTÄ!!! :angry Ettei saa nauttia raskaudesta.. vähän väliä pitää olla huolesta sairaana, mut koskaan ei mitään syytä tai vikaa löydy! Arghhhh!!

nyt rv30 (tää vuotelu alkanut rv20)

Olisiko sinulle mahdollista käydä jossain yksityisellä lääkäriasemalla gynellä ihan ajan kanssa? Ikävää jos tuo vain jatkuu ja jatkuu ja joudut sitä miettimään. Toivottavasti saat pian vastauksia! Tsemppiä! Hyvä että vauvalla on kaikki hyvin.
 
Takaisin
Top