Raskausajan himot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ohdake
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

ohdake

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toukokuiset 2024
Toukokuiset 2026
Yleisellä palstalla tästä olikin jo keskustelua, mutta ajattelin tehdä oman ketjun, koska näitä on aina hauska lukea!

Joko teillä on noussut esiin himotuksia? On ne sitten ruokaa, tuoksuja tmv., miksei vaikka puolisoon kohdistuvia. 🤭

Mulla ensimmäinen himon kohde on naudanmakuiset nuudelit! Oon viimeksi syönyt nuudeleita opiskeluaikana ja aina samalla lailla valmistettuna: keitän niitä niin pitkään, että kaikki neste on imeytynyt, mielellään vielä vähän paahtopintaa nuudeleihin ja voinokare päälle. Ei se terveellisin herkku, mutta hyvää. Nuudelihimon myötä uskalsin ekaa kertaa ajatella plussausta, kuitenkin opiskeluajoista on jo lähemmäs 20 vuotta.
 
Kopioin mun viestin tuolta yleisestä keskustelusta.

Mä voisin syödä koko ajan pikaruokaa. Tää sama oli myös esikoisen raskaudessa. Mutta oon myös huomannut, että kun nyt pari kertaa syönyt pizzaa, niin se pitää nälän pidempään pois ja myös pahoinvointi pysyy paremmin poissa. Mikälie rasvan puute mulla on ruokavaliossa 🤷🏼‍♀️😂
 
Tää tulee olemaan mun kohtalo jos ja kun raskaus etenee, voinuudelit kertoo jo jotain! Vedin tosi paljon esikoisen odotusaikana cittarista aasialaisbuffetin antimia. Harmittaa jo nyt, ettei asuta samassa sijainnissa. 😂
 
Mun tekee mieli joko juustoista pastaa tai sitten makeaa 😂 ihan kauheita mielitekoja.
Voisin elää pasta bolognesella ja Amerikan pastilleilla 😅
 
Mulla on alkanut tekemään enemmän mieli suolaista kuin normaalisti, aina ennen on tehnyt mieli lähes koko ajan makeaa (karkit yms.), mutta nyt ei makeat herkut houkuttele yhtään😁 Tällä hetkellä valitsisin sipsit suklaan sijasta😅
 
Suolakurkut ja sipuli. Nauroin miehelle että vedin yksin purkin suolakurkkuja muutamaan päivään 🤣
 
@Kuurankukkanen suolakurkku alkaa olla jo legendaarisen maineessa! Mikäköhän siinä on, että monelle tulee himo niihin? Mua taas etikka jotenkin ällöttää tässä vaiheessa. 😅
 
Mulla on ihan perus kotiruoka, ei juurikaan mitään mielitekoja mut maksalaatikko ja maksamakkara. 😂
 
Uusi himotus: maito 🫣 Laitoin esikoiselle lounasmaitoa ja teki mieli maistaa, piti samantien juoda kaksi lasillista. Viimeksi oon juomalla juonut maitoa lapsena.
 
Kaikki makea tänne vaan! 🫠😅 voisin elää pelkällä makealla kun ruuan tuoksu saattaa tosi helposti yököttää 🫣 toivottavasti tämä muuttuu pian!
 
Mä en ole huomannut kyllä mitään erityisiä himoja. Enemmänkin jäänyt pois sellainen makeiden ja suolaiseen herkkujen kaipuu, mikä ennen raskautta on ollut mulla aika yleinen olotila 😄
 
Mä en ole huomannut kyllä mitään erityisiä himoja. Enemmänkin jäänyt pois sellainen makeiden ja suolaiseen herkkujen kaipuu, mikä ennen raskautta on ollut mulla aika yleinen olotila 😄
Voin osittain kompata tätä! Rakastan suklaata, mutta plussan myötä ne ovat jääneet pois.
 
Takaisin
Top