Moikka! Pakko tiedustella, löytyykö täältä paljonkin raskausdiabeetikoita? Itselläni se diagnosoitiin rv. 27. Aluksihan tuo oli toki järkytys, vaikka tarkemmin ajateltuna ei ole mikään ihme. Kahdella lähisukulaisella on nimittäin 1.tyypin diabetes, ja äidilläni on ollut aikanaan yhdessä raskaudessa raskausajandiabetes. Ei voi tietää myöskään suvun vanhemmista naisista, kuinka heillä on ollut asiat kun sokerirasitustestejä ei pahemmin ole tehty ennen vanhaan...
Mutta anyway, olen nyt 25-vuotias, ollut aina normaalipainoinen, terveet elämäntavat omaava, urheilua harrastava ihminen, niin toki hieman v*****aa, että tällainen piti tulla. Kaikki kysyy aina luonnollisesti, miten voin. No, vastaan useasti, että olo on mitä mainioin, mutta huolta riittää. Kuusi viikkoa mittailin verensokeriarvoja sen 8 kertaa tai enemmän päivässä yhteensä, sekä tarkasti on pitäny laskea hiilareita, mitä voi minkäkin kanssa suuhun pistää. Nyt olen saanu luvan vähentää mittauskertoja kolmeen päivään viikossa, mutta silloinkin seuranta on tiheää.
Pohdin monesti, että onko mun raskaus ollu liiankin helppo, kun nyt tuli sitten tällainen "kiva" pieni lisäjännitys tähän loppupuolelle. Tiedän, että toki on paljon pahempaakin, mitä raskausaikana voi tulla eteen, mutta silti... Ahdistaa! Välillä tuntuu, että päivät pyörii verensokerimittauslaitteen ja hiilaritaulukon ympärillä. Sen vielä olen oppinut sietämään, että monista, monista herkuista olen joutunut luopumaan, mutta kun koko ajan vaanii pelko siitä, että jos jossain vaiheessa mun oma toiminta ei enää autakaan; verensokeriarvot pomppii sinne tänne, vaikka kuinka noudatan ohjeita tai että sairastun 1.tyypin diabetekseen loppuiäkseni tai että aiheutan tahtomattani pikkuiselleni ongelmia.
Nyt mulla on rv. 34+2, sikiö on keskikäyrällä ultrauksien mukaan sekä painossa että mitoissa. Tavallaan toivon, että viikot menisi äkkiä. Pelkään, että jos tästä vielä ongelmia seuraa loppuvaiheessa... Verensokeriseuranta ei ole kaiken aikaa ollut helppoa. Vaikka arvot ovat aterioiden jälkeen lähestulkoon aina olleet normaalit, paastoarvot varsinkin iltaa kohden meinaavat jäädä siihen rajoille, joskus menevät yli tavoitearvojen. Vähän vaikea selittää, mutta aina mittausta tehdessä on sellainen pala kurkussa -olo. Ehkä sitä raskaushormonitkin ovat pistäneet sormensa peliin. Nyt ollaan niin herkillä kaikista mahdollisista ongelmista, mitä eteen tulee!
Millaisia kokemuksia muilla on raskausajan diabeteksesta? Minkälaisia mittaukset, ruokavaliot, mielialat yms. ovat olleet? Onko kokemusta insuliinihoitoisesta raskausdiabeteksesta?
Mutta anyway, olen nyt 25-vuotias, ollut aina normaalipainoinen, terveet elämäntavat omaava, urheilua harrastava ihminen, niin toki hieman v*****aa, että tällainen piti tulla. Kaikki kysyy aina luonnollisesti, miten voin. No, vastaan useasti, että olo on mitä mainioin, mutta huolta riittää. Kuusi viikkoa mittailin verensokeriarvoja sen 8 kertaa tai enemmän päivässä yhteensä, sekä tarkasti on pitäny laskea hiilareita, mitä voi minkäkin kanssa suuhun pistää. Nyt olen saanu luvan vähentää mittauskertoja kolmeen päivään viikossa, mutta silloinkin seuranta on tiheää.
Pohdin monesti, että onko mun raskaus ollu liiankin helppo, kun nyt tuli sitten tällainen "kiva" pieni lisäjännitys tähän loppupuolelle. Tiedän, että toki on paljon pahempaakin, mitä raskausaikana voi tulla eteen, mutta silti... Ahdistaa! Välillä tuntuu, että päivät pyörii verensokerimittauslaitteen ja hiilaritaulukon ympärillä. Sen vielä olen oppinut sietämään, että monista, monista herkuista olen joutunut luopumaan, mutta kun koko ajan vaanii pelko siitä, että jos jossain vaiheessa mun oma toiminta ei enää autakaan; verensokeriarvot pomppii sinne tänne, vaikka kuinka noudatan ohjeita tai että sairastun 1.tyypin diabetekseen loppuiäkseni tai että aiheutan tahtomattani pikkuiselleni ongelmia.
Nyt mulla on rv. 34+2, sikiö on keskikäyrällä ultrauksien mukaan sekä painossa että mitoissa. Tavallaan toivon, että viikot menisi äkkiä. Pelkään, että jos tästä vielä ongelmia seuraa loppuvaiheessa... Verensokeriseuranta ei ole kaiken aikaa ollut helppoa. Vaikka arvot ovat aterioiden jälkeen lähestulkoon aina olleet normaalit, paastoarvot varsinkin iltaa kohden meinaavat jäädä siihen rajoille, joskus menevät yli tavoitearvojen. Vähän vaikea selittää, mutta aina mittausta tehdessä on sellainen pala kurkussa -olo. Ehkä sitä raskaushormonitkin ovat pistäneet sormensa peliin. Nyt ollaan niin herkillä kaikista mahdollisista ongelmista, mitä eteen tulee!
Millaisia kokemuksia muilla on raskausajan diabeteksesta? Minkälaisia mittaukset, ruokavaliot, mielialat yms. ovat olleet? Onko kokemusta insuliinihoitoisesta raskausdiabeteksesta?